Hoitotyön ruotsiLaajuus (3 op)
Tunnus: HT00EK70
Laajuus
3 op
Osaamistavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Edeltävä osaaminen
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
04.11.2024 - 17.11.2024
Ajoitus
17.03.2025 - 31.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Marie Laaksonen
Ryhmät
-
SHKT24KMSairaanhoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opiskelumateriaali on Learn-ympäristössä.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Opintojakson opetus toteutetaan verkossa. Tunteja ei tallenneta. Tunneilla on minimiläsnäolovelvollisuus 50 %.
Opiskelu rytmittyy työjärjestyksen mukaisten verkkotapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.
Opettajan ohjausta on saatavilla tuntien yhteydessä tai erikseen sopien.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla käsitellään työelämän sanastoa ja viestintätilanteita.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojakson oppimistehtävät tehdään annetun aikataulun mukaan. Opintojakson päätteeksi tehdään sekä suullinen että kirjallinen tentti kampuksella. Uusintojen aikataulu ilmoitetaan opintojakson alussa.
Kirjallisen tentin rästi- tai uusintatentit tehdään Examissa.
Opiskelijan työmäärä
1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Opintojakson kokonaistyömäärä on noin 81 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu aiemmasta osaamisesta.
Toteutuksen osien kuvaus
Opintojaksolle merkitään Peppiin erikseen suullisen ja kirjallisen taidon arviointi.
Lisätietoja opiskelijoille
Tentit kampuksella.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.
Tenttien numeerisen arvioinnin taustalla on valtakunnalliset arviointikriteerit.
1-3= tyydyttävä taito, 4-5 hyvä taito.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
04.11.2024 - 17.11.2024
Ajoitus
17.02.2025 - 27.04.2025
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
1.5 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Riikka Kettunen
Ryhmät
-
SHMI24KMSairaanhoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali Learnissa.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleville tarkoitettu Hoitotyön ruotsin opintojakso, joka sisältää opetuskertoja Mikkelin kampuksella tai Teamsissa ryhmän lukujärjestyksen mukaisesti sekä itsenäisiä oppimistehtäviä.
Opettajan ohjausta on saatavilla lähi-/verkko-opetuksen yhteydessä.
Itsenäinen opiskelu tapahtuu Learn-ympäristössä. Pääsy opintojaksoalustalle aukeaa viimeistään opintojakson alkamispäivänä. Materiaali on jaettu eri teemoihin (Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Sjukskötarens jobb), joiden sisältöjä harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin. Jokainen teema on aikataulutettu omaksi kokonaisuudekseen ja osion tehtävät tulee suorittaa/palauttaa annettuun määräaikaan mennessä.
Lähi-/Verkko-opetuksessa panostetaan suullisten viestintätilanteiden harjoitteluun.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opiskelijalla on oikeus osallistua opintojakson tenttiin sitten, kun kaikki opintojakson tehtävät on suoritettu hyväksytysti.
Kirjallinen tentti tehdään joko Mikkelin kampuksella tai Exam-tenttiakvaariossa ryhmän lukujärjestyksen mukaisesti. Suullinen koe tehdään joko kampuksella tai Teams-videopuheluna.
Uusintatenttien ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alkupuolella, ensimmäinen uusintatenttikerta ajoittuu toukokuulle ja toinen kesäkuulle. Uusintatentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa. Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai missä tahansa muussa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta. Opintojakso tulee suorittaa kokonaisuudessaan sen toteutusaikana ja mahdolliset uusintatentit on suoritettava niille tarjotuilla uusintatenttikerroilla.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijan työtä.
Toteutuksen osien kuvaus
Materiaali on jaettu eri teemoihin (Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Sjukskötarens jobb), joiden sisältöjä harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin. Jokainen teema on aikataulutettu omaksi kokonaisuudekseen ja osion tehtävät tulee suorittaa/palauttaa annettuun määräaikaan mennessä.
Opintojakson suoritukset:
- aktiivinen osallistuminen lähi-/verkko-opetukseen lukujärjestykseen merkittyjen tuntien mukaisesti
- itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla
- suullinen koe ja kirjallinen tentti v. 16-17
Lisätietoja opiskelijoille
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu hoitotyön ruotsin verkko-opintojakso, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä lähi-/verkko-opetusta ja annetun aikataulun mukaisesti suoritettavia itsenäisiä oppimistehtäviä.
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen kokeeseen ja kirjalliseen tenttiin. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää kaikkien oppimistehtävien sekä kirjallisen että suullisen tentin hyväksyttyä suorittamista.
Oppimistehtävät arvioidaan hyväksytty/hylätty, suullinen koe arvosanalla tyydyttävä/hyvä ja kirjallinen tentti arvosanalla 1–5.
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
04.11.2024 - 17.11.2024
Ajoitus
10.02.2025 - 20.04.2025
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
1.5 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
E-kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Riikka Kettunen
Ryhmät
-
SHSA24KMSairaanhoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali Learnissa.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleville tarkoitettu Hoitotyön ruotsin opintojakso, joka sisältää opetuskertoja Teamsissa ryhmän lukujärjestyksen mukaisesti sekä itsenäisiä oppimistehtäviä.
Opettajan ohjausta on saatavilla verkko-opetuksen yhteydessä.
Itsenäinen opiskelu tapahtuu Learn-ympäristössä. Pääsy opintojaksoalustalle aukeaa viimeistään opintojakson alkamispäivänä. Materiaali on jaettu eri teemoihin (Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Sjukskötarens jobb), joiden sisältöjä harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin. Jokainen teema on aikataulutettu omaksi kokonaisuudekseen ja osion tehtävät tulee suorittaa/palauttaa annettuun määräaikaan mennessä.
Verkko-opetuksessa panostetaan suullisten viestintätilanteiden harjoitteluun.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin. Muutoin opintojaksolla ei ole työelämäyhteistyötä.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opiskelijalla on oikeus osallistua opintojakson tenttiin sitten, kun kaikki opintojakson tehtävät on suoritettu hyväksytysti.
Kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa. Suullinen koe tehdään Teams-videopuheluna.
Uusintatenttien ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alkupuolella, ensimmäinen uusintatenttikerta ajoittuu todennäköisesti toukokuulle ja toinen kesäkuulle. Uusintatentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa. Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai missä tahansa muussa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta. Opintojakso tulee suorittaa kokonaisuudessaan sen toteutusaikana ja mahdolliset uusintatentit on suoritettava niille tarjotuilla uusintatenttikerroilla.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijan työtä.
Toteutuksen osien kuvaus
Materiaali on jaettu eri teemoihin (Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Sjukskötarens jobb), joiden sisältöjä harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin. Jokainen teema on aikataulutettu omaksi kokonaisuudekseen ja osion tehtävät tulee suorittaa/palauttaa annettuun määräaikaan mennessä.
Opintojakson suoritukset:
- aktiivinen osallistuminen lähi-/verkko-opetukseen lukujärjestykseen merkittyjen tuntien mukaisesti
- itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla
- suullinen koe ja kirjallinen tentti toteutuksen loppupuolella
Lisätietoja opiskelijoille
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu hoitotyön ruotsin verkko-opintojakso, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä verkko-opetusta ja annetun aikataulun mukaisesti suoritettavia itsenäisiä oppimistehtäviä.
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen kokeeseen ja kirjalliseen tenttiin. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää kaikkien oppimistehtävien sekä kirjallisen että suullisen tentin hyväksyttyä suorittamista.
Oppimistehtävät arvioidaan hyväksytty/hylätty, suullinen koe arvosanalla tyydyttävä/hyvä ja kirjallinen tentti arvosanalla 1–5.
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
04.11.2024 - 17.11.2024
Ajoitus
13.01.2025 - 23.03.2025
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Ensihoitajakoulutus
Opettaja
- Marie Laaksonen
Ryhmät
-
EHKT24KMEnsihoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opiskelumateriaali on Learn-ympäristössä.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Opintojakson opetus toteutetaan verkossa. Tunteja ei tallenneta. Opintojakson tunneilla on minimiläsnäolovelvollisuus 50 %.
Opiskelu rytmittyy verkkotapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.
Opettajan ohjausta saatavilla tuntien yhteydessä tai erikseen sopien.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla käsitellään työelämän sanastoa ja viestintätilanteita.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojakson oppimistehtävät tehdään annetun aikataulun mukaan. Opintojakson päätteeksi tehdään sekä suullinen että kirjallinen tentti kampuksella.
Uusintojen aikataulu ilmoitetaan opintojakson alussa. Kirjalliset rästi- tai uusintatentit tehdään Exam-tenttiakvaariossa.
Opiskelijan työmäärä
1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Opintojakson kokonaistyömäärä on noin 81 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu aiemmasta osaamisesta.
Toteutuksen osien kuvaus
Peppiin merkitään erikseen suullisen ja kirjallisen taidon arviointi.
Lisätietoja opiskelijoille
Tentit pidetään kampuksella.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.
Tenttien numeerisen arvioinnin taustalla on valtakunnalliset arviointikriteerit.
1-3 = tyydyttävä taito, 4-5 = hyvä taito
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
04.11.2024 - 17.11.2024
Ajoitus
13.01.2025 - 23.03.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
THMI24KMTerveydenhoitaja, monimuotototeutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opiskelumateriaalina on opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on terveydenhoitajille tarkoitettu ruotsinkurssi, johon kuuluu lähi- ja verkko-opetusta lukujärjestyksen mukaisesti sekä itsenäistä opiskelua verkkotehtävien johdolla.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on kirjallinen tentti kampuksella ja suullinen testi joko kampuksella tai Teamsissa. Uusintatentit järjestetään Examissa.
Opiskelijan työmäärä
3 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 81 tuntia, josta osa on työjärjestyksen mukaisesti opiskelua ryhmässä opettajan ohjauksessa ja loppuosa itsenäistä työskentelyä.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
08.04.2024 - 21.04.2024
Ajoitus
04.11.2024 - 22.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
- Mikkelin kampus
- E-kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Riikka Kettunen
Ryhmät
-
SHMI23SVMSairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali Learnissa.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu hoitotyön ruotsin verkko-opintojakso, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä verkko-opetusta ja itsenäisiä oppimistehtäviä.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä.
Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai missä tahansa muussa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).
Uusintatenttien ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alkupuolella.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijan työtä.
Lisätietoja opiskelijoille
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu hoitotyön ruotsin verkko-opintojakso, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä verkko-opetusta ja itsenäisiä oppimistehtäviä.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä. Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai missä tahansa muussa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen kokeeseen ja kirjalliseen tenttiin. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen kokeeseen ja kirjalliseen tenttiin. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
08.04.2024 - 21.04.2024
Ajoitus
30.09.2024 - 15.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Marie Laaksonen
Ryhmät
-
SHKT23SVMSairaanhoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Verkossa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus, joka etenee annetussa aikataulussa. Opintojaksoon kuuluu myös verkkotunteja.
TKI ja työelämäyhteistyö
Oman alan sanasto ja viestintätilanteet.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Kirjallinen tentti Exam-tenttiakvaariossa 2.12. -12.12. Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai toisessa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa.
Suulliset tentit parin kanssa verkossa viikoilla 48-51. Hylätyn suullisen tentin voi uusia kaksi kertaa.
Uusintojen ajankohdat sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan työmäärä
n. 80 tuntia
Lisätietoja opiskelijoille
Kirjallinen tentti Exam-tenttiakvaariossa 2.12. -12.12. Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai toisessa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.
Kirjallinen ja suullinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti kokeiden perusteella, taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4-5.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
08.04.2024 - 21.04.2024
Ajoitus
30.09.2024 - 15.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Koulutus
- Ensihoitajakoulutus
Opettaja
- Marie Laaksonen
Ryhmät
-
EHKT23SMEnsihoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Oppimateriaali Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus. Opintojaksoon kuuluu verkkotunteja sekä tentit kampuksella.
Opintoja nopeuttava tai työhön integroitu väylä: ota yhteys opettajaan ennen opintojakson alkua sen selvittämiseksi, onko väylä mahdollinen.
TKI ja työelämäyhteistyö
Oman alan sanasto ja viestintätilanteet.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Tentit kampuksella marras-joulukuussa.
Uusintojen ajat sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan työmäärä
n. 80 tuntia
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.
Kirjallinen ja suullinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti kokeiden perusteella, taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4-5
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
08.04.2024 - 21.04.2024
Ajoitus
30.09.2024 - 15.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kouvolan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
-
THKV23SPTerveydenhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Learn-alustalla oleva materiaali, muu opettajan ohjaama verkkomateriaali
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
kurssin lopussa suoritettava suullinen ja kirjallinen lopputentti. Muut määräaikaan mennessä palautettavat tehtävät ja esitykset.
Opiskelijan työmäärä
80 h
Toteutuksen osien kuvaus
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
08.04.2024 - 21.04.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 17.11.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
- Savonlinnan kampus
- E-kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Riikka Kettunen
Ryhmät
-
SHSA23SVMSairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali Learnissa.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu hoitotyön ruotsin verkko-opintojakso, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä verkko-opetusta ja itsenäisiä oppimistehtäviä.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä.
Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).
Uusintatenttien ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alkupuolella.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijan työtä.
Lisätietoja opiskelijoille
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu hoitotyön ruotsin verkko-opintojakso, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä verkko-opetusta ja itsenäisiä oppimistehtäviä.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä. Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai missä tahansa muussa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen kokeeseen ja kirjalliseen tenttiin. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen kokeeseen ja kirjalliseen tenttiin. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
18.03.2024 - 28.03.2024
Ajoitus
06.05.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
E-kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
- Ensihoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
VV2023-2024Valinnaiset opinnot 2023-2024
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali ja tehtävät Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on hoitoalan ruotsin verkkokurssi. Opintojaksolla voi suorittaa sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja ensihoitajien ammattiruotsin. Opintojaksolla on aloitusinfo viikolla 19 ja sen jälkeen verkko-opetusta kerran viikossa viikoilla 21 - 24. Osa verkko-opetuksesta on pakollista.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on kirjallinen koe Examissa ja suullinen testi Teamsissa. Myös uusintatentit ovat Examissa. Aloitusinfo on viikolla 19 ja sen jälkeen verkko-opetusta kerran viikossa viikoilla 21 - 24. Osa verkko-opetuksesta on pakollista.
Kansainvälinen yhteistyö
Opintojakson sisältö tukee kansainvälisyysosaamista.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa n. 80 tuntia opiskelijatyötä.
Lisätietoja opiskelijoille
Aloitusinfo on viikolla 19 ja sen jälkeen verkko-opetusta kerran viikossa viikoilla 21 - 24. Osa verkko-opetuksesta on pakollista.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen opintojakson päättymispäivään mennessä.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.11.2023 - 17.11.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 31.05.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja
Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
SHMI22SMSairaanhoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu ammattiruotsin verkkokurssi, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä verkko-opetusta ja verkkotehtäviä.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on kirjallinen Exam-tentti ja suullinen testi Teamsissa. Myös uusintatentit ovat Examissa.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijatyötä.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.11.2023 - 17.11.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 31.05.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
- Kotkan kampus
- E-kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Mira Kettunen
Ryhmät
-
SHKT23KVMSairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali Learnissa.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu ammattiruotsin verkkokurssi, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä verkko-opetusta ja itsenäisiä oppimistehtäviä.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojakson kirjallinen tentti suoritetaan Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen tentti erillisen aikataulun mukaan Teamsin välityksellä.
Uusintatenttien ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alkupuolella.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijatyötä.
Lisätietoja opiskelijoille
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen tentti Teamsin välityksellä.
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön sekä suulliseen ja kirjalliseen tenttiin. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.11.2023 - 17.11.2023
Ajoitus
12.02.2024 - 21.04.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
- Mikkelin kampus
- E-kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
SHMI23KVMSairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus
-
SHSA23KVMSairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu ammattiruotsin kurssi, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä opetusta ja verkkotehtäviä.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on kirjallinen tentti Examissa ja suullinen testi Teamsissa.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijatyötä.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.11.2023 - 17.11.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 17.03.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Koulutus
- Ensihoitajakoulutus
Opettaja
- Marie Laaksonen
Ryhmät
-
EHKT23KPEnsihoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Materiaali verkossa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus. Opintojaksoon kuuluu lähiopetustunteja Kotkan kampuksella päiväsaikaan. Läsnäolovaatimus tunneilla vähintään 50 %.
Opintoja nopeuttava tai työhön integroitu väylä: ota yhteys opettajaan hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen selvittämiseksi, onko väylä mahdollinen.
TKI ja työelämäyhteistyö
Oman alan sanasto ja viestintätilanteet.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Tentit maaliskuussa. Uusintojen ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.
Opiskelijan työmäärä
n. 80 tuntia
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.
Kirjallinen ja suullinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti kokeiden perusteella, taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4-5.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.11.2023 - 17.11.2023
Ajoitus
08.01.2024 - 17.03.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
THMI23KPTerveydenhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on terveydenhoitajille tarkoitettu ruotsinkurssi, jonka opetus toteutetaan Mikkelin kampuksella työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeita varten.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on kirjallinen tentti ja suullinen testi. Uusintatentit ovat Examissa.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa n. 80 tuntia opiskelijatyötä.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.04.2023 - 21.04.2023
Ajoitus
06.11.2023 - 31.12.2023
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja
Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
SHMI22SVMSairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu ammattiruotsin kurssi, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä opetusta ja verkkotehtäviä.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on kirjallinen tentti ja suullinen testi. Kirjallinen tentti on tarkoitus pitää lukujärjestykseen merkityllä viimeisellä opetuskerralla. Uusintatentit ovat Examissa.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijatyötä.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tutkintotodistukseen tulee kurssisuorituksen lisäksi erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 (tyydyttävä taito) tai 4 - 5 (hyvä taito). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.04.2023 - 21.04.2023
Ajoitus
02.10.2023 - 15.12.2023
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Marie Laaksonen
Vastuuopettaja
Marie Laaksonen
Ryhmät
-
SHKT22SMSairaanhoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Oppimateriaali Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus. Opintojaksoon kuuluu verkkotunteja päiväsaikaan. Läsnäolovaatimus tunneilla vähintään 50 %.
Opintoja nopeuttava tai työhön integroitu väylä: ota yhteys opettajaan hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen selvittämiseksi, onko väylä mahdollinen.
TKI ja työelämäyhteistyö
Oman alan sanasto ja viestintätilanteet.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Tentit kampuksella. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa.
Opiskelijan työmäärä
n. 80 tuntia
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.
Kirjallinen ja suullinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti kokeiden perusteella, taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4-5.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.04.2023 - 21.04.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 12.11.2023
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Savonlinnan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja
Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
SHSA22SVMSairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus
-
SHSA22SMSairaanhoitaja, monimuoto
-
SHSA22SVMBSairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on sairaanhoitajiksi opiskeleleville tarkoitettu ammattiruotsin verkkokurssi, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä verkko-opetusta ja verkkotehtäviä.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on kirjallinen Exam-tentti ja suullinen testi. Myös uusintatentit ovat Examissa.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 3 op vastaa noin 80 tuntia opiskelijatyötä.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tutkintotodistukseen tulee kurssisuorituksen lisäksi erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 (tyydyttävä taito) tai 4 - 5 (hyvä taito). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
06.04.2023 - 21.04.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 15.12.2023
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Ensihoitajakoulutus
Opettaja
- Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja
Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
-
EHKT22SMEnsihoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.
Opiskelijan työmäärä
80 h
Toteutuksen osien kuvaus
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
14.03.2023 - 31.03.2023
Ajoitus
01.06.2023 - 06.10.2023
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kouvolan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
-
THKV22SPTerveydenhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
opettajan jakama materiaali
Flexvård Otava.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on THKV22SP-ryhmälle suunnattu Hoitotyön ruotsin toteutus.
Ruotsin opettaja lähettää opiskelijoille itsenäisen opiskelun ohjeet toukokuun 2023 lopussa, jolloin myös Learn-alusta avautuu.
Itseopiskelukausi: kesäkuu-elokuu 2023
Oppitunnit ja palautettavat tehtävät: 28.8. - 6.10. välisenä aikana
TKI ja työelämäyhteistyö
sovittavissa
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
kurssin lopussa kirjallinen ja suullinen tentti
Lisätietoja opiskelijoille
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
07.11.2022 - 18.11.2022
Ajoitus
20.03.2023 - 26.05.2023
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Marie Laaksonen
Vastuuopettaja
Marie Laaksonen
Ryhmät
-
SHKT22KPSairaanhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Verkossa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus. Opintojaksoon kuuluu opetusta päiväsaikaan. Läsnäolovaatimus tunneilla vähintään 50 %.
Opintoja nopeuttava tai työhön integroitu väylä: ota yhteys opettajaan hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen selvittämiseksi, onko väylä mahdollinen.
TKI ja työelämäyhteistyö
Työelämän ja hoitoalan sanastoa ja viestintätilanteita.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Tentit toukokuussa.
Uusinnat syksyllä 2023, tarkemmat ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.
Opiskelijan työmäärä
81 t
Lisätietoja opiskelijoille
Tutkintotodistuksen ruotsin arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4-5.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella. Valtakunnalliset arviointikriteerit.
Oppimistehtävät: hyväksytty - hylätty.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
07.11.2022 - 18.11.2022
Ajoitus
20.03.2023 - 01.05.2023
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja
Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
SHMI22KMSairaanhoitaja, monimuoto
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on hoitoalan ruotsinkurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on kirjallinen tentti ja suullinen testi.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
07.11.2022 - 18.11.2022
Ajoitus
09.01.2023 - 19.03.2023
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
- roo.sv
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja
Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
-
THMI22KPTerveydenhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on terveydenhoitajille tarkoitettu ruotsinkurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.
TKI ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Opintojaksolla on 2 kirjallista tenttiä ja suullinen testi.
Opiskelijan työmäärä
Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Esitietovaatimukset
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.
Lisätiedot
Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1-3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia
Ilmoittautumisaika
07.11.2022 - 18.11.2022
Ajoitus
09.01.2023 - 17.03.2023
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
Toimipiste
Kotkan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Ensihoitajakoulutus
Opettaja
- Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja
Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
-
EHKT22KPEnsihoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi termejä ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän alakohtaisissa viestintätilanteissa?
Opiskelumateriaali
Materiaali verkossa.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus ensihoidon opiskelijoille. Opetusta työjärjestyksen mukaan, läsnäolovelvollisuus 50 %.
Kesäopinnoissa on tarjolla verkkopainotteisempi toteutus.
TKI ja työelämäyhteistyö
Alakohtaista sanastoa ja työelämän viestintätilanteita.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Tentit kampuksella.
Kansainvälinen yhteistyö
Opintojakson sisältö tukee kansainvälisyysosaamista
Opiskelijan työmäärä
3 x 27 tuntia
Arviointiasteikko
1-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella
valtakunnalliset arviointikriteerit