Siirry suoraan sisältöön

AmmattiruotsiLaajuus (5 op)

Tunnus: KY00AA03

Laajuus

5 op

Opetuskieli

  • suomi

Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

22.08.2022 - 28.08.2022

Ajoitus

12.09.2022 - 09.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Opettaja
  • Riikka Kettunen
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • VV2022-2023
    Valinnaiset opinnot 2022-2023

Tavoitteet

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso on suullista koetta lukuun ottamatta kokonaan verkossa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät on palautettava annetun aikataulun mukaisesti. Kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään opintojakson aikana, ja ensimmäinen kirjallinen uusinta opintojakson päättyessä. Toinen kirjallinen uusinta järjestetään tarvittaessa seuraavan lukukauden alussa sopimuksen mukaan.

Kansainvälinen yhteistyö

-

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan kurssin aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin ja lopuksi testataan kirjallisella tentillä ja suullisella kokeella.

Lisätietoja opiskelijoille

Sosiaalialan opiskelijoille suunnattu verkkokurssi

Opintojakson suoritukset:
-itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla
-kirjallinen koe Learnissa
-suullinen koe Teams-videopuheluna

Aloitusinfo Teamsissa ma 12.9. klo 16.00
Vapaaehtoinen osallistuminen tukipajoihin:
ma 26.9. klo 16
ma 10.10. klo 16
ma 7.11. klo 16

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.03.2022 - 31.03.2022

Ajoitus

02.05.2022 - 31.07.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 240

Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
  • Katariina Kaski
Vastuuhenkilö

Katariina Kaski

Opiskelijaryhmät
  • VV2021-2022
    Valinnaiset opinnot 2021-2022

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

verkkomateriaali

Yksilölliset oppimisväylät

Ammattiruotsin verkkototeutus. Yksilöllisistä oppimisväylistä sovittava opettajan kanssa erikseen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua. Työelämäyhteyksiä voi hyödyntää mahdollisuuksien mukaan.

Tentit ja muut määräajat

palautettavat tehtävät ja lopputentit (suullinen ja kirjallinen)

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

02.05.2022 - 15.06.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 180

Opettaja
  • Riikka Kettunen
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opintojakso on verkkototeutus. Itsenäiset verkkotehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana. Suullinen koe järjestetään Teams-videopuheluna.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään viikolla 23. Kirjallisen tentin uusinnat järjestetään elokuussa ja marraskuussa, uusintapäivät ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on nopeutettu ammattiruotsin kesäopintojakso. Opintojakso toteutetaan 6,5 viikon aikana 2.5.-15.6.2022 (viikot 18-24).

Aloitusinfo pidetään Teamsissa 2.5. klo 16.30-17.15

Opintojakson suoritukset:
- Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät ja testit aikataulun mukaisesti
- Learniin palautettavat itsenäiset sekä suulliset että kirjalliset oppimistehtävät aikataulun mukaisesti
- kirjallinen tentti viikolla 23
- suullinen koe viikolla 23

Huom! Opintojakson aikataulu on sitova: kaikki tehtävät tulee suorittaa toteutuksen aikana Learnissa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Opiskelijalla tulee olla oma kuva näkyvissä Learnissa ja riittävät tietotekniset valmiudet suoriutuakseen verkko-opiskelusta.

Merkintä hyväksytystä suorituksesta tulee Peppiin tulee kesäkuussa, ja opinnot kirjautuvat kesäopintoihin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.03.2022 - 31.03.2022

Ajoitus

02.05.2022 - 31.07.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Vastuuhenkilö

Anna-Elina Hirvonen

Opiskelijaryhmät
  • VV2021-2022
    Valinnaiset opinnot 2021-2022

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

verkkomateriaali

Yksilölliset oppimisväylät

Ammattiruotsin verkkototeutus. Yksilöllisistä oppimisväylistä sovittava opettajan kanssa erikseen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua. Työelämäyhteyksiä voi hyödyntää mahdollisuuksien mukaan.

Tentit ja muut määräajat

palautettavat tehtävät ja lopputentit (suullinen ja kirjallinen)

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.03.2022 - 31.03.2022

Ajoitus

02.05.2022 - 31.07.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

  • Päivi Laurila
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Päivi Laurila

03.01.2022 - 16.01.2022

Ajoitus

01.02.2022 - 15.05.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

T&K-osuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Opettaja
  • Heljä Uusitalo

Opettajien kokoama materiaali ryhmän Learn-sivustolla

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä on verkkokurssi, joka on tarkoitettu hoitoalan opiskelijoille, jotka eivät ole suorittaneet ammattiruotsia oman ryhmänsä aikataulun mukaisesti tai joilla kyseinen suoritus on jäänyt kesken. Opintojaksolla voit suorittaa sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja ensihoitajien ammattiruotsin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksossa on sekä kirjallinen koe että suullinen testi.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • STMI19SPA
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä.
Työjärjestyksen mukainen opetus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla pidetään vähintään yksi kirjallinen koe ja suullinen koe opintojakson lopussa huhtikuussa 2022, mutta opintojakson alussa voimme vaihtoehtoisesti sopia 2-3 pienemmästä kokeesta koko opintojakson ajalle. Kirjallisen tentin uusintakerroista ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:
-opetukseen osallistuminen (lähitunnit, Teams-tunnit)
-luokassa ja Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät
-Learniin palautettavat tehtävät
-kirjallinen koe, voidaan sopia myös useammasta pienemmästä kokeesta (tilanteen mukaan sovitusti joko luokassa tai Learnissa)
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • STMI19SPB

10.01.2022 - 30.06.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Jalkaterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Tiina Karvinen

Opiskelijaryhmät
  • JTSA19SM
    Jalkaterapeutti, monimuoto

Opettajan kokoama ja laatima materiaali sekä opintojakson Learn-alustalla jaettava materiaali. Kurssilla opiskellaan jalkaterapian keskeisiä aihepiirejä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestykseen merkitty lähiopetus ja siihen liittyvät itsenäiset harjoitukset.

Ammattiruotsin voi suorittaa myös monialaisena verkkototeutuksena kesällä.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n opintojakso käsittää 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointikriteerit - Hyväksytty/Hylätty

Valtakunnalliset virkamiesruotsin arviointikriteerit. Ruotsin kielessä arvosana-asteikko on Tyydyttävä 1-3, Hyvä 4-5.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi sanakokeilla, itsenäiset pakolliset kirjalliset ja suulliset tehtävät, kirjallinen ja suullinen tentti joissa osaaminen näytetään.
Arviointi valtakunnallisten kriteerien mukaan, jossa arvosanat 1-3 tyydyttäviä ja 4-5 hyvä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3 (tyydyttävä)
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 29.04.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • ENKT19SP
    Energiatekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Kontakt -teknisk svenska

Yksilölliset oppimisväylät

Tähän energiatekniikan opiskelijoiden toteutukseen kuuluu opetusta päiväsaikaan, läsnäolovelvollisuus 50 %.

Kesäopinnoissa on tarjolla verkkopainotteisempi toteutus.

Tentit ja muut määräajat

Ilmoitetaan opintojakson alussa

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

oppimistehtävät: hyväksytty - hylätty
suullinen tentti + kirjallinen tentti: arviointi erikseen numeerisesti, valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

04.01.2022 - 26.05.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Tiina Karvinen

Opiskelijaryhmät
  • STSA19SM
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali
Suositeltava lisämateriaali:
Pietilä, Anna-Maija: Kontakt. Teknisk svenska (saatavilla myös digikirjana Edita.fi)

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka järjestetään kesäkaudella.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

30.08.2021 - 12.11.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Opiskelijaryhmät
  • THKV19SP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Flexvård Otava sekä annettu materiaali verkossa.

Tentit ja muut määräajat

Varsinaisen tentin lisäksi kaksi uusintamahdollisuutta erikseen sovittuina aikoina (kirjallinen ja suullinen osuus)

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

30.08.2021 - 17.12.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Energiatekniikan koulutusohjelma
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • ENKT19KM
    Energiatekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

EDITA: Kontakt - Teknisk svenska.
Kirjasta olemassa myös digiversio.

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä on monimuotototeutus ryhmälle ENKT19KM. Opintojakson lähitunneilla edellytetään läsnäoloa.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson lopussa suullinen ja kirjallinen tentti.
Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

Kokonaiskuormitus n. 135 t

Toteutuksen osien kuvaus

suullinen taito + kirjallinen taito

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella, valtakunnalliset arviointikriteerit.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

30.08.2021 - 05.12.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • TTMI19SP
    Talotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opiskelu lukujärjestyksen mukaisesti.
Kesällä tarjolla monialainen verkkototeutus.

Opiskelijan työmäärä

5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

30.08.2021 - 31.12.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuhenkilö

Riitta Savolainen

Opiskelijaryhmät
  • GEKV19SM
    Geronomi, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Yksilölliset oppimisväylät

Ammattiruotsia voi opiskella itsenäisesti kesän verkkototeutuksella.

Opiskelijan työmäärä

5 op tarkoittaa n. 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tiedot tarkentuvat myöhemmin keväällä.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

30.08.2021 - 31.12.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Palvelumuotoilun koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuhenkilö

Riitta Savolainen

Opiskelijaryhmät
  • PAKV19KM
    Palvelumuotoilu, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Jaetaan Learn-alustan kautta.

Yksilölliset oppimisväylät

Lähiopetusta 6 x 2 oppituntia (2 x 45 minuuttia).
Tentti: 3 tuntia
Suullisten testien aikataulut sovitaan erikseen.

Tentit ja muut määräajat

Ilmoitetaan opintojakson ensimmäisellä lähiopetuskerralla.
Uusintatentit tenttiakvaariossa.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste on noin 27 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

26.08.2021 - 17.12.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuhenkilö

Mira Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • YTMI19SM
    Ympäristöteknologia, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Työjärjestyksen mukainen lähiopetus.

Ammattiruotsi -opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina Exam-tenttiakvaariossa.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso jakautuu lähiopetukseen (noin 26 h) sekä verkko-opiskeluun ja itsenäisiin oppimistehtäviin.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

23.08.2021 - 31.12.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Seija Aalto
  • Päivi Laurila
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • RAKT19SP
    Rakennustekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Pietilä, Kontakt, Teknisk svenska, Edita

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksossa on sekä kirjallinen koe että suullinen testi.

Opiskelijan työmäärä

lähiopetuksen lisäksi kirjallisia ja suullisia tehtäviä
5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua. 50 % läsnäolo.

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen Ammattiruotsin opintojakson alkamista

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

01.08.2021 - 31.12.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Seija Aalto
  • Päivi Laurila
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • RAKT19SM
    Rakennustekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Pietilä, Kontakt, Teknisk svenska, Edita

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksossa on sekä kirjallinen koe että suullinen testi.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua. 50 % läsnäolo.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ajoitus

03.05.2021 - 31.07.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuhenkilö

Riitta Savolainen

Opiskelijaryhmät
  • VV2020-2021
    Valinnaiset opinnot 2020-2021

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Tämä on verkko-opintojakso, johon kuuluu:
- aloitusinfo AC:ssä tiistaina 4.5.
- kaksi AC-tapaamista toukokuussa. Niiden tarkempi aikataulu ilmoitetaan aloitusinfossa.
Opintojaksossa on lisäksi kirjallinen tentti ja suullinen testi. Ne pidetään alustavan aikataulun mukaan viikolla 33.

Tentit ja muut määräajat

Kirjallinen tentti ja suullinen testi viikolla 33. (alustava aikataulu)

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opettaja laittaa toimintaohjeet opintojaksolle liittymiseksi sähköpostitse ennen opintojakson alkamista.

Tämä opintojakso on suunnattu campusonlinen opiskelijoille.

Kurssista on mahdollisuus saada kesäopintotukeen oikeuttava merkintä. Jos tarvitset merkinnän 31.7. mukaan, muista ilmoittaa siitä opettajalle kurssin aikana.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ajoitus

03.05.2021 - 15.08.2021

15.03.2021 - 31.03.2021

Tämä on verkko-opintojakso, johon kuuluu aloitusinfo viikolla 18 ja mahdollisesti muutama verkkotapaaminen touko-kesäkuussa. Opintojakson kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään elokuussa viikoilla 32-35.

Opintojakson tiedot tarkentuvat myöhemmin.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään elokuussa viikoilla 32-35. Opintojakson varsinaisen kirjallisen tentin lisäksi pidetään kaksi uusintakertaa, joiden ajankohta ilmoitetaan opintojakson alussa.

Tämä on monialainen ammattiruotsin kesäopintojakso, joka sopii korvaamaan oman alasi ammattiruotsin.

Kesän ammattiruotsista on olemassa myös nopeutettu toteutus KY00AA03-3212, joka toteutetaan 6 viikon aikana 3.5.-13.6.2021.

Opintojakson tiedot tarkentuvat myöhemmin.

Opintojakson suoritukset:
- yhteisiin tapaamisiin osallistuminen / korvaava tehtävä
- Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät ja sanastotestit
- Learniin palautettavat itsenäiset oppimistehtävät
- kirjallinen tentti
- suullinen koe

Huom! Opintojakson aikataulu on sitova: kaikki tehtävät tulee suorittaa Learnissa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Opiskelijalla tulee olla oma kuva näkyvissä Learnissa ja riittävät tietotekniset valmiudet suoriutuakseen verkko-opiskelusta.

Opintojaksosta on mahdollisuus saada kesäopintotukeen oikeuttava merkintä. Jos tarvitset merkinnän 31.7. mukaan, muista ilmoittaa siitä opettajalle opintojakson aikana.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.03.2021 - 31.03.2021

Ajoitus

03.05.2021 - 13.06.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 100

Kirjallinen tentti viikolla 23. Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi kaksi uusintakertaa.

Suullinen koe viikoilla 22-23.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on nopetettu ammattiruotsin kesäopintojakso. Opintojakso toteutetaan 6 viikon aikana 3.5.-13.6.2021. Jos opintojakso ei toteudu vähäisen osallistujamäärän vuoksi, siirretään ilmoittautuneet opiskelijat Ammattiruotsiin toteutukseen KY00AA03-3201 (3.5.-31.7.2021).

Aloitusinfo Teamsissa 3.5. klo 16.30-17.15

Opintojakson tiedot tarkentuvat myöhemmin.

Opintojakson suoritukset:
- Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät ja sanakokeet
- Learniin palautettavat itsenäiset sekä suulliset että kirjalliset oppimistehtävät
- kirjallinen tentti
- suullinen tentti

Huom! Opintojakson aikataulu on sitova: kaikki tehtävät tulee suorittaa Learnissa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Opiskelijalla tulee olla oma kuva näkyvissä Learnissa ja riittävät tietotekniset valmiudet suoriutuakseen verkko-opiskelusta.

Suoritettuasi opintojakson aikataulun mukaisesti, saat suoritusmerkinnän Peppiin kesäkuussa ja opinnot kirjautuvat kesäopintoihin.

Vi ses i maj!

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.05.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • TKMI19SV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesäopintoina toteutettava monialainen verkkototeutus.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Verkko-opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesäopintoina toteutettava monialainen verkkototeutus.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksoon kuuluu sekä kirjallinen tentti että suullinen testi, jotka molemmat tehdään valvotuissa olosuhteissa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Ammattikorkeakoulututkintoon sisältyvällä ammattiruotsin opintojaksolla opiskelijan tulee osoittaa sellainen ruotsin kielen taito, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
- Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 02.05.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • TKMI19SP
    Tietojenkäsittely, päivätoteutus

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.04.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • STMI18SPB
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus
  • STMI18SPA

Opintojaksosta on olemassa myös kesäisin järjestettävä verkkototeutus.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 28.05.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • STMI18SM

  • ENKT18SP

Kontakt, teknisk svenska

Opiskelijan työmäärä

130 t

Lisätietoja opiskelijoille

Lähiopetuksessa 50 % minimiläsnäolo

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan kokeiden perusteella, valtakunnalliset kriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.04.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • YTMI19KP
    Ympäristöteknologia, päivätoteutus

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien ja verkkotehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesän monialainen verkkototeutus.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso jakautuu lähiopetukseen, verkko-opiskeluun ja itsenäisiin oppimistehtäviin.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 09.05.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Ajoitusryhmät
  • Ryhmä A (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Ryhmä B (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
  • LTMI19SM
    Liiketalous, monimuoto
Koulutusryhmat
  • Ryhmä A
  • Ryhmä B

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Liiketalouden ammattiruotsissa käytetään Gå med vinst! -oppikirjaa: Hanska-Aare, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2017. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Porvoo: Edita.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen lähiopetus sekä tehtävien tekeminen ja muu itsenäinen opiskelu opettajan antaman aikataulun mukaisesti.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.04.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • LTMI19SVA
    Liiketalous, verkkototeutus

Liiketalouden ammattiruotsissa käytetään Gå med vinst! -oppikirjaa: Hanska-Aare, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2017. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Porvoo: Edita. Kirja on saatavissa myös e-kirjana.

Editan verkkokaupan painettuihin kirjoihin 20% alennus koodilla OPI2021.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Itsenäinen verkko-opiskelu opettajan antaman aikataulun mukaisesti. Verkkotapaamisiin osallistuminen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesän monialainen verkkototeutus.

Tentit ja muut määräajat

Opiskelija osallistuu opintojakson verkkotenttiin joko lauantaina 17.4.2021 klo 10-14 välillä tai keskiviikkona 21.4.2021 klo 16-20 välillä. Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Suulliset tentit pidetään erillisen ajanvarauksen mukaisesti huhtikuussa viikkojen 14-17 aikana.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksoon kuuluu itsenäistä verkko-opiskelua ja itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä sekä yhteisiä verkkotapaamisia.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.04.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • LTMI19SVB
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Liiketalouden ammattiruotsissa käytetään Gå med vinst! -oppikirjaa: Hanska-Aare, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2017. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Porvoo: Edita. Kirja on saatavissa myös e-kirjana.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Itsenäinen verkko-opiskelu opettajan antaman aikataulun mukaisesti. Verkkotapaamisiin osallistuminen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesän monialainen verkkototeutus.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksoon kuuluu itsenäistä verkko-opiskelua ja itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä sekä yhteisiä verkkotapaamisia.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.04.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Opiskelijaryhmät
  • SKKV19SP
    Sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan määräämä materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

yöviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi:
- onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
- millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
- mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

Työhön integroitu oppimisväylä:
kurssin voi suorittaa verkkototeutuksena kesällä

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 02.05.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuhenkilö

Riitta Savolainen

Opiskelijaryhmät
  • LTKV19SP2
    Liiketalous, päivätoteutus, taloushallinto
  • LTKV19SP3
    Liiketalous, päivätoteutus, digitaalinen markkinointi

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työjärjestyksen mukainen opetus.

Tentit ja muut määräajat

Uusintatenttipäivät.

Opiskelijan työmäärä

1 opintopiste = 27 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 02.05.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Opiskelijaryhmät
  • LTKV19SP1
    Liiketalous, päivätoteutus, julkishallinto ja juridiikka

Gå med vinst. Edita ja opettajan määräämä materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson uusintatentteihin on mahdollista osallistua uusintatenttipäivinä.

Lisätietoja opiskelijoille

suullinen ja kirjallinen osuus arvioidaan erikseen

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5 .

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.04.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • MEMI19SPA
    Metsätalous, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.04.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • MEMI19SPB

  • Graafisen muotoilun koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Opiskelijaryhmät
  • GRKV19SP
    Graafinen muotoilu, päivätoteutus

opettajan määräämä aineisto

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5 .

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 30.04.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Opettaja
  • Pia Hannula
  • Anna-Elina Hirvonen
Vastuuhenkilö

Anna-Elina Hirvonen

Opiskelijaryhmät
  • VV2020-2021
    Valinnaiset opinnot 2020-2021

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajien kokoama materiaali ryhmän Learn-sivustolla

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä on verkkokurssi, joka on tarkoitettu hoitoalan opiskelijoille, jotka eivät ole suorittaneet ammattiruotsia oman ryhmänsä aikataulun mukaisesti tai joilla kyseinen suoritus on jäänyt kesken. Opintojaksolla voit suorittaa sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja ensihoitajien ammattiruotsin.

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksossa on sekä kirjallinen koe että suullinen testi. Kirjallinen tentti suoritetaan lähitenttinä Kotkassa tai Mikkelissä. Suullinen testi suoritetaan kampuksella tai verkossa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Testien ja AC-tapaamisten ajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

11.01.2021 - 15.05.2021

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Biotuotetekniikan koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Tiina Karvinen

Opiskelijaryhmät
  • BISA19SM
    Biotuotetekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Learn-alustan aineistot ja tehtävät. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.

Tentit ja muut määräajat

Ensimmäinen tenttikerta heti opintojakson päätyttyä. Uusintatentit sovitaan opettajan kanssa erikseen, kurssi on kuitenkin suoritettava toteutusaikana.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3 (tyydyttävä)
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

01.01.2021 - 02.05.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Peliohjelmoinnin koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • POKT19SP
    Peliohjelmointi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Kontakt, teknisk svenska

Tentit ja muut määräajat

suullinen ja kirjallinen tentti

Opiskelijan työmäärä

n. 130 tuntia

Lisätietoja opiskelijoille

Lähiopetuksessa 50 % minimiläsnäolo

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan kokeiden perusteella, valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

01.01.2021 - 02.05.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Kyberturvallisuuden koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • KTKT19SP
    Kyberturvallisuus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Kontakt, teknisk svenska

Opiskelijan työmäärä

130 t

Lisätietoja opiskelijoille

Lähiopetuksessa 50 % minimiläsnäolo

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

suullinen ja kirjallinen arviointi kokeiden perusteella, valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

01.01.2021 - 02.04.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Seija Aalto
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • SOKT19SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Tuunanen, Wallinheimo: Flexsocial, Otava

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Tentit ja muut määräajat

Kirjallinen ja suullinen tentti tehdään valvotusti kampuksella

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, asiakasryhmät ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua.

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

tentti, suullinen näyttö

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

14.12.2020 - 14.01.2021

Ajoitus

01.01.2021 - 02.05.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketoiminnan logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • LLKT19SM
    Liiketoiminnan logistiikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Materiaali verkossa

Opiskelijan työmäärä

130 t

Lisätietoja opiskelijoille

Monimuotototeutukseen kuuluu myös lähi- ja/tai verkko-tunteja, joihin tulee osallistua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan kokeiden perusteella, valtakunnalliset kriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.03.2020 - 27.03.2020

Ajoitus

26.10.2020 - 31.01.2021

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketoiminnan data-analytiikan ja visualisoinnin koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Opiskelijaryhmät
  • DAKV19SP
    Liiketalouden data-analytiikka ja visualisointi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Gå med vinst. Edita ja opettajan määräämä materiaali.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistuminen lähiopetukseen, pakollinen läsnäolo 50 %, tehtävät, tentit.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

28.09.2020 - 13.11.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • SHKT19KP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Otava: Flexvård

Opiskelijan työmäärä

135 t

Lisätietoja opiskelijoille

minimiläsnäolo lähiopetuksessa 50 %

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

28.09.2020 - 13.11.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • SHKT19SP

LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelumateriaali

Tuunanen, Wallinheimo, Flexvård, Otava

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Ammattiruotsi 5 op
Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Arviointi

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0–5.

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5.

Edeltävä osaaminen

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua.

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

07.09.2020 - 13.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • SOMI19SP

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina Exam-tenttiakvaariossa.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähiopetusta viikoilla 38-50.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 27.11.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • TIKT18SPTIVE
    TIKT18SPTIVE

Edita: Kontakt, teknisk svenska

Opiskelijan työmäärä

135 t

Lisätietoja opiskelijoille

minimiläsnäolo lähiopetuksessa 50%

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

arviointi kokeiden mukaan

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Teollisen puurakentamisen koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Tiina Karvinen

Opiskelijaryhmät
  • PRSA19SP
    Teollinen puurakentaminen, päivätoteutus
  • PRSA18SP
    Teollinen puurakentaminen, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama ja laatima materiaali sekä opintojakson Learn-alustalla jaettava materiaali. Kurssilla opiskellaan teollisen puurakentamisen ja tekniikan yleisiä aihepiirejä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestykseen merkitty lähiopetus ja siihen liittyvät itsenäiset harjoitukset. Kurssin läsnäolovaatimus 75%.

Tentit ja muut määräajat

Uusintatentit sovitaan ryhmäkohtaisesti joko yleiseen tenttipäivään tai muuhun soveltuvaan ajankohtaan.

Opiskelijan työmäärä

5 op tarkoittaa 135 tuntia opiskelijan työtä, josta hieman alle puolet koostuu luokkatunneista ja muu itsenäisestä opiskelusta.

Arviointikriteerit - Hyväksytty/Hylätty

Valtakunnalliset virkamiesruotsin arviointikriteerit. Ruotsin kielessä arvosana-asteikko on Tyydyttävä 1-3, Hyvä 4-5.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi sanakokeilla, itsenäiset pakolliset kirjalliset ja suulliset tehtävät, kirjallinen ja suullinen tentti joissa osaaminen näytetään.
Arviointi valtakunnallisten vaatimusten mukaisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3 (tyydyttävä)
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • YTMI18SM
    Ympäristöteknologia, monimuoto
  • EEMI19SP
    Environmental engineering, full-time studies

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Työjärjestyksen mukainen lähiopetus.

Ammattiruotsi -opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina Exam-tenttiakvaariossa.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso jakautuu lähiopetukseen (30 h) sekä verkko-opiskeluun ja itsenäisiin oppimistehtäviin.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 06.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • YPMI19SP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työjärjestyksen mukainen opetus.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 02.10.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • SHKT19SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

minimiläsnäolo lähitunneilla 50 %

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

T&K-osuus

1 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 20

Tutkinto-ohjelma
  • Muodin ja puvustuksen koulutus
Opettaja
  • Päivi Korhonen
Vastuuhenkilö

Päivi Korhonen

Opiskelijaryhmät
  • MPKV19KP
    Muoti ja puvustus, päivätoteutus

Kurssi mahdollista suorittaa myös verkkototeutuksena esim. kesällä

Opiskelumateriaali

Ryhmän Learn (moodle)-pohjalle tuleva materiaali ja muu opettajan määräämä materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Tämä on muotoilun alan yhteinen Ammattiruotsin toteutus MP. Opetus pääasiassa verkossa. Etäkontaktitunnit TEamsissa muodin ja puvustuksen osalta.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Kurssi mahdollista suorittaa myös verkkototeutuksena esim. kesällä

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

lisätietoja: paivi.korhonen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Tiina Karvinen

Opiskelijaryhmät
  • SHSA19SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Learn-alustan aineistot ja tehtävät. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.

Tentit ja muut määräajat

Uusintatentit järjestetään tarvittaessa keväällä 2021.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, jossa noin kolmasosa koostuu luokkatunneista ja loput itsenäisestä harjoittelusta.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3 (tyydyttävä)
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Palvelumuotoilun koulutus
  • Myynnin ja markkinoinnin koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Opiskelijaryhmät
  • MYKV19KM
    Myynti ja markkinointi, monimuoto
  • PAKV18KM
    Palvelumuotoilu, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Kurssi mahdollista suorittaa myös verkkototeutuksena esim. kesällä

Opiskelumateriaali

Gå med vinst. Edita tai vastaava oppimateriaali. Opettajan määräämä aineisto.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Tämä on PA- ja MY-monimuotoryhmien yhteinen Ammattiruotsin toteutus. Lähiopetus Kouvolassa monimuototyöjärjestysten mukaisesti.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Kurssi mahdollista suorittaa myös verkkototeutuksena esim. kesällä

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Aktiivinen osallistuminen kurssille, kurssitehtävät ja suullinen ja kirjallinen tentti

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 14.12.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuhenkilö

Riitta Savolainen

Opiskelijaryhmät
  • LTKV19KM3
    Liiketalous, monimuoto, digitaalinen liiketoiminta
  • LTKV19KM2
    Liiketalous, monimuoto, taloushallinto
  • LTKV19KM4
    Liiketalous, monimuoto, HR-osaaja

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työjärjestyksen mukainen opetus, itsenäinen verkko-opiskelu.

Opiskelijan työmäärä

1 opintopiste = 27 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 04.12.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • LOKT19SP
    Logistiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelijan työmäärä

135 t

Lisätietoja opiskelijoille

Minimiläsnäolo lähiopetuksessa 50%

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Tiina Karvinen

Opiskelijaryhmät
  • FTSA19KP
    Fysioterapeutti, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Kurssin aineistot ja tehtävät Learn-alustalla. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.

Tentit ja muut määräajat

Uusintatentit järjestetään tarvittaessa keväällä 2021.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3 (tyydyttävä)
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 06.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • TTMI18SPA
    Talotekniikka, päivätoteutus
  • TTMI18SPB
    Talotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työjärjestyksen mukainen opetus.

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Verkkototeutus järjestetään ainoastaan kesällä.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • MRKT19SV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus
  • MRMI19SV

Ammattiruotsista järjestetään kesäisin myös monialainen verkkototeutus.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Itsenäinen verkko-opiskelu opettajan antaman aikataulun mukaisesti ja AC-tapaamisiin osallistuminen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsista järjestetään kesäisin myös monialainen verkkototeutus.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

31.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • MRMI19SP
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

24.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuhenkilö

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Opiskelijaryhmät
  • GEKV18SM
    Geronomi, monimuoto
  • THKV18SP

Opettajan kokoama ryhmän Moodle-sivulta tulostettava materiaali. Oppikirjat: Flexvård (TH) ja Flexsocial (geronomit). Otava.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi:
- onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
- millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
- mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

Työhön integroitu oppimisväylä:
kurssin voi suorittaa verkkototeutuksena kesällä

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistuminen lähiopetukseen, palautettavat tehtävät, lopputentit (suullinen ja kirjallinen).

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

24.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • RAKT18SP
    Rakennustekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelumateriaali

Pietilä, Kontakt, Teknisk svenska, Edita

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
LÄHI: Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin;lähiopetusta, etätyötä, suullisia ja kirjallisia harjoituksia

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi
• onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
• millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
• mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

Työhön integroitu oppimisväylä:
LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelijan työmäärä

lähiopetuksen lisäksi kirjallisia ja suullisia tehtäviä
5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Ammattiruotsi 5 op
Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Arviointi

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0–5.

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5.

Edeltävä osaaminen

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Lisätietoja opiskelijoille

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

17.08.2020 - 18.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Tiina Karvinen

Opiskelijaryhmät
  • SHSA19SP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Learn-alustan aineistot ja tehtävät. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.

Tentit ja muut määräajat

Uusintatentit järjestetään tarvittaessa keväällä 2021.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, jossa noin kolmasosa koostuu luokkaopetuksesta ja loput itsenäisestä harjoittelusta.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3 (tyydyttävä)
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.05.2020

Ajoitus

10.08.2020 - 31.10.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Seija Aalto
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • SHMI19SP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina Exam-tenttiakvaariossa.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähiopetusta 3 opintopisteen osuuden verran, loput 2 opintopistettä suoritetaan verkko-opiskeluna ja itsenäisillä oppimistehtävillä (1 op ennen lähiopetuksen alkamista, 1 op lähiopetuksen päättymisen jälkeen).

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

01.08.2020 - 31.12.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • SOKT19KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson toteutusajan sisällä nopeutetusti.
LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelumateriaali

Tuunanen, Wallinheimo, Flexsocial, Otava

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
LÄHI: Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin;lähiopetusta, etätyötä, suullisia ja kirjallisia harjoituksia
VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson aikataulun mukaisesti.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi
• onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
• millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
• mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

Työhön integroitu oppimisväylä:
VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson toteutusajan sisällä nopeutetusti.
LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Ammattiruotsi 5 op
Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Arviointi

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0–5.

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5.

Edeltävä osaaminen

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Lisätietoja opiskelijoille

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

15.08.2020 - 04.09.2020

Ajoitus

01.08.2020 - 31.12.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • TTMI19SM
    Talotekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ota yhteyttä opintovastaavaasi eri mahdollisuuksien selvittämiseksi.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.03.2020 - 27.03.2020

Ajoitus

04.05.2020 - 31.07.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 330

Opettaja
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • VV2019-2020
    Valinnaiset opinnot 2019-2020

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Tentit ja muut määräajat

Kirjallinen ja suullinen tentti tehdään valvotusti kampuksella.
Toteutukseen kuuluu kaksi lähitapaamista kampuksella toukokuussa. Jos et pääse osallistumaan lähitapaamisiin, voit korvata ne tehtävillä.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on verkkototeutus, mutta tentit tehdään kampuksella.

16.03.2020

Ajoitus

04.05.2020 - 16.08.2020

Opettajan kokoama materiaali ryhmän Moodle-sivulla

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Tämä on verkkokurssi, johon kuuluu aloitusinfo ke 6.5. klo 16.15 - 17 verkossa ja muutama AC-tapaaminen touko-kesäkuussa. Opintojaksossa on lisäksi kirjallinen koe ja suullinen testi viikolla 33. Kirjallinen koe suoritetaan ke 12.8. Exam-tenttinä jollakin Xamkin kampuksista Kotkassa, Kouvolassa, Mikkelissä tai Savonlinnassa. Testien ja AC-tapaamisten ajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Tentit ja muut määräajat

Kirjallinen koe ke 12.8. ja suullinen testi samalla viikolla eli viikolla 33

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä opintojakso on suunnattu campusonlinen opiskelijoille.

Kurssista on mahdollisuus saada kesäopintotukeen oikeuttava merkintä. Jos tarvitset merkinnän 31.7. mukaan, muista ilmoittaa siitä opettajalle kurssin aikana.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.03.2020 - 27.03.2020

Ajoitus

04.05.2020 - 21.06.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 80

Opettaja
  • Riikka Kettunen
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • VV2019-2020
    Valinnaiset opinnot 2019-2020

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa.

Tentit ja muut määräajat

Kirjallinen tentti Mikkelin kampuksella ti 9.6. klo 15-17, Kouvolan kampuksella ke 10.6. klo 15-17. Tentti sisältää esseetyyppisiä tehtäviä.

Suullinen koe kirjallisen tentin yhteydessä Mikkelin/Kouvolan kampuksella.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on nopetettu ammattiruotsin kesäopintojakso. Opintojakso toteutetaan 7 viikon aikana (4.5.-21.6.2020).

Lähiopetusta on Mikkelissä tiistaina 5.5. klo 15-18, Kouvolassa keskiviikkona 6.5. klo 15-18. Lähikerralle osallistumisen voi korvata erillisellä Learniin palautettavalla videotehtävällä.

Opintojakson suoritukset:
- lähiopetukseen osallistuminen / korvaava tehtävä
- Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät ja sanakokeet
- Learniin palautettavat itsenäiset sekä suulliset että kirjalliset oppimistehtävät
- kirjallinen tentti Mikkelin kampuksella ti 9.6. klo 15-17, Kouvolan kampuksella ke 10.6. klo 15-17
- suullinen koe kirjallisen tentin yhteydessä Mikkelin/Kouvolan kampuksella

Huom! Opintojakson aikataulu on sitova: kaikki tehtävät tulee suorittaa Learnissa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Opiskelijalla tulee olla oma kuva näkyvissä Learnissa ja riittävät tietotekniset valmiudet suoriutuakseen verkko-opiskelusta.

Opintojakson sisältö ja alustava aikataulu:
v. 19 studier & kommunikation (närundervisning / ersättningsuppgift: videopresentation)
v. 20 jobb & kundservice (distansuppgift 1: muntlig situation)
v. 21 jobb & kommunikation (H5P-övningar)
v. 22 egen bransch (distansuppgift 2: sammanfattning + ordlista)
v. 23 egen bransch & företag (H5P-övningar)
v. 24 skriftlig och muntlig tenta på kampus (distansuppgift 3: presentation av ett företag/en organisation)
v. 25 repetition (H5P-övningar)

Kirjallinen tentti tehdään valvotusti kampuksella elokuussa 2020. Suullinen tentti joko kampuksella tai AC-yhteydellä, riittpuen koronatilanteeesa elokuussa 2020.

Toteutukseen kuuluu neljä lähitapaamista kampuksella toukokuussa 6, 13, 20 ja 27.5. Jos et pääse osallistumaan lähitapaamisiin, voit korvata ne tehtävillä.

Opettajalla lisäksi AC-klinikka/vastaanottotunti keskiviikkoisin kl 16.15-17.15 (3.10 ja 17.6 sekä 5. ja 12.8) , jonne voit tulla kysymään opintojaksosta tai treenaamaan esim. suullista kielitaitoa.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on verkkototeutus, mutta tentit tehdään kampuksella.
Toteutukseen kuuluu neljö lähitapaamista kampuksella toukokuussa. Lisäksi 4 AC-klinikkatuntia (2 kesäkuussa ja 2 elokuussa) Jos et pääse osallistumaantoukokuun lähitapaamisiin, voit korvata ne tehtävillä.

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

23.03.2020 - 29.05.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • EHKT18SM
    Ensihoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson toteutusajan sisällä nopeutetusti.
LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelumateriaali

Tuunanen, Wallinheimo, Flexvård, Otava

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
LÄHI: Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin;lähiopetusta, etätyötä, suullisia ja kirjallisia harjoituksia
VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson aikataulun mukaisesti.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi
• onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
• millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
• mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

Työhön integroitu oppimisväylä:
VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson toteutusajan sisällä nopeutetusti.
LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä
kirjallisia ja suullisia tehtäviä lähijaksolla sekä itsenäisesti

Lisätietoja opiskelijoille

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

tentti, suullinen näyttö
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

16.03.2020 - 31.05.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • SHMI19KMB
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Lähiopetusta suunnitelman mukaisesti noin kerran viikossa viikkojen 12-19 välillä, muu osa itsenäistä opiskelua ja verkko-opiskelua.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson uusintatentteihin on mahdollista osallistua opintojaksolla mainittuina uusintatenttipäivinä.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 26.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Liiketoiminnan logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • LLKT18SP
    Liiketoiminnan logistiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistuminen lähiopetukseen, pakollinen läsnäolo 50 %, tehtävät, tentit.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 03.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • LOKT18SP

13.01.2020 - 31.03.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • THMI19KP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Moodlessa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson uusintatentteihin on mahdollista osallistua opintojaksolla mainittuina uusintatenttipäivinä.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointikriteerit - Hyväksytty/Hylätty

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 30.04.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • TKMI18SP
    Tietojenkäsittely, päivätoteutus
  • ITMI19SP
    Information technology, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Moodlessa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson uusintatentteihin on mahdollista osallistua opintojaksolla ilmoitettuina uusintatenttipäivinä.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 31.05.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • TKMI18SM
    Tietojenkäsittely, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesäopintoina toteutettava monialainen verkkototeutus.

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Moodlessa

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Verkko-opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesäopintoina toteutettava monialainen verkkototeutus.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson uusintatentteihin on mahdollista osallistua opintojaksolla ilmoitettuina uusintatenttipäivinä.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksoon kuuluu sekä kirjallinen tentti että suullinen testi, jotka molemmat tehdään valvotuissa olosuhteissa. Opintojakson tenttitilaisuus järjestetään Mikkelin kampuksella touko-/kesäkuussa (ajankohta tarkentuu myöhemmin), ja samana päivänä voit osallistua myös suulliseen testiin. Kirjallinen osuus on mahdollista tehdä myös muilla Xamkin kampuksilla yleisinä tenttipäivinä touko-/kesäkuussa (ilmoittautuminen Studentin kautta viimeistään 10 päivää ennen tenttiä) tai vaihtoehtoisesti Exam -tenttiakvaariossa. Suullisen testin voi tehdä myös AC-verkkoyhteyden kautta, jos et osallistu kirjalliseen tenttiin kampuksella.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Ammattikorkeakoulututkintoon sisältyvällä ammattiruotsin opintojaksolla opiskelijan tulee osoittaa sellainen ruotsin kielen taito, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
- Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 20.03.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Pia Hannula

Opiskelijaryhmät
  • EHKT19KP
    Ensihoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelumateriaali

Tuunanen, Wallinheimo, Flexvård, Otava

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
LÄHI: Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin;lähiopetusta, etätyötä, suullisia ja kirjallisia harjoituksia

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi
• onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
• millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
• mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

Työhön integroitu oppimisväylä:
LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 30.04.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuhenkilö

Minna Lampinen

Opiskelijaryhmät
  • STMI17SPA
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus
  • STMI17SPB

  • YPMI19KP

13.01.2020 - 24.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Pia Hannula
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • ENKT17SM
    Energiatekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson toteutusajan sisällä nopeutetusti.
LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelumateriaali

Pietilä, Kontakt, Teknisk svenska, Edita (soveltuvin osin)
- Kontakt - Teknisk svenska on saatavilla myös digikirjana (6 kk:n ja 24 kk:n lisenssi)

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
LÄHI: Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin;lähiopetusta, etätyötä, suullisia ja kirjallisia harjoituksia
VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson aikataulun mukaisesti.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi
• onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
• millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
• mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

Työhön integroitu oppimisväylä:
VERKKO: Opiskelu verkko-opintojakson toteutusajan sisällä nopeutetusti.
LÄHI: Lähitoteutuksen sijaan valitse tämän opintojakson verkkototeutuksena

Opiskelijan työmäärä

Kirjallisia ja suullisia tehtäviä ja harjoitteita itsenäisesti sekä lähijaksolla.
5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 10.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • ENKT17SP
    Energiatekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistuminen lähiopetukseen, pakollinen läsnäolo 50 %, tehtävät, tentit.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 31.05.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuhenkilö

Riikka Kettunen

Opiskelijaryhmät
  • SOMI19KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson uusintatentteihin on mahdollista osallistua opintojaksolla ilmoitettuina uusintatenttipäivinä.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 24.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Restauroinnin koulutus
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • REKV19SP
    Restaurointi, päivätoteutus
  • SKKV18SP
    Sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Tämä on kulttuurialan Ammattiruotsin kurssi ( SK- ja RE-opiskelijoille).
Lähiopetus (pakollinen läsnäolo 50 %), tehtävät, tentit.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 10.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Tutkinto-ohjelma
  • Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • TIKT18SPPELI
    TIKT18SPPELI

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistuminen lähiopetukseen, pakollinen läsnäolo 50 %, tehtävät, tentit.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 30.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuhenkilö

Riitta Savolainen

Opiskelijaryhmät
  • LTKV18SP1
    Liiketalous, julkishallinto ja juridiikka

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Sandberg & Tuunanen; Flexhandel, svenska för högskolor

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson uusintatentteihin on mahdollista osallistua uusintatenttipäivinä

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 24.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuhenkilö

Marie Laaksonen

Opiskelijaryhmät
  • LOKT18SM
    Logistiikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistuminen opetukseen, tehtävät, tentit.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 26.04.2020

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus (op)

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Seija Aalto
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • LTMI18SM

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesän monialainen toteutus, jossa opiskellaan pääosin verkossa.

Opiskelumateriaali

Liiketalouden ammattiruotsissa käytetään Gå med vinst! -oppikirjaa: Hanska-Aare, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2017. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Porvoo: Edita. Kirja on saatavissa myös e-kirjana.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Itsenäinen verkko-opiskelu opettajan antaman aikataulun mukaisesti. AC-tapaamisiin osallistuminen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesän monialainen toteutus, jossa opiskellaan pääosin verkossa.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 26.04.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • LTMI18SPA
    Liiketalous, päivätoteutus
  • WMMI20KP
    Wellbeing Management, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Aika ja paikka

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelumateriaali

Liiketalouden ammattiruotsissa käytetään Gå med vinst! -oppikirjaa: Hanska-Aare, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2017. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Porvoo: Edita.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen lähiopetus sekä tehtävien tekeminen ja muu itsenäinen opiskelu opettajan antaman aikataulun mukaisesti.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

13.01.2020 - 26.04.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Tutkinto-ohjelma
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • LTMI18SPB

  • SHMI19KM

Lähiopetusta suunnitelman mukaisesti noin kerran viikossa viikkojen 3-11 välillä, muu osa itsenäistä opiskelua ja verkko-opiskelua.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää,
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä,
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä,
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti,
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa sekä
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

07.01.2020 - 31.05.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Jalkaterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuhenkilö

Tiina Karvinen

Opiskelijaryhmät
  • JTSA18KM
    Jalkaterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Sisältö

Miten käytät koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa ruotsiksi?
Miten käytät ruotsia työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Miten hallitset oman koulutusalasi ja toimintaympäristösi perustermistön?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama ja laatima materiaali sekä opintojakson Moodle-alustalla jaettava materiaali. Kurssilla opiskellaan jalkaterapian keskeisiä aihepiirejä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestykseen merkitty lähiopetus ja siihen liittyvät itsenäiset harjoitukset.

Tentit ja muut määräajat

Uusintatentit sovitaan ryhmäkohtaisesti joko yleiseen tenttipäivään tai muuhun soveltuvaan ajankohtaan keväälle, kesälle tai syksylle 2020.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n opintojakso käsittää 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointikriteerit - Hyväksytty/Hylätty

Valtakunnalliset virkamiesruotsin arviointikriteerit. Ruotsin kielessä arvosana-asteikko on Tyydyttävä 1-3, Hyvä 4-5.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jatkuva arviointi sanakokeilla, itsenäiset pakolliset kirjalliset ja suulliset tehtävät, kirjallinen ja suullinen tentti joissa osaaminen näytetään.
Arviointi valtakunnallisten kriteerien mukaan, jossa arvosanat 1-3 tyydyttäviä ja 4-5 hyvä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3 (tyydyttävä)
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Ilmoittautumisaika

16.12.2019 - 10.01.2020

Ajoitus

07.01.2020 - 30.04.2020

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Tutkinto-ohjelma
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuhenkilö

Ritva Saira

Opiskelijaryhmät
  • MEMI18SPA
    Metsätalous, päivätoteutus
  • MEMI18SPB
    Metsätalous, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintääkäytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi