Terveydenhoitajatyön harjoittelu 2Laajuus (12 op)
Tunnus: TH00ET47
Laajuus
12 op
Osaamistavoitteet
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
Osaat tukea kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin.
Osaat kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä.
Osaat arvioida kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen.
Osaat ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja – ympäristöä.
Osaat huomioida lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä monikulttuurisuuden koulu/opiskeluterveydenhoitajatyössä.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen ja ikääntyneen terveyttä sekä toimintakykyä.
Osaat arvioida asiakkaan terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön.
Tiedät työhyvinvoinnin tai hyvinvoinnin kokonaisuuden ja työterveyshuollon tai terveydenhuollon roolin sen vahvistamisessa.
Osaat arvioida työn tai toiminnan, työyhteisöjen tai sosiaalisen yhteisön sekä ympäristön vaikutuksia terveyteen ja antaa niihin liittyviä suosituksia ja henkilökohtaisen terveyden edistämiseen liittyviä ohjeita.
Osaat ohjata asiakasta käyttämään tarkoituksenmukaisia palveluja ja varmistaa asiakkaan palvelukokonaisuuden jatkuvuuden.
Osaat huomioida monikulttuurisuuden työssäsi.
Sisältö
Mitä on koululaisen, nuoren ja hänen perheensä terveydenhoitajatyö ja miten sitä toteutetaan?
Mitä on opiskeluterveydenhuolto?
Miten arvioidaan koululaisen ja nuoren kasvua ja kehitystä?
Miten tunnistat koululaisen, nuoren ja opiskelijan terveyden, turvattomuuden, sosiaalisen kehityksen riskejä ja häiriöitä ja miten puutut niihin?
Mitä on koululaisen, nuoren ja opiskelijan mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen?
Miten edistät päihteettömyyttä ja puutut päihdeongelmiin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa?
Miten edistät koululaisen, nuoren ja opiskelijan oppimisyhteisöjen ja – ympäristöjen terveellisyyttä, turvallisuutta ja toimivuutta?
Miten ohjaat yksilöitä ja ryhmiä terveyteen liittyvissä asioissa?
Miten edistät koululaisen, nuoren ja opiskelijan seksuaaliterveyttä?
Miten annat koululaisille ja opiskelijoille liikunta- ja ravitsemusohjausta?
Miten ohjaat koululaisia ja opiskelijoita uneen liittyvissä asioissa?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?
Miten toteutat eri-ikäisten aikuisten terveystarkastuksia?
Miten toteutat näyttöön perustuvaa elintapaohjausta?
Mikä on työterveyshuollon rooli työhyvinvoinnin vahvistamisessa?
Miten arvioidaan työn ja työympäristön tai toiminnan ja toimintaympäristön terveydellisiä olosuhteita?
Miten arvioidaan henkilön työ- ja/tai toimintakykyä?
Mitä kuuluu työturvallisuuteen ja miten se on organisoitu työpaikolla?
Miten huomioit asiakkaan työergonomiaa?
Miten ohjaat asiakasta terveyspalveluiden käytössä?
Miten käytät digitaalisia työvälineitä asiakastyössä?

Edeltävä osaaminen
Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.
Ilmoittautumisaika
04.11.2024 - 17.11.2024
Ajoitus
28.04.2025 - 31.05.2026
Opintopistemäärä
12 op
TKI-osuus
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Pauliina Lehto
Ryhmät
-
THKV22SPTerveydenhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet

Opiskelumateriaali
Harjoittelua tukee teoriatunneilla osoitettu materiaali.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Harjoittelu koulu- tai opiskeluterveydenhuollossa (6 op = 4 viikkoa) sekä työterveyshuollossa (6 op = 4 viikkoa).
Työterveyshuollon harjoittelun voi vaihtoehtoisesti suorittaa opiskeluterveydenhuollossa tai terveysaseman sairaanhoitajan vastaanottotyössä. Tällöin harjoitteluun sisältyy erillinen työterveyshuollon asioihin linkittyvä tehtävä.
TKI ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tapahtuu käytännön työssä.
Tenttien ja tehtävien ajoittuminen
Harjoitteluun liittyvien dokumenttien täyttäminen ja palauttaminen harjoitteluiden learnissa ja/tai harjoittelun alussa sovittujen ohjeiden mukaisesti.
Kansainvälinen yhteistyö
Ei sisälly
Opiskelijan työmäärä
38 tuntia/viikko
Toteutuksen osien kuvaus
Harjoittelu koulu- tai opiskeluterveydenhuollossa (6 op = 4 viikkoa)
Harjoittelu työterveyshuollossa (6 op = 4 viikkoa).
Lisätietoja opiskelijoille
pauliina.lehto@xamk.fi
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty suoritus edellyttää riittävän osaamisen osoittamista käytännön työssä
Erillisen workseed-arviointikirjan mukaisesti tety dokumentointi.
Arviointi asteikolla hyväksytty- täydennettävä - hylätty
Esitietovaatimukset
Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.
Ilmoittautumisaika
04.11.2024 - 17.11.2024
Ajoitus
24.03.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Riitta-Liisa Jukarainen
- Reetta Korhonen
Ryhmät
-
THMI22KPTerveydenhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
Osaat tukea kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin.
Osaat kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä.
Osaat arvioida kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen.
Osaat ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja – ympäristöä.
Osaat huomioida lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä monikulttuurisuuden koulu/opiskeluterveydenhoitajatyössä.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen ja ikääntyneen terveyttä sekä toimintakykyä.
Osaat arvioida asiakkaan terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön.
Tiedät työhyvinvoinnin tai hyvinvoinnin kokonaisuuden ja työterveyshuollon tai terveydenhuollon roolin sen vahvistamisessa.
Osaat arvioida työn tai toiminnan, työyhteisöjen tai sosiaalisen yhteisön sekä ympäristön vaikutuksia terveyteen ja antaa niihin liittyviä suosituksia ja henkilökohtaisen terveyden edistämiseen liittyviä ohjeita.
Osaat ohjata asiakasta käyttämään tarkoituksenmukaisia palveluja ja varmistaa asiakkaan palvelukokonaisuuden jatkuvuuden.
Osaat huomioida monikulttuurisuuden työssäsi.
Sisältö
Mitä on koululaisen, nuoren ja hänen perheensä terveydenhoitajatyö ja miten sitä toteutetaan?
Mitä on opiskeluterveydenhuolto?
Miten arvioidaan koululaisen ja nuoren kasvua ja kehitystä?
Miten tunnistat koululaisen, nuoren ja opiskelijan terveyden, turvattomuuden, sosiaalisen kehityksen riskejä ja häiriöitä ja miten puutut niihin?
Mitä on koululaisen, nuoren ja opiskelijan mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen?
Miten edistät päihteettömyyttä ja puutut päihdeongelmiin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa?
Miten edistät koululaisen, nuoren ja opiskelijan oppimisyhteisöjen ja – ympäristöjen terveellisyyttä, turvallisuutta ja toimivuutta?
Miten ohjaat yksilöitä ja ryhmiä terveyteen liittyvissä asioissa?
Miten edistät koululaisen, nuoren ja opiskelijan seksuaaliterveyttä?
Miten annat koululaisille ja opiskelijoille liikunta- ja ravitsemusohjausta?
Miten ohjaat koululaisia ja opiskelijoita uneen liittyvissä asioissa?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?
Miten toteutat eri-ikäisten aikuisten terveystarkastuksia?
Miten toteutat näyttöön perustuvaa elintapaohjausta?
Mikä on työterveyshuollon rooli työhyvinvoinnin vahvistamisessa?
Miten arvioidaan työn ja työympäristön tai toiminnan ja toimintaympäristön terveydellisiä olosuhteita?
Miten arvioidaan henkilön työ- ja/tai toimintakykyä?
Mitä kuuluu työturvallisuuteen ja miten se on organisoitu työpaikolla?
Miten huomioit asiakkaan työergonomiaa?
Miten ohjaat asiakasta terveyspalveluiden käytössä?
Miten käytät digitaalisia työvälineitä asiakastyössä?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?
Opiskelumateriaali
Aiemmat teoriaopinnot.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Opintojakso sisältää harjoittelua koulu- ja/tai opiskeluterveydenhuollossa (4 viikkoa) sekä työterveyshuollossa (4 viikkoa).
TKI ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu suoritetaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä työterveyshuollossa.
Opiskelijan työmäärä
Harjoittelun tuntimäärä on 38 tuntia/viikko eli neljän viikon harjoittelussa 152 tuntia.
Lisätietoja opiskelijoille
Tytöterveyshuollon harjoittelu voidaan suorittaa tarvittaeesa muualla kuin työterveyhuollossa. Lisätietoa saat harjoittelukoordinaattorilta.
Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ja työterveyshuollon teoriaopinnot on suoritettu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty-hylätty
Esitietovaatimukset
Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.
Ilmoittautumisaika
06.11.2023 - 17.11.2023
Ajoitus
25.03.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 35
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Aila Friis
- Riitta-Liisa Jukarainen
- Reetta Korhonen
Ryhmät
-
THMI21KPTerveydenhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
Osaat tukea kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin.
Osaat kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä.
Osaat arvioida kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen.
Osaat ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja – ympäristöä.
Osaat huomioida lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä monikulttuurisuuden koulu/opiskeluterveydenhoitajatyössä.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen ja ikääntyneen terveyttä sekä toimintakykyä.
Osaat arvioida asiakkaan terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön.
Tiedät työhyvinvoinnin tai hyvinvoinnin kokonaisuuden ja työterveyshuollon tai terveydenhuollon roolin sen vahvistamisessa.
Osaat arvioida työn tai toiminnan, työyhteisöjen tai sosiaalisen yhteisön sekä ympäristön vaikutuksia terveyteen ja antaa niihin liittyviä suosituksia ja henkilökohtaisen terveyden edistämiseen liittyviä ohjeita.
Osaat ohjata asiakasta käyttämään tarkoituksenmukaisia palveluja ja varmistaa asiakkaan palvelukokonaisuuden jatkuvuuden.
Osaat huomioida monikulttuurisuuden työssäsi.
Sisältö
Mitä on koululaisen, nuoren ja hänen perheensä terveydenhoitajatyö ja miten sitä toteutetaan?
Mitä on opiskeluterveydenhuolto?
Miten arvioidaan koululaisen ja nuoren kasvua ja kehitystä?
Miten tunnistat koululaisen, nuoren ja opiskelijan terveyden, turvattomuuden, sosiaalisen kehityksen riskejä ja häiriöitä ja miten puutut niihin?
Mitä on koululaisen, nuoren ja opiskelijan mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen?
Miten edistät päihteettömyyttä ja puutut päihdeongelmiin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa?
Miten edistät koululaisen, nuoren ja opiskelijan oppimisyhteisöjen ja – ympäristöjen terveellisyyttä, turvallisuutta ja toimivuutta?
Miten ohjaat yksilöitä ja ryhmiä terveyteen liittyvissä asioissa?
Miten edistät koululaisen, nuoren ja opiskelijan seksuaaliterveyttä?
Miten annat koululaisille ja opiskelijoille liikunta- ja ravitsemusohjausta?
Miten ohjaat koululaisia ja opiskelijoita uneen liittyvissä asioissa?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?
Miten toteutat eri-ikäisten aikuisten terveystarkastuksia?
Miten toteutat näyttöön perustuvaa elintapaohjausta?
Mikä on työterveyshuollon rooli työhyvinvoinnin vahvistamisessa?
Miten arvioidaan työn ja työympäristön tai toiminnan ja toimintaympäristön terveydellisiä olosuhteita?
Miten arvioidaan henkilön työ- ja/tai toimintakykyä?
Mitä kuuluu työturvallisuuteen ja miten se on organisoitu työpaikolla?
Miten huomioit asiakkaan työergonomiaa?
Miten ohjaat asiakasta terveyspalveluiden käytössä?
Miten käytät digitaalisia työvälineitä asiakastyössä?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?
Opiskelumateriaali
Aiemmat teoriaopinnot.
Opiskelumuodot ja -menetelmät
Opintojakso sisältää harjoittelua koulu- ja/tai opiskeluterveydenhuollossa (4 viikkoa) ja työterveyshuollossa. (4 viikkoa).
TKI ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu suoritetaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä työterveyshuollossa.
Opiskelijan työmäärä
Harjoittelun tuntimäärä on 38 tuntia/ viikko eli neljän viikon harjoittelussa 152 tuntia.
Lisätietoja opiskelijoille
Tytöterveyshuollon harjoittelu voidaansuorittaa tarvittaeesa muualla kuin työterveyhuollossa. Lisätietoa saat harjoittelukoordinaattorilta.
Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ja työterveyshuollon teoriaopinnot on suoritettu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty-hylätty
Esitietovaatimukset
Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.
Ilmoittautumisaika
06.11.2023 - 17.11.2023
Ajoitus
18.03.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö
Toimipiste
Kouvolan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Pauliina Lehto
- Linda Metsälä
Vastuuopettaja
Pauliina Lehto
Ryhmät
-
THKV21SPTerveydenhoitaja, päivätoteutus
Tavoitteet
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
Osaat tukea kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin.
Osaat kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä.
Osaat arvioida kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen.
Osaat ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja – ympäristöä.
Osaat huomioida lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä monikulttuurisuuden koulu/opiskeluterveydenhoitajatyössä.
Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen ja ikääntyneen terveyttä sekä toimintakykyä.
Osaat arvioida asiakkaan terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön.
Tiedät työhyvinvoinnin tai hyvinvoinnin kokonaisuuden ja työterveyshuollon tai terveydenhuollon roolin sen vahvistamisessa.
Osaat arvioida työn tai toiminnan, työyhteisöjen tai sosiaalisen yhteisön sekä ympäristön vaikutuksia terveyteen ja antaa niihin liittyviä suosituksia ja henkilökohtaisen terveyden edistämiseen liittyviä ohjeita.
Osaat ohjata asiakasta käyttämään tarkoituksenmukaisia palveluja ja varmistaa asiakkaan palvelukokonaisuuden jatkuvuuden.
Osaat huomioida monikulttuurisuuden työssäsi.
Sisältö
Mitä on koululaisen, nuoren ja hänen perheensä terveydenhoitajatyö ja miten sitä toteutetaan?
Mitä on opiskeluterveydenhuolto?
Miten arvioidaan koululaisen ja nuoren kasvua ja kehitystä?
Miten tunnistat koululaisen, nuoren ja opiskelijan terveyden, turvattomuuden, sosiaalisen kehityksen riskejä ja häiriöitä ja miten puutut niihin?
Mitä on koululaisen, nuoren ja opiskelijan mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen?
Miten edistät päihteettömyyttä ja puutut päihdeongelmiin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa?
Miten edistät koululaisen, nuoren ja opiskelijan oppimisyhteisöjen ja – ympäristöjen terveellisyyttä, turvallisuutta ja toimivuutta?
Miten ohjaat yksilöitä ja ryhmiä terveyteen liittyvissä asioissa?
Miten edistät koululaisen, nuoren ja opiskelijan seksuaaliterveyttä?
Miten annat koululaisille ja opiskelijoille liikunta- ja ravitsemusohjausta?
Miten ohjaat koululaisia ja opiskelijoita uneen liittyvissä asioissa?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?
Miten toteutat eri-ikäisten aikuisten terveystarkastuksia?
Miten toteutat näyttöön perustuvaa elintapaohjausta?
Mikä on työterveyshuollon rooli työhyvinvoinnin vahvistamisessa?
Miten arvioidaan työn ja työympäristön tai toiminnan ja toimintaympäristön terveydellisiä olosuhteita?
Miten arvioidaan henkilön työ- ja/tai toimintakykyä?
Mitä kuuluu työturvallisuuteen ja miten se on organisoitu työpaikolla?
Miten huomioit asiakkaan työergonomiaa?
Miten ohjaat asiakasta terveyspalveluiden käytössä?
Miten käytät digitaalisia työvälineitä asiakastyössä?
Miten huomioit monikulttuurisuuden työssäsi?
Arviointiasteikko
1-5
Esitietovaatimukset
Edellytetään, että kliininen hoitotyö I ja II sekä kliinisen hoitotyön harjoittelut 1-4 ovat hyväksytysti suoritettu.
Ilmoittautumisaika
06.04.2023 - 21.04.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö
Toimipiste
Kouvolan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Pauliina Lehto
- Mari Penttilä
- Sanna Valliaro
- Linda Metsälä
Vastuuopettaja
Pauliina Lehto
Ryhmät
-
THKV23KMTerveydenhoitaja, monimuoto

07.11.2022 - 18.11.2022
Ajoitus
20.03.2023 - 31.05.2024
Opintopistemäärä
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö
Toimipiste
Kouvolan kampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Pauliina Lehto
- Sanna Valliaro
- Linda Metsälä
Vastuuopettaja
Pauliina Lehto
Ryhmät
-
THKV20SPTerveydenhoitaja, päivätoteutus

20.03.2023 - 31.12.2023
Opintopistemäärä
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikkö
Toimipiste
Mikkelin kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
- Aila Friis
- Riitta-Liisa Jukarainen
Ryhmät
-
THMI20KPTerveydenhoitaja, päivätoteutus