Siirry suoraan sisältöön

Tulityöt ja työturvallisuusLaajuus (1 op)

Tunnus: MK00DQ61

Laajuus

1 op

Opetuskieli

  • suomi

Osaamistavoitteet

Työturvallisuuskorttikoulutus: Työturvallisuuskorttikoulutus antaa perustiedot työympäristön vaaroista ja työsuojelusta yhteisellä työpaikalla. Työturvallisuuskorttikurssin suorittaneella on perustiedot yhteisen työpaikan yhteistoiminnasta ja yleisistä vaaroista, tiedot työturvallisuuden keskeisistä periaatteista ja hyvistä käytännöistä, perusvalmiudet omaksua työpaikka- ja työtehtäväkohtainen perehdyttäminen

Tulityökorttikoulutus: Tulityöt ovat erityistä vaaraa aiheuttavia töitä, joita säätelevät monet lait, säädökset ja määräykset. Tulitöitä ohjaava lainsäädäntö edellyttää tulitöihin ryhdyttäessä suunnitelmallisuutta, onnettomuuksien ennalta ehkäisyä ja onnettomuuksiin varautumista henkilöiden, ympäristön ja omaisuuden turvaamiseksi.

Sisältö

Koulutuksen hyväksytystä suorittamisesta myönnetään viisi vuotta (5) voimassa oleva, henkilökohtainen työturvallisuuskortti. Kortin kustannukset (n. 15 euroa) peritään opiskelijalta etukäteen. Maksua ei palauteta, vaikka opintosuoritus jäisi kesken.Oppimateriaalin saa etukäteen kurssimaksun (15 euroa) suoritusta vastaan opintotoimistosta. Tulityökorttikoulutus toteutetaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) tavoitteiden mukaisesti. Opintojaksoon liittyvä kirjanen "Tulitöihin ryhdyttäessä" jaetaan osanottajille opintojakson alkaessa. Kurssin suorittaminen edellyttää kaikille lähijaksoille osallistumista (100 %).

Lisätiedot

Työturvallisuuskorttikoulutuksessa hyväksytty/hylätty. Kurssin voi myös suorittaa vapaasti markkinoilta löytyvällä Työturvallisuuskeskuksen valvomalla työturvallisuuskorttikurssilla. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää, kun esittää voimassa olevan työturvallisuuskortin (AHOT-menettely).

Tulityökorttikoulutuksessa hyväksytty/hylätty. Opiskelijan on osallistuttava kaikille lähiopetus- ja harjoituskerroille. Hyväksytysti suoritettu loppukoe. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää, kun esittää voimassa olevan tulityökortin (AHOT-menettely).

Opintojakson suoritettuaan opiskelija saa tulityökortin, jonka kustannukset (n. 15 euroa) peritään opiskelijalta etukäteen. Maksua ei palauteta, vaikka opintosuoritus jäisi kesken. Suomessa myönnetty tulityökortti on voimassa Pohjoismaissa ja vastaavasti muissa Pohjoismaissa myönnetty tulityökortti hyväksytään Suomessa.

Ilmoittautumisaika

13.01.2025 - 26.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Merenkulun koulutus, merikapteeni
Opettaja
  • Marko Saxell
  • Esa Huuhtanen
Vastuuopettaja

Marko Saxell

Ryhmät
  • MKKT25KA
    Merikapteeni, päivätoteutus
  • MIKT25KA
    Merenkulun insinööri, laivatekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Opiskelumateriaali

Tunnilla jaettava opiskelumateriaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työturvallisuuskorttikoulutuksessa hyväksytty/hylätty. Osallistuminen opetukseen 100%. Kurssin voi myös suorittaa vapaasti markkinoilta löytyvällä Työturvallisuuskeskuksen valvomalla työturvallisuuskorttikurssilla. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää, kun esittää voimassa olevan työturvallisuuskortin (AHOT-menettely).

Tulityökorttikoulutuksessa hyväksytty/hylätty. Opiskelijan on osallistuttava kaikille lähiopetus- ja harjoituskerroille. Hyväksytysti suoritettu loppukoe. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää, kun esittää voimassa olevan tulityökortin (AHOT-menettely).

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Työturvallisuuskurssin tentti suoritetaan samana päivänä kuin luennot.

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssien suoritukseen vaaditaan 100% osallistuminen

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Lisätiedot

Työturvallisuuskorttikoulutuksessa hyväksytty/hylätty. Kurssin voi myös suorittaa vapaasti markkinoilta löytyvällä Työturvallisuuskeskuksen valvomalla työturvallisuuskorttikurssilla. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää, kun esittää voimassa olevan työturvallisuuskortin (AHOT-menettely).

Tulityökorttikoulutuksessa hyväksytty/hylätty. Opiskelijan on osallistuttava kaikille lähiopetus- ja harjoituskerroille. Hyväksytysti suoritettu loppukoe. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää, kun esittää voimassa olevan tulityökortin (AHOT-menettely).

Opintojakson suoritettuaan opiskelija saa tulityökortin, jonka kustannukset (n. 15 euroa) peritään opiskelijalta etukäteen. Maksua ei palauteta, vaikka opintosuoritus jäisi kesken. Suomessa myönnetty tulityökortti on voimassa Pohjoismaissa ja vastaavasti muissa Pohjoismaissa myönnetty tulityökortti hyväksytään Suomessa.

Ilmoittautumisaika

14.08.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Merenkulun koulutus, merikapteeni
Opettaja
  • Marko Saxell
  • Esa Huuhtanen
Vastuuopettaja

Marko Saxell

Ryhmät
  • MKKT24SP
    Merikapteeni, päivätoteutus

Tavoitteet

Työturvallisuuskorttikoulutus: Työturvallisuuskorttikoulutus antaa perustiedot työympäristön vaaroista ja työsuojelusta yhteisellä työpaikalla. Työturvallisuuskorttikurssin suorittaneella on perustiedot yhteisen työpaikan yhteistoiminnasta ja yleisistä vaaroista, tiedot työturvallisuuden keskeisistä periaatteista ja hyvistä käytännöistä, perusvalmiudet omaksua työpaikka- ja työtehtäväkohtainen perehdyttäminen

Tulityökorttikoulutus: Tulityöt ovat erityistä vaaraa aiheuttavia töitä, joita säätelevät monet lait, säädökset ja määräykset. Tulitöitä ohjaava lainsäädäntö edellyttää tulitöihin ryhdyttäessä suunnitelmallisuutta, onnettomuuksien ennalta ehkäisyä ja onnettomuuksiin varautumista henkilöiden, ympäristön ja omaisuuden turvaamiseksi.

Sisältö

Koulutuksen hyväksytystä suorittamisesta myönnetään viisi vuotta (5) voimassa oleva, henkilökohtainen työturvallisuuskortti. Kortin kustannukset (n. 15 euroa) peritään opiskelijalta etukäteen. Maksua ei palauteta, vaikka opintosuoritus jäisi kesken.Oppimateriaalin saa etukäteen kurssimaksun (15 euroa) suoritusta vastaan opintotoimistosta. Tulityökorttikoulutus toteutetaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) tavoitteiden mukaisesti. Opintojaksoon liittyvä kirjanen "Tulitöihin ryhdyttäessä" jaetaan osanottajille opintojakson alkaessa. Kurssin suorittaminen edellyttää kaikille lähijaksoille osallistumista (100 %).

Opiskelumateriaali

Tunnilla jaettava opiskelumateriaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Ei

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssien suoritukseen vaaditaan 100% osallistuminen

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Lisätiedot

Työturvallisuuskorttikoulutuksessa hyväksytty/hylätty. Kurssin voi myös suorittaa vapaasti markkinoilta löytyvällä Työturvallisuuskeskuksen valvomalla työturvallisuuskorttikurssilla. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää, kun esittää voimassa olevan työturvallisuuskortin (AHOT-menettely).

Tulityökorttikoulutuksessa hyväksytty/hylätty. Opiskelijan on osallistuttava kaikille lähiopetus- ja harjoituskerroille. Hyväksytysti suoritettu loppukoe. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää, kun esittää voimassa olevan tulityökortin (AHOT-menettely).

Opintojakson suoritettuaan opiskelija saa tulityökortin, jonka kustannukset (n. 15 euroa) peritään opiskelijalta etukäteen. Maksua ei palauteta, vaikka opintosuoritus jäisi kesken. Suomessa myönnetty tulityökortti on voimassa Pohjoismaissa ja vastaavasti muissa Pohjoismaissa myönnetty tulityökortti hyväksytään Suomessa.

Ilmoittautumisaika

14.08.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 40

Koulutus
  • Merenkulun koulutus, laivatekniikka
Opettaja
  • Marko Saxell
  • Esa Huuhtanen
Vastuuopettaja

Marko Saxell

Ryhmät
  • MIKT24SP
    Merenkulun insinööri, päivätoteutus

  • Merenkulun koulutus, sähkövoimatekniikka
Opettaja
  • Marko Saxell
  • Esa Huuhtanen
Vastuuopettaja

Marko Saxell

Ryhmät
  • MSVKT24SP
    Merenkulku, sähkövoimatekniikka, päivätoteutus

08.01.2024 - 14.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 28.04.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Merenkulun koulutus, merikapteeni
Opettaja
  • Marko Saxell
  • Esa Huuhtanen
Vastuuopettaja

Marko Saxell

Ryhmät
  • MIKT24KA
    Merenkulun insinööri, päivätoteutus
  • MKKT24KA

Korttikoulutusmateriaali. Jaetaan koulutuksessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Kortit voi suorittaa myös muussa organisaatiossa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon ei sisälly TKI- ja työelämäyhteistyötä.

21.08.2023 - 01.09.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 18.12.2023

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Merenkulun koulutus, sähkövoimatekniikka
Opettaja
  • Marko Saxell
  • Esa Huuhtanen
Ryhmät
  • MSVKT23SP

Tunnilla jaettava opetusmateriaali

  • MKKT23SP

Tunnilla jaettava oppikirja

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Ei

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssien suoritukseen vaaditaan 100% osallistuminen opetukseen

  • MIKT23SP

02.01.2023 - 15.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 01.05.2023

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Merenkulun koulutus, merikapteeni
Opettaja
  • Marko Saxell
  • Esa Huuhtanen
Vastuuopettaja

Marko Saxell

Ryhmät
  • MKKT23KA
    Merikapteeni, päivätoteutus
  • MIKT23KA

22.08.2022 - 28.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.12.2022

  • MKKT22SP

  • MSVKT22SP

  • MIKT22SP

03.01.2022 - 16.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 01.05.2022

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 30

Koulutus
  • Merenkulun koulutus, merikapteeni
Opettaja
  • Marko Saxell
  • Esa Huuhtanen
Vastuuopettaja

Marko Saxell

Ryhmät
  • MIKT22KA
    Merenkulun insinööri, päivätoteutus
  • MKKT22KA
    Merikapteeni, päivätoteutus

Tavoitteet

Työturvallisuuskorttikoulutus: Työturvallisuuskorttikoulutus antaa perustiedot työympäristön vaaroista ja työsuojelusta yhteisellä työpaikalla. Työturvallisuuskorttikurssin suorittaneella on perustiedot yhteisen työpaikan yhteistoiminnasta ja yleisistä vaaroista, tiedot työturvallisuuden keskeisistä periaatteista ja hyvistä käytännöistä, perusvalmiudet omaksua työpaikka- ja työtehtäväkohtainen perehdyttäminen

Tulityökorttikoulutus: Tulityöt ovat erityistä vaaraa aiheuttavia töitä, joita säätelevät monet lait, säädökset ja määräykset. Tulitöitä ohjaava lainsäädäntö edellyttää tulitöihin ryhdyttäessä suunnitelmallisuutta, onnettomuuksien ennalta ehkäisyä ja onnettomuuksiin varautumista henkilöiden, ympäristön ja omaisuuden turvaamiseksi.

Sisältö

Koulutuksen hyväksytystä suorittamisesta myönnetään viisi vuotta (5) voimassa oleva, henkilökohtainen työturvallisuuskortti. Kortin kustannukset (n. 15 euroa) peritään opiskelijalta etukäteen. Maksua ei palauteta, vaikka opintosuoritus jäisi kesken.Oppimateriaalin saa etukäteen kurssimaksun (15 euroa) suoritusta vastaan opintotoimistosta. Tulityökorttikoulutus toteutetaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) tavoitteiden mukaisesti. Opintojaksoon liittyvä kirjanen "Tulitöihin ryhdyttäessä" jaetaan osanottajille opintojakson alkaessa. Kurssin suorittaminen edellyttää kaikille lähijaksoille osallistumista (100 %).

Opiskelumateriaali

Jaetaan oppitunttien aikana.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Korttikoulutukset voi suorittaa myös toisessa organisaatiossa.
Työturvallisuusosan saa hyväksyttyä, kun esittää voimassa olevan työturvallisuuskortin.
Tulityöosuuden saa hyväksyttyä, kun esittää voimassa olevan tulityökortin.