Siirry suoraan sisältöön

AmmattiruotsiLaajuus (5 op)

Tunnus: KY00DS46

Laajuus

5 op

Opetuskieli

  • suomi
  • roo.SV

Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Edeltävä osaaminen

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Kyberturvallisuuden koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Ryhmät
  • KTKT23SP
    Kyberturvallisuus, päivätoteutus

Tavoitteet

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla käytetään soveltuvin osin oppikirjaa Kontakt, teknisk svenska (Edita).
Sen lisäksi on oppimateriaalia Learn-ympäristössä.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opetus toteutetaan lähiopetuksena Kotkan kampuksella lukujärjestyksen mukaan. Etäosallistuminen ei ole mahdollista. Opintojaksolla on minimiläsnäolovelvollisuus 50 %.

Opiskelu rytmittyy työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Opettajan ohjausta saatavilla lähituntien yhteydessä ja erikseen sopien.

Jos opiskelijalla on aiemmin hankittua osaamista Ammattiruotsin sisältöihin liittyen, voi kyseeseen tietyin edellytyksin tulla osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käsitellään työelämän sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson oppimistehtävät tehdään annetun aikataulun mukaan. Opintojakson päätteeksi tehdään sekä suullinen että kirjallinen tentti kampuksella. Uusintojen aikataulu ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Opintojakson kokonaistyömäärä on noin 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu osista:
- tehtävät 1 op
- suullinen taito 2 op
- kirjallinen taito 2 op

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.
Tenttien numeerisen arvioinnin taustalla on valtakunnalliset arviointikriteerit.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Peliteknologian koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Ryhmät
  • PTKT24KP
    Peliteknologiat, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Oppimateriaali on Learn-ympäristössä.

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Ryhmät
  • LOKT24SP
    Logistiikka, päivätoteutus

Opiskelumateriaali on Learn-ympäristössä.

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Taru Kemiläinen
Ryhmät
  • RAKT23KM
    Rakennustekniikka, monimuoto

Opintojaksolla sovelletaan seuraavaa digioppikirjaa: Pietilä, A., Asikainen, A., & Ojaniemi, M. (2022). Kontakt: Svenska inom teknik. Edita Publishing Oy.

Muu opiskelumateriaali jaetaan toteutuksen aikana/julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Toteutus sisältää lähiopetuskertoja Kotkan kampuksella sekä verkossa. Lisäksi edelletytetään työviikkopohjaista itsenäistä työskentelyä Learn ympäristön materiaalien ja palautustehtävien mukaan.
Opintojakson läsnäolovaatimus on 50% lähiopetuskerroista.

Opintojakso etenee ryhmän yhteisen aikataulun mukaisesti. Aikataulu julkaistaan opintojakson alkaessa Learn sivulla.

Opettajan ohjausta on saatavilla lähiopetuksen yhteydessä.

Opintojaksolla hyödynnetään erilaisia palautteenantotapoja. Niitä voivat olla esimerkiksi kirjallinen ja suullinen palaute. Lisäksi voidaan hyödyntää myös vertaispalautteenantoa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson aiheet perustuvat työelämälähtöisiin tilanteisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla suoritetaan kunkin osion päätteeksi oppimistehtävä. Opintojakson päätteeksi on kirjallinen tentti Exam-tenttiakvaariossa. Suulliset tentit pidetään etäyhteydellä Teamsin kautta.

Opintojaksolla on aikataulutettuja tehtäviä.

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Opiskelijan työmäärä

5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 t

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suorittaminen edellyttää tietokoneen käyttöä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi tehdään suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin. Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista läsnäoloa opetuskerroilla, vaadittujen oppimistehtävien hyväksyttyä palautusta sekä tenttien läpäisyä.
Opintojakson lopuksi järjestetään sekä suullinen että kirjallinen tentti.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson arviointiasteikko: 1–5 tai hyväksytty/hylätty.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.03.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Taru Kemiläinen
Ryhmät
  • SOKT23SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali jaetaan toteutuksen aikana/julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Toteutus on Kotkan kampuksen lähitoteutus. Lisäksi edelletytetään työviikkopohjaista itsenäistä työskentelyä Learn ympäristön materiaalien ja palautustehtävien mukaan.
Opintojakson läsnäolovaatimus on 50% lähiopetuskerroista.

Opintojakso etenee ryhmän yhteisen aikataulun mukaisesti. Aikataulu julkaistaan opintojakson alkaessa Learn sivulla.

Opettajan ohjausta on saatavilla lähiopetuksen yhteydessä.

Opintojaksolla hyödynnetään erilaisia palautteenantotapoja. Niitä voivat olla esimerkiksi kirjallinen ja suullinen palaute. Lisäksi voidaan hyödyntää myös vertaispalautteenantoa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson aiheet perustuvat työelämälähtöisiin tilanteisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on aikataulutettuja tehtäviä, joiden sisältö ja palautusajankohdat julkaistaan opintojakson alkaessa Learn sivustolla.

Opintojakson päätteeksi järjestetään suullinen ja kirjallinen tentti. Tenttiajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Opiskelijan työmäärä

135h, josta 55h on lähiopetusta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suorittaminen edellyttää tietokoneen käyttöä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi tehdään suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin. Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista läsnäoloa opetuskerroilla, vaadittujen oppimistehtävien hyväksyttyä palautusta sekä tenttien läpäisyä.
Opintojakson lopuksi järjestetään sekä suullinen että kirjallinen tentti. Tarkempi tenttiaikataulu julkaistaan opintojakson alkaessa.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson arviointiasteikko: 1–5 tai hyväksytty/hylätty.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Jalkaterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Ryhmät
  • JTSA23KVM
    Jalkaterapeutti, verkkopainotteinen monimuotototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka voi suorittaa kevät-, kesä- ja syyslukukausina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.
Uusintoja voi tehdä siihen asti, kun on kulunut 1 vuosi opintojakson alusta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Ryhmät
  • FTSA23SM
    Fysioterapeutti, monimuoto

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on fysioterapeuteille tarkoitettu ruotsinkurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Hyväksytty kurssiarvosana edellyttää sekä suullisen että kirjallisen tentin suorittamista hyväksytysti. Molemmat tentit tehdään valvotusti kampuksella tai erikoistapauksissa Examissa/Teamsilla.
Tenttioikeus on opiskelijalla, joka on palauttanut kaikki kurssin tehtävät opintojakson toteutusaikana.
Hylättyä tenttiä voi uusia kaksi kertaa, ensimmäisen kerran touko-kesäkuussa ja toinen uusinta elo-lokakuussa. Opiskelijan tulee itse pyytää uusintatenttiä jos siihen on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Turvallisuusalan koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Ryhmät
  • TUSA23SP
    Tradenomikoulutus, turvallisuusala

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learn-alustalla ja soveltuva alan kirjallisuus ja verkkojulkaisut.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Kurssi on suunniteltu turvallisuusalan tradenomiopiskelijoille.

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakson opetus lukujärjestykseen merkittyinä ajankohtina.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi on mahdollista suorittaa myös itsenäisesti verkossa monialaisena kesätoteutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus osallistua kurssin lopputentteihin sitten, kun pakolliset itsenäiset tehtävät on palautettu. Kurssin lopputentti suoritetaan kampuksella (tai tarpeen vaatiessa Exam-tilassa) kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan kesäkuussa tai elo-lokakuussa. Opiskelijan vastuulla on itse huolehtia uusintatenttien pyytämisestä. Kirjallisen tentin uusinnat tehdään Exam-tenttitilassa.

Opiskelijan työmäärä

5 op vastaa työmäärältään 135 h opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Hyväksytty kurssiarvosana edellyttää sekä suullisen että kirjallisen tentin suorittamista hyväksytysti. Molemmat tentit tehdään valvotusti.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssiarviointi perustuu kurssin lopussa osoitettuun kielitaitoon.
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 25.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Ryhmät
  • ENKT22SP
    Energiatekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Päämateriaalina käytetään oppikirjaa Kontakt, teknisk svenska (Edita), josta on saatavilla myös digitaalinen versio.
Sen lisäksi oppimateriaalia on Learn-ympäristössä.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opetus toteutetaan lähiopetuksena Kotkan kampuksella lukujärjestyksen mukaan. Etäosallistuminen ei ole mahdollista. Opintojakson suorittamiseen edellytetään minimiläsnäoloa 50 %.

Opiskelu rytmittyy työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Opettajan ohjausta on saatavilla lähituntien yhteydessä ja erikseen sopien.

Jos opiskelijalla on aiemmin hankittua osaamista Ammattiruotsin sisältöihin liittyen, voi kyseeseen tietyin edellytyksin tulla osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käsitellään työelämän sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson oppimistehtävät tehdään opintojakson alussa annetun aikataulun mukaan.
Opintojakson päätteeksi tehdään sekä suullinen että kirjallinen tentti kampuksella.
Uusintojen aikataulu ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Opintojakson kokonaistyömäärä on noin 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu osista:
- tehtävät 1 op
- suullinen taito 2 op
- kirjallinen taito 2 op

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.
Tenttien numeerisen arvioinnin taustalla on valtakunnalliset arviointikriteerit.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2.5 op

Toteutustapa

50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • YPKV24KM
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus (nuorisokasvatus ja nuorisotyö)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali jaetaan toteutuksen aikana/julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Toteutus sisältää sekä lähiopetusta Kouvolan kampuksella että aikaan sidottua työskentelyä verkkoympäristössä lukujärjestyksen mukaan. Opetusta ei tallenneta. Läsnäolo on välttämätöntä opintojakson suorittamiseksi.

Opintojakso sisältää kolme arvioitavaa yksilötehtävää, jotka palautetaan opintojakson aikana annetun aikataulun mukaisesti. Opintojaksoon kuuluu kirjallinen tentti ja suullinen testi.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla suoritetaan kolme arvioitavaa oppimistehtävää, jotka tulee palauttaa opintojakson aikana annetun aikataulun mukaisesti.

Opintojakson sisältö tentitään kirjallisella tentillä ja suullisella testillä opintojakson toteutusaikana. Kirjallinen tentti kirjoitetaan luokassa 11.3. ja suullinen testi pidetään Teamsissa 8.4. Suullinen testi edellyttää kuva- ja ääniyhteyttä. Opintojakson varsinaisten tenttien lisäksi on mahdollisuus osallistua kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa. Tentteihin osallistuminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja tehtävien suorittamista hyväksytysti.

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat oppimistehtävät, suorittanut tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä eli 5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 t. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta: opiskelu ja koulutus, työelämä ja alakohtaiset aiheet.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija
- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 55

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Ryhmät
  • LTMI23SVB
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali on saatavilla Learn-ympäristössä opintojakson kuluessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opintojakso toteutetaan pääasiassa aikaan sitomattomana verkko-opintojaksona, mutta sisältää Teamsin kautta pidettävän vapaaehtoisen aloitusinfon ja muutaman verkkoistunnon, joka mahdollistaa opiskelijoiden suullisen viestinnän harjoittelun Teamsin pienryhmätiloissa. Aloitusinfoa ei nauhoiteta.
Opiskelu tapahtuu Learn-ympäristössä. Pääsy opintojaksoalustalle aukeaa viimeistään opintojakson alkamispäivänä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakso päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä kaikki tentit sekä muut opintojakson suorittamiseen liittyvät tehtävät on oltava tehtyinä.

Opintojakso sisältää sekä suullisen että kirjallisen tentin, jotka ajoittuvat opintojakson loppupuolelle.

Suullinen testi tehdään Teamsissa. Sen suorittamiseksi opiskelijalla on oltava sekä mikrofoni- että kameravalmius. Oppimisalustalle laitetaan ajanvarauslista, josta opiskelija voi käydä valitsemassa annetuista testiajoista itselleen sopivan.

Kirjallinen tentti on Exam-tentti, jonka voi tehdä Xamkin tai minkä tahansa Exam-järjestelmään kuuluvan oppilaitoksen tenttiakvaariossa opettajan antaman aikaikkunan puitteissa.

Kansainvälinen yhteistyö

Opintojakso ei sisällä kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on noin 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelijan opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Kummatkin arvioidaan asteikolla hyvä (arvosanat 5-4) tai tyydyttävä (arvosanat 3-1). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Lisätiedot: riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kirjalliseen tenttiin ja suulliseen testiin, joista kummankin painoarvo on 50%.
Arviointiasteikko on 1-5.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • LTMI23SM
    Liiketalous, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla on käytössä oppikirja: Hanska, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2022. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. 4., uudistettu painos. Helsinki: Edita. Kirja on saatavissa sekä perinteisenä oppikirjana että e-kirjana.

Muu opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on liiketalouden ammattiruotsin monimuotototeutus. Itsenäiset verkkotehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään viimeisellä lähiopetuskerralla tai Examissa ja suullinen testi Teamsin välityksellä. Opintojaksolla on aikaan sidottuja lähitapaamisia, joista puoleen pitää osallistua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti pidetään viimeisellä lähiopetuskerralla tai seuraavalla viikolla Exam-tenttitilassa, suullinen koe viikoilla XX Teamsissa. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä, eli 5 op:n jaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson teemat ovat opiskelu, alalla työskentely, yritys- ja organisaatioesittely sekä viestintä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija

- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Ryhmät
  • LTKV23SP1
    Liiketalous, päivätoteutus (julkishallinto ja juridiikka)
  • LTKV23SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali on saatavilla Learn-ympäristössä opintojakson kuluessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opetus toteutetaan lähiopetuksena Kouvolan kampuksella lukujärjestyksen mukaisesti. Opintojakso koostuu lähiopetustunneista sekä verkko- että tunnilla tehtävistä yksilö- ja/tai pienryhmätehtävistä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakso päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä kaikki tentit sekä muut opintojakson suorittamiseen liittyvät tehtävät on oltava tehtyinä.

Opintojakso sisältää sekä suullisen että kirjallisen tentin, jotka ajoittuvat opintojakson loppupuolelle.

Suullinen testi tehdään kampuksella. Oppimisalustalle laitetaan ajanvarauslista, josta opiskelija voi käydä valitsemassa opettajan antamista testiajoista itselleen sopivan.

Kirjallinen tentti tehdään valvotussa tilassa kampuksella. Mahdolliset uusintatentit tehdään Xamkin tai minkä tahansa Exam-järjestelmään kuuluvan oppilaitoksen tenttiakvaariossa annetun aikaikkunan puitteissa.

Kansainvälinen yhteistyö

Opintojakso ei sisällä kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on noin 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelijan opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Kummatkin arvioidaan asteikolla hyvä (arvosanat 5-4) tai tyydyttävä (arvosanat 3-1). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Lisätiedot: riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kirjalliseen tenttiin ja suulliseen testiin. Kummankin osuuden painoarvo arvosanasta on 50%.

Opintojakson arviointiasteikko: 1–5.

  • Degree Programme in Digital International Business
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Ryhmät
  • IBKV24SP1
    Digital international business, full-time studies
  • IBKV24SP2
    Digital international business, full-time studies
  • LTKV23SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)

  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • MEMI23SPB
    Metsätalous, päivätoteutus
  • MEMI23SPA

Opiskelumateriaali julkaistaan Learn-alustalla opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on metsätalouden ammattiruotsin lähitoteutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on välitentti noin puolivälissä sekä lopputentti ja suullinen testi huhtikuussa. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä, eli 5 op:n jaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson teemat ovat opiskelu, alalla työskentely, metsätalouden ammattisanasto sekä viestintä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija

- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 04.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste
  • Mikkelin kampus
  • E-kampus
Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 55

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Ryhmät
  • ITMI24SP
    Information technology, päivätoteutus
  • TKMI23KV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learn-ympäristössä.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opintojakso toteutetaan pääasiassa aikaan sitomattomana verkko-opetuksena, mutta se sisältää myös Teamsin kautta pidettävän vapaaehtoisen aloitustapaamisen ja vapaaehtoisia etäopetuskertoja, joissa panostetaan suullisen viestinnän harjoituksiin. Opettajan ohjausta on saatavilla etäopetuskertojen yhteydessä.

Opiskelu tapahtuu Learn-ympäristössä. Pääsy opintojaksoalustalle aukeaa viimeistään opintojakson alkamispäivänä. Materiaali on jaettu kolmeen teemaan (Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch), joita harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin. Jokainen teema on aikataulutettu omaksi kokonaisuudekseen ja osion tehtävät tulee suorittaa/palauttaa annettuun määräaikaan mennessä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla suoritetaan kunkin teeman päätteeksi oppimistehtävä/oppimistehtäviä, jotka palautetaan joko Learnin palautuskansioon tai keskustelualueelle aikataulun mukaisesti.

Opiskelijalla on oikeus osallistua opintojakson tenttiin sitten, kun kaikki opintojakson tehtävät on suoritettu hyväksytysti.

Opiskelija osallistuu suulliseen kokeeseen Teamsissa erillisen aikataulun mukaan viikkojen 16-17 aikana ja kirjalliseen tenttiin Exam-tenttiakvaariossa viikkojen 17-18 aikana. Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai missä tahansa muussa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina. Ensimmäinen uusintatentti ajoittuu touko-kesäkuulle ja toinen seuraavan syyslukukauden alkupuolelle.

Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta. Opintojakso tulee suorittaa kokonaisuudessaan sen toteutusaikana ja mahdolliset uusintatentit on suoritettava niille tarjotuilla uusintatenttikerroilla.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta. 5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on noin 135 tuntia.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin.

Opintojakson suoritukset:

- yhteinen aloitusinfo Teamsissa viikolla 3, vapaaehtoinen osallistuminen
- itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla
- vapaaehtoisia etäopetuskertoja Teamsin välityksellä noin kerran kuukaudessa
- suullinen koe erillisen aikataulun mukaan Teamsissa v. 16-17
- kirjallinen tentti Exam-tenttiakvaariossa v. 17-18

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on verkko-opintojakso, jossa ei ole läsnäoloa vaativia tapaamiskertoja.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää kaikkien oppimistehtävien sekä kirjallisen että suullisen tentin hyväksyttyä suorittamista.

Oppimistehtävät arvioidaan hyväksytty/hylätty, suullinen koe arvosanalla tyydyttävä/hyvä ja kirjallinen tentti arvosanalla 1–5.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • STMI22SPA
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus
  • STMI22SPB
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali jaetaan toteutuksen aikana/julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opetus toteutetaan kokonaan lähiopetuksena Mikkelin kampuksella lukujärjestyksen mukaan. Etäosallistuminen ei ole mahdollista. Läsnäolo on välttämätöntä opintojakson suorittamiseksi.

Opintojakso koostuu noin 30 lähiopetuskerrasta yksilö- ja pienryhmätehtävineen sekä kolmesta arvioitavasta tehtävästä, jotka tehdään itsenäisesti. Opintojaksoon kuuluu luokassa kirjoitettava kirjallinen tentti ja suullinen testi Teams-videopuheluna.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla suoritetaan kolme arvioitavaa oppimistehtävää, jotka tulee palauttaa opintojakson aikana annetun aikataulun mukaisesti.

Opintojakson sisältö tentitään sekä kirjallisella tentillä että suullisella testillä opintojakson toteutusaikana. Opintojakson varsinaisten tenttien lisäksi on mahdollisuus osallistua kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa. Tentteihin osallistuminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja tehtävien suorittamista hyväksytysti.

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat oppimistehtävät, suorittanut tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä eli 5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 t. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta: opiskelu ja koulutus, työelämä ja alakohtaiset aiheet.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija
- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4.5 op

Toteutustapa

10 % Lähiopetus, 90 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste
  • Mikkelin kampus
  • E-kampus
Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 55

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • MRMI24KV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on matkailu- ja palveluliiketoiminnan ammattiruotsin verkkototeutus. Itsenäiset verkkotehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Examissa ja suullinen testi Teamsin välityksellä. Opintojaksolla on aikaan sidottuja etäopetuskertoja, joista puoleen osallistuminen on pakollista. Etäopetuskerroista ei tehdä tallennetta.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/). Suulliseen testiin osallistuminen edellyttää kuva- ja ääniyhteyttä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti pidetään viikolla XX Exam-tenttitilassa, suullinen koe viikoilla XX Teamsissa. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka on Exam-tenttivierailulistalla (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Kansainvälinen yhteistyö

Kuvaa mahdollinen kansainvälinen yhteistyö.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä, eli 5 op:n jaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson teemat ovat opiskelu, alalla työskentely, viestintä sekä ravintola- ja matkailualan ammattisanasto.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija

- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • YPMI23KP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus (ympäristökasvatus ja yhteisöjen kehittäjä)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali jaetaan toteutuksen aikana/julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opetus toteutetaan kokonaan lähiopetuksena Mikkelin kampuksella lukujärjestyksen mukaan. Etäosallistuminen ei ole mahdollista. Läsnäolo on välttämätöntä opintojakson suorittamiseksi.

Opintojakso koostuu noin 30 lähiopetuskerrasta yksilö- ja pienryhmätehtävineen sekä kolmesta arvioitavasta tehtävästä, jotka tehdään itsenäisesti. Opintojaksoon kuuluu luokassa kirjoitettava kirjallinen tentti ja suullinen testi Teams-videopuheluna.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla suoritetaan kolme arvioitavaa oppimistehtävää, jotka tulee palauttaa opintojakson aikana annetun aikataulun mukaisesti.

Opintojakson sisältö tentitään sekä kirjallisella että suullisella tentillä opintojakson toteutusaikana. Opintojakson varsinaisten tenttien lisäksi on mahdollisuus osallistua kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa. Tentteihin osallistuminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja tehtävien suorittamista hyväksytysti.

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä eli 5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 t. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta: opiskelu ja koulutus, työelämä ja alakohtaiset aiheet.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija
- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
  • SOMI23SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalina on opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on sosiaalialan ammattiruotsin kurssi, jonka opetus toteutetaan kokonaan lähiopetuksena Mikkelin kampuksella lukujärjestyksen mukaan. Etäosallistuminen ei ole mahdollista.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson puolivälissä on välitentti ja viimeisellä lähiopetuskerralla toinen tentti. Lisäksi opintojakson loppupuolella järjestetään jokaiselle opiskelijalle suullinen testi. Uusintatentit järjestetään Examissa.

Opiskelijan työmäärä

5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 tuntia, josta n. 55 tuntia on työjärjestyksen mukaisesti opiskelua ryhmässä opettajan ohjauksessa ja n. 80 tuntia itsenäistä työskentelyä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • YTMI23KP
    Ympäristöteknologia, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskeliumateriaali julkaistaan Learn-alustalla opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ympäristöteknologian koulutuksen ammattiruotsin lähitoteutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on välitentti noin puolivälissä sekä lopputentti ja suullinen testi huhtikuussa. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä, eli 5 op:n jaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson teemat ovat opiskelu, alalla työskentely, ympäristöteknologian ammattisanasto sekä viestintä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija

- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Outi Pyöriä

Ryhmät
  • LISA23SP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, jota voi suorittaa kevät-, kesä- ja syyslukukausina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua. Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.
Uusintoja voi tehdä siihen asti, kun on kulunut 1 vuosi opintojakson alusta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 04.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 55

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuopettaja

Riikka Kettunen

Ryhmät
  • LTMI23SVA
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learn-ympäristössä.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opintojakso toteutetaan pääasiassa aikaan sitomattomana verkko-opetuksena, mutta se sisältää myös Teamsin kautta pidettävän vapaaehtoisen aloitustapaamisen ja vapaaehtoisia etäopetuskertoja, joissa panostetaan suullisen viestinnän harjoituksiin. Opettajan ohjausta on saatavilla etäopetuskertojen yhteydessä.

Opiskelu tapahtuu Learn-ympäristössä. Pääsy opintojaksoalustalle aukeaa viimeistään opintojakson alkamispäivänä.

Materiaali on jaettu eri teemoihin, joita harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin. Jokainen teema on aikataulutettu omaksi kokonaisuudekseen ja osion tehtävät tulee suorittaa/palauttaa annettuun määräaikaan mennessä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla suoritetaan teemojen päätteeksi oppimistehtävä/oppimistehtäviä, jotka palautetaan joko Learnin palautuskansioon tai keskustelualueelle aikataulun mukaisesti.

Opiskelijalla on oikeus osallistua opintojakson tenttiin sitten, kun kaikki opintojakson tehtävät on suoritettu hyväksytysti.

Opiskelija osallistuu suulliseen kokeeseen Teamsissa erillisen aikataulun mukaan viikkojen 15-16 aikana ja kirjalliseen tenttiin Exam-tenttiakvaariossa viikkojen 16-17 (/-18) aikana. Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai missä tahansa muussa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/). Suullista koetta varten opiskelijalla tulee olla toimiva verkkoyhteys sekä kamera ja mikrofoni käytettävissä.

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina. Ensimmäinen uusintatentti ajoittuu touko-kesäkuulle ja toinen seuraavan syyslukukauden alkupuolelle.

Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta. Opintojakso tulee suorittaa kokonaisuudessaan sen toteutusaikana ja mahdolliset uusintatentit on suoritettava niille tarjotuilla uusintatenttikerroilla.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta. 5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on noin 135 tuntia.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu useammasta eri teemasta, joiden aikana harjoitellaan mm. omista opinnoista, harjoittelusta ja työkokemuksesta kertomista, yrityksen ja organisaation esittelyä, erilaisia viestintätilanteita sekä tutustutaan oman alan artikkeleihin ja ajankohtaisiin asioihin. Opintojakso sisältää sekä kirjallisia että suullisia tehtäviä.

Opintojakson suoritukset:

- yhteinen aloitusinfo Teamsissa viikolla 3, vapaaehtoinen osallistuminen
- itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla
- vapaaehtoisia etäopetuskertoja Teamsin välityksellä noin kerran kuukaudessa
- suullinen koe erillisen aikataulun mukaan Teamsissa v. 15-16
- kirjallinen tentti Exam-tenttiakvaariossa v. 16-17 (/-18)

Lisätietoja opiskelijoille

Aloitusinfo Teamsissa viikolla 3, ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Vapaaehtoinen osallistuminen, tallenne katsottavissa Learnin kautta jälkikäteen parin viikon ajan.

Opintojaksoon kuuluu itsenäistä verkko-opiskelua ja itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä. Teamsissa pidettävään aloitusinfoon ja noin kerran kuukaudessa järjestettäviin etäopetuskertoihin on vapaaehtoinen osallistuminen.

Suullinen koe tehdään pareittain/pienryhmissä Teamsin välityksellä viikoilla 15-16. Kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa viikoilla 16-17 (/-18). Exam-tentin voi suorittaa Xamkin kampuksilla tai missä tahansa muussa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää kaikkien oppimistehtävien sekä kirjallisen että suullisen tentin hyväksyttyä suorittamista.

Oppimistehtävät arvioidaan hyväksytty/hylätty, suullinen koe arvosanalla tyydyttävä/hyvä ja kirjallinen tentti arvosanalla 1–5.

Opintojakson arvioinnin perusteet:
kirjallinen arviointi = kirjallinen Exam-tentti
suullinen arviointi = suullinen koe Teamsissa
opintojakson arviointi = kirjallinen + suullinen arviointi

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 55

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuopettaja

Riitta Savolainen

Ryhmät
  • LTMI23SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI23SVA
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali on saatavilla Learn-ympäristössä opintojakson kuluessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opintojakso toteutetaan pääasiassa aikaan sitomattomana verkko-opintojaksona, mutta sisältää Teamsin kautta pidettävän vapaaehtoisen aloitusinfon ja muutaman verkkoistunnon, joka mahdollistaa opiskelijoiden suullisen viestinnän harjoittelun Teamsin pienryhmätiloissa. Istuntoja ei nauhoiteta.
Opiskelu tapahtuu Learn-ympäristössä. Pääsy opintojaksoalustalle aukeaa viimeistään opintojakson alkamispäivänä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakso päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä kaikki tentit sekä muut opintojakson suorittamiseen liittyvät verkko- tai muut tehtävät on oltava tehtyinä.

Opintojakso sisältää sekä suullisen että kirjallisen tentin, jotka ajoittuvat opintojakson loppupuolelle.

Suullinen testi tehdään Teamsissa. Sen suorittamiseksi opiskelijalla on oltava sekä mikrofoni- että kameravalmius. Oppimisalustalle laitetaan ajanvarauslista, josta opiskelija voi käydä valitsemassa annetuista testiajoista itselleen sopivan.

Kirjallinen tentti on Exam-tentti, jonka voi tehdä Xamkin tai minkä tahansa Exam-järjestelmään kuuluvan oppilaitoksen tenttiakvaariossa opettajan antaman aikaikkunan puitteissa.

Kansainvälinen yhteistyö

Opintojakso ei sisällä kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on noin 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelijan opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Kummatkin arvioidaan asteikolla hyvä (arvosanat 5-4) tai tyydyttävä (arvosanat 3-1). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Lisätiedot: riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kirjalliseen tenttiin ja suulliseen testiin, joista kummankin painoarvo on 50%.
Arviointiasteikko on 1-5.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4.5 op

Toteutustapa

10 % Lähiopetus, 90 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste
  • Mikkelin kampus
  • E-kampus
Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 55

Koulutus
  • Hyvinvointiliiketoiminnan johtamisen koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • HJMI23SM
    Hyvinvointiliiketoiminnan johtaminen

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla on käytössä oppikirja: Hanska, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2022. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. 4., uudistettu painos. Helsinki: Edita. Kirja on saatavissa sekä perinteisenä oppikirjana että e-kirjana.

Muu opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on hyvinvoinnin johtamisen ammattiruotsin verkkototeutus. Itsenäiset verkkotehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Examissa ja suullinen testi Teamsin välityksellä. Opintojaksolla on aikaan sidottuja etäopetuskertoja, joista puoleen osallistuminen on pakollista. Etäopetuskerroista ei tehdä tallennetta.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/). Suulliseen testiin osallistuminen edellyttää kuva- ja ääniyhteyttä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti pidetään viikolla XX Exam-tenttitilassa, suullinen koe viikoilla XX Teamsissa. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka on Exam-tenttivierailulistalla (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä, eli 5 op:n jaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 tuntia. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson teemat ovat opiskelu, alalla työskentely, yritys- ja organisaatioesittely sekä viestintä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija

- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

06.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Robotiikan ja tekoälyn koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • ROKV24SP
    Robotiikka ja tekoäly, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Materiaalina käytetään räätälöityä omalle alalle soveltuvaa materiaalia

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opetus toteutetaan kokonaan lähiopetuksena Kouvolan kampuksella lukujärjestyksen mukaan. Etäosallistuminen ei ole mahdollista. Lähiopetusta ei lähtökohtaisesti tallenneta, eikä sitä korvata etäluennoilla silloin, kun lähiopetusta annetaan lukujärjestyksen mukaan. Osa opetuksesta tapahtuu laboratorioympäristössä/simulaatioympäristössä. Läsnäolo simulaatioharjoituksissa/suullisissa harjoituksissa/työelämävierailuilla on välttämätöntä

TKI ja työelämäyhteistyö

Harjoitellaan työelämän viestintätilanteita

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalta edellytetään määräaikaan mennessä palautettavia harjoituksia, opintojakson alussa ilmoitettavia hyväksytysti suoritettavia lopputenttejä (suullinen ja kirjallinen) ja tuntitehtäviä sekä aktiivista osallistumista kurssille.

Opiskelijan työmäärä

135 h

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta (suullinen ja kirjallinen), jotka arvioidaan erikseen.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija osaa
- selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhua kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- kertoa ja keskustella alan keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

06.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Restauroinnin koulutus
  • Graafisen muotoilun koulutus
  • Degree Programme in Game Design
Opettaja
  • Päivi Korhonen
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • GRKV22SP
    Graafinen muotoilu, päivätoteutus
  • GDKV24SP
    Game design, full-time studies
  • REKV24SP
    Restaurointi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali jaetaan toteutuksen aikana/julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

• Opetus toteutetaan kokonaan lähiopetuksena Kouvolan kampuksella lukujärjestyksen mukaan. Etäosallistuminen ei ole mahdollista. Lähiopetusta ei lähtökohtaisesti tallenneta, eikä sitä korvata etäluennoilla silloin, kun lähiopetusta annetaan lukujärjestyksen mukaan. Osa opetuksesta tapahtuu autenttisessa ympäristössä. (Pajaopetus)

Opintojakso koostuu luento-opetuksesta ja tunnilla tehtävistä yksilö ja pienryhmätehtävistä.

• Opettajan ohjausta saatavilla erikseen sovittavilla tukitunneilla.
• Arvioitavat tehtävät tehdään itsenäisesti tai pareittain.
• Opintojaksolla hyödynnetään erilaisia palautteenantotapoja. Niitä voivat olla esimerkiksi kirjallinen ja suullinen palaute. Lisäksi voidaan hyödyntää myös vertaispalautteenantoa.

• Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: kirjallinen 2,5 op. ja suullinen kielitaito 2,5 op.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käsitellään työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut tentit (kirjallinen ja suullinen) ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Opiskelijan työmäärä

• 1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.
• 5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 t, mikä sisältää työjärjestyksen mukaisia luentoja ja ryhmätyöskentelyä opettajan ohjauksessa sekä itsenäisesti työstettäviä oppimistehtäviä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutuksen osat, niiden kuvaus ja osioiden suoritustavat avataan opintojakson alussa Learn-alustalla.

Lisätietoja opiskelijoille

Opettajien yhteystiedot:
Päivi Korhonen (paivi.korhonen@xamk.fi)
Marja-Liisa Sirén-Huhtinen (marja-liisa.siren-huhtinen@xamk.fi)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi tehdään suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin. Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää määräaikaan mennessä palautettujen tehtävien ja tenttien tekemistä hyväksytyllä arvosanalla.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta.

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija
- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

06.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • TTMI23KM
    Talotekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali jaetaan toteutuksen aikana/julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Toteutus sisältää sekä lähiopetusta Mikkelin kampuksella että aikaan sidottua työskentelyä verkkoympäristössä lukujärjestyksen mukaan. Etäpetusta ei tallenneta.

Opintojaksoon sisältyy kolme arvioitavaa yksilötehtävää, jotka palautetaan opintojakson aikana annetun aikataulun mukaisesti. Opintojaksoon kuuluu kirjallinen tentti ja suullinen testi.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla suoritetaan kolme arvioitavaa oppimistehtävää, jotka tulee palauttaa opintojakson aikana annetun aikataulun mukaisesti.

Opintojakson sisältö tentitään kirjallisella tentillä ja suullisella testillä opintojakson toteutusaikana. Kirjallinen tentti pidetään 25.4.2025 luokassa A121 ja suullinen tentti 10.5.2025 Teams-videopuheluna. Opintojakson varsinaisten tenttien lisäksi on mahdollisuus osallistua kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa. Tentteihin osallistuminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja tehtävien suorittamista hyväksytysti.

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä eli 5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 t. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta: opiskelu ja koulutus, työelämä ja alakohtaiset aiheet.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija
- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

04.11.2024 - 17.11.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 12.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4.5 op

Toteutustapa

10 % Lähiopetus, 90 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Mika Ruponen

Ryhmät
  • STMI22SM
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali jaetaan toteutuksen aikana/julkaistaan Learn-ympäristössä opintojakson alkaessa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Toteutus sisältää 7 etäopetuskertaa lukujärjestyksen mukaan. Opetus on yleensä torstai-iltaisin. Opetusta ei tallenneta, joten läsnäolo etäopetuskerroilla on välttämätöntä opintojakson suorittamiseksi.

Tunneilla tehdään yksilö- ja pienryhmätehtäviä. Opintojakso sisältää kolme arvioitavaa yksilötehtävää, jotka palautetaan opintojakson aikana annetun aikataulun mukaisesti. Opintojaksoon kuuluu kirjallinen tentti ja suullinen testi.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita harjoittelemalla kehitetään yleisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla suoritetaan kolme arvioitavaa oppimistehtävää, jotka tulee palauttaa opintojakson aikana annetun aikataulun mukaisesti.

Opintojakson sisältö tentitään sekä kirjallisella tentillä että suullisella testillä opintojakson toteutusaikana. Kirjallinen tentti pidetään 9.5.2025 luokassa A241 ja suullinen testi 8.-9.5.2025 Teams-videopuheluna. Opintojakson varsinaisten tenttien lisäksi on mahdollisuus osallistua kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa. Tentteihin osallistuminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja tehtävien suorittamista hyväksytysti.

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Kansainvälinen yhteistyö

Opintojaksolla ei ole mainittavaa kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

1 op vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä eli 5 op:n opintojaksolla opiskelijan työmäärä on n. 135 t. Työmäärä kuitenkin riippuu opiskelutaidoista ja aiemmasta osaamisesta.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta: opiskelu ja koulutus, työelämä ja alakohtaiset aiheet.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuaan opintojakson arvosanalla 3 opiskelija
- ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käyttää perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhuu kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärtää pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyy reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaa kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

06.09.2024 - 14.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Taru Kemiläinen
Ryhmät
  • SOKT23KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Tämä on sosiaalialan ammattiruotsin kurssi, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä lähiopetusta ja verkkotehtäviä. Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka voi suorittaa kevät-, kesä- ja syyslukukausina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on kirjallinen tentti ja suullinen testi. Kirjallinen tentti on tarkoitus pitää lukujärjestykseen merkityllä viimeisellä opetuskerralla kampuksella.

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.
Uusintoja voi tehdä siihen asti, kun on kulunut 1 vuosi opintojakson alusta.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Biotuotetekniikan koulutus
  • Teollisen puurakentamisen koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Ryhmät
  • BISA23SP
    Biotuotetekniikka, päivätoteutus
  • PRSA22SP
    Teollinen puurakentaminen, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.
Toteutuksella on yhteistä materiaalia sekä erillistä alakohtaista aineistoa biotuotetekniikan ja teollisen puurakentamisen opiskelijoille.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kevät-, kesä- ja syyslukukausina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua. Opiskelijalla on mahdollisuus hyödyntää omiin työelämäyhteyksiinsä liittyvää sanastoa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson aikana.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.
Uusintoja voi tehdä siihen asti, kun on kulunut 1 vuosi opintojakson alusta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Taru Kemiläinen
Ryhmät
  • RAKT22SP
    Rakennustekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Kurssilla käytetään kirjaa Pietilä, A., Asikainen, A., & Ojaniemi, M. (2022). Kontakt: Svenska inom teknik. Edita Publishing Oy.
Lisäksi käytössä on opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava muu materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka on tarjolla kevät-, kesä- ja syyslukukausilla.

TKI ja työelämäyhteistyö

Kieliosaamista työelämän tarpeisiin

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.
Uusintoja voi tehdä siihen asti, kun on kulunut 1 vuosi opintojakson alusta.

Kansainvälinen yhteistyö

Kansainvälisyys on osa opetusta.

Opiskelijan työmäärä

135 h

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Ryhmät
  • FTSA23KP
    Fysioterapeutti, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Kurssin aineistot ja tehtävät Learn-alustalla. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.
Ammattiruotsin voi suorittaa myös monialaisena verkkototeutuksena, jota järjestetään kevät-, kesä- ja syyslukukausina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijalla on mahdollisuus yhdistää opintojaksoon työelämän kokemuksia tai tuotoksia, mikäli ne tukevat ruotsin kielen oppimistavoitteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kurssin lopputentti järjestetään viimeisellä opetuskerralla tai muuna ryhmän kanssa sovittuna ajankohtana.
Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.
Uusintoja voi tehdä siihen asti, kun on kulunut 1 vuosi opintojakson alusta.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Jalkaterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Ryhmät
  • JTSA22SM
    Jalkaterapeutti, monimuoto

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Ryhmät
  • KHSA23SP
    Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka menee kevät-, kesä- ja syyslukukausina.

Uusintatenttejä voi tehdä siihen saakka, kunnes opintojakson alkamisesta on kulunut 1 vuosi.

02.09.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Ryhmät
  • TKMI22SV

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on tietojenkäsittelyn ammattiruotsin verkko-opintojakso, jossa ei ole läsnäoloa vaativia tapaamiskertoja.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus osallistua opintojakson tenttiin sitten, kun kaikki opintojakson tehtävät on suoritettu hyväksytysti.

Opiskelija osallistuu kirjalliseen tenttiin Exam-tenttiakvaariossa viikkojen 47-49 aikana ja suulliseen kokeeseen Teamsissa erillisen aikataulun mukaan viikon 46 (+ tarvittaessa v. 47) aikana. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina. Uusintatentit pidetään tammi- ja helmikuussa.

Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin.

Opintojakson suoritukset:

- yhteinen aloitusinfo Teamsissa 36, vapaaehtoinen osallistuminen
- itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla, vapaaehtoisia tukipajatunteja/tapaamisia Teamsin välityksellä noin kerran kuukaudessa
- kirjallinen koe Exam-tenttiakvaariossa v. 48-49
- suullinen koe erillisen aikataulun mukaan Teamsissa v. 47-48

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on verkko-opintojakso, jossa ei ole läsnäoloa vaativia tapaamiskertoja.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Ohjelmistotekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Ryhmät
  • ITMI23SP
    Information technology, päivätoteutus
  • OTMI23SP
    Ohjelmistotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ohjelmistotekniikan ja Information Technology -ryhmän opiskelijoille tarkoitettu ammattiruotsin lähikurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on kaksi kirjallista lähitenttiä ja suullinen testi. Uusinnat suoritetaan Examissa.

Kansainvälinen yhteistyö

Opintojakson sisältö tukee kansainvälisyysosaamista.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjallisiin kokeisiin. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • LISA23KP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, jota voi suorittaa kevät-, kesä- ja syyslukukausina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua. Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.
Uusintoja voi tehdä siihen asti, kun on kulunut 1 vuosi opintojakson alusta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Data-analytiikan koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • DAKV23SV
    Data-analytiikka, verkkototetus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan antama ja suosittelema materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

opiskelijan sovittava opettajan kanssa yksilöllisistä oppimisväylistä
Muutoin opiskelijan sitouduttava kurssin opetukseen, tehtäviin ja materiaaliin.

TKI ja työelämäyhteistyö

kurssin teemat liittyvät alan työhön ja työtehtäviin

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

kurssin lopussa suoritettava sekä suullinen että kirjallinen lopputentti
Opiskelijan sitouduttava kurssin aikatauluun ja palautettava tehtävät määräajassa

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suomeksi
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Ryhmät
  • LTKV23KM4
    Liiketalous, monimuoto (HR-asiantuntija)
  • LTKV23KM5
    Liiketalous, monimuoto (myynti ja markkinointi)
  • LTKV23KM3
    Liiketalous, monimuoto (digitaalinen liiketoiminta)
  • LTKV23KM2
    Liiketalous, monimuoto (taloushallinto)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Lähiopetus maanantaisin työjärjestyksen mukaisesti 2.9. - 16.12. välisenä aikana.
Ota yhteyttä opettajaan, jos sinulla on aikaisempia korkeakoulu- tai AMK-tasoisia ammattikielenopintoja ruotsista ja niistä on kulunut entintään kymmenen vuotta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti ja suullinen testi kampuksella.
Palautettavat etätehtävät.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Verkko-opetusta 4 x 90 min.
Ota yhteyttä opettajaan, jos sinulla on aikaisempia korkeakoulu- tai AMK-tasoisia ammattikielenopintoja ruotsista ja niistä on kulunut entintään kymmenen vuotta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Exam-tentti.
Suullinen testi (Teams).
Palautettavat etätehtävät.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste
  • Kotkan kampus
  • E-kampus
Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • MRKT23SV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learn-alustalla

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ryhmän oman alan ammattiruotsin verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella myös monialaisena verkkototeutuksena esim. kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

työelämälähtöiset tehtävät

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Exam-tentti ja ruotsin suullisen kielitaidon testi opintojakson lopussa

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste
  • Kouvolan kampus
  • E-kampus
Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 100

Koulutus
  • Palvelumuotoilun koulutus
  • Muodin ja puvustuksen koulutus
  • Degree Programme in Game Design
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Päivi Korhonen
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • GDKV24KM
    Game design, part-time studies
  • SKKV22SP
    Sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, päivätoteutus
  • PAKV23KM
    Palvelumuotoilu, monimuoto
  • MPKV23KP
    Muoti ja puvustus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Räätälöity.
kaikille aloille yhteinen osio ja alakohtaisesti räätälöity materiaali ja harjoitukset.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on kulttuurialan yhteinen Ammattiruotsin toteutus, ensi sijassa ryhmille GDKV24KM, PAKV23KM, SKKV22SP ja MPKV23KP, mutta myös muille kulttuurialan opiskelijoille.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Koska osa ryhmästä opiskelee kampuksella lähiopetuksessa ja osa monimuotona (Palvelumuotoilun ja GD viikonloppuisin, monimuotoryhmille tulee erilliset Teams-harjoitustunnit viikonlopputuntien isäksi)

Opiskelijan työmäärä

5 op.x 27 t.=135 t. opiskelijan itsenäistä työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Kaikille aloille yhteisiä teemoja
+ alakohtaiset materiaalit ja harjoitukset (suulliset ja kirjalliset)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson opettajat:
marja-liisa.siren-huhtinen@xamk.fi
paivi.korhonen@xamk.fi

Alakohtaisessa työskentelyssä ns. pajaruotsit autenttisissa oppimiympäristöissä.(koulun tilat/yritysympäristö)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen tentti (AS 1-5)
Oman alan suullinen näyttö/esitys (pajaruotsi) (AS 1-5)
Aikataulun mukaisesti palautettavat tehtävät (arviointi: hyväksytty/hylätty/täydennettävä tai AS: 1-5 tehtävästä riippuen)

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • YTMI22SM
    Ympäristöteknologia, monimuoto
  • EEMI23SP
    Environmental Engineering, full-time studies

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Monimuotoryhmän ammattiruotsi sisältää verkossa opiskelua ja lukujärjestyksen mukaiset lähitapaamiset. Kesän monialainen ammattiruotsi tarjoaa mahdollisuuden itsenäiseen opiskeluun.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan työelämäsanastoa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentti opintojakson viimeisessä lähitapaamisessa. Uusintatentti tammikuussa.

Opiskelijan työmäärä

n. 135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Peliteknologian koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Ryhmät
  • PTKT23SP

Verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on peliteknologian opiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää lähiopetusta päiväsaikaan. Minimiläsnäolo 50 %.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit marraskuussa.
Uusintojen ajat sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti.
Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Peliohjelmoinnin koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Ryhmät
  • POKT23SP
    Peliohjelmointi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on peliohjelmoinnin opiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää lähiopetusta päiväsaikaan. Minimiläsnäolo 50 %.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit marraskuussa.
Uusintojen ajat sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Logistiikan koulutus, tradenomitutkinto
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • LLKT23SV
    Logistiikka, tradenomitutkinto, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Materiaali verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on logistiikan tradenomiopiskelijoille suunnattu verkkototeutus, joka etenee annetussa aikataulussa.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit keskustella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti Exam-tenttiakvaariossa viikolla 47. Tentin voi tehdä Xamkin kampuksilla tai sellaisessa korkeakoulussa, joka on mukana Exam-järjestelmässä tenttivierailun kautta.

Suulliset tentit viikoilla 47 + 49.

Uusintojen ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Lisätietoja opiskelijoille

Kirjallinen tentti Exam-tenttiakvaariossa viikolla 47. Tentin voi tehdä Xamkin kampuksilla tai sellaisessa korkeakoulussa, joka on mukana Exam-järjestelmässä tenttivierailun kautta.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 01.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 120

Opettaja
  • Riikka Kettunen
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • VV2024-2025
    Valinnaiset opinnot 2024-2025

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learn-oppimisalustalla.

Opintojakso on jaettu viiteen osaan:
1) Studier och kommunikation
2) Praktik och kundservice
3) Jobb och mejl
4) Egen bransch
5) Företag

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ammattiruotsin monialainen verkkototeutus. Itsenäiset verkkotehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Examissa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti pidetään viikolla 48 Exam-tenttiakvaariossa, suullinen koe viikoilla 47-48 Teamsissa.

Kirjallisen tentin uusintakerrat järjestetään Exam-tenttiakvaariossa tammikuussa ja helmikuussa, tarkemmat viikot ilmoitetaan opintojakson alussa. Suullisen kokeen uusinnat järjestetään tammikuussa ja helmikuussa Teamsissa.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso on jaettu viiteen osaan:
1) Studier och kommunikation
2) Praktik och kundservice
3) Jobb och mejl
4) Egen bransch
5) Företag

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on kaikille aloille soveltuva monialainen ammattiruotsin verkko-opintojakso.

Aloitusinfo pidetään Teamsissa ma 9.9. klo 16, muita tapaamisia noin kerran kuukaudessa. Aloitusinfoon ja tapaamisiin on vapaaehtoinen osallistuminen.

Opintojakson suoritukset:
- Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät ja testit aikataulun mukaisesti
- Learniin palautettavat itsenäiset sekä suulliset että kirjalliset oppimistehtävät aikataulun mukaisesti
- kirjallinen tentti Examissa
- suullinen tentti Teamsissa

Huom! Opintojakson aikataulu on sitova: kaikki tehtävät tulee suorittaa toteutuksen aikana Learnissa ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Opiskelijalla tulee olla oma kuva näkyvissä Learnissa ja riittävät tietotekniset valmiudet suoriutuakseen verkko-opiskelusta.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Tämä on Ammattiruotsin monialainen verkkototeutus, jolla opiskelu edellyttää itseohjautuvuutta ja oman koulutusalasi tuntemusta. Emme suosittele tätä toteutusta aivan opintojesi alkuun. Jos ruotsin opiskelu on sinulle haasteellista, suosittelemme sinulle ensisijaisesti oman koulutuksesi Ammattiruotsin toteutuksia, joita järjestetään kevät- ja/tai syyslukukausin. Jos sinulla on ruotsin kielen perusteiden kertaamisen tarvetta, suorita Ruotsin tehovalmennus -opintojakso ennen tätä Ammattiruotsi-opintojaksoa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 30.11.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • YPMI22SP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus (nuorisokasvatus ja nuorisotyö)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsin opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelija tenttii opintojakson sisällön opintojakson toteutusaikana. Tenttiin osallistuminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja tehtävien suorittamista hyväksytysti annetun aikataulun mukaisesti.

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa. Opiskelijan velvollisuus on huolehtia, että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta: Jag som studerande (studier och utbildning), Mot arbetslivet (arbetspraktik och arbetserfarenhet, att söka jobb, olika yrken och arbetsuppgifter inom branschen, arbetsmiljöer) sekä Min bransch (alakohtaiset, ajankohtaiset aiheet). Sekä suullisen kielitaidon että kirjallisen kielitaidon kokeessa testataan edellä mainitut aiheet.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.10.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • SOMI23KM

  • TTMI22SP
    Talotekniikka, päivätoteutus

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

-

18.03.2024 - 28.03.2024

Ajoitus

06.05.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Opettaja
  • Mira Kettunen
Ryhmät
  • VV2023-2024
    Valinnaiset opinnot 2023-2024

Tämä on ammattiruotsin monialainen verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella myös oman ryhmän toteutuksella tai muissa monialaisissa toteutuksissa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtävät ja aineisto ovat työelämälähtöisiä.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Exam-tentti ja ruotsin suullisen kielitaidon testi elokuussa

Opiskelijan työmäärä

135 h

Lisätietoja opiskelijoille

Ammattiruotsi-opintojaksoon sisältyy Exam-tentti, ja suullisen kielitaidon testi tehdään Teamsin tai Zoomin välityksellä.

Tämä on Ammattiruotsin monialainen verkkototeutus, jolla opiskelu edellyttää itseohjautuvuutta ja oman koulutusalasi tuntemusta. Emme suosittele tätä toteutusta aivan opintojesi alkuun.

Jos ruotsin opiskelu on sinulle haasteellista, suosittelemme sinulle ensisijaisesti oman koulutuksesi Ammattiruotsin toteutuksia, joita järjestetään kevät- ja/tai syyslukukausin.

Jos sinulla on ruotsin kielen perusteiden kertaamisen tarvetta, suorita Ruotsin tehovalmennus -opintojakso ennen tätä Ammattiruotsi-opintojaksoa.

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0–5.

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta.

Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5.

02.05.2024 - 19.06.2024

Kesän opintojaksolla ei ole mahdollisuutta tehdä täydennyssuorituksia, vaan se suoritetaan 5 opintopisteen laajuisena opintokokonaisuutena. Tälle monialaiselle toteutukselle voivat osallistua kaikkien alojen opiskelijat.

TKI ja työelämäyhteistyö

Kurssi tukee työelämäyhteistyötä.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Aloitusinfo pidetään opintojakson aloitusviikolla, jolloin opiskelijalla on mahdollisuus kysyä opettajalta opintojaksoon liittyvistä asioista.
Kurssilla on lisäksi kolme harjoituskertaa, jotka eivät ole pakollisia, mutta niitä suositellaan oppimisen tueksi.
Kurssin lopussa suoritetaan suullinen tentti Teamsissa (viikot 23-24) ja kirjallinen tentti Examissa (viikko 24).
Kurssin pakolliset itsenäiset tehtävät on palautettava ennen kirjallista tenttiä (viimeistään 16.6.2024) ja sen jälkeen tehtäviä ei enää oteta vastaan.
Uusintaoikeus kesätoteutuksen tentteihin jatkuu vuoden 2024 loppuun. Ensimmäisen uusinnan voi tehdä elo-syyskuussa ja toisen uusinnan loka-marraskuussa. Uusintatenttien tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa, ja ne tehdään Teamsilla/Examissa.

Kansainvälinen yhteistyö

Kurssi tukee kansainvälistymistä

Opiskelijan työmäärä

135 h opiskelijan työtä

Toteutuksen osien kuvaus

Kurssi on monialainen, ja ensimmäiset neljä osiota ovat kaikille yhteisiä. Viimeisessä osiossa opiskelija valitsee oman alansa mukaiset materiaalit, joita voi hyödyntää jo aikaisemminkin kurssilla.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Tämä on Ammattiruotsin monialainen verkkototeutus, jolla opiskelu edellyttää itseohjautuvuutta ja oman koulutusalasi tuntemusta. Emme suosittele tätä toteutusta aivan opintojesi alkuun.

Jos ruotsin opiskelu on sinulle haasteellista, suosittelemme sinulle ensisijaisesti oman koulutuksesi Ammattiruotsin toteutuksia, joita järjestetään kevät- ja/tai syyslukukausin.

Jos sinulla on ruotsin kielen perusteiden kertaamisen tarvetta, suorita Ruotsin tehovalmennus -opintojakso ennen tätä Ammattiruotsi-opintojaksoa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suomeksi
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

15.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Kyberturvallisuuden koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Ryhmät
  • KTKT22SP
    Kyberturvallisuus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Oppikirja Kontakt, teknisk svenska sekä muu opettajan ohjeistama materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on kyberturvallisuuden opiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää lähiopetusta päiväsaikaan. Minimiläsnäolo 50 %.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit maaliskuussa. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

15.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • GEKV22KM
    Geronomi, monimuoto

verkkomateriaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

nopeutettu tai räätälöity suorittaminen mahdollista, ota yhteys opettajaan

TKI ja työelämäyhteistyö

hyödynnettävissä

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

suullinen ja kirjallinen lopputentti kurssin lopussa, suullinen koe Teamsin kautta (kamera välttämätön), kirjallinen Exam-tentti

Kansainvälinen yhteistyö

kansainvälisyys sisältyy kurssiin

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

15.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Graafisen muotoilun koulutus
  • Restauroinnin koulutus
  • Degree Programme in Game Design
Opettaja
  • Päivi Korhonen
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • GRKV21SP
    Graafinen muotoilu, päivätoteutus
  • GDKV23SP
    Game design, full-time studies

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Räätälöity.
kaikille aloille yhteinen osio (8 kertaa kampuksella) ja alakohtaiset Paja-ruotsit (4 kokoontumiskertaa).

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on kulttuurialan yhteinen Ammattiruotsin toteutus, ensi sijassa ryhmille GDKV23SP ja GRKV21SP.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

5 op.x 27 t.=135 t. opiskelijan itsenäistä työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

4 kaikille aloille yhteistä teemaa
+ alakohtaiset materiaalit ja Paja-ruotsit (suulliset ja kirjalliset)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson opettajat:
marja-liisa.siren-huhtinen@xamk.fi
paivi.korhonen@xamk.fi

Alakohtaisessa työskentelyssä ns. pajaruotsit autenttisissa oppimiympäristöissä.(koulun tilat/yritysympäristö)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen tentti (AS 1-5)
Oman alan suullinen näyttö/esitys (pajaruotsi) (AS 1-5)
Aikataulun mukaisesti palautettavat tehtävät (arviointi: hyväksytty/hylätty/täydennettävä tai 1-5 tehtävästä riippuen)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

15.01.2024 - 28.03.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • SOMI22SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsin opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun aikataulun mukaisesti ennen opintojakson päättymistä. Suullinen tentti pidetään viikolla 12 Teamsissa. Kirjallinen tentti on viikolla 10 kampuksella. Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan, joista ensimmäinen järjestetään viikolla 13. Toisesta uusintakerrasta sovitaan opintojakson alussa. Opiskelijan velvollisuus on huolehtia, että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta: Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch. Teemojen sisällöt testataan sekä kirjallisessa että suullisessa kokeessa.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 26.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Koulutus
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Ryhmät
  • ENKT21SP
    Energiatekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Ryhmät
  • FTSA22SM
    Fysioterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on fysioterapeuteille tarkoitettu ruotsinkurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Hyväksytty kurssiarvosana edellyttää sekä suullisen että kirjallisen tentin suorittamista hyväksytysti. Molemmat tentit tehdään valvotusti.
Tenttioikeus on opiskelijalla, joka on palauttanut kaikki kurssin tehtävät opintojakson toteutusaikana.
Hylättyä tenttiä voi uusia kaksi kertaa, ensimmäisen kerran touko-kesäkuussa ja toinen uusinta elo-lokakuussa. Opiskelijan tulee itse pyytää uusintatenttiä jos siihen on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 12.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Ryhmät
  • ITMI23SP
    Information technology, päivätoteutus
  • TKMI22KV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on verkko-opintojakso, jossa ei ole läsnäoloa vaativia tapaamiskertoja.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus osallistua opintojakson tenttiin sitten, kun kaikki opintojakson tehtävät on suoritettu hyväksytysti.

Opiskelija osallistuu kirjalliseen tenttiin Exam-tenttiakvaariossa viikkojen 17-19 aikana ja suulliseen kokeeseen Teamsissa erillisen aikataulun mukaan viikkojen 16-17 aikana. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina. Ensimmäinen uusintatentti ajoittuu touko-kesäkuulle ja toinen seuraavan syyslukukauden alkupuolelle.

Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin.

Opintojakson suoritukset:

- yhteinen aloitusinfo Teamsissa viikolla 2 (ma 8.1. klo 15.30), vapaaehtoinen osallistuminen
- itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla, vapaaehtoisia tukipajatunteja Teamsin välityksellä noin kerran kuukaudessa
- kirjallinen koe Exam-tenttiakvaariossa v. 17-19
- suullinen koe erillisen aikataulun mukaan Teamsissa v. 16-17

Lisätietoja opiskelijoille

Tämä on verkko-opintojakso, jossa ei ole läsnäoloa vaativia tapaamiskertoja.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan opintojakson aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Robotiikan ja tekoälyn koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • ROKV23SP
    Robotiikka ja tekoäly, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

verkkomateriaali ja opettajan suosittelema materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

sovittavissa opettajan kanssa

TKI ja työelämäyhteistyö

hyödynnettävissä

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

lopputentit (suullinen ja kirjallinen). Määräaikaan mennessä palautettavat tehtävät.

Opiskelijan työmäärä

135 h opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suomeksi
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • YPMI22KP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsin opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelija tenttii opintojakson sisällön opintojakson toteutusaikana. Tenttiin osallistuminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja tehtävien suorittamista hyväksytysti annetun aikataulun mukaisesti.

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa. Opiskelijan velvollisuus on huolehtia, että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta: Jag som studerande (studier och utbildning), Mot arbetslivet (arbetspraktik och arbetserfarenhet, att söka jobb, olika yrken och arbetsuppgifter inom branschen, arbetsmiljöer) sekä Min bransch (alakohtaiset, ajankohtaiset aiheet). Sekä suullisen kielitaidon että kirjallisen kielitaidon kokeessa testataan edellä mainitut aiheet.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • LISA22SP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua. Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 28.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Taru Kemiläinen
  • Riikka Kettunen
Ryhmät
  • LTMI22SVB
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Liiketalouden ammattiruotsissa käytetään Gå med vinst! -oppikirjaa: Hanska-Aare, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2022. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Porvoo: Edita.

Kirja on saatavissa myös e-kirjana.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on verkko-opintojakso, jossa ei ole läsnäoloa vaativia tapaamiskertoja.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelija osallistuu kirjalliseen tenttiin Exam-tenttiakvaariossa viikoilla 14-15. Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Suulliset tentit pidetään erillisen ajanvarauksen mukaisesti huhtikuussa viikoilla 14-16.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Aloitusinfo Teamsissa tiistaina 9.1. klo 16.15 alkaen. Vapaaehtoinen osallistuminen, infoa ei tallennetta.

Opintojaksoon kuuluu itsenäistä verkko-opiskelua ja itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä. Teamsissa pidettävään aloitusinfoon ja noin kerran kuukaudessa järjestettäviin tukipajoihin on vapaaehtoinen osallistuminen.

Kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa viikoilla 14-15, suullinen tentti pienryhmissä Teamsin välityksellä viikoilla 14-16. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

  • BISA23KM
    Biotuotetekniikka, monimuoto

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Learn-alustan aineistot ja tehtävät. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.
Suositeltava lisämateriaali:
Pietilä, Anna-Maija: Kontakt. Teknisk svenska (saatavilla myös digikirjana Edita.fi)

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.
Itsenäinen oppimisväylä:
Ammattiruotsin voi suorittaa myös monialaisena verkkototeutuksena kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa.
Hyväksytty kurssiarvosana edellyttää sekä suullisen että kirjallisen tentin suorittamista hyväksytysti. Molemmat tentit tehdään valvotusti.
Uusinnat järjestetään opiskelijan pyynnöstä. Ensimmäinen uusinta on mahdollinen touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 05.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2.5 op

Toteutustapa

50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • LTMI22SM
    Liiketalous, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Hanska, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2022. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. 4., uudistettu painos. Helsinki: Edita.

Kirja on saatavana myös e-kirjana.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ryhmän oman alan ammattiruotsin toteutus. Ammattiruotsia voi opiskella myös monialaisena verkkototeutuksena esim. kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

työelämälähtöiset tehtävät

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

lähitentti kampuksella 8.4. tai Exam-tentti

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
  • Degree Programme in Digital International Business
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Ryhmät
  • LTKV22SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)
  • IBKV23SP
    Digital international business, full-time studies

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Lähiopetus työjärjestyksen mukaisesti 08.01.2024 - 30.04.2024.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti ja suullinen testi.
Suullisen testin ajankohdat sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • MEMI22SPA

Tämä on ryhmän oman alan ammattiruotsi. Ammattiruotsia voi opiskella myös monialaisena verkkototeutuksena esim. kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

työelämälähtöiset tehtävät

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

lähitentti kampuksella

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Ryhmät
  • LTKV22SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTKV22SP1

Lähiopetus työjärjestyksen mukaisesti 08.01.2024 - 30.04.2024 välisenä aikana.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti ja suullinen testi.
Suullisen testin ajankohdat sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • STMI21SPB
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus
  • STMI21SPA
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsin opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelija tenttii opintojakson sisällön opintojakson toteutusaikana. Tenttiin osallistuminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen sekä tehtävien suorittamista hyväksytysti annetun aikataulun mukaisesti.

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa. Opiskelijan velvollisuus on huolehtia, että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta: Jag som studerande (studier och utbildning), Mot arbetslivet (arbetspraktik och arbetserfarenhet, att söka jobb, yrken och arbetsuppgifter inom branschen, företagspresentation) ja Min bransch (alakohtaiset, ajankohtaiset aiheet). Sekä suullisen kielitaidon että kirjallisen kielitaidon kokeessa testataan nämä teemat.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Turvallisuusalan koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • TUSA22SP
    Tradenomikoulutus, turvallisuusala

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja soveltuva alan kirjallisuus ja verkkojulkaisut.
Suositeltava lisämateriaali:
Pietilä, Anna-Maija: Kontakt. Teknisk svenska (saatavilla myös digikirjana Edita.fi)

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Kurssi on suunniteltu turvallisuusalan tradenomiopiskelijoille.

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakson opetus lukujärjestykseen merkittyinä ajankohtina.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi on mahdollista suorittaa myös itsenäisesti verkossa monialaisena kesätoteutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kampuksella kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elo-lokakuussa.

Opiskelijan työmäärä

5 op vastaa työmäärältään 135 h opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Hyväksytty kurssiarvosana edellyttää sekä suullisen että kirjallisen tentin suorittamista hyväksytysti. Molemmat tentit tehdään valvotusti.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssiarviointi perustuu kurssin lopussa osoitettuun kielitaitoon.
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste
  • Mikkelin kampus
  • E-kampus
Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Hyvinvointiliiketoiminnan johtamisen koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • HJMI22SP
    Hyvinvointiliiketoiminnan johtaminen

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Hanska, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2022. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. 4., uudistettu painos. Helsinki: Edita.

Kirja on saatavissa myös e-kirjana.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ryhmän oma toteutus. Ammattiruotsia voi opiskella myös monialaisena verkkototeutuksena esim. kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

työelämälähtöiset tehtävät

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

kampuksella tehtävä lähitentti tai Exam-tentti

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 28.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuopettaja

Riikka Kettunen

Ryhmät
  • LTMI22SVA
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Liiketalouden ammattiruotsissa käytetään Gå med vinst! -oppikirjaa: Hanska-Aare, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2022. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Porvoo: Edita.

Kirja on saatavissa myös e-kirjana.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on verkko-opintojakso, jossa ei ole läsnäoloa vaativia tapaamiskertoja.
Itsenäiset oppimistehtävät tulee suorittaa opintojakson toteutusaikana, kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa ja suullinen koe pienryhmissä Teamsin välityksellä. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelija osallistuu kirjalliseen tenttiin Exam-tenttiakvaariossa viikoilla 14-15. Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Suulliset tentit pidetään erillisen ajanvarauksen mukaisesti huhtikuussa viikoilla 14-16.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Aloitusinfo Teamsissa tiistaina 9.1. klo 16.15 alkaen. Vapaaehtoinen osallistuminen, infoa ei tallennetta.

Opintojaksoon kuuluu itsenäistä verkko-opiskelua ja itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä. Teamsissa pidettävään aloitusinfoon ja noin kerran kuukaudessa järjestettäviin tukipajoihin on vapaaehtoinen osallistuminen.

Kirjallinen tentti tehdään Exam-tenttiakvaariossa viikoilla 14-15, suullinen tentti pienryhmissä Teamsin välityksellä viikoilla 14-16. Exam-tentin voi suorittaa missä tahansa korkeakoulussa, joka löytyy Exam-tenttivierailulistalta (https://e-exam.fi/exam-tenttivierailu/).

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste
  • Kouvolan kampus
  • E-kampus
Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • YPKV23KVM
    Yhteisöpedagogi, monimuotototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työjärjestyksen mukainen opetus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson tehtävät on palautettava toteutusaikana. Kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään opintojakson aikana, ja ensimmäinen kirjallinen uusinta opintojakson päättyessä. Toinen kirjallinen uusinta järjestetään tarvittaessa seuraavan lukukauden alussa sopimuksen mukaan.

Kansainvälinen yhteistyö

--

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan kurssin aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin ja lopuksi testataan kirjallisella tentillä ja suullisella kokeella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:

-opintojakson aloitus- ja päätöskerta kampuksella, muuten opetus Teamsissa
-Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät ja Learniin palautettavat itsenäiset tehtävät
-kirjallinen koe (luokassa)
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • MRMI23KV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learn-alustalla

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ryhmän oman alan ammattiruotsin verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella myös monialaisena verkkototeutuksena esim. kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

työelämälähtöiset tehtävät

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Exam-tentti

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • YTMI22KP
    Ympäristöteknologia, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learn-alustalla

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ympäristöteknologian ammattiruotsin lähitoteutus Mikkelin kampuksella. Ammattiruotsi on mahdollista tehdä monialaisena verkkototeutuksena esim. kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Tehtävät ovat työelämälähtöisiä.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Lähitentti kampuksella

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

02.01.2024 - 12.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Ryhmät
  • SOKT22SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Koulutus
  • Naprapaattikoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Ryhmät
  • NAKT22SP
    Naprapaatti, päivätoteutus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

15 - 50

Koulutus
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Ryhmät
  • MEMI22SPB
    Metsätalous, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learn-alustalla

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ryhmän oman alan ammattiruotsi. Ammattiruotsia voi opiskella myös monialaisena verkkototeutuksena esim. kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

työelämälähtöiset tehtävät

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

lähitentti kampuksella

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Ari Helle

Ryhmät
  • LOKT23SM
    Logistiikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on logistiikan monimuoto-opiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää myös opetustunteja ja etenee annetussa aikataulussa.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit huhti-toukokuussa, uusintojen ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Ari Helle

Ryhmät
  • LOKT23SP
    Logistiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus logistiikan päiväryhmän opiskelijoille. Opetusta on työjärjestyksen mukaan, minimiläsnäolovelvollisuus 50 %.

Opintoja nopeuttava tai työhön integroitu väylä: ota yhteys opettajaan hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen selvittämiseksi, onko väylä mahdollinen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit huhtikuussa, uusintojen ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella, taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Oppimistehtävät: hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Teollisen puurakentamisen koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • PRSA21SP
    Teollinen puurakentaminen, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson aikana.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikan koulutus, tradenomitutkinto
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • LLKT22SV
    Logistiikka, tradenomitutkinto, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Materiaali verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on logistiikan tradenomiopiskelijoille suunnattu verkkototeutus, johon kuuluu myös opetustunteja päivä- ja ilta-aikaan.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit keskustella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit marras-joulukuussa. Uusintojen ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • FTSA22KP
    Fysioterapeutti, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Kurssin aineistot ja tehtävät Learn-alustalla. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijalla on mahdollisuus yhdistää opintojaksoon työelämän kokemuksia tai tuotoksia, mikäli ne tukevat ruotsin kielen oppimistavoitteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kurssin lopputentti järjestetään viimeisellä opetuskerralla. Uusintatenttejä järjestetään kaksi, ja niiden ajankohdat sovitaan tapauskohtaisesti.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Jalkaterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • JTSA21SM
    Jalkaterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

40 - 100

Koulutus
  • Biotuotemuotoilun koulutus
  • Muodin ja puvustuksen koulutus
  • Degree Programme in Game Design
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Päivi Korhonen
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • BTMKV22KP
    Biotuotemuotoilun koulutus, päivätoteutus
  • SKKV21SP
    Sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, päivätoteutus
  • MPKV22KP
    Muoti ja puvustus, päivätoteutus
  • GDKV23KM

kaikille aloille yhteinen osio verkkototeutuksena ja alakohtaisesti räätälöity materiaali ja harjoitukset (3 kokoontumiskertaa).

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on kulttuurialan yhteinen Ammattiruotsin toteutus, ensi sijassa ryhmille BTMKV23KP, MPKV22KP, SKKV21SP ja GDKV23KM, mutta myös muille kulttuurialan opiskelijoille.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

5 op.x 27 t.=135 t. opiskelijan itsenäistä työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

4 kaikille aloille yhteistä teemaa
+ alakohtaiset materiaalit ja harjoitukset (suulliset ja kirjalliset)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson opettajat:
marja-liisa.siren-huhtinen@xamk.fi
paivi.korhonen@xamk.fi

Alakohtaisessa työskentelyssä ns. pajaruotsit autenttisissa oppimiympäristöissä.(koulun tilat/yritysymristö)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen tentti (AS 1-5)
Oman alan suullinen näyttö/esitys (pajaruotsi) (AS 1-5)
Aikataulun mukaisesti palautettavat tehtävät (arviointi: hyväksytty/hylätty/täydennettävä tai 1-5 tehtävästä riippuen)

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • LISA22KP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Degree Programme in Environmental Engineering
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • EEMI22SVP
    Environmental Engineering, online/full-time studies

Opettajan kokoama materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä toteutus on lähitoteutus. Ammattiruotsin monialainen verkkototeutus on tarjolla kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan työelämässä tarvittavaa sanastoa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentti yhdessä YTMI21SM-ryhmän kanssa 10.11. Uusintatentti tammikuussa.

Opiskelijan työmäärä

n. 135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.01.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Data-analytiikan koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • DAKV22SM
    Data-analytiikka, monimuotototetus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan käyttämä materiaali
Gå med vinst -oppikirja

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on data-analytiikan opiskelijoiden Ammattiruotsin toteutus, tarvittaessa sopii myös muille tradenomiopiskelijoille.

TKI ja työelämäyhteistyö

sovittavissa

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

määräaikaan mennessä palautettavat tehtävät, suullinen ja kirjallinen tentti lopussa

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.
Englanniksi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Englanniksi

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 11.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • LTKV22KM1
    Liiketalous, monimuoto (julkishallinto ja juridiikka)
  • LTKV22KM5
    Liiketalous, monimuoto (myynti ja markkinointi)
  • LTKV22KM2
    Liiketalous, monimuoto (taloushallinto)
  • LTKV22KM3
    Liiketalous, monimuoto (digitaalinen liiketoiminta)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Gå med vinst - oppikirja.
Opettajan jakama materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on liiketalouden opiskelijoille ja myös muille tradenomitutkintoa suorittaville sopiva Ammattiruotsin kampustoteutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

hyödynnettävissä

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

määräaikana palautettavat tehtävät
kurssin lopussa suullinen ja kirjallinen tentti

Opiskelijan työmäärä

kurssi edellyttää opiskelijalta 135 h työtä

Tämä on liiketalouden opiskelijoille ja myös muille tradenomitutkintoa suorittaville sopiva Ammattiruotsin verkkototeutus.
Opintojakso sisältää kolme verkkoistuntoa (3 x 120 min.), joihin osallistuminen ei ole pakollista, mutta suotavaa.
Opintojakson alussa pidetään aloitusinfo Teamsissa (60 min.)

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Päivämäärät ilmoitetaan opintojakson alussa.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

5 op.x 27 t.=135 t.

Toteutuksen osien kuvaus

Verkkotehtävät
Palautettavat etätehtävät 3 kpl
Kirjallinen verkkotentti
Suullinen testi Teamsissa

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Etätehtävät 20%
Verkkotentti 40%
Suullinen testi 40%

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • KHSA22SP
    Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka menee kevät-, kesä- ja syyslukukausina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 30.11.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • TKMI21SV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opintojakso on suullista koetta lukuun ottamatta kokonaan verkossa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson suoritukset:

-vapaaehtoinen opintojakson aloitusinfo Teamsissa ma 4.9. klo 16.00-17.00
-itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla, ei pakollisia Teams-tunteja
-kiirjallinen koe Learnissa
-suullinen koe Teams-videopuheluna

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Ohjelmistotekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja

Anna-Elina Hirvonen

Ryhmät
  • OTMI22SP
    Ohjelmistotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on ohjelmistotekniikan ammattiruotsin kurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on kaksi kirjallista lähitenttiä ja suullinen testi. Uusinnat suoritetaan Examissa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja

Anna-Elina Hirvonen

Ryhmät
  • SOMI22KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on sosiaalialan ammattiruotsin kurssi, joka sisältää lukujärjestykseen merkittyä lähiopetusta ja verkkotehtäviä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on kirjallinen tentti ja suullinen testi. Kirjallinen tentti on tarkoitus pitää lukujärjestykseen merkityllä viimeisellä opetuskerralla kampuksella. Uusintatentit ovat Examissa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee kurssisuorituksen lisäksi erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 (tyydyttävä taito) tai 4 - 5 (hyvä taito). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 08.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • TTMI21SP
    Talotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • TTMI21SM

  • YTMI21SM
    Ympäristöteknologia, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Monimuotoryhmän ammattiruotsi sisältää verkossa opiskelua ja lukujärjestyksen mukaiset lähitapaamiset. Kesän monialainen ammattiruotsi tarjoaa mahdollisuuden itsenäiseen opiskeluun.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan työelämäsanastoa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentti opintojakson viimeisessä lähitapaamisessa 10.11. Uusintatentti tammikuussa.

Opiskelijan työmäärä

n. 135 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 08.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • YPMI21SP

04.09.2023 - 24.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste
  • Mikkelin kampus
  • E-kampus
Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuopettaja

Riitta Savolainen

Ryhmät
  • MRMI22SP
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, päivätoteutus
  • MRKT22SV

Verkkomaterliaali Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Verkko-opintojakso, jossa aikaansidottua opetusta (5 x 90min.).
Ryhmään yhdistetty päivätoteutusryhmä, jolle erikseen lähiopetusta (5 x 90 min.).

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

5 op tarkoittaa n. 135 tuntia opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.09.2023 - 16.11.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Peliohjelmoinnin koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • POKT22SP
    Peliohjelmointi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Materiaali verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on peliohjelmoinnin opiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää lähiopetusta. Minimiläsnäolo tunneilla 50 %.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit marraskuussa. Uusintojen ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • GEKV21SM
    Geronomi, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan käyttämä materiaali
Flexsocial

Opiskelumuodot ja -menetelmät

nopeutettu tai räätälöity suorittaminen mahdollista, ota yhteys opettajaan

TKI ja työelämäyhteistyö

hyödynnettävissä

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

määräaikana suoritettavat tehtävät, kurssin lopussa suullinen ja kirjallinen tentti

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

21.08.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 100

Koulutus
  • Peliteknologian koulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • PTKT22SP
    Peliteknologiat, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokama materiaali Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tenttien ajankohdat ilmoitetaan kurssin alussa.

18.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

10 - 50

Koulutus
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • ENKT21KM
    Energiatekniikka, monimuoto

Edita, Anna-Maija Pietilä: Kontakt, Teknisk svenska sekä muu materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on energiatekniikan monimuoto-opiskelijoille suunnattu toteutus, joka sisältää myös lähitapaamisia ja verkkotunteja.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit keskustella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit marras-joulukuussa, uusinnat kevään 2024 aikana. Uusintojen ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • RAKT21SP
    Rakennustekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Learn

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Kieliosaamista työelämän tarpeisiin

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tenttien ajankohdat ilmoitetaan kurssin alussa.

Kansainvälinen yhteistyö

Kansainvälisyys on osa opetusta.

Opiskelijan työmäärä

135 h

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • SOKT22KM

Kurssiin kuuluu alakohtaisten tilanteiden ja sanaston harjoittelua

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tenttien ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa

Kansainvälinen yhteistyö

Kansainvälisyys on osa opetusta

Opiskelijan työmäärä

135 h

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

16.01.2023 - 31.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja

Anna-Elina Hirvonen

Ryhmät
  • SOMI21SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on sosiaalialan ammattiruotsin kurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on kaksi kirjallista tenttiä ja suullinen testi

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 23.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 500

Koulutus
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Pia Hannula
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • RAKT21KM
    Rakennustekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Pietilä, Kontakt, Teknisk svenska, Edita

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Kieliosaamista työelämän tarpeisiin

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa

Kansainvälinen yhteistyö

Kansainvälisyys on osa opetusta

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 31.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Kyberturvallisuuden koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • KTKT21SP
    Kyberturvallisuus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Oppikirja Kontakt, teknisk svenska sekä muu opettajan ohjeistama materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on kyberturvallisuuden opiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää lähiopetusta päiväsaikaan. Minimiläsnäolo 50 %.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit maaliskuussa. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 31.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • ENKT20SP
    Energiatekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Kontakt, teknisk svenska sekä opettajan ohjeistama muu materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on energiatekniikan opiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää lähiopetusta päiväsaikaan. Minimiläsnäolo 50 %.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit maaliskuussa. Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 28.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Robotiikan ja tekoälyn koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • ROKT22SP
    Robotiikka ja tekoäly, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan määräämä materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

sovittavissa

TKI ja työelämäyhteistyö

sovittavissa

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

palautettavat harjoitukset, lopputentit (suullinen ja kirjallinen)

Opiskelijan työmäärä

135 h tuntia opiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • SHSA21SP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Learn-alustan aineistot ja tehtävät. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.
Itsenäinen suoritusmahdollisuus:
Ammattiruotsin voi suorittaa myös monialaisena verkkototeutuksena kesällä.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • FTSA21SM
    Fysioterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on fysioterapeuteille tarkoitettu ruotsinkurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on kirjallinen tentti ja suullinen testi.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Turvallisuusalan koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • TUSA21SP
    Tradenomikoulutus, turvallisuusala

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja soveltuva alan kirjallisuus ja verkkojulkaisut.
Suositeltava lisämateriaali:
Pietilä, Anna-Maija: Kontakt. Teknisk svenska (saatavilla myös digikirjana Edita.fi)

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Kurssi on suunniteltu turvallisuusalan tradenomiopiskelijoille.

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakson opetus lukujärjestykseen merkittyinä ajankohtina.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi on mahdollista suorittaa myös itsenäisesti verkossa monialaisena kesätoteutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

5 op vastaa työmäärältään 135 h opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssiarviointi perustuu kurssin aikana suoritettaviin itsenäisiin tehtäviin ja kurssin lopussa osoitettuun kielitaitoon.
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Ryhmät
  • YPKV22KM
    Yhteisöpedagogi, monimuotototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työjärjestyksen mukainen opetus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson tehtävät on palautettava toteutusaikana. Kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään opintojakson aikana, ja ensimmäinen kirjallinen uusinta opintojakson päättyessä. Toinen kirjallinen uusinta järjestetään tarvittaessa seuraavan lukukauden alussa sopimuksen mukaan.

Kansainvälinen yhteistyö

--

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan kurssin aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin ja lopuksi testataan kirjallisella tentillä ja suullisella kokeella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:

-opintojakson aloitus- ja päätöskerta kampuksella, muuten opetus Teamsissa
-Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät ja Learniin palautettavat itsenäiset tehtävät
-kirjallinen koe (luokassa)
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 28.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Graafisen muotoilun koulutus
  • Restauroinnin koulutus
  • Degree Programme in Game Design
Opettaja
  • Päivi Korhonen
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • REKV22SP
    Restaurointi, päivätoteutus
  • GRKV20SP
    Graafinen muotoilu, päivätoteutus
  • GDKV22SP
    Game design, full-time studies

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Räätälöity.
kaikille aloille yhteinen osio (6 kokoontumiskertaa) ja vk.10-> alakohtaisesti räätälöity materiaali ja harjoitukset (6 kokoontumiskertaa).

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on kulttuurialan yhteinen Ammattiruotsin toteutus, ensi sijassa ryhmille GDKV22SP, REKV22SP ja GRKV20SP, mutta myös muille kulttuurialan opiskelijoille.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Toteutuksen osien kuvaus

4 kaikille aloille yhteistä teemaa
+ alakohtaiset materiaalit ja harjoitukseyt

Lisätietoja opiskelijoille

opettajat:
marja-liisa.sirén-huhtinen@xamk.fi
paivi.korhonen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

1. kirjallinen tentti (AS:1-5)
2. Suulliset näytöt (AS: 1-5)
3. aktiivinen osallistuminen tunneille
4. Learn-tehtävien suorittaminen aikatauun mukaisesti

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
  • Degree Programme in Digital International Business
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Ryhmät
  • IBKV22SP
    Digital international business, full-time studies
  • LTKV21SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Lähiopetus työjärjestyksen mukaisesti 9.1. - 31.3. välisenä aikana.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen tentti.
Suullinen tentti.
Lopputentti ja suulliset tentit huhtikuussa.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 23.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Ryhmät
  • LTKV21SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTKV21SP1
    Liiketalous, päivätoteutus (julkishallinto ja juridiikka)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Gå med vinst-oppikirja. Edita
Opettajan antama materiaali.

TKI ja työelämäyhteistyö

hyödynnettävissä

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

määräaikana palautettavat tehtävät
kurssin lopussa suullinen ja kirjallinen tentti

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • LISA21SP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • STMI20SM

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla pidetään yksi kirjallinen koe ja suullinen koe opintojakson lopussa. Kirjallisen tentin uusintakerroista ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • STMI20SPB
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus
  • STMI20SPA
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä.
Työjärjestyksen mukainen opetus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla pidetään yksi kirjallinen koe ja suullinen koe opintojakson lopussa huhtikuussa 2023. Kirjallisen tentin uusintakerroista ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:
-opetukseen osallistuminen (lähitunnit, Teams-tunnit)
-luokassa ja Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät
-Learniin palautettavat tehtävät
-kirjallinen koe
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Degree Programme in Wellbeing Management
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuopettaja

Riitta Savolainen

Ryhmät
  • WMMI21SP
    Wellbeing Management, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali Learnissa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Verkkototeutus.
Työpajatyöskentelyä x 4 (tarvittaessa).

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Aloitusinfo Teamsissa.
Verkkotentti Learnissa opintojakson päätteeksi.
Suullinen testi Teamsissa.
Tenttien päivämäärät sovitaan myöhemmin.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 02.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuopettaja

Riikka Kettunen

Ryhmät
  • SHMI21SP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 23.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuopettaja

Riikka Kettunen

Ryhmät
  • SHSA21SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Opettajan kokoama materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen toteutus, jossa opiskelu tapahtuu työjärjestyksen mukaisesti verkkotapaamisissa ja opettajan määrittelemin tehtävin Learn-alustalla.

Ammattiruotsista on myös monialainen verkkototeutus kesäisin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Opiskelija tekee kirjallisen tentin Learnissa joko la 25.3. tai ma 27.3. Suulliset testit pidetään Teamsissa erillisen aikataulun mukaisesti viikolla 13.

Opintojakson varsinaisen kirjallisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Learnissa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • MEMI21SPA
    Metsätalous, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on metsätalouden ammattiruotsin lähitoteutus Mikkelin kampuksella. Kesällä on tarjolla monialainen ammattiruotsi verkossa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson oppimistehtävissä harjoitellaan työelämän kieli- ja viestintätaitoja.

  • MEMI21SPB

  • YTMI21KP

Tämä on ympäristöteknologian ammattiruotsin lähitoteutus Mikkelin kampuksella. Verkkototeutuksena on tarjolla kesän monialainen ammattiruotsi.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson oppimistehtävissä harjoitellaan työelämän kieli- ja viestintätaitoja.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • LTMI21SM
    Liiketalous, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on liiketalouden ammattiruotsin monimuotototeutus, joka sisältää neljä lähitapaamista Mikkelin kampuksella.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson oppimistehtävissä harjoitellaan työelämän kieli- ja viestintätaitoja.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • MRMI22KV

Tämä on matkailu- ja palveluliiketoiminnan ammattiruotsin verkkototeutus. Vaihtoehtona on kesän ammattiruotsin monialainen verkkototeutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson oppimistehtävissä harjoitellaan työelämän kieli- ja viestintätaitoja.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuopettaja

Riikka Kettunen

Ryhmät
  • LTMI21SVA
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Suomeksi
Liiketalouden ammattiruotsissa käytetään Gå med vinst! -oppikirjaa: Hanska-Aare, S., Keränen, M., Lehtoviita, K. & Pirttilä, M. 2017. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Porvoo: Edita. Kirja on saatavissa myös e-kirjana.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Itsenäinen verkko-opiskelu Learnissa aikataulun mukaisesti.

Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesän monialainen verkkototeutus.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelija osallistuu opintojakson verkkotenttiin Learnissa huhtikuussa viikolla 14, maanantaina 3.4. Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Suulliset tentit pidetään erillisen ajanvarauksen mukaisesti huhtikuussa viikoilla 14-16.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Aloitusinfo Teamsissa maanantaina 9.1. klo 15.30. Vapaaehtoinen osallistuminen, infoa ei tallennetta.

Opintojaksoon kuuluu itsenäistä verkko-opiskelua ja itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä. Teamsissa pidettäviin aloitusinfoon ja tukipajoihin on vapaaehtoinen osallistuminen.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuopettaja

Riikka Kettunen

Ryhmät
  • LTMI21SVB

  • YPMI21KP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä.
Työjärjestyksen mukainen opetus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson tehtävät on palautettava toteutusaikana. Kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään opintojakson aikana, ja ensimmäinen kirjallinen uusinta opintojakson päättyessä. Toinen kirjallinen uusinta järjestetään tarvittaessa seuraavan lukukauden alussa sopimuksen mukaan.

Kansainvälinen yhteistyö

--

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan kurssin aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin ja lopuksi testataan kirjallisella tentillä ja suullisella kokeella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:

-opetukseen osallistuminen (luokkaopetus ja/taiTeams-tunnit)
-luokassa ja Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät
-Learniin palautettavat itsenäiset tehtävät
-kirjallinen koe (luokassa / Learnissa)
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

03.01.2023 - 15.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

TKI-osuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Pia Hannula
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • SOKT21SP

Opettajan kokoama materiaali Learnissa sekä Flexsocial-oppikirja.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen lähitoteutus, jossa opiskelu tapahtuu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.
Ammattiruotsista on myös monialainen verkkototeutus kesäisin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ammatillisia valmiuksia tukeva kurssi

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Tentit kampuksella. Uusinnat sopimuksen mukaan .

Kansainvälinen yhteistyö

Opetuksen sisältö tukee kansainvälistymisosaamista

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Toteutuksen osien kuvaus

Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, prosessit ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua.
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.
Tutkintotodistukseen tulee kurssisuorituksen lisäksi erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 (tyydyttävä taito) tai 4 - 5 (hyvä taito). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 07.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • LOKT22SM
    Logistiikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on logistiikan monimuoto-opiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää myös lähiopetusta ja verkkotunteja.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Uusinnat syksyllä 2023

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 01.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • LOKT22SP
    Logistiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus logistiikan päiväryhmän opiskelijoille. Opetusta on työjärjestyksen mukaan, minimiläsnäolovelvollisuus 50 %.

Opintoja nopeuttava tai työhön integroitu väylä: ota yhteys opettajaan hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen selvittämiseksi, onko väylä mahdollinen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit huhtikuussa.
Uusinnat syksyllä 2023, tarkemmat ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan erikseen, valtakunnalliset arviointikriteerit.
Oppimistehtävät: hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

07.11.2022 - 16.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Koulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Päivi Korhonen
Vastuuopettaja

Päivi Korhonen

Ryhmät
  • EHKT21SM
    Ensihoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Tuunanen, Wallinheimo: Flexvård, Otava

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen ja suullinen tentti tehdään valvotusti kampuksella

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä

Toteutuksen osien kuvaus

Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, asiakasryhmät, sairaanhoito ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua.

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

tentti, suullinen näyttö

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

07.11.2022 - 16.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • SHKT21SM2
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen väylä: Tämä on monimuoto-opiskelijoille suunnattu, tiiviillä aikataululla etenevä toteutus, johon kuuluu myös lähiopetusta päiväsaikaan.

Opintoja nopeuttava väylä on mahdollinen, jos kyseessä esim. osittainen hyväksiluku.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja hoitoalan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Uusintojen ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaaan erikseen numeerisesti. Taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty-täydennettävä-hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

01.11.2022 - 31.01.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Data-analytiikan koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Ryhmät
  • DAKV21SP
    Data-analytiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan määräämä materiaali, verkkomateriaali, Gå med vinst-oppikirja.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

sovittava opettajan kanssa erikseen

TKI ja työelämäyhteistyö

hyödynnettävissä tarvittaessa

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

17.10.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja

Anna-Elina Hirvonen

Ryhmät
  • SHMI21KM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on hoitoalan ruotsinkurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on 2 kirjallista tenttiä ja suullinen testi.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Degree Programme in Environmental Engineering
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • EEMI21SP
    Environmental Engineering, full-time studies

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaisen ruotsinkielisen viestinnän harjoituksia työelämän tarpeisiin.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Muodin ja puvustuksen koulutus
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuopettaja

Riitta Savolainen

Ryhmät
  • MPKV21KP
    Muoti ja puvustus, päivätoteutus
  • SKKV20SP
    Sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Räätälöity: 6 teemapakettia

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Ota yhteyttä opettajaan.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

1 op x 27 tuntia opiskelijan itsenäistä työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

1. itsestä kertominen
2. koulutuksesta ja harjoittelusta kertominen
3. puhelintoimintoja + sähköpostiviestintää
4. messut
5. oman tuotteen lanseeraminen (markkinointi + SOME)
6. oman yrityksen perustaminen (BMC)
Fokuksessa ja punaisena lankana oma ala.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto verkkototeutuksena Teamsissa 1 x viikossa (1h 30 min.)

Edeltävä osaaminen:
jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista. Tehovalmennus on suositeltava kokonaisuus.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

1. suullinen testi
2. kirjallinen tentti
3. etätehtävät (hyväksytty/hylätty)
4. aktiivinen osallistuminen (50%)

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta.

Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Logistiikan koulutus, tradenomitutkinto
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuopettaja

Riitta Savolainen

Ryhmät
  • LLKT21SV
    Logistiikka, tradenomitutkinto, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali (Learn)

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Verkko-opintojakso.

Opiskelijan työmäärä

1 opintopiste = 27 tuntia oiskelijan työtä

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta.

Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Riitta Savolainen

Ryhmät
  • LTKV21KM2
    Liiketalous, monimuoto (taloushallinto)
  • LTKV21KM3
    Liiketalous, monimuoto (digitaalinen liiketoiminta)
  • LTKV21KM4
    Liiketalous, monimuoto (HR-asiantuntija)
  • LTKV21KM5
    Liiketalous, monimuoto (myynti ja markkinointi)

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali (Learn).

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Verkko-opintojakso.

TKI ja työelämäyhteistyö

sovittavissa

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

1 opintopiste = 27 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

1. suullinen testi Temsissa
2. Learn-verkkotentti
3. etätehtävät (hyväksytty/hylätty)
4. aktiivinen osallistuminen

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta.

Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

01.09.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Geronomikoulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Ryhmät
  • GEKV20SM
    Geronomi, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan määräämä materiaali, Flexsocial Otava tai vastaavat tiedot

Opiskelumuodot ja -menetelmät

sovittavissa

TKI ja työelämäyhteistyö

sovittavissa

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

palautettavat harjoitukset, tentit
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 11.11.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Ryhmät
  • SHKT21SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkossa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen väylä: Tämä on monimuoto-opiskelijoille tarkoitettu toteutus, johon kuuluu myös lähiopetusta päiväsaikaan.

Opintoja nopeuttava väylä on mahdollinen, jos kyseessä esim. osittainen hyväksiluku.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja hoitoalan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Uusinnat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty-täydennettävä-hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 20.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • FTSA21KP
    Fysioterapeutti, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien ja verkkotehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesän monialainen verkkototeutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Teollisen puurakentamisen koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • PRSA20SP
    Teollinen puurakentaminen, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 30.11.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • TKMI20SP
    Tietojenkäsittely, päivätoteutus
  • ITMI21SP

Opintojakson tehtävät on palautettava toteutusaikana. Kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään opintojakson aikana ja ensimmäinen uusintatentti opintojakson päättyessä. Toinen uusintatentti järjestetään tarvittaessa seuraavan lukukauden alussa sopimuksen mukaan.

Kansainvälinen yhteistyö

--

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan kirjallisin ja suullisin tehtävin opintojakson aikana ja testataan opintojakson lopussa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:

-opetukseen osallistuminen (luokkaopetus ja /tai Teams-tunnit)
-luokassa ja Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät
-Learniin palautettavat itsenäiset tehtävät
-kirjallinen koe (luokassa / Learnissa)
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 30.11.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • TKMI20SV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Opintojakso on suullista koetta lukuun ottamatta kokonaan verkossa toteutusajalla 29.8.-30.11.2022.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson tehtävät on palautettava toteutusaikana. Kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään opintojakson aikana, ja ensimmäinen kirjallinen uusinta opintojakson päättyessä. Toinen kirjallinen uusinta järjestetään tarvittaessa seuraavan lukukauden alussa sopimuksen mukaan.

Kansainvälinen yhteistyö

--

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan kurssin aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin ja lopuksi testataan kirjallisella tentillä ja suullisella kokeella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:

-itsenäinen verkko-opiskelu Learn-alustalla
-kiirjallinen koe Learnissa
-suullinen koe Teams-videopuheluna

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • RAKT20SP
    Rakennustekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan määräämä materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.Opintojaksossa on sekä kirjallinen koe että suullinen testi.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksossa on sekä kirjallinen koe että suullinen testi.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua. 50 % läsnäolo.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5 .

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 25.11.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Peliohjelmoinnin koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • POKT21SP
    Peliohjelmointi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Materiaali Learnissa + opettajan ohjaama muu materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Tämä on päiväopiskelijoille tarkoitettu toteutus, joka sisältää lähiopetusta päiväsaikaan. Minimiläsnäolo 50 %, jota ei voi korvata tehtävillä.

Opintoja nopeuttava väylä on mahdollinen, jos kyseessä esim. osittainen hyväksiluku.

Työhön integroitu oppimisväylä: voit neuvotella opettajan kanssa integrointimahdollisuudesta ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämän ja oman alan sanastoa ja viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Uusintojen ajankohdat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen. Arvioinnin taustalla valtakunnalliset arviointikriteerit.
Tehtävät arvioidaan hyväksytty - täydennettävä - hylätty.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja

Anna-Elina Hirvonen

Ryhmät
  • SOMI21KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen lähitoteutus, jossa opiskelu tapahtuu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla harjoitellaan alakohtaista sanastoa ja viestintätilanteita työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on kirjallinen tentti ja suullinen testi. Kirjallinen tentti on tarkoitus pitää lukujärjestykseen merktityllä viimeisellä opetuskerralla.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee kurssisuorituksen lisäksi erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 (tyydyttävä taito) tai 4 - 5 (hyvä taito). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 11.11.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Ryhmät
  • THKV21SP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan määräämä materiaali, verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

sovittavissa

TKI ja työelämäyhteistyö

sovittavissa

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • YPMI20SP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä.
Työjärjestyksen mukainen opetus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson tehtävät on palautettava toteutusaikana. Kirjallinen tentti ja suullinen koe pidetään opintojakson aikana, ja ensimmäinen kirjallinen uusinta opintojakson päättyessä. Toinen kirjallinen uusinta järjestetään tarvittaessa seuraavan lukukauden alussa sopimuksen mukaan.

Kansainvälinen yhteistyö

--

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutus koostuu kolmesta teemasta, Jag som studerande, Mot arbetslivet ja Min bransch, joita harjoitellaan kurssin aikana kirjallisin ja suullisin tehtävin ja lopuksi testataan kirjallisella tentillä ja suullisella kokeella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:

-opetukseen osallistuminen (luokkaopetus ja/taiTeams-tunnit)
-luokassa ja Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät
-Learniin palautettavat itsenäiset tehtävät
-kirjallinen koe (luokassa / Learnissa)
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Ohjelmistotekniikan koulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • OTMI21SP
    Ohjelmistotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • TTMI20SM
    Talotekniikka, monimuoto
  • TTMI20SP

-opetukseen osallistuminen (luokkaopetus ja Teams-tunnit)
-luokassa ja Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät
-Learniin palautettavat itsenäiset tehtävät
-kirjallinen koe
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Palvelumuotoilun koulutus
Opettaja
  • Päivi Korhonen
Vastuuopettaja

Päivi Korhonen

Ryhmät
  • PAKV21KM
    Palvelumuotoilu, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Räätälöity.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus ja lisäksi itsenäistä työskentelyä verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
ota yhteyttä opintojakson opettajaan hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ammattiruotsi keskittyy palvelumuotoilun alan ammattiviestintään.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Päivämäärät ja ajat lmoitetaan tarkemmin opintojakson alussa.
Kirjallinen koe (yksilö) , suullinen koe (yksilö) ja oman alan loppupresentaatio (pari/ryhmätyö)
joulukuussa 2022.

Opiskelijan työmäärä

5 op.x 27 t.= 135 t. opiskelijan itsenäistä työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Avataan opintojakson ensimmäisellä kokoontumiskerralla.

Lisätietoja opiskelijoille

Opettaja: Päivi Korhonen (paivi.korhonen@xamk.fi)

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Jalkaterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • JTSA20SM
    Jalkaterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • MRMI21SP
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaisen ruotsinkielisen viestinnän harjoituksia työelämän tarpeisiin,

  • MRKT21SV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus
  • MRMI21SV

Itsenäinen verkko-opiskelu opettajan antaman aikataulun mukaisesti ja verkkotapaamisiin osallistuminen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsista järjestetään kesäisin myös monialainen verkkototeutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaisen ruotsinkielisen viestinnän harjoituksia työelämän tarpeisiin.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 23.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • LISA21KP

  • GDKV22KM

Opintojaksolla työelämän viestintilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Kirjallinen ja suullinen tentti sekä oman alan presentaatio joulukuussa 2022.
tarkemmat ajat ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

5 op. x 27 t.= 135 t. opiskelijna itsenäistä työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

opettaja: Päivi Korhonen (paivi.korhonen@xamk.fi)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Avataan opintojakson alussa.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 23.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • SHSA21KP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien ja verkkotehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös kesän monialainen verkkototeutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Kurssilla harjoitellaan suullista ja kirjallista viestintää. Lisäksi kurssiin kuuluu verkkotehtäviä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • KHSA21SP
    Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös monialainen verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opiskelijalla on oikeus tenttiä opintojakso sitten kun kurssin tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Tehtävänpalautuksia ei oteta vastaan enää toteutusajan jälkeen, ellei asiasta ole sovittu opettajan kanssa etukäteen.
Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa tai kampuksella ajankohtina, jotka sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan velvollisuus on huolehtia että uusintatentit tulevat hoidetuksi ajallaan, mikäli niihin on tarvetta.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Biotuotetekniikan koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • BISA21SP

29.08.2022 - 23.10.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Riikka Kettunen
Vastuuopettaja

Riikka Kettunen

Ryhmät
  • THMI21KP

Opettajan kokoama materiaali Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liityy alakohtaisen viestinnän harjoituksia työelämän tarpeisiin.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

25.08.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Ritva Saira
Vastuuopettaja

Ritva Saira

Ryhmät
  • YTMI20SM
    Ympäristöteknologia, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus. Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaisen ruotsinkielisen viestinnän harjoituksia työelämän tarpeisiin.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

14.02.2022 - 22.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • SHKT21KP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Materiaali verkossa.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus sairaanhoidon opiskelijoille. Opetusta työjärjestyksen mukaan, läsnäolovelvollisuus tunneilla 50 %.

Kesäopinnoissa on tarjolla verkkopainotteisempi toteutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit kampuksella.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella
valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

18.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Ryhmät
  • IBKV21SP
    Digital international business, full-time studies
  • LTMI20SVB
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali (Learn).

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Verkko-opintojakso.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

1 opintopiste = 27 opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 13.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • EHKT21KP
    Ensihoitaja, päivätoteutus

Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus ensihoidon opiskelijoille. Opetusta työjärjestyksen mukaan, läsnäolovelvollisuus 50 %.

Kesäopinnoissa on tarjolla verkkopainotteisempi toteutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit kampuksella.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen kokeiden perusteella
valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 28.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • FTSA20SM
    Fysioterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 31.03.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Peliohjelmoinnin koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • POKT20SP

Kontakt, teknisk svenska

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on työviikkopohjaisen oppimisväylän toteutus peliohjelmoinnin opiskelijoille. Opetusta työjärjestyksen mukaan, läsnäolovelvollisuus 50 %.

Kesäopinnoissa on tarjolla verkkopainotteisempi toteutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alussa

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

oppimistehtävät: hyväksytty - hylätty
suullinen tentti + kirjallinen tentti: arviointi erikseen numeerisesti, valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 31.03.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Kyberturvallisuuden koulutus
Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • KTKT20SP
    Kyberturvallisuus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Kontakt, teknisk svenska

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä toteutus sisältää lähitunteja päiväsaikaan, läsnäolovelvollisuus 50 %.

Kesäopinnoissa on tarjolla verkkopainotteisempi toteutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja työelämän viestintätilanteita.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alussa

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

oppimistehtävät: hyväksytty - hylätty
suullinen tentti + kirjallinen tentti: arviointi erikseen numeerisesti, valtakunnalliset arviointikriteerit

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Anna-Elina Hirvonen
Vastuuopettaja

Anna-Elina Hirvonen

Ryhmät
  • SOMI20SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ryhmän verkkosivustolla Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on sosiaalialan ammattiruotsin kurssi.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla on sekä kirjallinen tentti että suullinen testi Mikkelin kampuksella.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 29.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Robotiikan ja tekoälyn koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Ryhmät
  • ROKV21SP
    Robotiikka ja tekoäly, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan määräämä materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

sovittavissa

TKI ja työelämäyhteistyö

sovittavissa

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

palautettavat harjoitukset, lopputentit (suullinen ja kirjallinen)

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 29.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Turvallisuusalan koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • TUSA20SP
    Tradenomikoulutus, turvallisuusala

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja soveltuva alan kirjallisuus ja verkkojulkaisut.
Suositeltava lisämateriaali:
Pietilä, Anna-Maija: Kontakt. Teknisk svenska (saatavilla myös digikirjana Edita.fi)

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Kurssi on suunniteltu turvallisuusalan tradenomiopiskelijoille.

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakson opetus lukujärjestykseen merkittyinä ajankohtina.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi on mahdollista suorittaa myös itsenäisesti verkossa monialaisena kesätoteutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

5 op vastaa työmäärältään 135 h opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssiarviointi perustuu kurssin aikana suoritettaviin itsenäisiin tehtäviin ja kurssin lopussa osoitettuun kielitaitoon.
Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Minna Lampinen
Vastuuopettaja

Minna Lampinen

Ryhmät
  • YPMI20KP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä.
Työjärjestyksen mukainen opetus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojaksolla pidetään kirjallinen koe ja suullinen koe opintojakson lopussa huhtikuussa 2022. Kokeiden uusintakerroista ilmoitetaan opintojakson alussa.

Kansainvälinen yhteistyö

--

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

--

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson suoritukset:

.opetukseen osallistuminen (luokkaopetus, Teams-tunnit)
-luokassa ja Learnissa suoritettavat harjoitustehtävät
-Learniin palautettavat tehtävät
-kirjallinen koe (luokassa / Learnissa)
-suullinen koe (Teamsissa)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kielen kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät ja sekä kirjallisen että suullisen kokeen aikataulun mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Päivi Korhonen
Vastuuopettaja

Päivi Korhonen

Ryhmät
  • YPKV21KM
    Yhteisöpedagogi, monimuotototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Räätälöity

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua nopeuttavan opiskeluvaihtoehdon selvittämiseksi.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Voi olla mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi
• onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
• millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
• mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaisen ruotsinkielisen viestinnän harjoituksia työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Kirjallinen (tentti Learnissa, etävalvonta Teamsissa)
ja suullinen tentti. Testaus Teamsissa.
Molemmista suorituksista tulee erillinen arvosana.

Opiskelijan työmäärä

5 (op) x 27 t.= 135 t. opiskelijan itsenäistä työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson opettaja: Päivi Korhonen
paivi.korhonen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Avataan infovideolla ennen opintojakson avautumista sekä ensimmäisellä kokoontumiskerralla.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 08.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • LTMI20SM
    Liiketalous, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 100

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuopettaja

Riitta Savolainen

Ryhmät
  • LTMI20SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SVB
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali (Learn).

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Verkko-opintojakso.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

1 opintopiste = 27 opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Ryhmät
  • LTKV20SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTKV20SP1

Gå med vinst- oppikirja. Opettajan määräämä materiaali. Verkkomateriaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

sovittavissa

TKI ja työelämäyhteistyö

sovittavissa

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5 .
Englanniksi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Ryhmät
  • LTKV20SP3

opettajan määräämä materiaali. Gå med vinst -oppikirja. Verkkomateriaali

  • YTMI20KP

Tämä on ympäristöalan ruotsinkurssi, jonka opetus etenee työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sisältää alakohtaisen sanaston ja viestintätilanteiden harjoittelua työelämän tarpeisiin.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön, suulliseen testiin ja kirjalliseen kokeeseen. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 01.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Riitta Savolainen
Vastuuopettaja

Riitta Savolainen

Ryhmät
  • MRMI21KV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Verkkomateriaali (Learn).

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Verkko-opintojakso.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Sovitaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

5 op tarkoittaa n. 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

riitta.savolainen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • LISA20SP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 29.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Restauroinnin koulutus
  • Degree Programme in Game Design
Opettaja
  • Päivi Korhonen
Vastuuopettaja

Päivi Korhonen

Ryhmät
  • GDKV21SP
    Game design, full-time studies
  • REKV21SP
    Restaurointi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Räätälöity materiaali. Ryhmälle eriytetty alakohtaisuus.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Tämä on kulttuurialan koulutusten Ammattiruotsin yhteinen toteutus (ensi sijassa GD- ja RE-opiskelijoille, mutta myös muille).

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua nopeuttavan opiskeluvaihtoehdon selvittämiseksi.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Voi olla mahdollinen, jos työtehtävissäsi voit kehittää opintojakson tavoitteissa ja sisällöissä mainittua osaamista. Ota opintojakson opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua sen määrittämiseksi
• onko työhön integroitu oppimisväylä omassa työtehtävässäsi mahdollinen
• millaisia näyttöjä osaamisestasi sinun on mahdollista antaa
• mitä opintojakson osia sinun tulee mahdollisesti suorittaa sen lisäksi opetukseen osallistuen

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaisen ruotsinkielisen viestinnän harjoituksia työelämän tarpeisiin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Tentit ja niiden ajankohta ilmoitetaan opintojakson alussa.
Opintojaksolla sekä suullinen että kirjallinen tentti, joista tulee erillinen arvosana.
Tentti Learn-alustalla ja Teams-valvontana.

Opiskelijan työmäärä

5 op. x 27 t. = 135 t. oiskelijan itsenäistä työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Lisätietoja opintojakson opettaja:
paivi.korhonen@xamk.fi

Etä/Teams- tai lähitunnit (2x 90 minuuttia) kampuksella eriytetysti kahdessa ryhmässä:
1. GD (1t40 m) iltapäivätunnit ja 2. restaurointi (1t.45 min) aamupäivätunnit/ sisältävät 15 minuutin tauon.

Muuten itsenäistä työskentelyä sekä pari/ryhmätöitä Teamsin pienryhmätiloissa opettajan ohjeistuksen ja ohjauksen mukaisesti.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Avataan opintojakson alussa.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Biotuotetekniikan koulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • BISA21KM
    Biotuotetekniikka, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Learn-alustan aineistot ja tehtävät. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.
Suositeltava lisämateriaali:
Pietilä, Anna-Maija: Kontakt. Teknisk svenska (saatavilla myös digikirjana Edita.fi)

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.
Itsenäinen oppimisväylä:
Ammattiruotsin voi suorittaa myös monialaisena verkkototeutuksena kesällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelija voi neuvotella opettajan kanssa opintojakson sisältöön ja suoritukseen liittyvistä integrointimahdollisuuksista viimeistään opintojakson alussa.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 20.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • SHSA20SP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan laatima verkko- ja monistemateriaali. Learn-alustan aineistot ja tehtävät. Oppitunneilla ja itsenäisesti laaditut oppimistehtävät.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, opetuskeskustelut, ryhmä- ja parityöt, itsenäiset kirjalliset tehtävät.
Itsenäinen suoritusmahdollisuus:
Ammattiruotsin voi suorittaa monialaisena verkkototeutuksena kesällä.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

Laajuudeltaan 5 op:n kurssi vastaa 135 tuntia opiskelijan työtä, josta noin kolmasosa luokkatunteja ja loput itsenäistä harjoittelua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallisen kielitaidon arviointi lopputentin perusteella. Suullinen kielitaito suullisen näytön (tentin) perusteella. Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin virkamiesruotsin taitoarvioinnin kriteereihin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 14.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Savonlinna

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Karvinen
Vastuuopettaja

Tiina Karvinen

Ryhmät
  • SHSA20SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen lähitoteutus, jossa opiskelu tapahtuu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.
Ammattiruotsista on myös monialainen verkkototeutus kesäisin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Uusinnat sopimuksen mukaan touko-kesäkuussa ja 2.uusinta tarvittaessa elokuussa.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkintotodistukseen tulee kurssisuorituksen lisäksi erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 (tyydyttävä taito9 tai 4 - 5 (hyvä taito). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 01.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • MEMI20SPA
    Metsätalous, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali ja verkkotehtävät Learnissa sekä lähiopetuksessa jaettava materiaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus, joka toteutetaan kesäopintoina.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson varsinaisen tentin lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus kahteen uusintasuorituskertaan Exam-tenttiakvaariossa opintojakson alussa sovittuina ajankohtina.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1-3 tyydyttävästä taidosta tai 4-5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
- käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
- puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
- ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
- osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
- osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 01.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Metsätalouden koulutusohjelma
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • MEMI20SPB

10.01.2022 - 03.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Mikkeli

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Mira Kettunen
Vastuuopettaja

Mira Kettunen

Ryhmät
  • SHMI20SP

01.01.2022 - 01.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Päivi Laurila
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Pia Hannula

Ryhmät
  • LOKT21SM

opettajan osoittama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Työjärjestyksen mukainen opetus.
Työhön integroitu oppimisväylä:
Ammattiruotsi-opintojaksosta on olemassa myös verkkototeutus.
Ammattiruotsia voi opiskella verkossa kesäisin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa.
Kirjallinen ja suullinen tentti tehdään valvotusti kampuksella. Uusinnat sopimuksen mukaan.

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä

Toteutuksen osien kuvaus

Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, prosessit ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua.

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

tentti ja suullinen näyttö

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 01.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Opettaja
  • Marie Laaksonen
Vastuuopettaja

Marie Laaksonen

Ryhmät
  • NAKT20SP

Toteutus sisältää lähitunteja päiväsaikaan työjärjestyksen mukaan. Läsnäolovelvollisuus 50 %.

Kesäopinnoissa on tarjolla verkkopainotteisempi toteutus.

TKI ja työelämäyhteistyö

Alakohtaista sanastoa ja työelämän viestintätilanteita.

Opiskelijan työmäärä

135 t

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

oppimistehtävät hyväksytty - hylätty
suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erikseen numeerisesti (tentit)

  • LOKT21SP
    Logistiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

opettajan osoittama materiaali

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen lähitoteutus, jossa opiskelu tapahtuu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.
Ammattiruotsista on myös monialainen verkkototeutus kesäisin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa.Kirjallinen ja suullinen tentti tehdään valvotusti kampuksella. Uusinnat sopimuksen mukaan

Opiskelijan työmäärä

5 opintopistettä tarkoittaa keskimäärin 135 tuntia opiskelijan työtä

Toteutuksen osien kuvaus

Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, prosessit ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua.

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

tentti ja suullinen näyttö

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.

Tutkintotodistukseen tulee erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 tyydyttävästä taidosta tai 4 - 5 hyvästä taidosta. Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 29.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kotka

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Päivi Laurila
Vastuuopettaja

Pia Hannula

Ryhmät
  • SOKT20SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Opettajan kokoama materiaali Learnissa sekä Flexsocial-oppikirja.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

Työviikkopohjainen lähitoteutus, jossa opiskelu tapahtuu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.
Ammattiruotsista on myös monialainen verkkototeutus kesäisin.

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Opintojakson itsenäiset tehtävät palautettava toteutusaikana, ennen tenttiä. Kurssin lopputentti suoritetaan kurssin lopussa. Tentit kampuksella. Uusinnat sopimuksen mukaan .

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus 5 op vastaa 135 tuntia opiskelijatyötä.

Toteutuksen osien kuvaus

Osaamistavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
• ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
• käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
• puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
• ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
• osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
• osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, prosessit ja palvelut).

Sisältö
Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?
Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?
Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on lähi- ja/tai verkkotunteja, joihin opiskelijan tulee osallistua.
Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu Ruotsin tehovalmennus -opintojaksolle, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin opintojakson alkamista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opiskelija osaa
a) käyttää johdonmukaisesti alansa keskeistä sanastoa.
b) etsiä tietoa alan keskeisistä tiedonlähteistä.
c) hahmottaa tehtäväkokonaisuuksia.
d) toimia työyhteisössä, asiakkaiden, kohderyhmien ja oman alansa sovellusten ja palveluiden käyttäjien kanssa sekä suullisissa että kirjallisissa viestintätilanteissa.
Tutkintotodistukseen tulee kurssisuorituksen lisäksi erillinen merkintä ruotsin kirjallisesta ja suullisesta taidosta. Sekä kirjallisesta että suullisesta kielitaidosta annetaan arvosana 1 - 3 (tyydyttävä taito) tai 4 - 5 (hyvä taito). Arviointi perustuu valtakunnallisiin suosituksiin.

Esitietovaatimukset

Jos sinut on lähtötasotestin perusteella ohjattu ruotsin tehovalmennukseen, sinun on suoritettava se hyväksytysti tai hankittava itse valmentavan kurssin sisältöä vastaavat tiedot ennen ammattiruotsin alkamista.

Ilmoittautumisaika

12.04.2021 - 25.04.2021

Ajoitus

01.11.2021 - 31.01.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kielet ja viestintä, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • roo.sv
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Marja-Liisa Siren-Huhtinen
Vastuuopettaja

Marja-Liisa Siren-Huhtinen

Ryhmät
  • DAKV20SP
    Data-analytiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

Osaat toimia oman alasi viestintätilanteissa ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.
Tunnet alasi keskeisen termistön ja pystyt hyödyntämään kielitaitoasi asiantuntijatehtävissä.

Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.

Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
· ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää.
· käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässä.
· puhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset sanaston, ääntämisen tai lauserytmin epätarkkuudet eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
· ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.
· osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.
· osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut).

Sisältö

Mitä koulutukseen, työympäristöön ja työtehtäviin liittyvää sanastoa tarvitset ruotsiksi?

Miten toimit ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa, esimerkiksi sähköpostissa, puhelimessa ja tapaamisissa?

Mitä oman ammattialasi ja toimintaympäristösi keskeistä perustermistöä tarvitset?

Opiskelumateriaali

Gå med vinst Edita tai vastaava materiaali. Verkkomateriaali.

Opiskelumuodot ja -menetelmät

sovittavissa

TKI ja työelämäyhteistyö

sovittavissa

Tenttien ja tehtävien ajoittuminen

Varsinaisen tentin lisäksi kaksi uusintamahdollisuutta (kirjallinen ja suullinen)

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkintotodistukseen merkitään julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003, 6 § 1 mom.) mukaista kaksikielisessä viranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa osoittavat arvosanat erikseen suullisen ja kirjallisen taidon osalta. Tutkintotodistuksen arvosana tyydyttävä vastaa arviointia 1–3 ja arvosana hyvä vastaa arviointia 4–5 .

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistuminen lähiopetukseen, pakollinen läsnäolo 50 %, tehtävät, tentit.
Tavoitetasona on eurooppalaisen viitekehyksen tasoa B1 sekä asetusta 18.12.2014/1129 vastaava osaaminen.
Suoritettuasi opintojakson arvosanalla 3
- ymmärrät selkeää yleiskielistä puhetta ja työelämän puheviestintää, käytät perusrakenteita jokseenkin virheettömästi sekä suullisessa että kirjallisessa viestinnässäpuhut kohtalaisen sujuvasti niin, että satunnaiset virheet ääntämisessä tai lauserytmissä eivät aiheuta väärinymmärryksiä.
-ymmärrät pääkohdat ammatillisista teksteistä ja pystyt reagoimaan niihin sekä suullisesti että kirjallisesti.osaat kertoa keskeiset asiat koulutuksestasi ja työkokemuksestasi esim. työnhakutilanteessa.osaat kertoa ja keskustella alasi keskeisimmistä asioista (esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden toiminta, tuotteet, prosessit ja palvelut)