Ympäristö- ja terveysriskien arviointi ja hallintaLaajuus (5 op)
Tunnus: YT00CV29
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Osaat tunnistaa, analysoida ja ehkäistä ympäristö- ja terveysriskejä sekä pystyt soveltamaan tietämystäsi omaan toimintaympäristöösi.
Osaat varautua erityis-, häiriö- ja poikkeustilanteisiin.
Osaat ja tunnistat myös riskinarvioinnin taustalla olevia epävarmuustekijöitä ja arvioinnin haasteita (olemassa olevan tiedon hallinta, monialainen asiantuntija yhteistyö, tulosten hyödyntäminen organisaatioiden ja yritysten päätöksen teossa).
Osaat tuottaa ja hakea päätöksen teon tueksi tarvittavaa tietoa.?
Opintokokonaisuus on kiinteässä yhteydessä valvonta ja lainsäädäntö –opintojaksoon, jossa tutustutaan yksityiskohtaisemmin mm. riskien ehkäisyssä ja arvioinnissa käytettäviin valvonnallisiin ja lainsäädännöllisiin työkaluihin.
Työviikkopohjainen oppimisväylä
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.
Opintoja nopeuttava oppimisväylä
Perehdyt itsenäisesti opintojakson tavoitteiden mukaiseen materiaaliin ja teet tarvittavat oppimistehtävät ja/tai osallistut tenttiin. Mikäli sinulla on aiheeseen liittyvää aikaisempaa osaamista, voit sopia opettajan kanssa, kuinka näytät osaamisesi. Näytöllä voit osoittaa sitä osaamista, josta sinulla ei ole korkeakoulutasoista todistusta suorituksesta.
Työhön integroitu oppimisväylä
Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Osoitat osaamisesi osaamisen näyttönä, jonka laajuus määräytyy opintojakson oppimistavoitteiden mukaan.
Sisältö
Mitä ovat ympäristö- ja terveysriskit ja kuinka niitä hallitaan?
Miten varautua erityistilanteisiin?
Mitä ovat eri toimijoiden velvollisuudet ja toimenpiteet riskitilanteessa?
Mitä on ekologinen riskinarviointi?
Miten tutkimustuloksia hyödynnetään riskinarvioinnissa?
Edeltävä osaaminen
Soveltuva alempi korkeakoulututkinto.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
a) hankkia, käsitellä, tuottaa ja arvioida kriittisesti monialaista tietoa erityisosaamisalueellaan
b) ratkaista vaativia ongelmia tutkimus-, kehittämis- ja/tai innovaatiotoiminnassa
f) työskennellä itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä tai yrittäjänä
g) viestiä asiantuntevasti sekä johdonmukaisesti suullisesti ja kirjallisesti omalla äidinkielellä sekä yhdellä vieraalla kielellä
Oppimateriaalit
Hallinto ja lainsäädäntö 5 op
Rakennusten sisäilmasto 5 op
Ilmoittautumisaika
06.11.2023 - 17.11.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 30.04.2024
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Metsätalouden ja elintarvike- ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Ympäristöteknologian koulutus (ylempi amk)
Opettaja
- Anne Vaarasuo
Vastuuopettaja
Anne Vaarasuo
Ryhmät
-
YTMI23SYYmpäristöteknologia, ylempi amk
Tavoitteet
Osaat tunnistaa, analysoida ja ehkäistä ympäristö- ja terveysriskejä sekä pystyt soveltamaan tietämystäsi omaan toimintaympäristöösi.
Osaat varautua erityis-, häiriö- ja poikkeustilanteisiin.
Osaat ja tunnistat myös riskinarvioinnin taustalla olevia epävarmuustekijöitä ja arvioinnin haasteita (olemassa olevan tiedon hallinta, monialainen asiantuntija yhteistyö, tulosten hyödyntäminen organisaatioiden ja yritysten päätöksen teossa).
Osaat tuottaa ja hakea päätöksen teon tueksi tarvittavaa tietoa.?
Opintokokonaisuus on kiinteässä yhteydessä valvonta ja lainsäädäntö –opintojaksoon, jossa tutustutaan yksityiskohtaisemmin mm. riskien ehkäisyssä ja arvioinnissa käytettäviin valvonnallisiin ja lainsäädännöllisiin työkaluihin.
Työviikkopohjainen oppimisväylä
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.
Opintoja nopeuttava oppimisväylä
Perehdyt itsenäisesti opintojakson tavoitteiden mukaiseen materiaaliin ja teet tarvittavat oppimistehtävät ja/tai osallistut tenttiin. Mikäli sinulla on aiheeseen liittyvää aikaisempaa osaamista, voit sopia opettajan kanssa, kuinka näytät osaamisesi. Näytöllä voit osoittaa sitä osaamista, josta sinulla ei ole korkeakoulutasoista todistusta suorituksesta.
Työhön integroitu oppimisväylä
Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Osoitat osaamisesi osaamisen näyttönä, jonka laajuus määräytyy opintojakson oppimistavoitteiden mukaan.
Sisältö
Mitä ovat ympäristö- ja terveysriskit ja kuinka niitä hallitaan?
Miten varautua erityistilanteisiin?
Mitä ovat eri toimijoiden velvollisuudet ja toimenpiteet riskitilanteessa?
Mitä on ekologinen riskinarviointi?
Miten tutkimustuloksia hyödynnetään riskinarvioinnissa?
Opiskelumateriaali
Lähijaksoilla ja Learn jaettava materiaali
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Työhön integroitu oppimisväylä:

TKI ja työelämäyhteistyö
Mahdollisuuksien mukaan.
Opiskelijan työmäärä
25 lähiopetusta, 110 tuntia itsenäistä työtä =135 tuntia
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
a) hankkia, käsitellä, tuottaa ja arvioida kriittisesti monialaista tietoa erityisosaamisalueellaan
b) ratkaista vaativia ongelmia tutkimus-, kehittämis- ja/tai innovaatiotoiminnassa
f) työskennellä itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä tai yrittäjänä
g) viestiä asiantuntevasti sekä johdonmukaisesti suullisesti ja kirjallisesti omalla äidinkielellä sekä yhdellä vieraalla kielellä
Arviointiasteikko
1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimimistehtävien hyväksytty suorittaminen ja tentti sovitusti arviointiasteikkoa käyttäen
Esitietovaatimukset
Soveltuva alempi korkeakoulututkinto.
Ilmoittautumisaika
08.11.2021 - 21.11.2021
Ajoitus
01.01.2022 - 30.04.2022
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Metsätalouden ja elintarvike- ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Ympäristöteknologian koulutus (ylempi amk)
Opettaja
- Arto Sormunen
Vastuuopettaja
Arto Sormunen
Ryhmät
-
YTMI21SYYmpäristöteknologia, ylempi amk