Siirry suoraan sisältöön

Terveydenhoitajatyön harjoittelu 1Laajuus (13 op)

Tunnus: TH00ET46

Laajuus

13 op

Osaamistavoitteet

Osaat ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveyden, hyvinvoinnin ja voimavarojen seurannan ja vahvistamisen yhteistyössä perheen kanssa.
Osaat arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät sekä ohjata hoitoon tarvittaessa.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida vastasyntyneen lapsen ja hänen perheensä tuen tarvetta ja vahvistaa osallisuutta.
Osaat ottaa vastaan isyyden ja äitiyden tunnustamisen.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
Osaat tukea lasta ja perhettä terveyttä edistäviin valintoihin.
Osaat kannustaa perhettä vanhemmuudessa.
Osaat arvioida lapsen ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen.
Osaat ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja – ympäristöä.
Osaat huomioida perheen monikulttuurisuuden terveydenhoitajatyössä neuvolassa.

Sisältö

Mikä on äitiyshuollon palvelujärjestelmä?
Mitä on perhesuunnittelu ja seksuaali- ja lisääntymisterveys?
Miten toteutat perhevalmennusta?
Miten toteutat lasta odottavan ja lapsivuodeaikaisen äidin ja perheen terveystarkastukset, seulontatutkimukset, terveysneuvonnan ja ohjauksen?
Miten toteutat lasta odottavan ja lapsivuodeaikaisen äidin ja perheen terveystarkastukset, seulontatutkimukset, terveysneuvonnan ja
ohjauksen?
Miten tunnistat raskauden riskitekijät, erityisen tuen ja seurannan sekä hoitoonohjauksen tarpeen?
Miten otat vastaan äitiyden ja isyyden tunnustamisen äitiysneuvolassa?
Mitä on varhainen vuorovaikutus ja sen tukeminen?
Miten ohjaat imettävää äitiä?
Mikä on perhepalveluverkosto?
Miten toteutat lapsen terveystarkastukset?
Miten tuet voimavaroja, vanhemmuutta, perhe-elämän taitoja sekä terveyttä ja hyvinvointia?
Mitä on erityisen tuen ja tutkimusten varhainen tunnistaminen, hoidon tukeminen ja tarvittaessa jatkohoitoon ohjaaminen?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?

Edeltävä osaaminen

Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

24.03.2025 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

13 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Aila Friis
  • Riitta-Liisa Jukarainen
Ryhmät
  • THMI22KP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Opiskelumateriaali

Teoriaopintojen materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opintojakso sisältää äitiys- ja lastenneuvolaharjoittelua yhdeksän viikkoa. Yhden viikon siitä voi halutessaan tehdä äitiysvastaanotolla.

TKI ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu suoritetaan äitiys - ja lastenneuvoloissa ja äitiysvastaanotoilla (ei pakollinen).

Opiskelijan työmäärä

Yksi viikko sisältää 38 tuntia harjoittelua. Yhdeksän viikon harjoittelutuntimäärä on 342 tuntia.

Lisätietoja opiskelijoille

Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu. Äitiys- ja lastenneuvolatyön teoriaopinnot suoritettu.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty-hylätty

Esitietovaatimukset

Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

25.03.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

13 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 35

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Riitta-Liisa Jukarainen
Ryhmät
  • THMI21KP

18.03.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

13 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Pauliina Lehto
  • Satu Untolahti
  • Linda Metsälä
Vastuuopettaja

Pauliina Lehto

Ryhmät
  • THKV21SP

Teoriatunneilla osoitettu materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Harjoittelu äitiys- ja lastenneuvolassa 13 op = 9 vk

TKI ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu käytännön työssä äitiys- ja lastenneuvolassa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Harjoittelu sovittuna ajankohtana.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei sisälly.

Opiskelijan työmäärä

38 h / vk

Lisätietoja opiskelijoille

Pauliina Lehto

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty suoritus edellyttää riittävän osaamisen osoittamista käytännön työssä.

Esitietovaatimukset

Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

07.08.2023 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

13 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Pauliina Lehto
  • Satu Untolahti
  • Linda Metsälä
Vastuuopettaja

Pauliina Lehto

Ryhmät
  • THKV23KM
    Terveydenhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveyden, hyvinvoinnin ja voimavarojen seurannan ja vahvistamisen yhteistyössä perheen kanssa.
Osaat arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät sekä ohjata hoitoon tarvittaessa.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida vastasyntyneen lapsen ja hänen perheensä tuen tarvetta ja vahvistaa osallisuutta.
Osaat ottaa vastaan isyyden ja äitiyden tunnustamisen.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
Osaat tukea lasta ja perhettä terveyttä edistäviin valintoihin.
Osaat kannustaa perhettä vanhemmuudessa.
Osaat arvioida lapsen ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen.
Osaat ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja – ympäristöä.
Osaat huomioida perheen monikulttuurisuuden terveydenhoitajatyössä neuvolassa.

Sisältö

Mikä on äitiyshuollon palvelujärjestelmä?
Mitä on perhesuunnittelu ja seksuaali- ja lisääntymisterveys?
Miten toteutat perhevalmennusta?
Miten toteutat lasta odottavan ja lapsivuodeaikaisen äidin ja perheen terveystarkastukset, seulontatutkimukset, terveysneuvonnan ja ohjauksen?
Miten toteutat lasta odottavan ja lapsivuodeaikaisen äidin ja perheen terveystarkastukset, seulontatutkimukset, terveysneuvonnan ja
ohjauksen?
Miten tunnistat raskauden riskitekijät, erityisen tuen ja seurannan sekä hoitoonohjauksen tarpeen?
Miten otat vastaan äitiyden ja isyyden tunnustamisen äitiysneuvolassa?
Mitä on varhainen vuorovaikutus ja sen tukeminen?
Miten ohjaat imettävää äitiä?
Mikä on perhepalveluverkosto?
Miten toteutat lapsen terveystarkastukset?
Miten tuet voimavaroja, vanhemmuutta, perhe-elämän taitoja sekä terveyttä ja hyvinvointia?
Mitä on erityisen tuen ja tutkimusten varhainen tunnistaminen, hoidon tukeminen ja tarvittaessa jatkohoitoon ohjaaminen?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

20.03.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

13 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Aila Friis
  • Riitta-Liisa Jukarainen
Ryhmät
  • THMI20KP

  • THKV20SP