Siirry suoraan sisältöön

Tutkimus- ja kehittämisosaaminenLaajuus (5 op)

Tunnus: MO00DS25

Laajuus

5 op

Vastuuhenkilö

Osaamistavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Oppimateriaalit

Opinnäytetyö 15 op

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

11.11.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • SHKT23KVM
    Sairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuoto

Tavoitteet

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei käytännön työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen koostuu seuraavista osista:
-Tiedonhankinta ja raportointi (1 op.)
- Tutkiminen ja kehittäminen (1 op.) - suoritetaan itsenäisesti verkossa
- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan lähi- ja online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

30.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Anetta Liinaharja
Ryhmät
  • SHMI23KVM
    Sairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus

Luennot
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2017. Tutkimus hoitotieteessä. Saatavilla e-kirjana.
Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. teoriatunnit, simulaatiot, tuntitehtävät ja verkkotehtävät).

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan Pepin osaamisen tunnistaminen -osiosta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen opettajien kanssa opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistyöstä kehittämisen näkökulmasta
- Simulaatio työelämän casesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä ja yksilötenttejä. Tehtävien ja tenttien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyösi aihetta. Osan tehtävistä voi tehdä ennen opintojakson teoriatuntien alkamista. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), lähitoteutukseen, simulaatioon ja arvioitaviin tehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op tiedonhankinta ja raportointi
1 op yleinen osio (itseopiskeluna, voi tehdä ennen lähituntien alkua)
1 op laadullinen tutkimus
1 op määrällinen tutkimus
1 op kehittämismenetelmät

Tiedonhankinta ja raportointi -osio sisältää kaksi testiä sekä kirjallisuuskatsauksen. Näiden tekemistä tuetaan parilla lähiopetuskerralla. Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot olisi hyvä olla katsottuna ennen loppuosan (3 opintopisteen) teoriatunteja, koska tunneilla syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson Learn-alusta tulee automaattisesti Learnin etusivulle opintojaksolle ilmoittautuneille, erillistä avainta ei tarvita.

Opintojaksolla on teoriatunteja, joiden toteutus verkossa. Tunneilla tehdään arvioitavia tuntitehtäviä. Teoriatunteja ja simulaatioita ei nauhoiteta.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti yksilö- ja pienryhmätehtävien ja yksilötenttien perusteella. Koko opintojakson arvosanan korottaminen tapahtuu yksilötentillä Examissa.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

20.09.2024 - 29.11.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Eeva Ala-Krekola
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Eeva Ala-Krekola

Ryhmät
  • LOKT22SM
    Logistiikka, monimuoto
  • LOKT22SP
    Logistiikka, insinöörikoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnissä olevat ja tunneilla läpikäytävät materiaalit

Yksilölliset oppimisväylät

Neljä lähiopetuskertaa, itsenäisesti toteutettavia aiheeseen (ja parhaassa tapauksessa omaan opinnäytetyöhön) liittyviä harjoitustehtäviä. Opintojakson tavoitteena on tukea ja edesauttaa opinnäytetyöprosessin aloitusta ja opinnäytetyön kirjoittamista.

TKI ja työelämäyhteistyö

Linkitys yritysmaailmaan opinnäytetyöaiheiden kautta.

Tentit ja muut määräajat

Ei tenttiä, opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella.

Toteutuksen osien kuvaus

Lähiopetus Kotkan kampuksella
Itsenäisesti tehtävät harjoitustehtävät

Lisätietoja opiskelijoille

HUOM! Lähiopetusta sisältävä opintojakso

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Hyväksytyn arvosanan saadakseen kaikkien tehtävien tulee olla palautettu hyväksyttyinä.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 13.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 50

Koulutus
  • Robotiikan ja tekoälyn koulutus
Opettaja
  • Johanna Vilkki
  • Niko Puurtinen
Ryhmät
  • ROKV21SP
    Robotiikka ja tekoäly, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä. Opintojakso suoritetaan OPSin mukaan. Osioista tulee erilliset pisteet Peppiin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla vierailee työelämän edustajia luennoimassa.
Opintojaksolla järjestetään ekskursioita mahdollisuuksien mukaan.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista. Ensimmäisellä opetuskerralla opettaja luennoi opintojakson sisällöstä ja etenemistavasta.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Kaikille Xamkin opiskelijoille tarkoitettu yhteinen osuus 2 op.
Alakohtainen osuus 3 op.

Lisätietoja opiskelijoille

johanna.vilkki@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Degree Programme in Digital International Business
Opettaja
  • Slaveya Hämäläinen
  • Jagat Kunwar
Vastuuopettaja

Jagat Kunwar

Ryhmät
  • IBKV22SP
    Digital international business, full-time studies

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Kati Vapalahti
  • Malla Koivupiha
Vastuuopettaja

Kati Vapalahti

Ryhmät
  • SOMI23SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Opintojaksolla ilmoitettava materiaali

Opinnäytetyö 15 op

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso muodostuu XAMKin yhteisestä verkkototeutuksesta (2 op) ja sosiaalialan alakohtaisesta toteutuksesta (3 op), joka voidaan suorittaa osallistumalla lähiopetukseen, perehtymällä alustalla olevaan materiaaliin ja tekemällä oppimistehtävät.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtävät voi hyödyntää omassa opinnäytetyössä soveltuvin osin.

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia, joka jakautuu seuraavasti:
54 tuntia Xamkin yhteistä opisteluosuutta
81 tuntia sosiaalialan omaa alakohtaista opiskeluosuutta

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5 / täydennettävä
Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakson hyväksyttyä arvosanaa ei voi korottaa.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

09.09.2024 - 13.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 120

Opettaja
  • Kati Vapalahti
  • Anu Kuusela
  • Paula Ronkainen
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Satu Peltola

Ryhmät
  • VV2024-2025
    Valinnaiset opinnot 2024-2025

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalia on käytettävissä Learn-opiskeluympäristössä.
Tehtävät edellyttävät myös itsenäistä tiedonhakua.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Opintojakson tehtäviin soveltuu työelämän kehittämiseen liittyvä yhteistyö (esim. opinnäytetyön tai oman tutkimus- tai kehittämistehtävän suunnittelu, joka voi liittyä esimerkiksi opiskelijan työhön tai toiseen opintojaksoon)

Tentit ja muut määräajat

Learn-alustalla on ilmoitettu tehtävien palautusten määräajat. Noudata annettuja määräaikoja, jotta saat opintojakson suoritettua.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

5 op = 135h opiskelijan itsenäistä työtä Learn- oppimisympäristössä.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op). Opiskelijan tulee ensin suorittaa yhteinen osuus tietyssä järjestyksessä ja aikataulussa, jotta hän pääsee oman alan osuuteen. Annettuja aikatauluja tulee noudattaa poikkeuksetta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä. Siirryt Learniin Peppi- integraation kautta, joten opintojakso näkyy sinun työpöydälläsi aloituspäivänä. Sinun ei siis tarvitse tehdä muuta kuin odottaa tuota aloituspäivää. Kun opintojakso avautuu, perehdy huolellisesti tehtäviin ja suunnittele ajankäyttösi, jotta pysyt annetuissa määräajoissa.

Hyvinvointialan alakohtaisessa osiossa järjestetään vapaaehtoista, mutta suositeltavaa kontaktiopetusta Teamsissa tehtävien tekemisen tukemiseksi seuraavasti:

26.9. klo 17.00-18.00 Hyvinvointialan alakohtaisen osion info. Linkki Teamsiin löytyy Learn-alustalla osiossa 3, samassa yhteydessä Hyvinvointialan alakohtaiselle osiolle siirtymisen linkin kanssa.
17.10. klo 16.00-18.00 Kvantitatiivinen tutkimus, linkki Teamsiin alakohtaisella Learn-alustalla
7.11. klo 16.00-18.00 Kvalitatiivinen tutkimus, linkki Teamsiin alakohtaisella Learn-alustalla
21.11. klo 16.00-18.00 Kehittämisen lähestymistavat ja menetelmäsuunnitelman ohjaus, linkki Teamsiin alakohtaisella Learn-alustalla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan.
Yhteisen osion arviointi: hylätty-hyväksytty
Alakohtaisen osion arviointi: 0-5 ja opintojakson lopullinen arvosana määräytyy tämän osion arvosanan mukaan. Kaikki osiot tulee olla hyväksyttyinä lopullista arvosanaa varten.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Teollisen puurakentamisen koulutus
Opettaja
  • Hannele Ylönen
Ryhmät
  • PRSA21SP
    Teollinen puurakentaminen, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Tiedonhaku ja raportointi (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Tehtävät ja tentit tulee tehdä opintojakson aikana.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus.
Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistämisen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Osku Kiri
  • Marko Raitanen
Ryhmät
  • SOKT23SP

Esitellään opintojaksoalustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Lähiopetusta toteutusajan puitteissa. Korvaavien korkeakouluopintojen hyväksiluku on mahdollista. Ole hyväksilukuasiassa yhteydessä oman koulutusohjelmasi osaamisen tunnistamisen opintovastaavaan (ova). Uudet osaamisen tunnistamisen ohjeet löydät täältä: https://ksamk.sharepoint.com/sites/Opiskelu/SitePages/Osaamisen-tunnustaminen-ja-arviointi.aspx

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei työelämän toimeksiantoa ja siitä kirjallista sitoumusta.

Tentit ja muut määräajat

Tehtävien/ tenttien palauttamisen takarajoja on useita, määritetty opintojakson keston sisälle. Käydään tarkemmin läpi opintojakson alussa.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhankinta ja raportointi (1op): Tiedonhankinta ja tutkimustiedonhaku, raportointi, kirjallisuuskatsaus.
Tutkimisen ja kehittämisen perusteet (1op): Tutkimusetiikka, opinnäytetyön analyysi.
Kvalitatiivinen tutkimusote (1op): Haastatteluaineiston analyysi.
Kvantitatiivinen tutkimusote (1op): saatekirje, kysely, vertaiskommentointi ja tulosten raportointi.
Kehittäminen (1op): Aihepaperi, hissipuhe ja opponointi.

Lisätietoja opiskelijoille

marko.raitanen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko Xamkille yhteinen osio (ensimmäiset 2op) tulee olla hyväksytysti suoritettuna ja kokonaisarvosana muodostuu koulutusalakohtaisen osion (seuraavat 3op) perusteella.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Jalkaterapeuttikoulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Anni Issakainen
  • Hannele Ylönen
  • Laura Saar
Ryhmät
  • FTSA22SM
    Fysioterapeutti, monimuoto
  • JTSA22SM
    Jalkaterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Tiedonhaku ja raportointi (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

Tutkimusmenetelmäkirjallisuus, Learn-alustalla ilmoitettu materiaali sekä muu ajankohtainen lähdemateriaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Tehtävät ja tentit tulee tehdä opintojakson aikana.
Orientaatiotunneilla kerrotaan tarkemmat määräajat tehtäville ja tenteille.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus on 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhaku ja raportointi 1op
Laadullinen tutkimus 1op
Määrällinen tutkimus 1op
Tutkimusetiikka 0,5op
Kirjallisuuskatsaus 1,5op

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus.
Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Tutkimusmenetelmä-osuus (4op):
Opintojaksoon liittyvät tehtävät ja tentit.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Tarja Isokääntä
  • Pekka Penttinen
  • Katja Komonen
Vastuuopettaja

Katja Komonen

Ryhmät
  • YPMI22SP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus (nuorisokasvatus ja nuorisotyö)

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla on käytössä Learn-alusta. Se on yhteinen tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän osioille. Työviikkopohjaisen väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kyseisellä Learn-alustalla opintojakson alkaessa. Opiskelumateriaali sisältää tutkimusmentelmäkirjallisuutta.

Lisäksi opintojakson opiskelumateriaalina toimii opiskelijan omaan opinnäytetyöhön liittyvä tutkimuskirjallisuus, jota opiskelija hakee itsenäisen tiedonhaun kautta. Vinkkejä tiedonhakuun annetaan opintojakson aikana mm. erillisessä tiedonhaun infossa.

Opintoja nopeuttavan väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kirjallisen tehtävänannon yhteydessä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen väylä:

Ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen.

Opintoja nopeuttava väylä:

Opintojakso on mahdollista suorittaa itsenäisesti opettajilta saatavilla oppimistehtävillä / harjoituksilla. Tieteellisen viestinnän osalta ota tällöin yhteyttä Tarja Isokääntään, tutkimusosaamisen osalta Katja Komoseen. Opintojakso on mahdollista suorittaa itsenäisesti kesäopintoina.

Työhön integroitu väylä:
Ei ole käytössä tällä opintojaksolla

TKI ja työelämäyhteistyö

TKI-yhteistyö toteutuu opintojakson aikana opiskelijaan omaan opinnäytetyöhön ja sen työelämäyhteyteen kytkeytyvänä toimintana.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso päättyy 15.12.2024. Opintojakson uusintakerrat tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän tehtävien palauttamisen osalta ovat:

1.1.2025
15.1.2025.

Opiskelijan työmäärä

Työviikkopohjainen väylä:

54 tuntia luento-opetusta, 8 h osallistumista opinnäytetyön esitysseminaariin viikolla 45, 73 tuntia itsenäistä työstentelyä.

Opintoja nopeuttava väylä sisältää 135 h itsenäistä työskentelyä tutkimusosaamisen sekä tieteellisen viestinnän tehtävien parissa.

Toteutuksen osien kuvaus

Suomeksi
Työviikkopohjainen väylä:
Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen.

Tutkimusosaamisen osuus jakautuu seuraavasti:
- 42 h luento-opetusta lukujärjestykseen merkittyinä aikoina 3 h viikossa.
- noin 8 h osallistumista opinnäytetyön esitysseminaariin viikolla 45.
- 58 h itsenäistä tai parityöskentelyä opintojakson kahden arvioitavan suorituksen parissa seuraavasti:
* tutkimusprosessiin tutustuminen
* opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta

Tieteellisen viestinnän osuuteen kuuluu 7 * 1,5 h opetusta lukujärjestykseen merkittyinä aikoina + tehtäviä, yhteensä 27 h.

Opintoja nopeuttava väylä sisältää 135 h itsenäistä työskentelyä tutkimusosaamisen sekä tieteellisen viestinnän tehtävien parissa.

Lisätietoja opiskelijoille

Suomeksi
Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä.

Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat sen suorittamisen viimeistään silloin kun aloitat opinnäytetyön ideointi- ja suunnitteluopintojakson.

Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu -opintojakson (5 op) hyväksyminen edellyttää seuraavia asioita:
- Opinnäytetyösuunnitelma on sisällöllisesti toteuttamiskelpoinen
- Työelämäkumppanin kanssa laadittu sopimuslomake on laadittu ja tallennettu Wihi-järjestelmään

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suomeksi
Työviikkopohjainen väylä:

Tutkimusosaamisen (4 op) osuus arvioidaan 1-5. Osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää seuraavia asioita:

- Osallistuminen lähiopetukseen ja aktiivisuus opetuksessa
- Tutkimusprosessiin perehtyminen kirjallisen materiaalin sekä opinnäytetyön tekijän haastattelun avulla (noin 2 sivua).
- Oman opinnäytetyön teoreettinen viitekehys (noin 8-10 sivua).

Tieteellisen viestinnän osuus arvioidaan hyväksytty/hylätty. Osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää määräajassa palautettuja suorituksia ja aktiivista osallistumista lähiopetukseen, max kaksi poissaolokertaa.

Opintoja nopeuttava väylä
- Opintojakson hyväksyttävä suorittaminen edellyttää määräajassa palautettuja tehtäviä.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö-, talo- ja materiaalitekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna Forsström
  • Mari Koivunen
Vastuuopettaja

Anna Forsström

Ryhmät
  • TTMI21SP
    Talotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learn-materiaalit

Kirja Tutki ja kirjoita

Yksilölliset oppimisväylät

Tutkimusraportoinnin osuus:
Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin. Opetus on verkossa (Teams).

Tutkimuksellinen osuus:
Opintojakson tehtävät liittyvät opinnäytetyön aloittamiseen sekä opinnäytetyöprosessiin. Tämän takia opinnäytetyön aihe olisi hyvä olla tiedossa ennen opintojakson tehtävien tekemistä. Tehtävät suoritetaan itsenäisesti Learnissä olevan ohjeen mukaisesti (non-stop). Tehtävät olisi suositeltavaa tehdä heti opinnäytetyöprosessiin alussa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoilla tuetaan oman opinnäytetyön tekemistä.

Tentit ja muut määräajat

Learntentti

Kansainvälinen yhteistyö

-

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 = 110 h

Tutkimusraportoinnin osuus 2,5 op

Tutkimuksellinen osuus 2,5 op

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimusraportoinnin osuudessa tavoitteena on käynnistää opinnäytetyön kirjoitusprosessi ja valmentaa opinnäytetyön tekijää viemään raportointi kirjoittamalla päätökseen. Opiskelija perehtyy oman alansa tutkimus- ja kehittämistyön suulliseen ja kirjalliseen raportointiin sekä tekstin rakentumisen, sanaston, tekstuaalisen tyylin ja teknisen toteutuksen tasoihin. Osuuteen sisältyy myös tiedonhaun kertaus (tietokannat).

Tutkimuksellinen osuus: Opintojaksolla on yhteensä 6 kyselyä, 7 tehtävää sekä 1 tentti. Lisäksi osallistujien tulee palautaa tutkimussuunnitelma, käydä vertaisarvioimassa yhtä tutkimussuunnitelmaa ja pitää suunnitelmaseminaari. Opintojakson tehtäviä voi tehdä oman aikataulun mukaan eikä niillä ole viimeistä palautuspäivää.

Lisätietoja opiskelijoille

-

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkimuksellinen osuus: Tehtävät arvioidaan hyväksytty/hylätty. Tentti tulee suorittaa hyväksytysti vähintään 7 pistemäärällä.

  • TTMI21SM
    Talotekniikka, monimuoto

  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tiina Aho
Vastuuopettaja

Outi Pyöriä

Ryhmät
  • LISA22SP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Degree Programme in Environmental Engineering
Opettaja
  • Mikko Höglund
  • Arto Sormunen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • EEMI22SVP
    Environmental Engineering, online/full-time studies

Ilmoitetaan opintojakson alussa. Materiaali tarjolla Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Pitää sisällään lukujärjestyksen mukaan luentoja, harjoituksia ja itsenäisesti tehtäviä käytännön töitä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Mahdollisuuksien mukaan.

Tentit ja muut määräajat

Sovitaan opintojakson alussa.

Kansainvälinen yhteistyö

Mikäli mahdollista.

Opiskelijan työmäärä

135 h

Toteutuksen osien kuvaus

-

Lisätietoja opiskelijoille

-

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Loppuraportti arvioidaan. Arviointikriteerit tarjotaan opintojakson alussa.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Turvallisuusalan koulutus
Opettaja
  • Hannele Ylönen
  • Petri Koistinen
Vastuuopettaja

Petri Koistinen

Ryhmät
  • TUSA22SP
    Tradenomikoulutus, turvallisuusala

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opinnäytetyö 15 op

Tiedonhaku ja raportointi (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee tehdä opintojakson aikataulun mukaisesti opintojakson aikana.
Aikataulu ilmoitetaan opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus.
Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Hyvinvointiliiketoiminnan johtamisen koulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Petri Koistinen
Vastuuopettaja

Petri Koistinen

Ryhmät
  • HJMI23SM
    Hyvinvointiliiketoiminnan johtaminen

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opinnäytetyö 15 op

Lisätietoja opiskelijoille

Raportoinnin ja tiedonhankinnan osuus (1 op): Heljä Uusitalo, helja.uusitalo@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Graafisen muotoilun koulutus
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Leena Muotio
Vastuuopettaja

Leena Muotio

Ryhmät
  • GRKV23SP
    Graafinen muotoilu, päivätoteutus
  • SKKV23SP
    Sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä. Opintojakso suoritetaan OPSin mukaan. Osioista tulee erilliset pisteet Peppiin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sopii hyvin suorettavaksi TKI-yhteistyönä. Työelämästä saatavat tutkimusaiheet sopivat hyvin alakohtaisen TKI-raportin aiheiksi.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

1. Tiedonhankinta ja raportointi
2. Tutkiminen ja kehittäminen
3. Prosessuaaliset menetelmät
4. TKI-raportti

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto edeltää Kulttuurin koulutusten TKI-projektia ja projektitutkielmaa (3 lukuvuosi) ja tulee olla suoritettuna ennen sitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Riitta Tuikkanen
  • Malla Koivupiha
Vastuuopettaja

Riitta Tuikkanen

Ryhmät
  • MRMI23KV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Eri koulutusaloille yhteinen osio (2 op): keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learn-oppimisalustalta.

Matkailu- ja ravitsemisalan alakohtainen osio (3 op):
Oppikirja: Ojasalo, K., Moilanen, T. ja Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät : uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Sanoma Pro Oy e-kirja tai paperiversio

Muu keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learn-oppimisalustalta.

Yksilölliset oppimisväylät

Suomeksi
Itsenäisesti verkossa suoritettava opintojakso, johon kuuluu oppimistehtäviä ja muutama Teams-tapaaminen.

Työviikkopohjainen oppimisväylä: etenet itsenäisesti verkossa suoritettavan opintojakson aikataulun mukaisesti.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä: tehtävät on mahdollista toteuttaa myös nopeutetussa aikataulussa. Keskustele tästä opettajien kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä on osittain mahdollinen, jos esim. työskentelet ammattialaan liittyvässä yrityksessä tai organisaatiossa tai ammattialaan liittyvissä työtehtävissä. Tällöin voit suorittaa opintojakson lopputehtävän työpaikallasi/projektissa. Oppimistehtävien sisällöstä sinun tulee aina sopia opintojakson opettajan kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opinnäytetyöaiheita työelämästä. Opintojakso antaa valmiuksia TKI-toimintaan.

Tentit ja muut määräajat

Ei aikatauluun sidottuja tenttejä. Tehtävät tulee olla suoritettu opintojakson päättymiseen mennessä.
Jatkoajasta lopputehtävän osalta voi keskustella opettajan kanssa.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei kv-yhteistyötä

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä 135h, josta tutkimus- ja kehittämisosaamisen perusteet 108h ja tieteellinen viestintä 27 h.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso koostuu kahdesta osiosta: Eri koulutusaloille yhteisestä osiosta ja alakohtaisesta osiosta.
Ensin suoritat eri koulutusaloille yhteisen osion 2 op, joka koostuu osioista tiedonhankinta ja raportointi 1op ja tutkiminen ja kehittäminen 1 op.
Sen jälkeen suoritat matkailu- ja ravitsemisalan alakohtaisen osion 3 op.

Opintojaksolla eri aloille yhteisessä osiossa on opetusvideoihin ja materiaaleihin perehtymistä sekä kolme testiä: testi tiedonhankinnasta ja tutkimustiedonhausta, testi opinnäytetyöohjeesta ja lähdeohjeesta sekä testi tutkimusetiikasta. Lisäksi teet kirjallisuuskatsaustehtävän ja opinnäytetyön analyysitehtävän. Tehtävät arvioidaan hyväksytty/täydennettävä.

Opintojakson alakohtaisessa osiossa on opetusvideoihin ja materiaaleihin perehtymistä ja aineistoihin pohjautuvat kolme testiä. Opintojakson lopputehtävänä teet tutkimussuunnitelman tai ensimmäisen version opinnäytetyösi suunnitelmasta.

Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin.

Kontaktitapaamisia Teamsissa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso koostuu yleisestä osiosta (2 op) ja alakohtaisesta osiosta (3 op). Alakohtaisessa osiossa tutkimus- ja kehittämistyötä tarkastellaan matkailu- ja ravitsemisalan näkökulmasta.

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä. Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat samaan aikaan tai ainakin samalla lukukaudella opinnäytetyön ideoinnin ja suunnittelun.

Opintojaksolla on Teamsilla toteutettuja kontaktitapaamisia. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa, mutta tutustu tapaamisten tallenteisiin. Opintojakso on mahdollista toteuttaa täysin verkon välityksellä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyväksytty-täydennettävä ja lopputehtävä arvioidaan 0-5. Opintojakso kokonaisuudessaan arvioidaan 0-.5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti lopputehtävän perusteella.

Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), tai koko opintojakson osaamisen tunnustamista (5 op) tee se enen opintojakson alkamista Pepissä olevan OT-osion kautta.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran. Korotus tapahtuu kokonaisuutena yksilötentillä.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Biotuotetekniikan koulutus
Opettaja
  • Hannele Ylönen
  • Timo Riikilä
Vastuuopettaja

Timo Riikilä

Ryhmät
  • BISA23KM
    Biotuotetekniikka, monimuotototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opinnäytetyö 15 op

Tiedonhaku ja raportointi (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

(1op), Xamkin yhteinen osuus Learnissä.

Alakohtainen osuus (3 op): Learnissä tarjolla oleva materiaali. Osa materiaalista perustuu kirjaan: "Insinöörin matematiikka, Ari Tuomenlehto ym., Edita, 1.-5. painos."

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Tehtävät ja tentit tulee tehdä opintojakson aikana.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutuksessa kolme osiota:
1) Tiedonhankinta ja raportointi (1 op)
2) Tutkiminen ja kehittäminen (1 op)
3) Alakohtainen osuus (3 op)
Osiot 1 ja 2 Xamkin yleisiä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Arvioidaan:
Xamkin yleinen osuus (2 op) asteikolla hyväksytty/hylätty
Alakohtainen osuus (3 op) asteikolla 1-5. Alakohtainen osuus määrää kurssiarvosanan.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Heli Kesämaa
  • Ulla Korvenpää
Vastuuopettaja

Heli Kesämaa

Ryhmät
  • LTMI22SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI22SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI21SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI21SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI21SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI22SVA

Opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.

Opintojaksolla on perehdyttävä tutkimus- ja kehittämistyön kirjallisuuteen, esimerkiksi:
Vilkka, H., 2015 tai uudempi. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2015 tai muu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYPro.
Kananen, J.: lukuisia tutkimustyön ja kehittämistyön kirjoja ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemiseen

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä opintojakso suoritetaan siinä vaiheessa, kun olet käynnistämässä omaa opinnäytetyötäsi ja sinulla on vähintään 140 op suoritettuna. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Tämä opintojakso on tarkoitettu ensisijaisesti Mikkelin liiketalouden opiskelijoille ja opintojakson sisältö ja ohjeistus on sen mukainen.

Tämän opintojakson tehtävät on palautettava viimeistään 31.12.2024.

Opintojakson Learn-alusta avautuu automaattisesti 2.9.2024 alkaen, kun ilmoittautuminen on hyväksytty.

Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä ja tehtävät on palautettava viimeistään 31.12.2024.

Tämä opintojakso pitää suorittaa ennen kuin aloitat Tutkimusmenetelmät -opintojakson.
Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käynnistetään oman opinnäytetyön suunnittelu yhdessä työn toimeksiantajan kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Alouksen Teams-tapaaminen pidetään 2.9.24 klo 15 - 15.45. Muut tapaamisajat julkaistaan kurssin alkaessa.

Tämä opintojakso suoritetaan ajalla 2.9.–31.12.2024. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä.
Tehtäviä voi palauttaa arviointiin 30.9., 31.10., 30.11. ja 31.12.2024. Kaikki tehtävät on palautettava viimeistään 31.12.2024.

Tehtävistä kirjallisuuskatsaus ja oman opinnäytetyön suunnitelma arvioidaan ja niistä annetaan palaute. Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Opiskelijan työmäärä

133 h itsenäistä verkkotyöskentelyä.

Lisätietoja opiskelijoille

Kaikilla osallistujilla olisi hyvä olla opinnäytetyön aihe tiedossa opintojakson alkaessa. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Merkittävä osa arvioinnista perustuu opinnäytetyön tutkimussuunnitelmaan ja opinnäytetyöhön liittyvään kirjallisuuskatsaukseen. Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma tehdään siitä aiheesta, josta tulet opinnäytetyösi tekemään.

Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden yksikön opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen sovellu muiden koulutusten opiskelijoille.

Viestintätaidot-opintojakso tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen tämän opintojakson aloittamista.

Opettajat
Heli Kesämaa, heli.kesamaa@xamk.fi (3 op) (= 60 % opintojakson arvosanan painoarvosta) ja
Ulla Korvenpää, ulla.korvenpaa@xamk.fi (2 op) (= 40 % opintojakson arvosanan painoarvosta)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 17.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Katariina Palmu
  • Markus Hamunen
Vastuuopettaja

Katariina Palmu

Ryhmät
  • LTKV22SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)
  • LTKV22SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTKV22SP1
    Liiketalous, päivätoteutus (julkishallinto ja juridiikka)
  • LTKV21SP2

  • LTKV21SP1

  • LTKV21SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Omaehtoista perehtymistä materiaaleihin, jotka ovat mm. verkkolinkkejä sekä H5P-videoita. Materiaalit Learn -alustalla saatavilla.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: luennot lukujärjestyksen aikataulun mukaan.
Tehtäviä voit suorittaa opintojakson aikataulun mukaan annettujen määräaikojen puitteissa (löytyy Learn-alustalta).

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä halutessaan TKI ja työelämäyhteistyötä alakohtaisessa osuudessa esimerkiksi hankkeistettuun opinnäytetyöhön tai projektiin liittyen.

Tentit ja muut määräajat

Tentti ja muut määräajat ilmoitetaan Learn -ympäristössä. Noudata annettuja aikatauluja ja ohjeita huolellisesti.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h). Työmäärä perustuu lähiopetukseen, itsenäiseen perehtymiseen opintojakson videoluentoihin sekä itsenäiseen tehtävien suorittamiseen annettujen määräaikojen puitteissa.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op). Oppimistehtävät ovat osin vaiheistettuja ja automatisoituja. Jotta pääset suorituksissasi eteenpäin tulee aina aiempi vaihe olla suoritettuna hyväksytysti annettuun määräaikaan mennessä. Mikäli vaiheistettua suoritusta ei ole tehty annettuun määräaikaan mennessä, koko opintojakso arvioidaan hylätyksi. Perehdy ohjeisiin huolellisesti ja noudata annettuja määräaikoja.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot ovat osin verkko-opintoja ja osin lähiopetusta. Opintojakso on Learn- oppimisympäristössä. Jos olet ilmoittautunut opintojaksolle ilmoittautumisaikana, siirryt automaattisesti Learniin. Opintojakso avautuu/näkyy listoillasi vasta, kun opintojakso AUKEAA. Odottele siis rauhassa opintojakson alkamispäivää ja ellei se aukeamista seuraavana päivänä näy sinulla, ota yhteyttä opintojakson opettajaan.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Yhteinen osuus (2op) arvioidaan hyväksytty/hylätty. Alakohtainen osio arvioidaan arvosanalla 0-5. Tehtäväkohtaiset arviointikriteerit löydät Learn-alustalta.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 22.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Peliteknologian koulutus
Opettaja
  • Niina Mässeli
  • Anna-Liisa Luova
Vastuuopettaja

Niina Mässeli

Ryhmät
  • PTKT22SP
    Peliteknologiat, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalit ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla ja tarpeen mukaan opintojakson Teams-tiimissä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Suoritustavasta sovittava ennen opintojakson alkua. Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain.
Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Vahvaa yhteistyötä peliohjelmointiin liittyvien TKI hankkeiden kanssa. Mahdollisuus hyödyntää opintojakson harjoitustöitä työelämätoimeksiannon tai oman tuotteen kehittämiseen.

Tentit ja muut määräajat

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut mahdolliset tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Kansainvälinen yhteistyö

Mahdollinen kansainvälinen yhteistyö ilmoitetaan toteutuksen alussa kurssin Learn-alustalla ja tarpeen mukaan opintojakson Teams-tiimissä.

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä on 135t, josta n. 55t on työjärjestyksen mukaisesti luentoja ja ryhmätyöskentelyä opettajan ohjauksessa sekä n. 80t itsenäisesti työstettäviä kotitehtäviä ja harjoitustöitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Palautettavat harjoitustehtävät, tentit ja lähiopetukseen osallistuminen.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 06.10.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • EHKT23KP
    Ensihoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei sisälly.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen koostuu seuraavista osista:
-Tiedonhankinta ja raportointi (1 op.)
- Tutkiminen ja kehittäminen (1 op.) - suoritetaan itsenäisesti verkossa
- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan lähi- ja online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen määräajassa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

19.08.2024 - 22.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marjo Puikkonen
  • Ulla Korvenpää
Vastuuopettaja

Marjo Puikkonen

Ryhmät
  • TKMI22SV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Verkko-opiskelu toteutusajan puitteissa. Korvaavien korkeakouluopintojen hyväksiluku on mahdollista ja sovittavissa tapauskohtaisesti opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Tarkennetaan opintojakson alussa

Tentit ja muut määräajat

Käydään tarkemmin läpi opintojakson alussa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu opintojaksolla suoritettuihin oppimistehtäviin.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 22

Koulutus
  • Degree Programme in Game Design
Opettaja
  • Ksenia Visser
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Maarit Kalmakurki

Ryhmät
  • GDKV22SP
    Game design, full-time studies

Opiskelumateriaalit jaetaan Learnissa

Yksilölliset oppimisväylät

Neuvotellaan kurssikoordinaattorin kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käytetään hyväksi peliprojektia ja/tai omaa opinnäytetyöprosessia

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso on kolmiosainen. 1. ja 2. osan tehtävät palautettava 28.10. mennessä. TKI raportti palautettava 16.12 mennessä.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h. Kyseessä on verkkokurssi ja kaikki opiskelu ja tehtävät tehdään verkossa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arvosanan määräytyy oman tutkimus/kehittämistehtävän analayysi- ja kuvaustehtävän perusteella. Muut osiot arvioidaan hyväksytty/hylätty.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 29.11.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Anetta Liinaharja
Ryhmät
  • THMI23KP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Luennot
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2017. Tutkimus hoitotieteessä. Saatavilla e-kirjana.
Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. lähiopetustunnit, simulaatiot, tuntitehtävät ja verkkotehtävät).

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan Pepin osaamisen tunnistaminen -osiosta..

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen opettajien kanssa opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistyöstä kehittämisen näkökulmasta
- Simulaatio työelämän casesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä ja yksilötenttejä. Tehtävien ja tenttien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyösi aihetta. Tehtävien palautus harjoitteluaikana on mahdollista ja osan tehtävistä voi tehdä ennen opintojakson lähiopetustuntien alkamista. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), lähitoteutukseen, simulaatioon ja arvioitaviin tehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op tiedonhankinta ja raportointi
1 op yleinen osio (itseopiskeluna, voi tehdä ennen lähituntien alkua)
1 op laadullinen tutkimus
1 op määrällinen tutkimus
1 op kehittämismenetelmät

Tiedonhankinta ja raportointi -osio sisältää kaksi testiä sekä kirjallisuuskatsauksen. Näiden tekemistä tuetaan parilla lähiopetuskerralla. Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot olisi hyvä olla katsottuna ennen loppuosan 3 opintopisteen lähiopetuskertoja, koska lähiopetustunneilla syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Linkki etäyhteyteen: https://teams.microsoft.com/l/meetup-join/19%3ameeting_Njc2YWZmMjgtNDk5Yy00MWQwLTg4MGQtM2FkNmYwNmRkZmIx%40thread.v2/0?context=%7b%22Tid%22%3a%2236c8d6bc-e998-4190-a69f-c13424063463%22%2c%22Oid%22%3a%2246127766-fbd1-467e-9482-82680670abe0%22%7d

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson Learn-alusta tulee automaattisesti Learnin etusivulle opintojaksolle ilmoittautuneille, erillistä avainta ei tarvita.

Opintojaksolla on lähiopetustunteja, joiden toteutus on hybridinä (etäyhteys on lähiopetuksen ohella). Tunneilla tehdään arvioitavia tuntitehtäviä. Lähiopetustunteja ei nauhoiteta. Simulaatioiden toteutuksen muoto (luokassa tai etäyhteydellä) sovitaan yhdessä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti yksilö- ja pienryhmätehtävien ja yksilötenttien perusteella. Koko opintojakson arvosanan korottaminen tapahtuu yksilötentillä Examissa.

Ilmoittautumisaika

08.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tarja Turtiainen
Vastuuopettaja

Tarja Turtiainen

Ryhmät
  • SHSA23KVM
    Sairaanhoitaja, verkkopainotteinen monimuotototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opinnäytetyö 15 op

Opintojakson oppimateriaali ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso koostuu itsenäisesti suoritettavasta osuudesta (2 op), sekä alakohtaisesta osuudesta ( 3 op), johon sisältyy luento-opetusta. Alakohtaisen osuuden luennot nauhoitetaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

-

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä.

Kansainvälinen yhteistyö

-

Opiskelijan työmäärä

5op tarkoittaa 135h opiskelijan työtä, joka jakautuu itsenäiseen opiskeluun, luentoihin ja opetukseen sekä ryhmätehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhankinta ja raportointi 1 op (verkko-opiskelu)
Tutkiminen ja kehittäminen 1 op (verkko-opiskelu)
Alakohtainen osuus: 3 op
Alakohtaisen osuuden toteutusosat: Hoitotiede tieteenalana, kirjallisuuskatsaus, määrällinen tutkimus, laadullinen tutkimus ja toiminnallinen opinnäytetyö.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tuntitehtävät: hyväksytty / täydennettävä

Numeerisesti arvioitavat tehtävät: kirjallisuuskatsaustehtävä ja opinnäytetyön menetelmätehtävä: Numeerinen arviointi T1-K5/hylätty/täydennettävä

Arviointimatriisi, XAMK:n arviointikriteerit opintojen loppuvaihe

Ilmoittautumisaika

18.03.2024 - 28.03.2024

Ajoitus

02.05.2024 - 31.08.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

10 - 30

Opettaja
  • Juhani Multanen
  • Juha Korpijärvi
  • Mikko Höglund
  • Maarit Kalmakurki
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Maarit Kalmakurki

Ryhmät
  • VV2023-2024
    Valinnaiset opinnot 2023-2024

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Verkkolinkkejä sekä H5P-videoita.

Yksilölliset oppimisväylät

Opiskelusi rytmittyvät verkko-opintojaksolla ilmoitettujen takarajojen mukaisesti.

Hyväksiluku:
Mikäli sinulla on suoritettuna vastaavan laajuiset ja sisältöiset opinnot yliopistossa tai korkeakoulussa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Tentit ja muut määräajat

Tehtävien palauttamisen takarajoja on useita, määritetty opintojakson keston sisälle.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan

Ilmoittautumisaika

18.03.2024 - 28.03.2024

Ajoitus

02.05.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 240

Opettaja
  • Sirkku Kronholm
  • Kati Vapalahti
  • Milla Sairanen
  • Maarit Kalmakurki
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Satu Peltola

Ryhmät
  • VV2023-2024
    Valinnaiset opinnot 2023-2024

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalia on käytettävissä Learn-opiskeluympäristössä.
Tehtävät edellyttävät myös itsenäistä tiedonhakua.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtäviin soveltuu työelämän kehittämiseen liittyvä yhteistyö (esim. opinnäytetyön tai oman tutkimus- tai kehittämistehtävän suunnittelu, joka voi liittyä esimerkiksi opiskelijan työhön tai toiseen opintojaksoon)

Tentit ja muut määräajat

Learn-alustalla on ilmoitettu tehtävien palautusten määräajat. Noudata annettuja määräaikoja, jotta saat opintojakson suoritettua.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

5 op = 135h opiskelijan itsenäistä työtä Learn- oppimisympäristössä.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op). Opiskelijan tulee ensin suorittaa yhteinen osuus tietyssä järjestyksessä ja aikataulussa, jotta hän pääsee oman alan osuuteen. Annettuja aikatauluja tulee noudattaa poikkeuksetta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä. Siirryt Learniin Peppi- integraation kautta, joten opintojakso näkyy sinun työpöydälläsi aloituspäivänä. Sinun ei siis tarvitse tehdä muuta kuin odottaa tuota aloituspäivää. Kun opintojakso avautuu, perehdy huolellisesti tehtäviin ja suunnittele ajankäyttösi, jotta pysyt annetuissa määräajoissa.

Hyvinvointialan alakohtaiseen osioon kuuluu kontaktiopetusta Teamsin kautta työpajoissa, johon osallistuminen on toivottavaa. Näissä työpajoissa käsitellään oppimistehtäviä ja syvennytään menetelmiin yhdessä.

Työpajat pidetään seuraavina ajankohtina:

Alakohtaisen osion info 14.5. klo 17.00-18.00. Teams-linkki Learn-alustalla osiossa 3, alakohtaiselle osiolle siirtymislinkin yhteydessä

Kvantitatiivinen tutkimusote 28.5. klo 16.00-18.00. Teams-linkki Hyvinvointialan alakohtaisella Learn-alustalla.

Kvalitatiivinen tutkimusote: 11.6. klo 16.00-18.00. Teams-linkki Hyvinvointialan alakohtaisella Learn-alustalla.

Kehittämisosaaminen ja menetelmäsuunnitelma: 25.6. klo 16.00-18.00. Teams-linkki Hyvinvointialan alakohtaisella Learn-alustalla.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan.
Yhteisen osion arviointi: hylätty-hyväksytty
Alakohtaisen osion arviointi: 0-5 ja opintojakson lopullinen arvosana määräytyy tämän osion arvosanan mukaan. Kaikki osiot tulee olla hyväksyttyinä lopullista arvosanaa varten.

Ilmoittautumisaika

18.03.2024 - 28.03.2024

Ajoitus

01.05.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Heli Kesämaa
  • Ulla Korvenpää
Vastuuopettaja

Heli Kesämaa

Ryhmät
  • LTMI22SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTKV22KM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTKV22SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTMI22SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTKV22SP1
    Liiketalous, päivätoteutus (julkishallinto ja juridiikka)
  • LTMI21SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI21SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI22SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTKV22SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)
  • LTKV21SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTKV21SP1
    Liiketalous, päivätoteutus (julkishallinto ja juridiikka)
  • LTMI21SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTKV21SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)
  • LTKV21KM
    Liiketalous, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.

Opintojaksolla on perehdyttävä tutkimus- ja kehittämistyön kirjallisuuteen, esimerkiksi:
Vilkka, H., 2015 tai uudempi. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2015 tai muu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYPro.
Kananen, J.: lukuisia tutkimustyön ja kehittämistyön kirjoja ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemiseen

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä opintojakso suoritetaan siinä vaiheessa, kun olet käynnistämässä omaa opinnäytetyötäsi. Sinulla pitää olla 140 op suoritettuna, kun aloitat tämän opintojakson. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden yksikön opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen ole tarkoitettu muiden koulutusten opiskelijoille.

Tämän opintojakson tehtävät on palautettava viimeistään 31.7.2024.

Opintojakson Learn-alusta avautuu automaattisesti 1.5.2024 alkaen, kun ilmoittautuminen on hyväksytty.

Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä ja tehtävät on palautettava viimeistään 31.7.2024.

Tämä opintojakso pitää suorittaa ennen kuin aloitat Tutkimusmenetelmät -opintojakson.
Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käynnistetään oman opinnäytetyön suunnittelu yhdessä työn toimeksiantajan kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Tämä opintojakso suoritetaan ajalla 1.5.-31.7.2024. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä ja tehtävät on palautettava viimeistään 31.7.2024.

Tehtävistä kirjallisuuskatsaus ja oman opinnäytetyön suunnitelma arvioidaan ja niistä annetaan palaute. Arviointeja tehdään kerran kuukaudessa (ei kesä- eikä heinäkuussa). Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Opiskelijan työmäärä

133 h itsenäistä verkkotyöskentelyä.

Lisätietoja opiskelijoille

Kaikilla osallistujilla olisi hyvä olla opinnäytetyön aihe tiedossa opintojakson alkaessa. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Merkittävä osa arvioinnista perustuu opinnäytetyön tutkimussuunnitelmaan ja opinnäytetyöhön liittyvään kirjallisuuskatsaukseen. Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma tehdään siitä aiheesta, josta tulet opinnäytetyösi tekemään.

Viestintätaidot-opintojakso tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen tämän opintojakson aloittamista.

Opettajat
Heli Kesämaa, heli.kesamaa@xamk.fi (3 op) (= 60 % opintojakson arvosanan painoarvosta) ja
Ulla Korvenpää, ulla.korvenpaa@xamk.fi (2 op) (= 40 % opintojakson arvosanan painoarvosta)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

18.03.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • SHKT22SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei käytännön työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen koostuu seuraavista osista:
-Tiedonhankinta ja raportointi (1 op.)
- Tutkiminen ja kehittäminen (1 op.) - suoritetaan itsenäisesti verkossa
- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan lähi- ja online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

01.03.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Heli Kesämaa
  • Ulla Korvenpää
Vastuuopettaja

Heli Kesämaa

Ryhmät
  • LTMI22SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTKV22KM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTKV22SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTMI22SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTKV22SP1
    Liiketalous, päivätoteutus (julkishallinto ja juridiikka)
  • LTMI21SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI21SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI22SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTKV22SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)
  • LTKV21SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTKV21SP1
    Liiketalous, päivätoteutus (julkishallinto ja juridiikka)
  • LTMI21SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTKV21SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)
  • LTKV21KM
    Liiketalous, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.

Opintojaksolla on perehdyttävä tutkimus- ja kehittämistyön kirjallisuuteen, esimerkiksi:
Vilkka, H., 2015 tai uudempi. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2015 tai muu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYPro.
Kananen, J.: lukuisia tutkimustyön ja kehittämistyön kirjoja ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemiseen

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä opintojakso suoritetaan siinä vaiheessa, kun olet käynnistämässä omaa opinnäytetyötäsi ja sinulla on vähintään 140 op suoritettuna. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Tämä opintojakso on tarkoitettu ensisijaisesti Mikkelin liiketalouden opiskelijoille ja opintojakson sisältö ja ohjeistus on sen mukainen.

Tämän opintojakson tehtävät on palautettava viimeistään 31.5.2024.

Opintojakson Learn-alusta avautuu automaattisesti 1.3.2024 alkaen, kun ilmoittautuminen on hyväksytty.

Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä ja tehtävät on palautettava viimeistään 31.5.2024.

Tämä opintojakso pitää suorittaa ennen kuin aloitat Tutkimusmenetelmät -opintojakson.
Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käynnistetään oman opinnäytetyön suunnittelu yhdessä työn toimeksiantajan kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Tämä opintojakso suoritetaan ajalla 1.3.–31.5.2024. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä.
Tehtäviä voi palauttaa arviointiin 31.3., 30.4. ja 31.5.2024. Kaikki tehtävät on palautettava viimeistään 31.5.2024.

Tehtävistä kirjallisuuskatsaus ja oman opinnäytetyön suunnitelma arvioidaan ja niistä annetaan palaute. Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Opiskelijan työmäärä

133 h itsenäistä verkkotyöskentelyä.

Lisätietoja opiskelijoille

Kaikilla osallistujilla olisi hyvä olla opinnäytetyön aihe tiedossa opintojakson alkaessa. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Merkittävä osa arvioinnista perustuu opinnäytetyön tutkimussuunnitelmaan ja opinnäytetyöhön liittyvään kirjallisuuskatsaukseen. Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma tehdään siitä aiheesta, josta tulet opinnäytetyösi tekemään.

Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden yksikön opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen sovellu muiden koulutusten opiskelijoille.

Viestintätaidot-opintojakso tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen tämän opintojakson aloittamista.

Opettajat
Heli Kesämaa, heli.kesamaa@xamk.fi (3 op) (= 60 % opintojakson arvosanan painoarvosta) ja
Ulla Korvenpää, ulla.korvenpaa@xamk.fi (2 op) (= 40 % opintojakson arvosanan painoarvosta)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

12.02.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tommi Pälli
  • Tarja Turtiainen
Vastuuopettaja

Tarja Turtiainen

Ryhmät
  • SHSA22SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opinnäytetyö 15 op
Opintojakson oppimateriaali ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso koostuu itsenäisesti suoritettavasta osuudesta ( 1 op), sekä alakohtaisesta osuudesta ( 4 op), johon sisältyy luento-opetusta. Alakohtaisen osuuden luennot nauhoitetaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä.

Kansainvälinen yhteistyö

-

Opiskelijan työmäärä

5op tarkoittaa 135h opiskelijan työtä, joka jakautuu itsenäiseen opiskeluun, luentoihin ja opetukseen sekä ryhmätehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhankinta ja raportointi 1 op (verkko-opiskelu)
Alakohtainen osuus: 4 op
Toteutusosat: Hoitotiede tieteenalana, kirjallisuuskatsaus, määrällinen tutkimus, laadullinen tutkimus ja toiminnallinen opinnäytetyö.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tuntitehtävät: hyväksytty / täydennettävä

Numeerisesti arvioitavat tehtävät: kirjallisuuskatsaustehtävä ja opinnäytetyön menetelmätehtävä: Numeerinen arviointi T1-K5/hylätty/täydennettävä

Arviointimatriisi, XAMK:n arviointikriteerit opintojen loppuvaihe

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

12.02.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tommi Pälli
  • Tarja Turtiainen
Vastuuopettaja

Tarja Turtiainen

Ryhmät
  • SHSA22SVM

ei

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä.

Kansainvälinen yhteistyö

-

Opiskelijan työmäärä

5op tarkoittaa 135h opiskelijan työtä, joka jakautuu itsenäiseen opiskeluun, luentoihin ja opetukseen sekä ryhmätehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhankinta ja raportointi 1 op (verkko-opiskelu)
Alakohtainen osuus: 4 op
Alakohtaisen osuuden toteutusosat: Hoitotiede tieteenalana, kirjallisuuskatsaus, määrällinen tutkimus, laadullinen tutkimus ja toiminnallinen opinnäytetyö.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tuntitehtävät: hyväksytty / täydennettävä

Numeerisesti arvioitavat tehtävät: kirjallisuuskatsaustehtävä ja opinnäytetyön menetelmätehtävä: Numeerinen arviointi T1-K5/hylätty/täydennettävä

Arviointimatriisi, XAMK:n arviointikriteerit opintojen loppuvaihe

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

17.01.2024 - 31.03.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 50

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Minna Porasmaa
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Minna Porasmaa

Ryhmät
  • LLKT22SV
    Logistiikka, tradenomitutkinto, verkkototeutus
  • LOKT21SM
    Logistiikka, monimuoto
  • LOKT21SP
    Logistiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnissä olevat ja tunneilla läpikäytävät materiaalit

Yksilölliset oppimisväylät

Kolme fasilitoivaa etäopetuskertaa, itsenäisesti toteutettavia aiheeseen (ja parhaassa tapauksessa omaan opinnäytetyöhön) liittyviä harjoitustehtäviä. Opintojakson tavoitteena on tukea ja edesauttaa opinnäytetyöprosessin aloitusta ja opinnäytetyön kirjoittamista. Opintojaksolle on hyvä osallistua siinä vaiheessa, kun oman opinnäytetyön aloittaminen on ajankohtaista.

TKI ja työelämäyhteistyö

Linkitys yritysmaailmaan opinnäytetyöaiheiden kautta.

Tentit ja muut määräajat

Ei tenttiä, opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella.

Toteutuksen osien kuvaus

Etäopetus Teamsin välityksellä
Itsenäisesti tehtävät harjoitustehtävät

Lisätietoja opiskelijoille

HUOM! Verkkokurssi.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Hyväksytyn arvosanan saadakseen kaikkien tehtävien tulee olla palautettu hyväksyttyinä.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

15.01.2024 - 27.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistämisen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

30 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Marko Raitanen
  • Sami Norrbacka
Ryhmät
  • SOKT23KM
    Sosionomi, monimuoto

Opiskelumateriaali on saatavissa Learnissa: verkkolinkkejä sekä H5P-videoita.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson suoritukseen kuuluu XAMKin yhteinen osio (2 op) ja sosiaalialan alakohtainen osio (3 op). Pienryhmätyöskentelyn vuoksi opintojaksolla on määräaikoja. Opiskelusi rytmittyvät opintojakson alkamis- ja päättymispäivän sisällä ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Tentit ja muut määräajat

Myöhästyneet palautukset johtavat automaattisesti hylättyyn kurssisuoritukseen. Hylätyksi tulleiden on suoritettava opintojakso seuraavassa toteutuksessa. Perusteluna pienryhmätyöskentelyn ja vertaisarvioinnin kaltaisten pedagogisten keinojen mahdollistaminen.

Opiskelijan työmäärä

1op on 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Saat opintojakson aloitusinformaation (ohjelma, opiskelualusta, tehtävät) sähköpostilla hieman ennen opintojakson aloituspäivää. Opinnot toteutuvat Learn- oppimisympäristössä sekä Teamsissa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan.
Yhteinen osio hyväksytty-täydennettävä-hylätty.
Alakohtainen osio 1-5, josta määräytyy koko opintojakson arvosana.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

15.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 30

Koulutus
  • Kyberturvallisuuden koulutus
Opettaja
  • Osku Kiri
  • Jarkko Hänninen
Vastuuopettaja

Vesa Kankare

Ryhmät
  • KTKT22SP
    Kyberturvallisuus, päivätoteutus

Verkko-opetusmateriaali, online tietolähteet, kirjallisuus. Oppikirja:

Kananen, J. 2019. Opinnäytetyön ja pro gradun pikaopas: Avain opinnäytetyön ja pro gradun kirjoittamiseen. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. E-kirja. Saatavissa: https://kaakkuri.finna.fi

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen. Opiskelu etenee ryhmän aikataulun mukaisesti ja itsenäisesti tehtävien harjoitustehtävien tahdissa.

Työhön integroitu ja opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opiskelet itsenäisesti ja suoritat vaadittavat oppimistehtävät. Ota yhteyttä vastaavaan opettajaan sopiaksesi kurssin toteutuksesta ja vaadittavista osaamisen näytöistä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Opiskelijan työmäärä

Vaaditun osaamistason saavuttaminen edellyttää arvioilta noin 135 tunnin työskentelyä mistä n. kolmannes on kontaktiopetusta ja loppuosa itsenäistä opiskelua, harjoituskokeita ja etälaboratorioharjoitteita.

Toteutuksen osien kuvaus

-

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla toteutettavaan miniopinnäytetyön osien hyväksyttyyn suoritukseen.

Ilmoittautumisaika

08.01.2024 - 14.01.2024

Ajoitus

15.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 120

Opettaja
  • Elina Härkönen
  • Marko Raitanen
  • Kati Vapalahti
  • Sami Norrbacka
  • Milla Sairanen
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Satu Peltola

Ryhmät
  • VV2023-2024
    Valinnaiset opinnot 2023-2024

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalia on käytettävissä Learn-opiskeluympäristössä.
Tehtävät edellyttävät myös itsenäistä tiedonhakua.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtäviin soveltuu työelämän kehittämiseen liittyvä yhteistyö (esim. opinnäytetyön tai oman tutkimus- tai kehittämistehtävän suunnittelu, joka voi liittyä esimerkiksi opiskelijan työhön tai toiseen opintojaksoon)

Tentit ja muut määräajat

Learn-alustalla on ilmoitettu tehtävien palautusten määräajat. Noudata annettuja määräaikoja, jotta saat opintojakson suoritettua.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

5 op = 135h opiskelijan itsenäistä työtä Learn- oppimisympäristössä.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op). Opiskelijan tulee ensin suorittaa yhteinen osuus tietyssä järjestyksessä ja aikataulussa, jotta hän pääsee oman alan osuuteen. Annettuja aikatauluja tulee noudattaa poikkeuksetta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä. Siirryt Learniin Peppi- integraation kautta, joten opintojakso näkyy sinun työpöydälläsi aloituspäivänä. Sinun ei siis tarvitse tehdä muuta kuin odottaa tuota aloituspäivää. Kun opintojakso avautuu, perehdy ensin huolellisesti tehtäviin ja suunnittele ajankäyttösi, jotta pysyt annetuissa määräajoissa. Noudata ohjeita ja määräaikoja tarkasti, jotta suoritusta ei hylätä näiden asioiden takia.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan.
Yhteisen osion arviointi: hylätty-hyväksytty
Alakohtaisen osion arviointi: 0-5 ja opintojakson lopullinen arvosana määräytyy tämän osion arvosanan mukaan. Kaikki osiot tulee olla hyväksyttyinä lopullista arvosanaa varten.

Ilmoittautumisaika

06.04.2024 - 21.04.2024

Ajoitus

15.01.2024 - 17.11.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 61

Koulutus
  • Logistiikan koulutus, tradenomitutkinto
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Minna Porasmaa
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Minna Porasmaa

Ryhmät
  • LLKT22SV
    Logistiikka, tradenomitutkinto, verkkototeutus
  • LOKT21SM
    Logistiikka, monimuoto
  • LOKT21SP
    Logistiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnissä olevat materiaalit.

Yksilölliset oppimisväylät

Itsenäisesti perehdyttäviä opetustallenteita ja itsenäisesti toteutettavia aiheeseen (ja parhaassa tapauksessa omaan opinnäytetyöhön) liittyviä harjoitustehtäviä. Opintojakson tavoitteena on tukea ja edesauttaa opinnäytetyöprosessin aloitusta ja opinnäytetyön kirjoittamista. Opintojaksolle on hyvä osallistua siinä vaiheessa, kun oma opinnäytetyö ja/tai sen aloittaminen on ajankohtaista. Itsenäisen opiskelun tueksi opintojaksolla järjestetään vapaaehtoisia verkkotyöpajoja n. kuukauden välein, opiskelijat lisäksi saavat henkilökohtaista palautetta tuotoksistaan.

HUOM! Kyseessä on logistiikan opiskelijoille suunnattu verkossa toteutettava non-stop opintojakso, jonka jokainen logistiikan alan opiskelija voi suorittaa vuoden 2024 aikana oman aikataulunsa mukaisesti (aloitus aikaisintaan ma 15.1.2024, lopetus viimeistään marraskuun loppupuolella, tarkka final-final deadline ilmoitetaan opintojakson Learn -alustalla, kesän aikana palautusten arviointi tauolla). OPINTOJAKSOLLE KUITENKIN ILMOITTAUDUTAAN NORMAALISTI ILMOITTAUTUMISAIKOINA (MARRASKUU 23, HUHTIKUU 24, POIKKEUKSELLISESTI MYÖS ELOKUU 24).

TKI ja työelämäyhteistyö

Linkitys yritysmaailmaan opinnäytetyöaiheiden kautta.

Tentit ja muut määräajat

Ei tenttiä, opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella.

Toteutuksen osien kuvaus

Itsenäisesti kuunneltavat ja katseltavat opetustallenteet
Itsenäisesti tehtävät harjoitustehtävät
Vapaaehtoiset verkkotyöpajat n. kerran kuussa, joissa voi keskustella tehtävistä yms. opettajien kanssa

Lisätietoja opiskelijoille

HUOM! Kyseessä on logistiikan opiskelijoille suunnattu verkossa toteutettava non-stop opintojakso, jonka jokainen logistiikan alan opiskelija voi suorittaa vuoden 2024 aikana oman aikataulunsa mukaisesti (aloitus aikaisintaan ma 15.1.2024, lopetus viimeistään marraskuun loppupuolella, tarkka final-final deadline ilmoitetaan opintojakson Learn -alustalla, kesän aikana palautusten arviointi tauolla). OPINTOJAKSOLLE KUITENKIN ILMOITTAUDUTAAN NORMAALISTI ILMOITTAUTUMISAIKOINA (MARRASKUU 23, HUHTIKUU 24, POIKKEUKSELLISESTI MYÖS ELOKUU 24).

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Hyväksytyn arvosanan saadakseen kaikkien tehtävien tulee olla palautettu hyväksyttyinä.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

12.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Data-analytiikan koulutus
Opettaja
  • Markus Hamunen
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Satu Peltola

Ryhmät
  • DAKV23SV
    Data-analytiikka, verkkototetus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalia on käytettävissä Learn-opiskeluympäristössä.
Tehtävät edellyttävät myös itsenäistä tiedonhakua.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtäviin soveltuu työelämän kehittämiseen liittyvä yhteistyö (esim. opinnäytetyön tai oman tutkimus- tai kehittämistehtävän suunnittelu, joka voi liittyä esimerkiksi opiskelijan työhön tai toiseen opintojaksoon)

Tentit ja muut määräajat

Learn-alustalla on ilmoitettu tehtävien palautusten määräajat. Noudata annettuja määräaikoja, jotta saat opintojakson suoritettua.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

5 op = 135h opiskelijan itsenäistä työtä Learn- oppimisympäristössä.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op). Opiskelijan tulee ensin suorittaa yhteinen osuus tietyssä järjestyksessä ja aikataulussa, jotta hän pääsee oman alan osuuteen. Annettuja aikatauluja tulee noudattaa poikkeuksetta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä. Siirryt Learniin Peppi- integraation kautta, joten opintojakso näkyy sinun työpöydälläsi aloituspäivänä. Sinun ei siis tarvitse tehdä muuta kuin odottaa tuota aloituspäivää. Kun opintojakso avutuu, perehdy ensimmäisesti huolellisesti tehtäviin ja suunnittele ajankäyttösi, jotta pysyt annetuissa määräajoissa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan.
Yhteisen osion arviointi: hylätty-hyväksytty
Alakohtaisen osion arviointi: 0-5 ja opintojakson lopullinen arvosana määräytyy tämän osion arvosanan mukaan. Kaikki osiot tulee olla hyväksyttyinä lopullista arvosanaa varten.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

12.01.2024 - 31.03.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Heli Kesämaa
  • Ulla Korvenpää
Vastuuopettaja

Heli Kesämaa

Ryhmät
  • LTMI22SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI22SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI21SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI21SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI21SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI22SVA
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.

Opintojaksolla on perehdyttävä tutkimus- ja kehittämistyön kirjallisuuteen, esimerkiksi:
Vilkka, H., 2015 tai uudempi. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2015 tai muu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYPro.
Kananen, J.: lukuisia tutkimustyön ja kehittämistyön kirjoja ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemiseen

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä opintojakso suoritetaan siinä vaiheessa, kun olet käynnistämässä omaa opinnäytetyötäsi ja sinulla on vähintään 140 op suoritettuna. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Tämä opintojakso on tarkoitettu ensisijaisesti Mikkelin liiketalouden opiskelijoille ja opintojakson sisältö ja ohjeistus on sen mukainen.

Tämän opintojakson tehtävät on palautettava viimeistään 31.3.2024.

Opintojakson Learn-alusta avautuu automaattisesti 12.1.2024 alkaen, kun ilmoittautuminen on hyväksytty.
Perjantaina 12.1.24 on Teams-tapaaminen aloitukseen liittyen (tallenne tehdään) klo 14.30 - 15.15, linkki on Learn-alustalla.

Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä ja kaikki tehtävät on palautettava viimeistään 31.3.2024.

Tämä opintojakso pitää suorittaa ennen kuin aloitat Tutkimusmenetelmät -opintojakson.
Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käynnistetään oman opinnäytetyön suunnittelu yhdessä työn toimeksiantajan kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Tämä opintojakso suoritetaan ajalla 12.1.–31.3.2024 Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä.
Tehtäviä voi palauttaa arviointiin 31.1., 29.2. ja 31.3.2024. Kaikki tehtävät on palautettava viimeistään 31.3.2024.

Tehtävistä kirjallisuuskatsaus ja oman opinnäytetyön suunnitelma arvioidaan ja niistä annetaan palaute. Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Opiskelijan työmäärä

133 h itsenäistä verkkotyöskentelyä.

Lisätietoja opiskelijoille

Kaikilla osallistujilla olisi hyvä olla opinnäytetyön aihe tiedossa opintojakson alkaessa. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Merkittävä osa arvioinnista perustuu opinnäytetyön tutkimussuunnitelmaan ja opinnäytetyöhön liittyvään kirjallisuuskatsaukseen. Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma tehdään siitä aiheesta, josta tulet opinnäytetyösi tekemään.

Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden yksikön opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen sovellu muiden koulutusten opiskelijoille.

Viestintätaidot-opintojakso tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen tämän opintojakson aloittamista.

Opettajat
Heli Kesämaa, heli.kesamaa@xamk.fi (3 op) (= 60 % opintojakson arvosanan painoarvosta) ja
Ulla Korvenpää, ulla.korvenpaa@xamk.fi (2 op) (= 40 % opintojakson arvosanan painoarvosta)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

10.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4.5 op

Toteutustapa

10 % Lähiopetus, 90 % Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Restauroinnin koulutus
Opettaja
  • Leena Muotio
Vastuuopettaja

Leena Muotio

Ryhmät
  • REKV22SP
    Restaurointi, päivätoteutus
  • MPKV23KP
    Muoti ja puvustus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä. Opintojakso suoritetaan OPSin mukaan. Osioista tulee erilliset pisteet Peppiin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sopii hyvin suorettavaksi TKI-yhteistyönä. Työelämästä saatavat tutkimusaiheet sopivat hyvin alakohtaisen TKI-raportin aiheiksi.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista. Opintojakson alussa on aloituskerta Teamsissa. Tällöin opettaja luennoi opintojakson sisällöstä ja etenemistavasta.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto edeltää Kulttuurialan Projektitutkielmaa (3 lukuvuosi) ja tulee olla suoritettuna ennen sitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 05.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Olli Rissanen
Ryhmät
  • KHSA22SP
    Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

TKI-osuus

1 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Elina Härkönen
  • Riitta Tuikkanen
Ryhmät
  • MRMI22SP
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Oppikirja: Ojasalo, K., Moilanen, T. ja Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät : uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Sanoma Pro Oy e-kirja tai paperiversio

Muu keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learn-oppimisalustalta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: etenet suoritettavan opintojakson aikataulun mukaisesti.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä: tehtävät on mahdollista toteuttaa myös nopeutetussa aikataulussa. Keskustele tästä opettajien kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä on osittain mahdollinen, jos esim. työskentelet ammattialaan liittyvässä yrityksessä tai organisaatiossa tai ammattialaan liittyvissä työtehtävissä. Tällöin voit suorittaa opintojakson lopputehtävän työpaikallasi/projektissa. Oppimistehtävien sisällöstä sinun tulee aina sopia opintojakson opettajan kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso antaa valmiuksia TKI-toimintaan.

Tentit ja muut määräajat

Ei aikatauluun sidottuja tenttejä. Tehtävät tulee olla suoritettu opintojakson päättymiseen mennessä. Jatkoajasta lopputehtävän osalta voi keskustella opettajan kanssa.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei kv-yhteistyötä

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä 135h, josta tutkimus- ja kehittämisosaamisen perusteet 108h ja Tieteellinen viestintä 27 h.

Toteutuksen osien kuvaus

Opiskelu koostuu seuraavista osioista:
Tiedonhankinta ja raportointi
Kvalitatiivisen ja kvantatiivisen tutkimuksen perusteita
Matkailu- ja ravitsemisalan kehittämiskohteita ja tarpeita
Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi
Tutkimusaineiston keruu ja analyysimenetelmiä
Kehittämisen menetelmiä

Opintojaksolla on opiskelua ohjaavia yksilötehtäviä ja toisen opiskelijan tuotosten kommentointia. Lisäksi on opetusvideoihin ja materiaaleihin perehtymistä sekä oppimista testaavia verkkotestejä. Tiedonhankinta ja raportointi -osiossa teet kirjallisuuskatsaustehtävän ja koko opintojakson lopputehtävänä tutkimussuunnitelman, joko sinua kiinnostavasta aiheesta tai alustavan suunnitelman opinnäytetyöhösi. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksoon kuuluu yleinen osio (2 op) ja alakohtainen osio (3 op). Opintojakson alakohtaisessa osiossa tutkimus- ja kehittämistyötä tarkastellaan matkailu- ja ravitsemisalan näkökulmasta.

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä. Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat samaan aikaan tai ainakin samalla lukukaudella opinnäytetyön ideoinnin ja suunnittelun.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyväksytty-täydennettävä ja lopputehtävä arvioidaan 0-5. Opintojakso kokonaisuudessaan arvioidaan 0-.5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti lopputehtävän perusteella.

Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle viikon kuluessa opintojakson alkamista. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Anni Issakainen
  • Veli-Matti Malinen
  • Laura Saar
  • Anna Reinikainen
Ryhmät
  • FTSA22KP
    Fysioterapeutti, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.
Ajankohtainen ja alakohtainen tutkimusmenetelmä kirjallisuus
Learn materiaalit.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen: osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen.
Opintoja nopeuttava väylä: suoritat opintojakson aiemmin toisen ryhmän mukana.
Työhön intergroitu väylä: ei ole mahdollista

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei sisällä työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Ilmoitetaan opintojakson orientaatio-tunneilla.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.

Opintojakson arviointikriteerit:
a. käyttää asiantuntevasti ammattikäsitteitä eri tilanteissa
b. arvioida käyttämiään tietolähteitä kriittisesti
c. työskennellä tiimin jäsenenä asiantuntijatehtävissä työelämässä sekä huomata ja kuvata ammattialan ongelmia
d. arvioida toimintaa asiakas-, käyttäjä- ja kohderyhmätilanteissa
e. valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmät, ohjelmistot ja tekniikat ja perustella valinnan
f. edistää tiimin tavoitteellista toimintaa
g. soveltaa kriittisesti oman alan eettisiä periaatteita eri tilanteissa

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennus- ja energiatekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Leena Griinari
  • Anu Kuusela
Vastuuopettaja

Anu Kuusela

Ryhmät
  • RAKT21SP
    Rakennustekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalia on käytettävissä Learn-opiskeluympäristössä.
Tehtävissä edellytetään aineistoon tutustumisen lisäksi myös itsenäistä tiedonhakua.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössä opintojakson aikataulun mukaisesti, huomioiden annetut määräajat. Opintojakso on vaiheistettu ja aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit opiskella opintojakson työviikkopohjaisessa ohjauksessa.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opinnäytetyö vaiheessa.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössä opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut määräajat. Opintojakso on vaiheistettu ja aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit opiskella opintojakson.

Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opinnäytetyö vaiheessa. Mikäli haluat opiskella opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita kehittämistehtävän ja hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtäviin soveltuu työelämän kehittämiseen liittyvä yhteistyö (esim. opinnäytetyön tai oman tutkimus- tai kehittämistehtävän suunnittelu, joka voi liittyä esimerkiksi opiskelijan työhön tai toiseen opintojaksoon)

Tentit ja muut määräajat

Learn-alustalla on ilmoitettu tehtävien palautusten määräajat. Noudata annettuja aikatauluja, jotta saat opintojakson opiskelluksi.

Kansainvälinen yhteistyö

Tällä opintojaksolla ei ole kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson lähiopetukseen on 75 prosentin läsnäolovelvollisuus.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaat
– käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
– arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
– valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
– soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Hyväksytysti suoritetut oppimistehtävät ja tentti. Aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Peliohjelmoinnin koulutus
Opettaja
  • Niina Mässeli
  • Anna-Liisa Luova
Vastuuopettaja

Niina Mässeli

Ryhmät
  • POKT22SP
    Peliohjelmointi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalit ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla ja tarpeen mukaan opintojakson Teams-tiimissä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Suoritustavasta sovittava ennen opintojakson alkua. Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain.
Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Vahvaa yhteistyötä peliohjelmointiin liittyvien TKI hankkeiden kanssa. Mahdollisuus hyödyntää opintojakson harjoitustöitä työelämätoimeksiannon tai oman tuotteen kehittämiseen.

Tentit ja muut määräajat

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut mahdolliset tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Kansainvälinen yhteistyö

Mahdollinen kansainvälinen yhteistyö ilmoitetaan toteutuksen alussa kurssin Learn-alustalla ja tarpeen mukaan opintojakson Teams-tiimissä.

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä on 135t, josta n. 55t on työjärjestyksen mukaisesti luentoja ja ryhmätyöskentelyä opettajan ohjauksessa sekä n. 80t itsenäisesti työstettäviä kotitehtäviä ja harjoitustöitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Palautettavat harjoitustehtävät, mahdolliset tentit ja lähiopetukseen osallistuminen.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Riitta Tuikkanen
  • Jenni Klingberg
Vastuuopettaja

Riitta Tuikkanen

Ryhmät
  • MRKT22SV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Oppikirja: Ojasalo, K., Moilanen, T. ja Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät : uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Sanoma Pro Oy e-kirja tai paperiversio

Muu keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learn-oppimisalustalta.

Yksilölliset oppimisväylät

Itsenäisesti verkossa suoritettava opintojakso, johon kuuluu oppimistehtäviä ja muutama Teams-tapaaminen.

Työviikkopohjainen oppimisväylä: etenet itsenäisesti verkossa suoritettavan opintojakson aikataulun mukaisesti.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä: tehtävät on mahdollista toteuttaa myös nopeutetussa aikataulussa. Keskustele tästä opettajien kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä on osittain mahdollinen, jos esim. työskentelet ammattialaan liittyvässä yrityksessä tai organisaatiossa tai ammattialaan liittyvissä työtehtävissä. Tällöin voit suorittaa opintojakson lopputehtävän työpaikallasi/projektissa. Oppimistehtävien sisällöstä sinun tulee aina sopia opintojakson opettajan kanssa.

Kaikki oppimisväylät sovitaan opettajan kanssa opintojakson alkaessa

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso antaa valmiuksia TKI-toimintaan.

Tentit ja muut määräajat

Ei aikatauluun sidottuja tenttejä. Tehtävät tulee olla suoritettu opintojakson päättymiseen mennessä.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei kv-yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä 135h, josta tutkimus- ja kehittämisosaamisen perusteet 108h ja tieteellinen viestintä 27 h.

Toteutuksen osien kuvaus

Opiskelu koostuu seuraavista osioista:
Tiedonhankinta ja raportointi
Kvalitatiivisen ja kvantatiivisen tutkimuksen perusteita
Matkailu- ja ravitsemisalan kehittämiskohteita ja tarpeita
Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi
Tutkimusaineiston keruu ja analyysimenetelmiä
Kehittämisen menetelmiä

Opintojaksoon liittyy muutamia kontaktitapaamisia Teamsissa. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa, mutta tutustu tapaamisten tallenteisiin.

Opintojaksolla on opiskelua ohjaavia yksilötehtäviä ja toisen opiskelijan tuostosten kommentointia. Lisäksi on opetusvideoihin ja materiaaleihin perehtymistä sekä oppimista testaavia verkkotestejä. Tiedonhankinta ja raportointi -osiossa teet kirjallisuuskatsaustehtävän ja koko opintojakson lopputehtävänä tutkimussuunnitelman, joko sinua kiinnostavasta aiheesta tai alustavan suunnitelman opinnäytetyöhösi. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso koostuu yleisestä osiosta (2 op) ja alakohtaisesta osiosta (3 op). Alakohtaisessa osiossa tutkimus- ja kehittämistyötä tarkastellaan matkailu- ja ravitsemisalan näkökulmasta.

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä. Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat samaan aikaan tai ainakin samalla lukukaudella opinnäytetyön ideoinnin ja suunnittelun.

Opintojaksolla on yksilötehtäviä ja toisten opiskelijoiden tehtävien kommentointia. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin. Opintojaksolla on Teamsilla toteutettuja kontaktitapaamisia, joihin voit halutessasi osallistua, opintojakso on mahdollista toteuttaa täysin verkon välityksellä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyväksytty-täydennettävä ja lopputehtävä arvioidaan 0-5. Opintojakso kokonaisuudessaan arvioidaan 0-.5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti lopputehtävän perusteella.

Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle viikon kuluessa opintojakson alkamista. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 12.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Elina Härkönen
  • Marjo Puikkonen
Vastuuopettaja

Marjo Puikkonen

Ryhmät
  • TKMI22KV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Esitellään opintojaksoalustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Verkko-opiskelu toteutusajan puitteissa. Korvaavien korkeakouluopintojen hyväksiluku on mahdollista ja sovittavissa tapauskohtaisesti opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Tarkennetaan opintojakson alussa

Tentit ja muut määräajat

Käydään tarkemmin läpi opintojakson alussa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu opintojaksolla suoritettuihin oppimistehtäviin.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 28.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ohjelmistotekniikan koulutus
Opettaja
  • Reijo Vuohelainen
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Reijo Vuohelainen

Ryhmät
  • OTMI21SP
    Ohjelmistotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Verkko-opetusmateriaali, online tietolähteet, kirjallisuus. Oppikirja:

Kananen, J. 2019. Opinnäytetyön ja pro gradun pikaopas: Avain opinnäytetyön ja pro gradun kirjoittamiseen. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. E-kirja. Saatavissa: https://kaakkuri.finna.fi

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen. Opiskelu etenee ryhmän aikataulun mukaisesti ja itsenäisesti tehtävien harjoitustehtävien tahdissa.

Työhön integroitu ja opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opiskelet itsenäisesti ja suoritat vaadittavat oppimistehtävät. Ota yhteyttä vastaavaan opettajaan sopiaksesi kurssin toteutuksesta ja vaadittavista osaamisen näytöistä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Opiskelijan työmäärä

Vaaditun osaamistason saavuttaminen edellyttää arvioilta noin 135 tunnin työskentelyä mistä n. kolmannes on kontaktiopetusta ja loppuosa itsenäistä opiskelua, harjoituskokeita ja etälaboratorioharjoitteita.

Toteutuksen osien kuvaus

-

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla toteutettavaan miniopinnäytetyön osien hyväksyttyyn suoritukseen.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 26.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1.5 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

70 % Lähiopetus, 30 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Jyri Mulari
  • Leena Griinari
Vastuuopettaja

Jyri Mulari

Ryhmät
  • ENKT21SP
    Energiatekniikka, päivätoteutus

Ilmoitetaan Learnissa.

Yksilölliset oppimisväylät

Sekä itsenäisiä että ryhmätehtäviä Learnissa määräaikojen puitteissa.
Seminaarialustuksia.

TKI ja työelämäyhteistyö

Tutkimussuunnitelman laatiminen

Tentit ja muut määräajat

Ilmoitetaan Learnissa

Kansainvälinen yhteistyö

-

Opiskelijan työmäärä

135 h

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhankinta ja raportointi, 1 op
Tutkiminen ja kehittäminen, 1 op
Alakohtainen osa, 3 op

Lisätietoja opiskelijoille

Itsenäisiä tehtäviä ja ryhmätehtäviä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioitavat tehtävät

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Tarja Isokääntä
  • Pekka Penttinen
  • Katja Komonen
Vastuuopettaja

Katja Komonen

Ryhmät
  • YPMI22KP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla on käytössä Learn-alusta. Se on yhteinen tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän osioille. Työviikkopohjaisen väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kyseisellä Learn-alustalla opintojakson alkaessa. Opiskelumateriaali sisältää tutkimusmentelmäkirjallisuutta.

Lisäksi opintojakson opiskelumateriaalina toimii opiskelijan omaan opinnäytetyöhön liittyvä tutkimuskirjallisuus, jota opiskelija hakee itsenäisen tiedonhaun kautta. Vinkkejä tiedonhakuun annetaan opintojakson aikana.

Opintoja nopeuttavan väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kirjallisen tehtävänannon yhteydessä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen väylä:

Ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen.

Opintoja nopeuttava väylä:

Opintojakso on mahdollista suorittaa itsenäisesti opettajilta saatavilla oppimistehtävillä / harjoituksilla. Tieteellisen viestinnän osalta ota tällöin yhteyttä Tarja Isokääntään, tutkimusosaamisen osalta Katja Komoseen.

Työhön integroitu väylä:
Ei ole käytössä tällä opintojaksolla.

TKI ja työelämäyhteistyö

TKI-yhteistyö tapahtuu opiskelijan opinnäytetyöhön kytkeytyvänä toimintana.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso päättyy 30.4.2024. Opintojakson uusintakerrat tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän tehtävien palauttamisen osalta ovat:

1.5.2024.
1.6.2024.

Opiskelijan työmäärä

Työviikkopohjainen väylä:

54 tuntia luento-opetusta, 8 h osallistumista opinnäytetyön esitysseminaariin viikolla 45, 73 tuntia itsenäistä työstentelyä.

Opintoja nopeuttava väylä sisältää 135 h itsenäistä työskentelyä tutkimusosaamisen sekä tieteellisen viestinnän tehtävien parissa.

Toteutuksen osien kuvaus

Työviikkopohjainen väylä:
Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen.

Tutkimusosaamisen osuus jakautuu seuraavasti:
- 42 h luento-opetusta lukujärjestykseen merkittyinä aikoina 3 h viikossa.
- noin 8 h osallistumista opinnäytetyön esitysseminaariin viikolla 45.
- 58 h itsenäistä tai parityöskentelyä opintojakson kahden arvioitavan suorituksen parissa seuraavasti:
* tutkimusprosessiin tutustuminen
* opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta

Tieteellisen viestinnän osuuteen kuuluu 7 * 1,5 h opetusta lukujärjestykseen merkittyinä aikoina + tehtäviä, yhteensä 27 h.

Opintoja nopeuttava väylä sisältää 135 h itsenäistä työskentelyä tutkimusosaamisen sekä tieteellisen viestinnän tehtävien parissa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä.

Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat sen suorittamisen viimeistään silloin kun aloitat opinnäytetyön ideointi- ja suunnitteluopintojakson.

Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu -opintojakson (5 op) hyväksyminen edellyttää seuraavia asioita:
- Tutkimus- ja kehittämisosaaminen (5op) opintojaksosta on suoritusmerkintä
Pepissä
- Opinnäytetyösuunnitelma on sisällöllisesti toteuttamiskelpoinen
- Työelämäkumppanin kanssa laadittu sopimuslomake on laadittu ja tallennettu Wihi-järjestelmään
Englanniksi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Työviikkopohjainen väylä:

Tutkimusosaamisen (4 op) osuus arvioidaan 1-5. Osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää määräajassa palautettuja suorituksia:

- Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen (max 9 h poissaoloja)
- Tutkimusprosessiin perehtyminen kirjallisen materiaalin sekä opinnäytetyön tekijän haastattelun avulla (noin 2 sivua). Arviointi hyväksytty-hylätty.
- Oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta (noin 8 sivua).

Tieteellisen viestinnän osuus arvioidaan hyväksytty/hylätty. Osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää määräajassa palautettuja suorituksia ja aktiivista osallistumista lähiopetukseen, max kaksi poissaolokertaa.

Opintoja nopeuttava väylä
- Opintojakson hyväksyttävä suorittaminen edellyttää määräajassa palautettuja tehtäviä.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Markus Hamunen
  • Katja Komonen
Vastuuopettaja

Katja Komonen

Ryhmät
  • YPKV23KVM
    Yhteisöpedagogi, monimuotototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla on käytössä Learn-alusta. Se on yhteinen tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän osioille. Työviikkopohjaisen väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kyseisellä Learn-alustalla opintojakson alkaessa. Opiskelumateriaali sisältää tutkimusmentelmäkirjallisuutta. Lisäksi opintojakson opiskelumateriaalina toimii opiskelijan omaan opinnäytetyöhön liittyvä tutkimuskirjallisuus, jota opiskelija hakee itsenäisen tiedonhaun kautta. Vinkkejä tiedonhakuun annetaan opintojakson aikana.

Opintoja nopeuttavan väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kirjallisen tehtävänannon yhteydessä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen väylä:

Ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen.

Opintoja nopeuttava väylä:

Opintojakso on mahdollista suorittaa itsenäisesti opettajilta saatavilla oppimistehtävillä / harjoituksilla. Tieteellisen viestinnän osalta ota tällöin yhteyttä Markus Hamuseen, tutkimusosaamisen osalta Katja Komoseen.

Työhön integroitu väylä:
Ei ole käytössä tällä opintojaksolla.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso kiinnittyy vahvasti opiskelijan omaan opinnäytetyöhön. Amk-opinnäytetyö on työelämälähtöinen, joten työelämäyhteistyö rakentuu opinnäytetyöhön liittyvän työelämätahon kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso alkaa 9.1.2024 ja päättyy lokakuussa 2024. Tällöin kaikki tehtävät tulee olla tehtyinä.

Opiskelijan työmäärä

Työviikkopohjainen väylä:
32 tuntia lähioopetusta, 102 tuntia itsenäistä työskentelyä.

135 tuntia itsenäistä työskentelyä.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso jakautuu neljän opintopisteen laajuiseen tutkimusosaamisen osuuteen ja yhden opintopisteen laajuiseen tieteellisen viestinnän osuuteen.

Tutkimusosaamisen osuus koostuu 32 tunnin lähiopetuksesta ja 76 tunnin itsenäisestä työskentelystä. Lähiopetus koostuu luennoista ja tuntiharjoitteista. Itsenäinen työskentely pitää sisällään seuraavat suoritukset:
- Tutkimusprosessiin orientoiva ennakkotehtävä, joka tehdään aloituskerralle (2-3 sivua)
- Oman opinnäytetyön teoreettinen viitekehys, joka palautetaan lokakuussa (8-10 sivua)

Tieteellisen viestinnän osuus koostuu verkossa tehtävistä tehtävistä. Tehtäviä on 3 tai 4, ja ne ovat pienimuotoisia harjoitteita.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin käynnistymistä ja oman opinnäytetyön tekemistä. Opintojakso on siten tarpeen ajoittaa käynnistymään samaan aikaan Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu-opintojakson kanssa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Tutkimusosaamisen osuus arvioidaan 1-5. Hyväksytty suorittaminen edellyttää
- aktiivista osallistumista lähiopetukseen (max 8 tuntia poissaoloja) sekä
- opintojakson aloituskerralle laadittavan pienen ennakkotehtävän (noin 2-3 sivua) hyväksyttyä laatimista sekä
- oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen (noin 8-10 sivua) hyväksyttyä laatimista

Tieteellisen viestinnän osasuoritus arvioidaan hyväksytty-hylätty.

Opintojakson kokonaisarvosana määräytyy siten tutkimusosaamisen osasuorituksen arvosanasta. Kokonaisarvosanan saannin edellytyksenä on kuitenkin tieteellisen viestinnän tehtävien suorittaminen ajallaan.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää hyväksytysti laadittuja oppimistehtäviä ja niiden palauttamista annetussa aikataulussa

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4.5 op

Toteutustapa

10 % Lähiopetus, 90 % Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Palvelumuotoilun koulutus
Opettaja
  • Leena Muotio
Vastuuopettaja

Leena Muotio

Ryhmät
  • PAKV23KM
    Palvelumuotoilu, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä. Opintojakso suoritetaan OPSin mukaan. Osioista tulee erilliset pisteet Peppiin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso sopii hyvin suorettavaksi TKI-yhteistyönä. Työelämästä saatavat tutkimusaiheet sopivat hyvin alakohtaisen TKI-raportin aiheiksi.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista. Opintojakson alussa on aloituskerta Teamsissa. Tällöin opettaja luennoi opintojakson sisällöstä ja etenemistavasta.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Kaikille Xamkin opiskelijoille tarkoitettu yhteinen osuus 2 op.
Alakohtainen osuus 3 op.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto edeltää Kulttuurialan Projektitutkielmaa (3 lukuvuosi) ja tulee olla suoritettuna ennen sitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Katariina Palmu
  • Johanna Vilkki
Vastuuopettaja

Katariina Palmu

Ryhmät
  • LTKV22KM1
    Liiketalous, monimuoto (julkishallinto ja juridiikka)
  • LTKV22KM5
    Liiketalous, monimuoto (myynti ja markkinointi)
  • LTKV21KM2
    Liiketalous, monimuoto (taloushallinto)
  • LTKV21KM3
    Liiketalous, monimuoto (digitaalinen liiketoiminta)
  • LTKV22KM2
    Liiketalous, monimuoto (taloushallinto)
  • LTKV21KM4
    Liiketalous, monimuoto (HR-asiantuntija)
  • LTKV22KM3
    Liiketalous, monimuoto (digitaalinen liiketoiminta)
  • LTKV21KM5
    Liiketalous, monimuoto (myynti ja markkinointi)

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Omaehtoista perehtymistä materiaaleihin, jotka ovat mm. verkkolinkkejä sekä H5P-videoita. Materiaalit Learn -alustalla saatavilla.

Yksilölliset oppimisväylät

Voit suorittaa opintojakson oman aikataulun mukaan annettujen määräaikojen puitteissa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä halutessaan TKI ja työelämäyhteistyötä alakohtaisessa osuudessa esimerkiksi hankkeistettuun opinnäytetyöhön tai projektiin liittyen.

Tentit ja muut määräajat

Tentti ja muut määräajat ilmoitetaan Learn -ympäristössä. Noudata annettuja aikatauluja ja ohjeita huolellisesti.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h). Työmäärä perustuu lähiopetukseen, itsenäiseen perehtymiseen opintojakson videoluentoihin sekä itsenäiseen tehtävien suorittamiseen annettujen määräaikojen puitteissa.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op). Oppimistehtävät ovat osin vaiheistettuja ja automatisoituja. Jotta pääset suorituksissasi eteenpäin tulee aina aiempi vaihe olla suoritettuna hyväksytysti annettuun määräaikaan mennessä. Mikäli vaiheistettua suoritusta ei ole tehty annettuun määräaikaan mennessä, koko opintojakso arvioidaan hylätyksi. Perehdy ohjeisiin huolellisesti ja noudata annettuja määräaikoja.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot ovat osin verkko-opintoja ja osin lähiopetusta. Opintojakso on Learn- oppimisympäristössä. Jos olet ilmoittautunut opintojaksolle ilmoittautumisaikana, siirryt automaattisesti Learniin. Opintojakso avautuu/näkyy listoillasi vasta, kun opintojakso AUKEAA. Odottele siis rauhassa opintojakson alkamispäivää ja ellei se aukeamista seuraavana päivänä näy sinulla, ota yhteyttä opintojakson opettajaan.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tehtäväkohtaiset arviointikriteerit löydät Learn-alustalta.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 17.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Kaisa Hokkanen
  • Veli-Matti Malinen
  • Laura Saar
  • Tiina Aho
Vastuuopettaja

Vesa Väänänen

Ryhmät
  • LISA22KP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opinnäytetyö 15 op

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Arto Sormunen
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • YTMI22KP
    Ympäristöteknologia, päivätoteutus

Opiskelu materiaali Learn oppimisympäristössä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, itsenäisesti suoritettavat tehtävät ja harjoitukset.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Osoitat osaamisesi osaamisen näyttönä, jonka laajuus määräytyy opintojakson oppimistavoitteiden mukaan

Työhön integroitu oppimisväylä:
Perehdyt itsenäisesti opintojakson tavoitteiden mukaiseen materiaaliin ja teet tarvittavat oppimistehtävät ja/tai osallistut tenttiin. Mikäli sinulla on aiheeseen liittyvää aikaisempaa osaamista, voit sopia opettajan kanssa, kuinka näytät osaamisesi. Näytöllä voit osoittaa sitä osaamista, josta sinulla ei ole korkeakoulutasoista todistusta suorituksesta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Mahdollisuuksien mukaan.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu opintojakson aikana tehtävään harjoitustutkielmaan. Tarkemmat ohjeet tehtävästä ja arvionnista tulevat lähijaksolla.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Elina Härkönen
  • Kati Vapalahti
Vastuuopettaja

Kati Vapalahti

Ryhmät
  • SOMI23KM

Opintojaksolla kerrottava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakson suoritukseen kuuluu XAMKin yhteinen verkkototeutus (2 op) ja sosiaalialan alakohtainen toteutus (3 op), jotka voidaan suorittaa osallistumalla kontaktiopetukseen Mikkelin kampuksella lukujärjestyksen mukaisissa luokissa ja osa Teams-webinaareina, kuuntelemalla etukäteen valmistettuja videotallenteita ja tekemällä annetut tehtävät.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtävät voi hyödyntää omassa opinnäytetyössä soveltuvin osin.

Opiskelijan työmäärä

135 työtuntia

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5/täyd.
Opintojakson numero määräytyy alakohtaisen osion tehtävien arvosanojen keskiarvosta.

Kiitettävä K5
-tehtävän kaikki osa-alueet on käsitelty laajasti ja monipuolisesti
-lähdemateriaalin monipuolinen käyttö
-työ on hyvin jäsennelty ja loogisesti etenevä
-teoriaa tuetaan osuvilla esimerkeillä
-sisältää erinomaista havainnollistamista
-tehtävä on laadittu kirjoittamisohjeiden mukaisesti.

Hyvä H3-4
-tehtävänosa-alueita on käsitelty laajasti, lähteitä hyödyntäen, joidenkin asioiden käsittely suppeampi kuin kiitettävässä
-sisältö looginen, jäsennelty ja selkeä
-esimerkeissä ja havainnollistamisessa pieniä puutteita
-kirjoittamisohjeita on noudatettu pääsääntöisesti

Tyydyttävä (T1-2)
-asian käsittely yksipuolista ja puutteellista
-sisältö osittain epäjohdonmukainen
-esimerkeissä ja havainnollistamisessa selviä puutteita
-kirjoittamisohjeiden noudattamisessa useita puutteita

Hylätty (0)
-tehtäväohjetta ei ole noudatettu
-perustu mutu-tietoon (musta tuntuu)
-sekava ja epälooginen

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Arto Sormunen
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • YTMI22SM
    Ympäristöteknologia, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali Learn oppimisympäristössä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, itsenäisesti suoritettavat tehtävät ja harjoitukset.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Osoitat osaamisesi osaamisen näyttönä, jonka laajuus määräytyy opintojakson oppimistavoitteiden mukaan

Työhön integroitu oppimisväylä:
Perehdyt itsenäisesti opintojakson tavoitteiden mukaiseen materiaaliin ja teet tarvittavat oppimistehtävät ja/tai osallistut tenttiin. Mikäli sinulla on aiheeseen liittyvää aikaisempaa osaamista, voit sopia opettajan kanssa, kuinka näytät osaamisesi. Näytöllä voit osoittaa sitä osaamista, josta sinulla ei ole korkeakoulutasoista todistusta suorituksesta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Mahdollisuuksien mukaan.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla tehtävää harjoitustutkielmaan. Tarkemmat ohjeet kontaktikerralla.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 50

Koulutus
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Pertti Kilpeläinen
Ryhmät
  • MEMI22SPB
    Metsätalous, päivätoteutus
  • MEMI22SPA

Osoitetaan löörnissä opintojakson alussa.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson toteutus sisältää yleisen osan (2op) ja alakohtaisen (metsätalous) osan (3op). Yleinen osa jakautuu edelleen kahteen alaosioon; Tiedon hankinta ja raportointi (1op) ja Tutkimus ja kehittäminen (1op).

Yleisen osion (1op+1op=2op) toteutus on tammi-helmikuussa omana kokonaisuutenaan (osamerkintä peppiin). Alakohtaisen osion (3op) toteutus on maalis-huhtikuussa omanakokonaisuutenaan (osamerkintä peppiin). Yleinen osio on hyödyksi suorittaa ennen alakohtaista osiota. Molemmilla osioilla on oma löörnialusta.

Yleisen osan (2op) Tiedonhankinta ja raportointi (1op) -alaosio sisältää perusteet tiedonhankinnasta ja tutkimustiedonhausta sekä tutkimuksen raportoinnin. Alaosio opiskellaan verkkotehtävin ja ohjaustunnein. Osio sisältää kirjallisuuskatsauksen tekemisen opinnäytetyöohjetta ja lähdeohjetta soveltaen.

Yleisen osan (2op) Tutkiminen ja kehittämien (1op) -alaosio sisältää kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkimuksen periaatteet ja menetelmät sekä kehittämisprosessin vaiheet ja tutkimusetiikan. Alaosio opiskellaan verkkotehtävin.

Alakohtainen (3 op) sisältää metsäalalle soveltaen kvantitatiiviset (määrälliset) tutkimusmenetelmät. Alakohtainen osio opiskellaan verkkotehtävin. Oleellinen osa opiskelusta on kulloisenkiin tarpeelliseen teoriaan ja menetelmiin jodatuksen jäljkeen erilaisten metsällisten tilastoaineistojen (casena esim. kysely-, mittaus-, ja bigdata-aineistot) analysointia ao. tilastollisin perusmenetelmin. Aineistoina käytetään esimerkiksi aiempien opinnäytetöiden aineistoja. Analysoinnissa korostuu spss -tilasto-ohjelman käyttö. Opiskelija voi asentaa spss-ohjelmiston omalle koneelleen opiskelua varten. Myös excelillä -on aineistojen käsittelyssä oma roolinsa.

Alakohtaisen osion (3op) opiskelumateriaalista, -käytänteistä, harjoitustehtävistä sekä kokeista ilmoitetaan tarkemmin osion alussa (03/2023) löörnissä.

Opintojaksolle osallistujalle on erityiseksi hyödyksi, mikäli hän on suorittanut Metsätalouden matematiikka (sis. tilastomatematiikan perusteet), Tietokone työvälineenä (sisältää excel-perusteet) ja Viestiintä -opintojaksot.

Liisäksi opintojaksolla hyödynnetään Metsäekologia, Metsänuudistaminen Metsänmittaus, Puunhankinnan toimintaympäristö, Leimikonsuunnittelu, Luonnonhoito talousmetsissä sekä Metsänkasvatus -opintojaksojen asioita ja käsitteitä.

.

TKI ja työelämäyhteistyö

Aidot työelämäyhteistyöstä kertyneet aineistot (tilastomenetelmät)

Tentit ja muut määräajat

Ilmoitetaan opintojakson osioiden (2kpl) alkaessa löörnialustoilla.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakso (5op) arvioidaan asteikolla 1-5 alakohtaisen osion (3op) perusteella. Yleinen osio (2op) arvioidaan hyväksytty/hylätty.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Degree Programme in Game Design
Opettaja
  • Ksenia Visser
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Maarit Kalmakurki

Ryhmät
  • GDKV22KM
    Game design, part-time studies

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Verkkolinkkejä sekä H5P-videoita.

Yksilölliset oppimisväylät

Opiskelusi rytmittyvät verkko-opintojaksolla ilmoitettujen takarajojen mukaisesti.

Hyväksiluku:
Mikäli sinulla on suoritettuna vastaavan laajuiset ja sisältöiset opinnot yliopistossa tai korkeakoulussa.

TKI ja työelämäyhteistyö

TKI taitojen kehittäminen; projektin raportointi

Tentit ja muut määräajat

Tehtävien palauttamisen takarajoja on useita, määritetty opintojakson keston sisälle.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

06.11.2023 - 30.06.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Marja-Liisa Rissanen
Ryhmät
  • SHMI22SVM

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. webinaarit ja verkkotehtävät).

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen opettajien kanssa opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistyöstä kehittämisen näkökulmasta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä sekä yksilötenttejä. Tehtävien ja tenttien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyösi aihetta. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien ja tenttien perusteella.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun, webinaareihin ja arvioitaviin tehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op tiedonhankinta ja raportointi
1 op yleinen osio
1 op laadullinen tutkimus
1 op määrällinen tutkimus
1 op kehittämismenetelmät

Tiedonhankinta ja raportointi -osio sisältää kaksi testiä sekä kirjallisuuskatsauksen. Näiden tekemistä tuetaan parilla lähiopetuskerralla. Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Webinaarit ovat ohjauksellisia ja niihin sisältyy työelämävierailija..

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson Learn-alusta tulee automaattisesti Learnin etusivulle opintojaksolle ilmoittautuneille, erillistä avainta ei tarvita.

Opintojaksolla on webinaareja, joihin voit halutessasi osallistua. Webinaareja ei nauhoiteta.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti yksilö- ja pienryhmätehtävien ja yksilötenttien perusteella. Koko opintojakson arvosanan korottaminen tapahtuu yksilötentillä Examissa.

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 17.03.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • EHKT22SM
    Ensihoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei sisälly.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen koostuu seuraavista osista:
-Tiedonhankinta ja raportointi (1 op.)
- Tutkiminen ja kehittäminen (1 op.) - suoritetaan itsenäisesti verkossa
- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan lähi- ja online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen määräajassa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

06.11.2023 - 17.11.2023

Ajoitus

08.01.2024 - 17.03.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Jenni Klingberg
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • THKV22SP

Ei sisälly

Opiskelijan työmäärä

5 x 27h = 135h opiskelijan työtä. Opiskelijan on mahdollista suunnitella opintonsa siten, että kuormitus jakautuu tasaisesti.

06.11.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • SHKT22KP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

06.11.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Anetta Liinaharja
Vastuuopettaja

Sari Laanterä

Ryhmät
  • THMI22KP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Luennot
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2017. Tutkimus hoitotieteessä. Saatavilla e-kirjana.
Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. lähiopetustunnit, simulaatiot, tuntitehtävät ja verkkotehtävät).

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen opettajien kanssa opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistyöstä kehittämisen näkökulmasta
- Simulaatio työelämän casesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä ja yksilötenttejä. Tehtävien ja tenttien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyösi aihetta. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), lähitoteutukseen, simulaatioon ja arvioitaviin tehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op tiedonhankinta ja raportointi
1 op yleinen osio (itseopiskeluna)
1 op laadullinen tutkimus
1 op määrällinen tutkimus
1 op kehittämismenetelmät

Tiedonhankinta ja raportointi -osio sisältää kaksi testiä sekä kirjallisuuskatsauksen. Näiden tekemistä tuetaan parilla lähiopetuskerralla. Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot olisi hyvä olla katsottuna ennen loppuosan 3 opintopisteen lähiopetuskertoja, koska lähiopetustunneilla syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Linkki etäyhteyteen: https://teams.microsoft.com/l/meetup-join/19%3ameeting_Njc2YWZmMjgtNDk5Yy00MWQwLTg4MGQtM2FkNmYwNmRkZmIx%40thread.v2/0?context=%7b%22Tid%22%3a%2236c8d6bc-e998-4190-a69f-c13424063463%22%2c%22Oid%22%3a%2246127766-fbd1-467e-9482-82680670abe0%22%7d

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson Learn-alusta tulee automaattisesti Learnin etusivulle opintojaksolle ilmoittautuneille, erillistä avainta ei tarvita.

Opintojaksolla on lähiopetustunteja, joiden toteutus on hybridinä (etäyhteys on lähiopetuksen ohella). Tunneilla tehdään arvioitavia tuntitehtäviä. Lähiopetustunteja ei nauhoiteta. Simulaatioiden toteutuksen muoto (luokassa tai etäyhteydellä) sovitaan yhdessä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti yksilö- ja pienryhmätehtävien ja yksilötenttien perusteella. Koko opintojakson arvosanan korottaminen tapahtuu yksilötentillä Examissa.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

02.10.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Marja-Liisa Rissanen
Ryhmät
  • SHMI22SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Luennot
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2017. Tutkimus hoitotieteessä. Saatavilla e-kirjana.
Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. webinaarit, verkkosimulaation, tuntitehtävät ja verkkotehtävät).

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen opettajien kanssa opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistyöstä kehittämisen näkökulmasta
- simulaatio on työelämän casesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä ja yksilötenttejä. Tehtävien ja tenttien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyösi aihetta. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), webinaareihin ja arvioitaviin tehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op tiedonhankinta ja raportointi
1 op yleinen osio
1 op laadullinen tutkimus
1 op määrällinen tutkimus
1 op kehittämismenetelmät

Tiedonhankinta ja raportointi -osio sisältää kaksi testiä sekä kirjallisuuskatsauksen. Näiden tekemistä tuetaan parilla lähiopetuskerralla. Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot olisi hyvä olla katsottuna ennen webinaareja, koska niissä syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson Learn-alusta tulee automaattisesti Learnin etusivulle opintojaksolle ilmoittautuneille, erillistä avainta ei tarvita.

Opintojaksolla on webinaareja, joissa tehdään myös arvioitavia tuntitehtäviä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti yksilö- ja pienryhmätehtävien ja yksilötenttien perusteella. Koko opintojakson arvosanan korottaminen tapahtuu yksilötentillä Examissa.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

02.10.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • EHKT22KP
    Ensihoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei sisälly.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen koostuu seuraavista osista:
-Tiedonhankinta ja raportointi (1 op.)
- Tutkiminen ja kehittäminen (1 op.) - suoritetaan itsenäisesti verkossa
- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen määräajassa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

21.08.2023 - 01.09.2023

Ajoitus

11.09.2023 - 11.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 150

Opettaja
  • Jyri Mulari
  • Sami Norrbacka
  • Kati Vapalahti
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Satu Peltola

Ryhmät
  • VV2023-2024
    Valinnaiset opinnot 2023-2024

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalia on käytettävissä Learn-opiskeluympäristössä.
Tehtävät edellyttävät myös itsenäistä tiedonhakua.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opinnot toteutuvat verkko-opiskeluna Learn-verkkoympäristössa opiskelijan oman aikataulun mukaisesti, mutta huomioiden annetut aikarajat. Opintojakso on vaiheistettu ja sen takia aikatauluja tulee noudattaa, jotta voit suorittaa opintojakson.
Opintojaksoa voi suoraan hyödyntää oman opinnäytetyön teossa, jos olet jo opintojen siinä vaiheessa. Mikäli haluat tehdä opintojakson jo aiemmassa vaiheessa voit valita minkä tahansa kehitämistehtävän ja voit hyödyntää opintojakson oppeja kaikissa opintojesi tutkimus- ja kehittämistehtävissä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtäviin soveltuu työelämän kehittämiseen liittyvä yhteistyö (esim. opinnäytetyön tai oman tutkimus- tai kehittämistehtävän suunnittelu, joka voi liittyä esimerkiksi opiskelijan työhön tai toiseen opintojaksoon)

Tentit ja muut määräajat

Learn-alustalla on ilmoitettu tehtävien palautusten määräajat. Noudata annettuja aikatauluja, jotta saat opintojakson suoritettua.

Hyvinvointialan alakohtaisessa osiossa järjestetään vapaaehtoista, mutta suositeltavaa kontaktiopetusta Teamsissa tehtävien tekemisen tukemiseksi seuraavasti:

26.9. klo 17.00-18.00 Hyvinvointialan alakohtaisen osion info
17.10. klo 17.00-20.00 Kvantitatiivinen tutkimus
7.11. klo 17.00-20.00 Kvalitatiivinen tutkimus
21.11. klo 17.00-20.00 Kehittämisen lähestymistavat ja menetelmäsuunnitelman ohjaus

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

5 op=135h opiskelijan työtä. Itsenäistä työskentelyä annettujen aikarajojen puitteissa.

Lisätietoja opiskelijoille

Siirryt Learniin Peppi- integraation kautta, joten opintojakso näkyy sinun työpöydälläsi aloituspäivänä. Sinun ei siis tarvitse tehdä muuta kuin odottaa tuota aloituspäivää. Kun avaat opintojakson, perehdy huolellisesti tehtäviin ja suunnittele ajankäyttösi.

Hyvinvointialan alakohtaiseen osioon kuuluu kontaktiopetusta Teamsin kautta työpajoissa, johon osallistuminen on toivottavaa. Näissä työpajoissa käsitellään oppimistehtäviä ja syvennytään menetelmiin yhdessä. Teams-linkki työpajoihin löytyy Hyvinvointialan alakohtaiselta Learn-alustalta.
Työpajat pidetään seuraavina ajankohtina:
Hyvinvointialan alakohtaisen osion info 26.9. klo 17.00-18.00
Kvantitatiivinen tutkimusote 17.10. klo 17.00-20.00
Kvalitatiivinen tutkimusote: 7.11. klo 17.00-20.00
Kehittämisosaaminen ja menetelmäsuunnitelma: 21.11. klo 17.00-20.00

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu Xamkin amk-arviointikehikkoon. Learnissä on esitelty tarkemmat perusteet.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

06.09.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Logistiikan koulutus, tradenomitutkinto
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Minna Porasmaa
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Minna Porasmaa

Ryhmät
  • LOKT20SM2
    Logistiikka, monimuoto
  • LLKT21SV
    Logistiikka, tradenomitutkinto, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnissä olevat ja tunneilla läpikäytävät materiaalit

Yksilölliset oppimisväylät

Kolme fasilitoivaa etäopetuskertaa, itsenäisesti toteutettavia aiheeseen (ja parhaassa tapauksessa omaan opinnäytetyöhön) liittyviä harjoitustehtäviä. Opintojakson tavoitteena on tukea ja edesauttaa opinnäytetyöprosessin aloitusta ja opinnäytetyön kirjoittamista. Opintojaksolle on hyvä osallistua siinä vaiheessa, kun oman opinnäytetyön aloittaminen on ajankohtaista.

TKI ja työelämäyhteistyö

Linkitys yritysmaailmaan opinnäytetyöaiheiden kautta.

Tentit ja muut määräajat

Ei tenttiä, opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella.

Toteutuksen osien kuvaus

Etäopetus Teamsin välityksellä
Itsenäisesti tehtävät harjoitustehtävät

Lisätietoja opiskelijoille

HUOM! Verkkokurssi.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Hyväksytyn arvosanan saadakseen kaikkien tehtävien tulee olla palautettu hyväksyttyinä.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Elina Härkönen
  • Riitta Tuikkanen
Vastuuopettaja

Riitta Tuikkanen

Ryhmät
  • MRMI22KV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Oppikirja: Ojasalo, K., Moilanen, T. ja Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät : uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Sanoma Pro Oy e-kirja tai paperiversio

Muu keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learn-oppimisalustalta.

Yksilölliset oppimisväylät

Itsenäisesti verkossa suoritettava opintojakso, johon kuuluu erilaisia oppimistehtäviä ja muutama Teams-luento.

Työviikkopohjainen oppimisväylä: etenet itsenäisesti verkossa suoritettavan opintojakson aikataulun mukaisesti.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä: tehtävät on mahdollista toteuttaa myös nopeutetussa aikataulussa. Keskustele tästä opettajien kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä on osittain mahdollinen, jos esim. työskentelet ammattialaan liittyvässä yrityksessä tai organisaatiossa tai ammattialaan liittyvissä työtehtävissä. Tällöin voit suorittaa opintojakson lopputehtävän työpaikallasi/projektissa. Oppimistehtävien sisällöstä sinun tulee aina sopia opintojakson opettajan kanssa

Kaikki oppimisväylät sovitaan opettajan kanssa opintojakson alkaessa

TKI ja työelämäyhteistyö

Työelämäyhteistyö toteutuu opinnäytetyöideoinnin kautta. Opinnäytetyöaiheita työelämästä. Opintojakso antaa valmiuksia TKI-toimintaan.

Tentit ja muut määräajat

Ei aikatauluun sidottuja tenttejä. Tehtävät tulee olla suoritettu opintojakson päättymiseen mennessä. Jatkoajasta lopputehtävän osalta voi keskustella opettajan kanssa.

Kansainvälinen yhteistyö

EI kv-yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä 135h, josta tutkimus- ja kehittämisosaamisen perusteet 108h ja Tieteellinen viestintä 27 h.

Opiskelu koostuu seuraavista asioista:
- 5 h kontaktitapaamiset Teamsissa. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa, mutta tutustu tapaamisten tallenteisiin.

- Tutkivan työskentelyn prosessi ja oman opinnäytetyön hahmottelua (10 h)
- Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tietoperusta (25h)
- Tiedonhankinta ja raportointi (27 h)
- Opinnäytetyön toteutus_kvali ja kvanti tutkimus (25)
- Opinnäytetyön toteutus_kehittämisen menetelmiä (2
- Eettisyys ja luotettavuus (16 h)
- Tulokset, johtopäätökset ja pohdinta (7 h)

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkivan työskentelyn prosessi ja oman opinnäytetyön hahmottelua
Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tietoperusta
Tiedonhankinta ja raportointi
Opinnäytetyön toteutus_kvali ja kvanti tutkimus
Opinnäytetyön toteutus_kehittämisen menetelmiä
Eettisyys ja luotettavuus
Tulokset, johtopäätökset ja pohdinta

Opintojaksolla on opiskelua ohjaavia keskustelutehtäviä ja opetusvideoihin ja materiaaleihin perehtymistä sekä tutkimusetiikkaan liittyvä verkkotentti. Isoimpina tehtävinä teet kirjallisuuskatsaustehtävän ja lopputehtävänä ensimmäisen version opinnäytetyösi suunnitelmasta, jota sitten jatkat opinnäytetyötä ohjaavan opettajan kanssa. Suunnitelman voit palauttaa opintojakson virallisen päättymisen jälkeen, saman lukukauden aikana. Silloin, kun suunnitelma on opinnäytetyöprosessissasi ajankohtainen ja haluat sille opettajan palautetta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla tutkimus- ja kehittämistyötä tarkastellaan matkailu- ja ravitsemisalan näkökulmasta. Opintojakson aikana aloitat restonomi AMK opinnäytetyösi ideoinnin ja suunnittelun.

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä. Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat samaan aikaan tai ainakin samalla lukukaudella opinnäytetyön ideoinnin ja suunnittelun.

Opintojaksolla on yksilötehtäviä ja toisten opiskelijoiden tehtävien kommentointia. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin. Opintojaksolla on Teamsilla toteutettuja kontaktitapaamisia, joihin voit halutessasi osallistua, opintojakso on mahdollista toteuttaa täysin verkon välityksellä. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyväksytty-täydennettävä ja lopputehtävä arvioidaan 0-5. Opintojakso kokonaisuudessaan arvioidaan 0-.5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti lopputehtävän perusteella.

Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle viikon kuluessa opintojakson alkamista. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 25

Koulutus
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Elsa Peltoranta
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Maarit Kalmakurki

Ryhmät
  • SKKV22SP
    Sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä. Opintojakso suoritetaan OPSin mukaan. Osioista tulee erilliset pisteet Peppiin.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista. Opintojakson alussa on aloituskerta Teamsissa. Tällöin opettaja luennoi opintojakson sisällöstä ja etenemistavasta.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Kaikille Xamkin opiskelijoille tarkoitettu yhteinen osuus 2 op.
Alakohtainen osuus 3 op.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto edeltää Kulttuurialan Projektitutkielmaa (3 lukuvuosi) ja tulee olla suoritettuna ennen sitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

28.08.2023 - 10.09.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Degree Programme in Digital International Business
Opettaja
  • Slaveya Hämäläinen
  • Jagat Kunwar
Ryhmät
  • IBKV21SP

04.09.2023 - 12.11.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Pia Kaari
  • Markus Hamunen
Vastuuopettaja

Pia Kaari

Kananen, Jorma (2019): Opinnäytetyön ja pro gradun pikaopas
Xamkin ohjeistus opinnäytetyön kirjoittamiseen
Luentomateriaali (Learnissa)

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen toteutus.

Työviikkopohjaisessa väylässä ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyy työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei suunnitelmissa.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimusviestintä 2 op
Tutkimus- ja kehittämisosaaminen 3 op

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla tehdään tehtäviä, jotka arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty sekä 1 - 5.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 05.11.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Marja-Liisa Rissanen
Ryhmät
  • SHMI22KM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Luennot
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2017. Tutkimus hoitotieteessä. Saatavilla e-kirjana.
Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. lähiopetustunnit, simulaatiot, tuntitehtävät ja verkkotehtävät).

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen opettajien kanssa opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistyöstä kehittämisen näkökulmasta
- Simulaatio työelämän casesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä ja yksilötenttejä. Tehtävien ja tenttien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyösi aihetta. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), lähitoteutukseen, simulaatioon ja arvioitaviin tehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op tiedonhankinta ja raportointi
1 op yleinen osio (itseopiskeluna)
1 op laadullinen tutkimus
1 op määrällinen tutkimus
1 op kehittämismenetelmät

Tiedonhankinta ja raportointi -osio sisältää kaksi testiä sekä kirjallisuuskatsauksen. Näiden tekemistä tuetaan parilla lähiopetuskerralla. Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot olisi hyvä olla katsottuna ennen loppuosan 3 opintopisteen lähiopetuskertoja, koska lähiopetustunneilla syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson Learn-alusta tulee automaattisesti Learnin etusivulle opintojaksolle ilmoittautuneille, erillistä avainta ei tarvita.

Opintojaksolla on lähiopetustunteja, joiden toteutus on hybridinä (etäyhteys on lähiopetuksen ohella), Tunneilla tehdään arvioitavia tuntitehtäviä. Lähiopetustunteja ei nauhoiteta. Simulaatioiden toteutuksen muoto (luokassa tai etäyhteydellä) sovitaan yhdessä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti yksilö- ja pienryhmätehtävien ja yksilötenttien perusteella. Koko opintojakson arvosanan korottaminen tapahtuu yksilötentillä Examissa.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Laura Saar
  • Tiina Aho
Vastuuopettaja

Vesa Väänänen

Ryhmät
  • LISA21SP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Kurssikirjallisuus:
- Vilkka, H. 2021. Näin onnistut opinnäytetyössä. Ratkaisut tutkimuksen umpikujiin. Jyväsky-lä: PS-Kustannus.
- Vilkka. H. 2021. Tutki- ja kehitä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
- Muu opintojaksolla ilmoitettava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso suoritetaan työviikkopohjaisen väylän mukaisesti, joka yhdistelee kampuksella toteutuvaa lähiopetusta, joustavaa etätyöskentelyä sekä itsenäistä työskentelyä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso nivoutuu yhteen Liikunnan koulutuksen opinnäytetyöprosessin idea-ja suunnitelmavaiheen kanssa. Opintojakson aikana kartoitetaan opinnäytetyön toimeksiantajia, jaetaan työelämästä nousevia tutkimuksellisia kehittämistyön ideoita sekä verkostoidutaan työelämän toimeksiantajien kanssa. Verkostoitumisen avulla pyritään pääsemään työelämän ja opiskelijan väliseen yhteiskehittelyprosessin alkuun, jonka avulla opinnäytetyön idea- ja suunnitelmaraami käynnistyy ja lopulta valmistuu opintojakson päätteeksi.

Tentit ja muut määräajat

- Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä ja yksilötenttejä.
- Opintojaksoon vaaditut oppimistehtävät ja niiden aikataulu ilmoitetaan opintojakson orientaatioluennolla opintojakson ensimmäisen lukujärjestystunnin alussa.
- Opintojakson kaikki oppimistehtävät sidotaan tukemaan opinnäytetyön idean - ja suunnitelman työstöä.
- Opintojakso päättyy opinnäytetyön suunnitelman palautukseen ja oman ohjaajan antamaan suunnitelman hyväksyntään tai täydentävään palautteeseen (palauutuksen 31.12.2023).

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä määräytyy keskiarvollisesti opintojakson opintopistemäärästä.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

saamisen kehittämisen tukena käytetään monipuolisia sekä oppimista ja ammatillista kehittymistä edistäviä arviointimenetelmiä. Opintojakson alussa kerrotaan tarkemmin arviointimenetelmistä ja arviointikriteereistä.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 26.11.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 50

Koulutus
  • Logistiikan koulutus, tradenomitutkinto
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Minna Porasmaa
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Minna Porasmaa

Ryhmät
  • LOKT20SM2
    Logistiikka, monimuoto
  • LLKT21SV
    Logistiikka, tradenomitutkinto, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnissä olevat materiaalit.

Yksilölliset oppimisväylät

Itsenäisesti perehdyttäviä opetustallenteita ja itsenäisesti toteutettavia aiheeseen (ja parhaassa tapauksessa omaan opinnäytetyöhön) liittyviä harjoitustehtäviä. Opintojakson tavoitteena on tukea ja edesauttaa opinnäytetyöprosessin aloitusta ja opinnäytetyön kirjoittamista. Opintojaksolle on hyvä osallistua siinä vaiheessa, kun oma opinnäytetyö ja/tai sen aloittaminen on ajankohtaista.

HUOM! Kyseessä on verkossa toteutettava non-stop opintojakso, jonka jokainen voi aloittaa (aloitus aikaisintaan ma 4.9.2023) ja lopettaa syksyllä 2023 oman aikataulunsa mukaisesti. Opintojakson tehtävät on kuitenkin palautettava/suoritettava syksyn 2023 aikana, final-final deadline tehtävien palautukselle su 26.11.2023. OPINTOJAKSOLLE KUITENKIN ILMOITTAUDUTAAN NORMAALISTI HUHTIKUUN ILMOITTAUTUMISAIKANA.

TKI ja työelämäyhteistyö

Linkitys yritysmaailmaan opinnäytetyöaiheiden kautta.

Tentit ja muut määräajat

Ei tenttiä, opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella.

Toteutuksen osien kuvaus

Itsenäisesti kuunneltavat ja katseltavat opetustallenteet
Itsenäisesti tehtävät harjoitustehtävät
Vapaaehtoiset verkkotyöpajat n. kerran kuussa, joissa voi keskustella tehtävistä yms. opettajien kanssa

Lisätietoja opiskelijoille

HUOM! Kyseessä on verkossa toteutettava non-stop opintojakso, jonka jokainen voi aloittaa (aloitus aikaisintaan ma 4.9.2023) ja lopettaa syksyllä 2023 oman aikataulunsa mukaisesti. Opintojakson tehtävät on kuitenkin palautettava/suoritettava syksyn 2023 aikana, final-final deadline tehtävien palautukselle su 26.11.2023.
OPINTOJAKSOLLE KUITENKIN ILMOITTAUDUTAAN NORMAALISTI HUHTIKUUN ILMOITTAUTUMISAIKANA.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Hyväksytyn arvosanan saadakseen kaikkien tehtävien tulee olla palautettu hyväksyttyinä.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Tarja Isokääntä
  • Pekka Penttinen
  • Katja Komonen
Vastuuopettaja

Katja Komonen

Ryhmät
  • YPMI21SP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla on käytössä Learn-alusta. Se on yhteinen tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän osioille. Työviikkopohjaisen väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kyseisellä Learn-alustalla opintojakson alkaessa. Opiskelumateriaali sisältää tutkimusmentelmäkirjallisuutta.

Lisäksi opintojakson opiskelumateriaalina toimii opiskelijan omaan opinnäytetyöhön liittyvä tutkimuskirjallisuus, jota opiskelija hakee itsenäisen tiedonhaun kautta. Vinkkejä tiedonhakuun annetaan opintojakson aikana.

Opintoja nopeuttavan väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kirjallisen tehtävänannon yhteydess.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen.

Työviikkopohjainen opiskeluväylä:

Ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen.

Tutkimusosaamisen osuuden työviikkopohjainen väylä koostuu lähiopetuksesta sekä itsenäisestä tai parityöskentelystä. Lähiopetusta on 3-4 tuntia viikossa. Lähiopetus sisältää luentoja ja omaan opinnäytetyöhön pitkälti kytkeytyviä harjoitteita, joita tehdään tuntien aikana yksin/pienryhmissä.

Opintojakson aikana tehdään yksin tai parin kanssa seuraavat arvioitavat suoritukset:
- Tutkimusprosessiin perehtyminen kirjallisen materiaalin avulla sekä haastattelemalla opinnäytetyön tehnyttä henkilöä (noin 2 sivua).
- Oman opinnäytetyön teoreettinen viitekehys (noin 8 sivua).

Tieteellisen viestinnän osuus koostuu lähiopetuksesta sekä tehtävistä.

Opintoja nopeuttava väylä:

Opintoja nopeuttavalla väylällä opintojakso toteutetaan pääsääntöisesti toisen opiskelijaryhmän mukana päiväopetuksessa tai itsenäisenä suoritusvaihtoehtona. Tutkimusosaamisen osuuden tehtäväpaketin voit pyytää katja.komonen@xamk.fi. Tieteellisen viestinnän osuuden tehtäväpaketin voit pyytää tarja.isokaanta@xamk.fi.

TKI ja työelämäyhteistyö

TKI-yhteistyö tapahtuu opiskelijan opinnäytetyöhön kytkeytyvänä toimintana.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso päättyy 13.12.2023. Tällöin kaikki suoritukset tulee olla palautettuina. Opintojakson uusintakerrat tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän tehtävien palauttamisen osalta ovat:

- 31.12.2023
- 31.1.2024.

Opiskelijan työmäärä

Työviikkopohjainen väylä:
Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op tieteellisen viestinnän osuuteen.

Tutkimusosaamisen osuus jakautuu seuraavasti:
- 42 h luento-opetusta lukujärjestykseen merkittyinä aikoina 3 h viikossa.
- noin 8 h osallistumista opinnäytetyön esitysseminaariin viikolla 45.
- 58 h itsenäistä tai parityöskentelyä opintojakson kahden arvioitavan suorituksen parissa seuraavasti:
* tutkimusprosessiin tutustuminen
* opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta

Tieteellisen viestinnän osuuteen kuuluu 7 * 1,5 h opetusta lukujärjestykseen merkittyinä aikoina + tehtäviä, yhteensä 27 h.

Opintoja nopeuttava väylä sisältää 135 h itsenäistä työskentelyä tutkimusosaamisen sekä tieteellisen viestinnän tehtävien parissa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä.

Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat sen suorittamisen viimeistään silloin kun aloitat opinnäytetyön ideointi- ja suunnitteluopintojakson.

Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu -opintojakson (5 op) hyväksyminen edellyttää seuraavia asioita:
- Tutkimus- ja kehittämisosaaminen (5op) opintojaksosta on suoritusmerkintä
Pepissä
- Opinnäytetyösuunnitelma on sisällöllisesti toteuttamiskelpoinen
- Työelämäkumppanin kanssa laadittu sopimuslomake on laadittu ja tallennettu Wihi-järjestelmään

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Työviikkopohjainen väylä:

Tutkimusosaamisen (4 op) osuus arvioidaan 1-5. Osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää määräajassa palautettuja suorituksia:

- Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen (max 9 h poissaoloja)
- Tutkimusprosessiin perehtyminen kirjallisen materiaalin sekä opinnäytetyön tekijän haastattelun avulla (noin 2 sivua). Arviointi hyväksytty-hylätty.
- Oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta (noin 8 sivua).
Arviointi 1-5.

Tieteellisen viestinnän osuus arvioidaan hyväksytty/hylätty. Osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää määräajassa palautettuja suorituksia ja aktiivista osallistumista lähiopetukseen.

Opintoja nopeuttava väylä
- Opintojakson hyväksyttävä suorittaminen edellyttää määräajassa palautettuja tehtäviä. Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 18.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 25

Koulutus
  • Graafisen muotoilun koulutus
Opettaja
  • Elsa Peltoranta
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Maarit Kalmakurki

Ryhmät
  • GRKV22SP
    Graafinen muotoilu, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Elina Härkönen
  • Kati Vapalahti
Vastuuopettaja

Kati Vapalahti

Ryhmät
  • SOMI22SP

Opintojakso muodostuu XAMKin yhteisestä verkkototeutuksesta (2 op) ja sosiaalialan alakohtaisesta toteutuksesta (3 op), joka voidaan suorittaa osallistumalla kontaktiopetukseen, perehtymällä alustalla olevaan materiaaliin ja tekemällä oppimistehtävät.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtävät voi hyödyntää omassa opinnäytetyössä soveltuvin osin.

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia, joka jakautuu seuraavasti:
54 tuntia Xamkin yhteistä opisteluosuutta
81 tuntia sosiaalialan omaa alakohtaista opiskeluosuutta

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5 / täydennettävä
Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakson hyväksyttyä arvosanaa ei voi korottaa.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Hyvinvointiliiketoiminnan johtamisen koulutus
Opettaja
  • Pia Jääskeläinen
  • Markus Hamunen
Vastuuopettaja

Pia Jääskeläinen

Ryhmät
  • HJMI22SP

Ilmoitetaan kurssilla.

Yksilölliset oppimisväylät

Ei.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei.

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Degree Programme in Wellbeing Management
Opettaja
  • Oxana Turko
  • Pia Jääskeläinen
Vastuuopettaja

Pia Jääskeläinen

Ryhmät
  • WMMI22SP
    Wellbeing Management, päivätoteutus

20 - 65

Koulutus
  • Turvallisuusalan koulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Pia Jääskeläinen
Vastuuopettaja

Pia Jääskeläinen

Ryhmät
  • TUSA21SP

Tieteellinen viestintä (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tieteellinen viestintä (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Degree Programme in Environmental Engineering
Opettaja
  • Tarmo Ahvenainen
  • Arto Sormunen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • EEMI21SP
    Environmental Engineering, full-time studies

  • LTMI20SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI20SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SV

Opintojaksolla on perehdyttävä myös tutkimus- ja kehittämistyön kirjallisuuteen, esimerkiksi:
Vilkka, Hanna, 2015 tai uudempi. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Ojasalo, Katri, Moilanen, Teemu ja Ritalahti, Jarmo, 2015 tai muu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYPro.
Toikko, Teemu & Rantanen, Teemu, 2009 tai uudempi. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino
Kananen, Jorma: lukuisia tutkimustyön ja kehittämistyön kirjoja ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemiseen

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä opintojakso suoritetaan siinä vaiheessa, kun olet käynnistämässä omaa opinnäytetyötäsi. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden yksikön opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen ole tarkoitettu muiden koulutusten opiskelijoille.

Tämän opintojakson tehtävät on palautettava viimeistään 31.12.2023.

Opintojakson Learn-alusta avautuu automaattisesti 1.9.2023 alkaen, kun ilmoittautuminen on hyväksytty.

Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä ja tehtävät on palautettava viimeistään 31.12.2023.

Tämä opintojakso pitää suorittaa ennen kuin aloitat Tutkimusmenetelmät -opintojakson.
Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käynnistetään oman opinnäytetyön suunnittelu yhdessä työn toimeksiantajan kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Tämä opintojakso suoritetaan ajalla 1.9.-31.12.2023. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä.
Tehtäviä voi jättää arviointiin 30.9., 31.10. ja 30.11.2023. Kaikki tehtävät on palautettava viimeistään 31.12.2023.

Tehtävistä kirjallisuuskatsaus ja oman opinnäytetyön suunnitelma arvioidaan ja niistä annetaan palaute. Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Opiskelijan työmäärä

133 h itsenäistä verkkotyöskentelyä.

Lisätietoja opiskelijoille

Kaikilla osallistujilla olisi hyvä olla opinnäytetyön aihe tiedossa opintojakson alkaessa. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Merkittävä osa arvioinnista perustuu opinnäytetyön tutkimussuunnitelmaan ja opinnäytetyöhön liittyvään kirjallisuuskatsaukseen. Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma tehdään siitä aiheesta, josta tulet opinnäytetyösi tekemään.

Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden yksikön opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen sovellu muiden koulutusten opiskelijoille.

Viestintätaidot-opintojakso tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen tämän opintojakson aloittamista.

Opettajat
Heli Kesämaa, heli.kesamaa@xamk.fi (3 op) (= 60 % opintojakson arvosanan painoarvosta) ja
Ulla Korvenpää, ulla.korvenpaa@xamk.fi (2 op) (= 40 % opintojakson arvosanan painoarvosta)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 17.11.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistämisen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

25 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Marko Raitanen
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Marko Raitanen

Ryhmät
  • SOKT22SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Esitellään opintojaksoalustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Lähiopetusta toteutusajan puitteissa. Korvaavien korkeakouluopintojen hyväksiluku on mahdollista ja sovittavissa tapauskohtaisesti opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei työelämän toimeksiantoa ja siitä kirjallista sitoumusta.

Tentit ja muut määräajat

Tehtävien/ tentin palauttamisen takarajoja on useita, määritetty opintojakson keston sisälle. Käydään tarkemmin läpi opintojakson alussa.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhankinta ja raportointi (1op): Tiedonhankinta ja tutkimustiedonhaku, raportointi, kirjallisuuskatsaus.
Tutkimisen ja kehittämisen perusteet (1op): Tutkimusetiikka, opinnäytetyön analyysi.
Kvalitatiivinen tutkimusote (1op): Haastatteluaineiston analyysi.
Kvantitatiivinen tutkimusote (1op): kysely, saatekirje, vertaiskommentointi ja tulosten raportointi.
Kehittäminen (1op): Aihepaperi ja opponointi.

Lisätietoja opiskelijoille

marko.raitanen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko Xamkille yhteinen osio (ensimmäiset 2op) tulee olla hyväksytysti suoritettuna ja kokonaisarvosana muodostuu koulutusalakohtaisen osion (seuraavat 3op) perusteella.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö-, talo- ja materiaalitekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna Forsström
  • Mari Koivunen
Vastuuopettaja

Anna Forsström

Ryhmät
  • TTMI20SP
    Talotekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learn-materiaalit

Kirja Tutki ja kirjoita

Yksilölliset oppimisväylät

Tutkimusraportoinnin osuus:
Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin. Opetus on verkossa (Teams).

Tutkimuksellinen osuus:
Opintojakson tehtävät liittyvät opinnäytetyön aloittamiseen sekä opinnäytetyöprosessiin. Tämän takia opinnäytetyön aihe olisi hyvä olla tiedossa ennen opintojakson tehtävien tekemistä. Tehtävät suoritetaan itsenäisesti Learnissä olevan ohjeen mukaisesti (non-stop). Tehtävät olisi suositeltavaa tehdä heti opinnäytetyöprosessiin alussa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoilla tuetaan oman opinnäytetyön tekemistä.

Tentit ja muut määräajat

Learntentti

Kansainvälinen yhteistyö

-

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 = 110 h

Tutkimusraportoinnin osuus 2,5 op

Tutkimuksellinen osuus 2,5 op

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimusraportoinnin osuudessa tavoitteena on käynnistää opinnäytetyön kirjoitusprosessi ja valmentaa opinnäytetyön tekijää viemään raportointi kirjoittamalla päätökseen. Opiskelija perehtyy oman alansa tutkimus- ja kehittämistyön suulliseen ja kirjalliseen raportointiin sekä tekstin rakentumisen, sanaston, tekstuaalisen tyylin ja teknisen toteutuksen tasoihin. Osuuteen sisältyy myös tiedonhaun kertaus (tietokannat).

Tutkimuksellinen osuus: Opintojaksolla on yhteensä 6 kyselyä, 7 tehtävää sekä 1 tentti. Lisäksi osallistujien tulee palautaa tutkimussuunnitelma, käydä vertaisarvioimassa yhtä tutkimussuunnitelmaa ja pitää suunnitelmaseminaari. Opintojakson tehtäviä voi tehdä oman aikataulun mukaan eikä niillä ole viimeistä palautuspäivää.

Lisätietoja opiskelijoille

-

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkimuksellinen osuus: Tehtävät arvioidaan hyväksytty/hylätty. Tentti tulee suorittaa hyväksytysti vähintään 7 pistemäärällä.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö-, talo- ja materiaalitekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Talotekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna Forsström
  • Mari Koivunen
Vastuuopettaja

Anna Forsström

Ryhmät
  • TTMI20SM
    Talotekniikka, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learn-materiaalit

Kirja Tutki ja kirjoita

Yksilölliset oppimisväylät

Tutkimusraportoinnin osuus:
Opiskelu työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin. Opintojakso on verkko-opetusta Teamsissa.

Tutkimuksellinen osuus:
Opintojakson tehtävät liittyvät opinnäytetyön aloittamiseen sekä opinnäytetyöprosessiin. Tämän takia opinnäytetyön aihe olisi hyvä olla tiedossa ennen opintojakson tehtävien tekemistä. Tehtävät suoritetaan itsenäisesti Learnissä olevan ohjeen mukaisesti (non-stop). Tehtävät olisi suositeltavaa tehdä heti opinnäytetyöprosessiin alussa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoilla tuetaan oman opinnäytetyön tekemistä.

Tentit ja muut määräajat

Learntentti

Kansainvälinen yhteistyö

-

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 = 110 h

Tutkimusraportoinnin osuus 2,5 op

Tutkimuksellinen osuus 2,5 op

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimusraportoinnin osuudessa tavoitteena on käynnistää opinnäytetyön kirjoitusprosessi ja valmentaa opinnäytetyön tekijää viemään raportointi kirjoittamalla päätökseen. Opiskelija perehtyy oman alansa tutkimus- ja kehittämistyön suulliseen ja kirjalliseen raportointiin sekä tekstin rakentumisen, sanaston, tekstuaalisen tyylin ja teknisen toteutuksen tasoihin. Osuuteen sisältyy myös tiedonhaun kertaus (tietokannat).

Tutkimuksellinen osuus: Opintojaksolla on yhteensä 6 kyselyä, 7 tehtävää sekä 1 tentti. Lisäksi osallistujien tulee palautaa tutkimussuunnitelma, käydä vertaisarvioimassa yhtä tutkimussuunnitelmaa ja pitää suunnitelmaseminaari. Opintojakson tehtäviä voi tehdä oman aikataulun mukaan eikä niillä ole viimeistä palautuspäivää.

Lisätietoja opiskelijoille

-

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkimuksellinen osuus: Tehtävät arvioidaan hyväksytty/hylätty. Tentti tulee suorittaa hyväksytysti vähintään 7 pistemäärällä.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Peliohjelmoinnin koulutus
Opettaja
  • Osku Kiri
  • Niina Mässeli
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Niina Mässeli

Ryhmät
  • POKT21SP
    Peliohjelmointi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalit ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla ja tarpeen mukaan opintojakson Teams-tiimissä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Suoritustavasta sovittava ennen opintojakson alkua. Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain.
Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Vahvaa yhteistyötä peliohjelmointiin liittyvien TKI hankkeiden kanssa. Mahdollisuus hyödyntää opintojakson harjoitustöitä työelämätoimeksiannon tai oman tuotteen kehittämiseen.

Tentit ja muut määräajat

Kurssi päättyy toteutuksen tiedoissa ilmoitettuna aikana, johon mennessä opiskelija on palauttanut suoritukseen vaadittavat harjoitustehtävät, suorittanut mahdolliset tentit ja täyttänyt muut hyväksytyn suorituksen vaatimukset.

Kansainvälinen yhteistyö

Mahdollinen kansainvälinen yhteistyö ilmoitetaan toteutuksen alussa kurssin Learn-alustalla ja tarpeen mukaan opintojakson Teams-tiimissä.

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä on 135t, josta n. 55t on työjärjestyksen mukaisesti luentoja ja ryhmätyöskentelyä opettajan ohjauksessa sekä n. 80t itsenäisesti työstettäviä kotitehtäviä ja harjoitustöitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Palautettavat harjoitustehtävät, tentit ja lähiopetukseen osallistuminen.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennus- ja energiatekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 50

Koulutus
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna-Liisa Luova
  • Jyri Mulari
Vastuuopettaja

Jyri Mulari

Ryhmät
  • RAKT21KM
    Rakennustekniikka, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Osoitetaan tai jaetaan Learn-alustalla

Yksilölliset oppimisväylät

Verkkotehtävät
Verkko-oppitunnit ja -tallenteet
Verkkotyöpajat ja -seminaarit
Learn-tehtävät

Opintojakso ei ole tentittävissä
Vaihtoehtoinen suoritustapa: itsenäiset Learn-tehtävät

TKI ja työelämäyhteistyö

Opinnäytteiden toimeksiantoihin liittyvien kysymysten läpikäyminen

Tentit ja muut määräajat

Tehtävillä on määräajat
Määräajat ilmoitetaan Learn-alustalla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kaikki osat on läpäistävä

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

18.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Rakennus- ja energiatekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 50

Koulutus
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna-Liisa Luova
  • Jyri Mulari
Vastuuopettaja

Jyri Mulari

Ryhmät
  • ENKT21KM
    Energiatekniikka, monimuoto

14.08.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marjo Puikkonen
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Marjo Puikkonen

Ryhmät
  • TKMI21SV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Esitellään opintojaksoalustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Verkko-opiskelu toteutusajan puitteissa. Korvaavien korkeakouluopintojen hyväksiluku on mahdollista ja sovittavissa tapauskohtaisesti opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Tarkennetaan opintojakson alussa

Tentit ja muut määräajat

Käydään tarkemmin läpi opintojakson alussa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu opintojaksolla suoritettuihin oppimistehtäviin.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Jalkaterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Anni Issakainen
  • Veli-Matti Malinen
  • Laura Saar
Ryhmät
  • JTSA21SM

Learn alustan materiaali

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Oppimista tukevat harjoitukset kurssin aikana, kirjallinen työ, seminaariesitys sekä opponointi loppuseminaarissa.
Määräajat ilmoitetaan opintojakson orientaatiotunneilla

Kansainvälinen yhteistyö

Ei sisällä kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus ja kehittämisosaamisen yhteinen osuus 2op (sis tiedonhankinta ja raportointi 1op, H5P tehtävät, tutkimusetiikka)
Alakohtainen osuus 3op (sovellat oman ammattialasi tutkimusta ja tutkimusmenetelmiä)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen työ ja seminaariesitys arvioidaan XAMKin arviointikehikon mukaan 1-5.

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Anni Issakainen
  • Veli-Matti Malinen
  • Laura Saar
  • Anna Reinikainen
Ryhmät
  • FTSA21SM

XAMKin kirjoittamisen ohjeet.
Learn-alustalla jaettava opiskelumateriaali ja kirjallisuus.
Kurssilla käytetään Excel ja SPSS -ohjelmistoja. Opiskelija voi käyttää kampuksen koneita, joissa k.o. ohjelmat löytyvät.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

Tentit ja muut määräajat

Oppimista tukevat harjoitukset kurssin aikana, kirjallinen työ, seminaariesitys sekä opponointi loppuseminaarissa.

Opiskelijan työmäärä

5 op = 135 h opiskelijan työtä

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus ja kehittämisosaamisen yhteinen osuus 2op (sis tiedonhankinta ja raportointi 1op, H5P tehtävät, tutkimusetiikka)
Alakohtainen osuus 3op (sovellat oman ammattialasi tutkimusta ja tutkimusmenetelmiä)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen työ ja seminaariesitys arvioidaan XAMKin arviointikehikon mukaan 1-5.

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tommi Pälli
  • Tarja Turtiainen
  • Anna Makkonen
Vastuuopettaja

Tarja Turtiainen

Ryhmät
  • SHSA21SP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojakson- muu oppimateriaali ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso koostuu itsenäisesti suoritettavasta osuudesta (2op), sekä alakohtaisesta osuudesta (3 op), johon sisältyy luento-opetusta.
Alakohtaisen osuuden opetus toteutetaan hybridinä. Alakohtaisen osuuden luennot nauhoitetaan. Alakohtaisessa osuudessa jokaisella lähiopetuskerralla tehdään tuntitehtäviä. Lisäksi alakohtaiseen osuuteen sisältyy etätehtäviä ja kaksi arvioitavaa tehtävää.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei TKI-/työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä.

Kansainvälinen yhteistyö

ei

Opiskelijan työmäärä

5op tarkoittaa 135h opiskelijan työtä, joka jakautuu itsenäiseen opiskeluun, luentoihin ja opetukseen sekä etä-, yksilö- ja ryhmätehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson kokonaispistemäärä on 5op, joka koostuu 2op:n yhteisestä osuudesta ja 3op:n alakohtaisesta osuudesta.
Yhteinen osuus (Tiedonhaku ja raportointi, 1 op ja Tutkiminen ja kehittäminen 1 op) opiskellaan kokonaan verkossa.

Alakohtainen osuus, sairaanhoitajakoulutus, 3op: Tässä osuudessa keskitytään hoitotieteen ja sairaanhoitajakoulutuksessa painottuvaan tutkimus- ja kehittämisosaamiseen.
- Hoitotieteen perusteet ja laadullinen tutkimus hoitotieteessä 1,5 op (40,5 h)

- Määrällinen tutkimus hoitotieteessä ja toiminnallinen tuotekehitys terveysalalla 1,5 op (40,5 h)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Numeerinen arviointi T1-K5/hylätty/täydennettävä

Arviointimatriisi, XAMK:n arviointikriteerit opintojen loppuvaihe

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tommi Pälli
  • Tarja Turtiainen
  • Anna Makkonen
Vastuuopettaja

Tarja Turtiainen

Ryhmät
  • SHSA22KP

  • SHSA21SM

Ilmoitetaan opintojakson LEARN-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso koostuu itsenäisesti suoritettavasta osuudesta ( 2op) , sekä alakohtaisesta osuudesta ( 3 op), johon sisältyy luento-opetusta. Opetus on hybridinä. Alakohtaisen osuuden luennot nauhoitetaan.
Alakohtaisessa osuudessa jokaisella lähiopetuskerralla tehdään tuntitehtäviä. Lisäksi alakohtaiseen osuuteen sisältyy etätehtäviä ja kaksi arvioitavaa tehtävää.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei TKI-/työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä.

Opiskelijan työmäärä

5op tarkoittaa 135h opiskelijan työtä, joka jakautuu itsenäiseen opiskeluun, luentoihin ja opetukseen sekä etä-, yksilö- ja ryhmätehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson kokonaispistemäärä on 5op, joka koostuu 2op:n yhteisestä osuudesta ja 3op:n alakohtaisesta osuudesta.
Yhteinen osuus (Tiedonhaku ja raportointi, 1 op ja Tutkiminen ja kehittäminen 1 op) opiskellaan kokonaan verkossa.

Alakohtainen osuus, sairaanhoitajakoulutus, 3op: Tässä osuudessa keskitytään hoitotieteen ja sairaanhoitajakoulutuksessa painottuvaan tutkimus- ja kehittämisosaamiseen.
- Hoitotieteen perusteet ja laadullinen tutkimus hoitotieteessä 1,5 op (40,5 h)
- Määrällinen tutkimus hoitotieteessä ja toiminnallinen tuotekehitys terveysalalla 1,5 op (40,5 h)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Numeerinen arviointi T1-K5 / hylätty/täydennettävä

Arviointimatriisi, XAMK:n arviointikriteerit opintojen loppuvaihe

Ilmoittautumisaika

06.04.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Degree Programme in Game Design
Opettaja
  • Ksenia Visser
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Ksenia Visser

Ryhmät
  • GDKV21SP
    Game design, full-time studies

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

14.03.2023 - 31.03.2023

Ajoitus

02.05.2023 - 31.08.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Heli Kesämaa
  • Ulla Korvenpää
Vastuuopettaja

Heli Kesämaa

Ryhmät
  • LTMI20SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI20SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SV
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI21SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI21SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI21SVB
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.

Opintojaksolla on perehdyttävä myös tutkimus- ja kehittämistyön kirjallisuuteen, esimerkiksi:
Vilkka, Hanna, 2015 tai uudempi. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Ojasalo, Katri, Moilanen, Teemu ja Ritalahti, Jarmo, 2015 tai muu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYPro.
Toikko, Teemu & Rantanen, Teemu, 2009 tai uudempi. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino
Kananen, Jorma: lukuisia tutkimustyön ja kehittämistyön kirjoja ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemiseen

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä opintojakso suoritetaan siinä vaiheessa, kun olet käynnistämässä omaa opinnäytetyötäsi. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden yksikön opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen ole tarkoitettu muiden koulutusten opiskelijoille.

Tämän opintojakson tehtävät on palautettava viimeistään 31.8.2023.

Opintojakson Learn-alusta avautuu automaattisesti 1.5.2023 alkaen, kun ilmoittautuminen on hyväksytty.

Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä ja tehtävät on palautettava viimeistään 31.8.2023.

Tämä opintojakso pitää suorittaa ennen kuin aloitat Tutkimusmenetelmät -opintojakson.
Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käynnistetään oman opinnäytetyön suunnittelu yhdessä työn toimeksiantajan kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Tämä opintojakso suoritetaan ajalla 1.5.-31.8.2023. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä ja tehtävät on palautettava viimeistään 31.8.2023.

Tehtävistä kirjallisuuskatsaus ja oman opinnäytetyön suunnitelma arvioidaan ja niistä annetaan palaute. Arviointeja tehdään kerran kuukaudessa (ei kesä- eikä heinäkuussa). Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Opiskelijan työmäärä

133 h itsenäistä verkkotyöskentelyä.

Lisätietoja opiskelijoille

Kaikilla osallistujilla olisi hyvä olla opinnäytetyön aihe tiedossa opintojakson alkaessa. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Merkittävä osa arvioinnista perustuu opinnäytetyön tutkimussuunnitelmaan ja opinnäytetyöhön liittyvään kirjallisuuskatsaukseen. Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma tehdään siitä aiheesta, josta tulet opinnäytetyösi tekemään.

Viestintätaidot-opintojakso tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen tämän opintojakson aloittamista.

Opettajat
Heli Kesämaa, heli.kesamaa@xamk.fi (3 op) (= 60 % opintojakson arvosanan painoarvosta) ja
Ulla Korvenpää, ulla.korvenpaa@xamk.fi (2 op) (= 40 % opintojakson arvosanan painoarvosta)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

14.03.2023 - 31.03.2023

Ajoitus

02.05.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 150

Opettaja
  • Elsa Peltoranta
  • Jyri Mulari
  • Kati Vapalahti
  • Maarit Kalmakurki
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Satu Peltola

Ryhmät
  • VV2022-2023
    Valinnaiset opinnot 2022-2023

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learn-alustan materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Perehdyt tutkimus- ja kehittämisprosessin yleisiin vaiheisiin. Opit hakemaan tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä. Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita. Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita. Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijoiden työelämäympäristöjen hyödyntäminen tehtävissä.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus on 5 op eli 135t opiskelijan työtuntia.

Lisätietoja opiskelijoille

Hyvinvointialan alakohtaiseen osioon kuuluu kontaktiopetusta Teamsin kautta työpajoissa, johon osallistuminen on toivottavaa. Näissä työpajoissa käsitellään oppimistehtäviä ja syvennytään menetelmiin yhdessä. Teams-linkki työpajoihin löytyy Hyvinvointialan alakohtaiselta Learn-alustalta.

Työpajat pidetään seuraavina ajankohtina:

Alakohtaisen osion info 16.5. klo 17.00-18.00

Kvantitatiivinen tutkimusote 30.5. klo 17.00-20.00

Kvalitatiivinen tutkimusote: 13.6. klo 17.00-20.00

Kehittämisosaaminen ja menetelmäsuunnitelma: 27.6. klo 17.00-20.00

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson tehtävien ja harjoitusten hyväksytty suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

20.03.2023 - 26.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Joonas Lahelma
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • SHKT21SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei käytännön työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen koostuu seuraavista osista:
-Tiedonhankinta ja raportointi (1 op.)
- Tutkiminen ja kehittäminen (1 op.) - suoritetaan itsenäisesti verkossa
- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

01.03.2023 - 02.06.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Olli Rissanen
Ryhmät
  • KHSA21SP
    Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learn-alustan materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Perehdyt tutkimus- ja kehittämisprosessin yleisiin vaiheisiin. Opit hakemaan tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä. Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita. Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita. Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijoiden työelämäympäristöjen hyödyntäminen tehtävissä.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus on 5 op eli 135t opiskelijan työtuntia.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson tehtävien ja harjoitusten hyväksytty suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

13.02.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • SHKT21SM2

01.02.2023 - 02.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 45

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Minna Porasmaa
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Minna Porasmaa

Ryhmät
  • LOKT20SM1

Muutamia fasilitoivia etäopetuskertoja, itsenäisesti toteutettavia aiheeseen (ja parhaassa tapauksessa omaan opinnäytetyöhön) liittyviä harjoitustehtäviä. Opintojakson tavoitteena on tukea ja edesauttaa opinnäytetyöprosessin aloitusta ja opinnäytetyön kirjoittamista. Opintojaksolle on hyvä osallistua siinä vaiheessa, kun oma opinnäytetyö ja/tai sen aloittaminen on ajankohtainen/-sta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Linkitys yritysmaailmaan opinnäytetyöaiheiden kautta.

Tentit ja muut määräajat

Ei tenttiä, opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella.

Toteutuksen osien kuvaus

Etäopetus Teamsin välityksellä
Itsenäisesti tehtävät harjoitustehtävät

Lisätietoja opiskelijoille

HUOM! Verkkokurssi.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Hyväksytyn arvosanan saadakseen kaikkien tehtävien tulee olla palautettu hyväksyttyinä.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

16.01.2023 - 01.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 30

Koulutus
  • Restauroinnin koulutus
Opettaja
  • Leena Muotio
  • Anna-Liisa Luova
Ryhmät
  • REKV21SP
    Restaurointi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä. Opintojakso suoritetaan OPSin mukaan. Osioista tulee erilliset pisteet Peppiin.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opntojaksolla kirjoitetaan TKI-raportti, jonka kohteena olevaan tehtävään voi opiskelijan tilanteen mukaan liittyä työelämäyhteistyötä.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista. Opintojakson alussa on aloituskerta Teamsissa. Tällöin opettaja luennoi opintojakson sisällöstä ja etenemistavasta.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Kaikille Xamkin opiskelijoille tarkoitettu yhteinen osuus 2 op.
Alakohtainen osuus 3 op.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto edeltää Kulttuurialan Projektitutkielmaa (3 lukuvuosi) ja tulee olla suoritettuna ennen sitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

16.01.2023 - 28.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Rakennus- ja energiatekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 40

Koulutus
  • Rakennustekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna-Liisa Luova
  • Jyri Mulari
Vastuuopettaja

Jyri Mulari

Ryhmät
  • RAKT20SP
    Rakennustekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Osoitetaan tai jaetaan Learn-alustalla

Yksilölliset oppimisväylät

Verkkotehtävät
Oppitunnit
Learn-koe

Opintojakso ei ole tentittävissä

TKI ja työelämäyhteistyö

Opinnäytteiden toimeksiantoihin liittyvien kysymysten läpikäyminen

Tentit ja muut määräajat

Tehtävillä on määräajat
Learn-tentti
Määräajat ilmoitetaan Learn-alustalla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

jokainen osa on läpäistävä

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

16.01.2023 - 01.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistämisen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

25 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Marko Raitanen
  • Sami Norrbacka
  • Tia-Marika Sohlman
Vastuuopettaja

Marko Raitanen

Ryhmät
  • SOKT22KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali on saatavissa Learnissa: verkkolinkkejä sekä H5P-videoita.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson suoritukseen kuuluu XAMKin yhteinen osio (2 op) ja sosiaalialan alakohtainen osio (3 op). Pienryhmätyöskentelyn vuoksi opintojaksolla on määräaikoja. Opiskelusi rytmittyvät opintojakson alkamis- ja päättymispäivän sisällä ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Tentit ja muut määräajat

Myöhästyneet palautukset johtavat automaattisesti hylättyyn kurssisuoritukseen. Hylätyksi tulleiden on suoritettava opintojakso seuraavassa toteutuksessa. Perusteluna pienryhmätyöskentelyn ja vertaisarvioinnin kaltaisten pedagogisten keinojen mahdollistaminen.

Opiskelijan työmäärä

1op on 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Saat opintojakson aloitusinformaation (ohjelma, opiskelualusta, tehtävät) sähköpostilla hieman ennen opintojakson aloituspäivää. Opinnot toteutuvat Learn- oppimisympäristössä sekä Teamsissa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan.
Yhteinen osio hyväksytty-täydennettävä-hylätty.
Alakohtainen osio 1-5, josta määräytyy koko opintojakson arvosana.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

16.01.2023 - 01.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Biotuotemuotoilun koulutus
  • Muodin ja puvustuksen koulutus
Opettaja
  • Elsa Peltoranta
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Maarit Kalmakurki

Ryhmät
  • BTMKV22KP
    Biotuotemuotoilun koulutus, päivätoteutus
  • MPKV22KP
    Muoti ja puvustus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä. Opintojakso suoritetaan OPSin mukaan. Osioista tulee erilliset pisteet Peppiin.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista. Opintojakson alussa on aloituskerta Teamsissa. Tällöin opettaja luennoi opintojakson sisällöstä ja etenemistavasta.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Kaikille Xamkin opiskelijoille tarkoitettu yhteinen osuus 2 op.
Alakohtainen osuus 3 op.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto edeltää Kulttuurialan Projektitutkielmaa (3 lukuvuosi) ja tulee olla suoritettuna ennen sitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

02.01.2023 - 15.01.2023

Ajoitus

16.01.2023 - 17.04.2023

Ilmoitetaan tarkemmin opintojakson Learn-alustalla esimerkiksi omaehtoista perehtymistä materiaaleihin, jotka ovat mm. verkkolinkkejä sekä H5P-videoita.

Yksilölliset oppimisväylät

Ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä halutessaan TKI ja työelämäyhteistyötä alakohtaisessa osuudessa esimerkiksi hankkeistettuun opinnäytetyöhön tai projektiin liittyen.

Tentit ja muut määräajat

Tentit ja muut määräajat ilmoitetaan Learn -ympäristössä. Noudata annettuja aikatauluja ja ohjeita huolellisesti.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei ole.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h).

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot ovat kokonaan verkko-opintoja ja toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä. Jos olet ilmoittautunut opintojaksolle ilmoittautumisaikana siirryt automaattisesti Learniin. Opintojakso avautuu/näkyy listoillasi vasta, kun opintojakso AUKEAA. Odottele siis rauhassa opintojakson alkamispäivää ja ellei se aukeamista seuraavana päivänä näy sinulla, ota yhteyttä opintojakson opettajaan.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ilmoitetaan Learn alustalla.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

13.01.2023 - 01.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Data-analytiikan koulutus
Opettaja
  • Katariina Palmu
  • Emmi Mäkinen
  • Satu Peltola
Ryhmät
  • DAKV22SM
    Data-analytiikka, monimuotototetus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Omaehtoista perehtymistä materiaaleihin, jotka ovat mm. verkkolinkkejä sekä H5P-videoita. Materiaalit Learn -alustalla saatavilla.

Yksilölliset oppimisväylät

Voit suorittaa opintojakson oman aikataulun mukaan annettujen määräaikojen puitteissa. Lähiopetuksessa ei ole läsnäolopakkoa, mutta ei myöskään teamsyhteyksiä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä halutessaan TKI ja työelämäyhteistyötä alakohtaisessa osuudessa esimerkiksi hankkeistettuun opinnäytetyöhön tai projektiin liittyen.

Tentit ja muut määräajat

Tentti ja muut määräajat ilmoitetaan Learn -ympäristössä. Noudata annettuja aikatauluja ja ohjeita huolellisesti.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h). Työmäärä perustuu lähiopetukseen, itsenäiseen perehtymiseen opintojakson videoluentoihin sekä itsenäiseen tehtävien suorittamiseen annettujen määräaikojen puitteissa.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op) lähiopetuksena ja itsenäisenä työskentelynä. Oppimistehtävät ovat osin vaiheistettuja ja automatisoituja. Jotta pääset suorituksissasi eteenpäin tulee aina aiempi vaihe olla suoritettuna hyväksytysti annettuun määräaikaan mennessä. Mikäli vaiheistettua suoritusta ei ole tehty annettuun määräaikaan mennessä, koko opintojakso arvioidaan hylätyksi. Perehdy ohjeisiin huolellisesti ja noudata annettuja määräaikoja.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot ovat osin verkko-opintoja ja osin lähiopetusta. Opintojakso on Learn- oppimisympäristössä. Jos olet ilmoittautunut opintojaksolle ilmoittautumisaikana siirryt automaattisesti Learniin. Opintojakso avautuu/näkyy listoillasi vasta, kun opintojakso AUKEAA. Odottele siis rauhassa opintojakson alkamispäivää ja ellei se aukeamista seuraavana päivänä näy sinulla, ota yhteyttä opintojakson opettajaan.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

-Oppimistehtävät: kaikki tehtyinä määräaikaan mennessä, myöhässä tehdyt palautukset arvioidaan hylättyinä. Tarkemmat arvioinnin ohjeet Learn -alustalla.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

12.01.2023 - 13.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Arto Sormunen
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • YTMI21SM
    Ympäristöteknologia, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali Learn oppimisympäristössä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, itsenäisesti suoritettavat tehtävät ja harjoitukset.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Osoitat osaamisesi osaamisen näyttönä, jonka laajuus määräytyy opintojakson oppimistavoitteiden mukaan

Työhön integroitu oppimisväylä:
Perehdyt itsenäisesti opintojakson tavoitteiden mukaiseen materiaaliin ja teet tarvittavat oppimistehtävät ja/tai osallistut tenttiin. Mikäli sinulla on aiheeseen liittyvää aikaisempaa osaamista, voit sopia opettajan kanssa, kuinka näytät osaamisesi. Näytöllä voit osoittaa sitä osaamista, josta sinulla ei ole korkeakoulutasoista todistusta suorituksesta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Mahdollisuuksien mukaan.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oman alan sovelutuva osuus hyväksytty/hylätty periaatteella.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

11.01.2023 - 19.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 45

Koulutus
  • Logistiikan koulutus
Opettaja
  • Minna Porasmaa
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Minna Porasmaa

Ryhmät
  • LOKT20SP

Muutamia fasilitoivia etäopetuskertoja, itsenäisesti toteutettavia aiheeseen (ja parhaassa tapauksessa omaan opinnäytetyöhön) liittyviä harjoitustehtäviä. Opintojakson tavoitteena on tukea ja edesauttaa opinnäytetyöprosessin aloitusta ja opinnäytetyön kirjoittamista.

Opintojaksolle voivat osallistua myös muut kuin ryhmän LOKT20SP logistiikan opiskelijat, mikäli opinnäytetyön kirjoittaminen on alkamassa/suunnitteilla. Opintojaksolle on hyvä osallistua siinä vaiheessa, kun oma opinnäytetyö ja/tai sen aloittaminen on ajankohtainen/-sta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Linkitys yritysmaailmaan opinnäytetyöaiheiden kautta.

Tentit ja muut määräajat

Ei tenttiä, opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella.

Toteutuksen osien kuvaus

Etäopetus Teamsin välityksellä
Itsenäisesti tehtävät harjoitustehtävät

Lisätietoja opiskelijoille

HUOM! Verkkokurssi.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Hyväksytyn arvosanan saadakseen kaikkien tehtävien tulee olla palautettu hyväksyttyinä.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 02.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Marja-Liisa Rissanen
Ryhmät
  • SHMI21SP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Luennot
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2017. Tutkimus hoitotieteessä. Saatavilla e-kirjana.
Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. lähiopetustunnit, simulaatiot, tuntitehtävät ja verkkotehtävät).

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen opettajien kanssa opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistyöstä kehittämisen näkökulmasta
- Simulaatio työelämän casesta
- Sisällönanalyysin aineisto aidosta tutkimuksesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso ei sisällä tenttiä. Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä. Tehtävien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyösi aihetta. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), lähitoteutukseen, simulaatioon ja arvioitaviin tehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op tiedonhankinta ja raportointi
1 op yleinen osio (itseopiskeluna)
1 op laadullinen tutkimus
1 op määrällinen tutkimus
1 op kehittämismenetelmät

Tiedonhankinta ja raportointi -osio sisältää kaksi testiä sekä kirjallisuuskatsauksen. Näiden tekemistä tuetaan parilla lähiopetuskerralla. Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot tulisi olla katsottuna ennen loppuosan 3 opintopisteen lähiopetuskertoja, koska lähiopetustunneilla syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson Learn-alusta tulee automaattisesti Learnin etusivulle opintojaksolle ilmoittautuneille, erillistä avainta ei tarvita.

Opintojaksolla on lähiopetustunteja, joihin voit halutessasi osallistua luokassa tai etäyhteydellä ja tunneille osallistuminen on vapaaehtoista. Lähiopetustunteja ei nauhoiteta. Simulaatioihin osallistuminen on vain lähitoteutuksena (ei etäyhteyttä). Myöskään tiedonhankinnan ja raportoinnin (1 op) osuudessa ei ole etäyhteyttä lähitunneille, mutta niiden materiaalit ovat tarvittaessa itseopiskeltavissa Learnista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella. Koko opintojakson arvosanan korottaminen tapahtuu yksilötentillä Examissa.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 17.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • EHKT21SM
    Ensihoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei sisälly.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen koostuu seuraavista osista:
-Tiedonhankinta ja raportointi (1 op.)
- Tutkiminen ja kehittäminen (1 op.) - suoritetaan itsenäisesti verkossa
- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen määräajassa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 28.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Rakennus- ja energiatekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 40

Koulutus
  • Energiatekniikan koulutus
Opettaja
  • Anna-Liisa Luova
  • Jyri Mulari
Vastuuopettaja

Jyri Mulari

Ryhmät
  • ENKT20SP
    Energiatekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Osoitetaan tai jaetaan Learn-alustalla

Yksilölliset oppimisväylät

Verkkotehtävät
Oppitunnit
Learn-koe

Opintojakso ei ole tentittävissä

TKI ja työelämäyhteistyö

Opinnäytteiden toimeksiantoihin liittyvien kysymysten läpikäyminen

Tentit ja muut määräajat

Tehtävillä on määräajat
Learn-tentti
Määräajat ilmoitetaan Learn-alustalla

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kaikki osat on läpäistävä

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 24.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 35

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Emmi Mäkinen
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Liisa Korpivaara

Ryhmät
  • THKV21SP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei sisälly.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei sisälly

Opiskelijan työmäärä

5 x 27h = 135h opiskelijan työtä. Opiskelijan on mahdollista suunnitella opintonsa siten, että kuormitus jakautuu tasaisesti.

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen koostuu seuraavista osista:
-Tiedonhankinta ja raportointi (1 op.)
- Tutkiminen ja kehittäminen (1 op.) - suoritetaan itsenäisesti verkossa
- Alakohtainen soveltaminen (3 op.) - toteutetaan online-opetuksena, jossa läsnäolovelvoite on 75%

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen määräajassa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen (75% läsnäolovelvoite).

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 05.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Riitta Tuikkanen
  • Anna-Liisa Luova
Vastuuopettaja

Riitta Tuikkanen

Ryhmät
  • MRKT21SV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus
  • MRMI21SV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Oppikirja: Ojasalo, K., Moilanen, T. ja Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät : uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Sanoma Pro Oy e-kirja tai paperiversio

Muu keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learn-oppimisalustalta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen väylä:

Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen. Tutkimusosaamisen osuus sisältää kontaktitapaamisia, yksilötyöskentelyä ja keskusteluihin osallistumista verkko-oppimisalustalla sekä tehtävien tekemistä. Tieteellisen viestinnän osuus koostuu materiaaleihin perehtymisestä ja kirjallisuuskatsauksen tekemisestä.

Opetus toteutetaan verkko-opetuksena. Opintoihin liittyy Teamsilla toteutettavia kontaktitapaamisia.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista verkossa tapahtuvaan toimintaan ja opintojakson tehtävien hyväksyttyä suorittamista määräajassa.

Opintoja nopeuttava väylä:

Voit sopia nopeutetusta suoritustavasta opettajien kanssa. Ota yhteyttä opintojakson vastuuopettajaan Riitta Tuikkaseen.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työskentelet restonomin ammattialaan liittyvässä yrityksessä tai organisaatiossa tai ammattialaan liittyvissä työtehtävissä. Tällöin voit suorittaa opintojakson työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Oppimistehtävien sisällöstä sinun tulee aina sopia opintojakson vastuuopettajan kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opinnäytetyöaiheita työelämästä.

Tentit ja muut määräajat

Ei aikatauluun sidottuja tenttejä. Tehtävät tulee olla suoritettu opintojakson päättymiseen mennessä. Jatkoajasta lopputehtävän osalta voi keskustella opettajan kanssa.

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä 135h, josta tutkimus- ja kehittämisosaamisen perusteet 108h ja Tieteellinen viestintä 27 h.
Opiskelu koostuu seuraavista asioista:
- 5 h kontaktitapaamiset Teamsissa. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa, mutta tutustu tapaamisten tallenteisiin.
- Tutkivan työskentelyn prosessi ja oman opinnäytetyön hahmottelua (10 h)
- Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tietoperusta (25h)
- Tiedonhankinta ja raportointi (27 h)
- Opinnäytetyön toteutus_kvali ja kvanti tutkimus (25)
- Opinnäytetyön toteutus_kehittämisen menetelmiä (2
- Eettisyys ja luotettavuus (16 h)
- Tulokset, johtopäätökset ja pohdinta (7 h)

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkivan työskentelyn prosessi ja oman opinnäytetyön hahmottelua
Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tietoperusta
Tiedonhankinta ja raportointi
Opinnäytetyön toteutus_kvali ja kvanti tutkimus
Opinnäytetyön toteutus_kehittämisen menetelmiä
Eettisyys ja luotettavuus
Tulokset, johtopäätökset ja pohdinta

Opintojaksolla on opiskelua ohjaavia keskustelutehtäviä ja opetusvideoihin ja materiaaleihin perehtymistä sekä tutkimusetiikkaan liittyvä verkkotentti. Isoimpina tehtävinä teet kirjallisuuskatsaustehtävän ja lopputehtävänä ensimmäisen version opinnäytetyösi suunnitelmasta, jota sitten jatkat opinnäytetyötä ohjaavan opettajan kanssa. Suunnitelman voit palauttaa opintojakson virallisen päättymisen jälkeen, saman lukukauden aikana. Silloin kun suunnitelma on opinnäytetyöprosessissasi ajankohtainen ja haluat sille opettajan palautetta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla tutkimus- ja kehittämistyötä tarkastellaan matkailu- ja ravitsemisalan näkökulmasta. Opintojakson aikana aloitat restonomi AMK opinnäytetyösi ideoinnin ja suunnittelun.
Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä. Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat samaan aikaan tai ainakin samalla lukukaudella opinnäytetyön ideoinnin ja suunnittelun.
Opintojaksolla on yksilötehtäviä ja toisten opiskelijoiden tehtävien kommentointia. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin. Opintojaksolla on Teamsilla toteutettuja kontaktitapaamisia, joihin voit halutessasi osallistua, opintojakso on mahdollista toteuttaa täysin verkon välityksellä. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.

Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyväksytty-täydennettävä ja lopputehtävä arvioidaan 0-5. Opintojakso kokonaisuudessaan arvioidaan 0-.5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti lopputehtävän perusteella.

Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle viikon kuluessa opintojakson alkamista. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran. Korotus tapahtuu kokonaisuutena yksilötentillä.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 26.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Outi Ilves
  • Veli-Matti Malinen
  • Tiina Aho
Vastuuopettaja

Vesa Väänänen

Ryhmät
  • LISA21KP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 26.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sari Laanterä
  • Marja-Liisa Rissanen
  • Malla Koivupiha
Vastuuopettaja

Sari Laanterä

Ryhmät
  • THMI21KP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Luennot
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2017. Tutkimus hoitotieteessä. Saatavilla e-kirjana.
Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. lähiopetustunnit, simulaatiot, tuntitehtävät ja verkkotehtävät).

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen opettajien kanssa opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistyöstä kehittämisen näkökulmasta
- Simulaatio työelämän casesta
- Sisällönanalyysin aineisto aidosta tutkimuksesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso ei sisällä tenttiä. Opintojaksolla on kirjallisia ja suullisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä. Tehtävien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyösi aihetta. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), lähitoteutukseen, simulaatioon ja arvioitaviin tehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op tiedonhankinta ja raportointi
1 op yleinen osio (itseopiskeluna)
1 op laadullinen tutkimus
1 op määrällinen tutkimus
1 op kehittämismenetelmät

Tiedonhankinta ja raportointi -osio sisältää kaksi testiä sekä kirjallisuuskatsauksen. Näiden tekemistä tuetaan parilla lähiopetuskerralla. Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot tulisi olla katsottuna ennen loppuosan 3 opintopisteen lähiopetuskertoja, koska lähiopetustunneilla syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson Learn-alusta tulee automaattisesti Learnin etusivulle opintojaksolle ilmoittautuneille, erillistä avainta ei tarvita.

Opintojaksolla on lähiopetustunteja, joihin voit halutessasi osallistua luokassa tai etäyhteydellä ja tunneille osallistuminen on vapaaehtoista. Lähiopetustunteja ei nauhoiteta. Simulaatioihin osallistuminen on vain lähitoteutuksena (ei etäyhteyttä). Myöskään tiedonhankinnan ja raportoinnin (1 op) osuudessa ei ole etäyhteyttä lähitunneille, mutta niiden materiaalit ovat tarvittaessa itseopiskeltavissa Learnista.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella. Koko opintojakson arvosanan korottaminen tapahtuu yksilötentillä Examissa.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 28.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Tarja Isokääntä
  • Pekka Penttinen
  • Katja Komonen
Vastuuopettaja

Katja Komonen

Ryhmät
  • YPMI21KP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla on käytössä Learn-alusta. Se on yhteinen tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän osioille. Työviikkopohjaisen väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kyseisellä Learn-alustalla opintojakson alkaessa. Opiskelumateriaali sisältää tutkimusmentelmäkirjallisuutta. Lisäksi opintojakson opiskelumateriaalina toimii opiskelijan omaan opinnäytetyöhön liittyvä tutkimuskirjallisuus, jota opiskelija hakee itsenäisen tiedonhaun kautta. Vinkkejä tiedonhakuun annetaan opintojakson aikana.

Opintoja nopeuttavan väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kirjallisen tehtävänannon yhteydessä.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen.

Työviikkopohjainen opiskeluväylä:

Ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen.

Tutkimusosaamisen osuuden työviikkopohjainen väylä koostuu lähiopetuksesta sekä itsenäisestä tai parityöskentelystä. Lähiopetusta on 3h viikossa ja se sisältää luentoja ja omaan opinnäytetyöhön pitkälti kytkeytyviä harjoitteita, joita tehdään tuntien aikana yksin/pienryhmissä.

Opintojakson aikana tehdään yksin tai parin kanssa seuraavat arvioitavat suoritukset:
- Tutkimusprosessiin perehtyminen kirjallisen materiaalin avulla sekä haastattelemalla opinnäytetyön tehnyttä henkilöä (noin 2 sivua).
- Oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta (noin 8 sivua).
- 4.-5.4.2023 pidettävässä opinnäytetyön esitysseminaarissa esiteltävän valmiin opinnäytetyön kirjallinen opponointi.

Opintoja nopeuttava väylä:

Opintoja nopeuttava väylä sisältää itsenäisesti suoritettavan tehtäväpaketin. Tutkimusosaamisen osuuden tehtäväpaketin voit pyytää katja.komonen@xamk.fi.

Tieteellisen viestinnän osuuden tehtäväpaketin voit pyytää tarja.isokaanta@xamk.fi.

TKI ja työelämäyhteistyö

TKI-yhteistyö tapahtuu opiskelijan opinnäytetyöhön kytkeytyvänä toimintana.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso päättyy 30.4.2023. Tällöin kaikki suoritukset tulee olla palautettuina. Opintojakson uusintakerrat tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän tehtävien palauttamisen osalta ovat:

- 15.5.2023
- 15.8.2023

Opiskelijan työmäärä

Työviikkopohjainen väylä:
Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuudeen a 1 op tieteellisen viestinnän osuuteen.

Tutkimusosaamisen osuus jakautuu seuraavasti:
- 42 h luento-opetusta lukujärjestykseen merkittyinä aikoina 3 h viikossa.
- noin 8 h osallistumista opinnäytetyön esitysseminaariin 4.-5.4.2023
- 58 h itsenäistä tai parityöskentelyä opintojakson kolmen arvioitavan suorituksen parissa seuraavasti:
* tutkimusprosessiin tutustuminen
* opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta

Opintoja nopeuttava väylä sisältää 135 h itsenäistä työskentelyä tutkimusosaamisen sekä tieteellisen viestinnän tehtävien parissa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä.

Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat sen suorittamisen viimeistään silloin kun aloitat opinnäytetyön ideointi- ja suunnitteluopintojakson.

Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu-opintojakson (5 op) hyväksyminen edellyttää seuraavia asioita:
- Tutkimus- ja kehittämisosaaminen (5op) opintojaksosta on suoritusmerkintä
Pepissä
- opinnäytetyösuunnitelma on sisällöllisesti toteuttamiskelpoinen
- työelämäkumppanin kanssa laadittu sopimuslomake on laadittu ja tallennettu Wihi- järjestelmään

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Työviikkopohjainen väylä:

Tutkimusosaamisen (4 op) osuus arvioidaan 1-5. Osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää seuraavia suorituksia:
- Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen (max 9 h poissaoloja)
- Tutkimusprosessiin perehtyminen kirjallisen materiaalin sekä opinnäytetyön tekijän haastattelun avulla (noin 2 sivua). Arviointi hyväksytty-hylätty.
- Oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta (noin 8 sivua).
Arviointi hyväksytty-hylätty.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Emmi Mäkinen
  • Katja Komonen
Vastuuopettaja

Katja Komonen

Ryhmät
  • YPKV22KM
    Yhteisöpedagogi, monimuotototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla on käytössä Learn-alusta. Se on yhteinen tutkimusosaamisen ja tieteellisen viestinnän osioille. Työviikkopohjaisen väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kyseisellä Learn-alustalla opintojakson alkaessa. Opiskelumateriaali sisältää tutkimusmentelmäkirjallisuutta. Lisäksi opintojakson opiskelumateriaalina toimii opiskelijan omaan opinnäytetyöhön liittyvä tutkimuskirjallisuus, jota opiskelija hakee itsenäisen tiedonhaun kautta. Vinkkejä tiedonhakuun annetaan opintojakson aikana.

Opintoja nopeuttavan väylän opiskelumateriaali ilmoitetaan kirjallisen tehtävänannon yhteydessä.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen.

Työviikkopohjainen väylä:

Ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen.

Tutkimusosaamisen osuuden työviikkopohjainen väylä koostuu lähiopetuksesta ja itsenäisestä työskentelystä. Lähiopetus koostuu luennoista ja tuntiharjoitteista. Itsenäinen työskentely pitää sisällään omaan opinnäytetyöhön / muuhun opiskelijaa kiinnostavaan teemaan liittyvän, noin 8-10 sivun laajuisen teoreettisen viitekehyksen laatimisen sekä lyhyen ennakkotehtävän, joka tehdään opintojakson aloituskerralle.

Opintojakson aikana tehdään seuraavat suoritukset:
- Tutkimusprosessiin orientoiva ennakkotehtävä aloituskerralle (2-3 sivua)
- Oman opinnäytetyön teoreettinen viitekehys (8-10 sivua)

Tieteellisen viestinnän osuus koostuu lähiopetuksesta sekä tehtävistä. Tehtäviä on 4 tai 5 ja ne ovat pienimuotoisia harjoitteita.

Opintoja nopeuttava väylä:
Opintojakso on mahdollista suorittaa itsenäisesti opettajilta saatavilla oppimistehtävillä / harjoituksilla. Tieteellisen viestinnän osalta ota tällöin yhteyttä Markus Hamuseen, tutkimusosaamisen osalta Katja Komoseen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso kiinnittyy vahvasti opiskelijan omaan opinnäytetyöhön. Amk-opinnäytetyö on työelämälähtöinen, joten työelämäyhteistyö rakentuu opinnäytetyöhön liittyvän työelämätahon kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso alkaa 11.1.2023 ja päättyy 15.10.2023. Tällöin kaikki tehtävät tulee olla tehtyinä.

Opiskelijan työmäärä

Työviikkopohjainen väylä:

Tutkimusosaamisen osuus (108 h) koostuu seuraavista asioista:
- 32 h lähiopetusta
- 76 h itsenäistä työskentelyä (ennakkotehtävä ja oman opinnäytetyön teoreettinen viitekehys)

Opintoja nopeuttava väylä:
135h itsenäistä työskentelyä

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin käynnistymistä ja oman opinnäytetyön tekemistä. Opintojakso on siten tarpeen ajoittaa käynnistymään samaan aikaan Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu-opintojakson kanssa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Tutkimusosaamisen osuus arvioidaan 1-5. Hyväksytty suorittaminen edellyttää
- aktiivista osallistumista lähiopetukseen (50% läsnäolovelvollisuus) sekä
- opintojakson aloituskerralle laadittavan pienen ennakkotehtävän (noin 2-3 sivua) hyväksyttyä laatimista sekä
- oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen (noin 8-10 sivua) hyväksyttyä laatimista

Tieteellisen viestinnän osasuoritus arvioidaan hyväksytty-hylätty.

Opintojakson kokonaisarvosana määräytyy siten tutkimusosaamisen osasuorituksen arvosanasta. Kokonaisarvosanan saannin edellytyksenä on kuitenkin tieteellisen viestinnän tehtävien suorittaminen ajallaan.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää hyväksytysti laadittuja oppimistehtäviä ja niiden palauttamista annetussa aikataulussa

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiia Laukkanen
  • Veli-Matti Malinen
  • Tommi Pälli
  • Tarja Turtiainen
Vastuuopettaja

Tarja Turtiainen

Ryhmät
  • SHSA21KP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Oppimisalustalla on kuvattu opiskelumateriaalit

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjaisessa väylässä
Ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyy työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Opintoja nopeuttavana vaihtoehtona
- voit esimerkiksi ilmoittautua aikaisemmin opintonsa aloittaneelle ryhmälle tarjottavalle vastaavalle toteutukselle.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla voidaan hyödyntää asiantuntijoita työelämävierailuna. Arvioitavat tehtävät integroituvat opiskelijan opinnäytetyön aiheeseen.

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla on ajastettuja tehtäviä (verkkotentit, tuntitehtävät ja arvioitavat tehtävät).

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä on 135 tuntia.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen osuus: 2op verkko-opiskeluna.
- Tiedonhankinta ja raportointi, 1 op.
- Tutkiminen ja kehittäminen, 1 op.

Alakohtainen osuus: 3 op
- Hoitotieteen perusteet, kirjallisuuskatsaus ja laadullinen tutkimus hoitotieteessä 1,5 op
- Määrällinen tutkimus hoitotieteessä ja toiminnallinen tuotekehitys terveysalalla 1,5 op

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson opettajat:
* Veli-Matti Malinen, etunimi.sukunimi(at)xamk.fi
* Tarja Turtiainen, etunimi.sukunimi(at)xamk.fi
* Päivi Lifflander, etunimi.sukunimi(at)Xamk.fi
Alakohtaisen osion luennot nauhoitetaan.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Yhteinen osuus:
Verkkotentit: hyväksytty / hylätty

Alakohtainen osuus:
tuntitehtävät: hyväksytty / hylätty (H3-taso)
Arvioitavat tehtävät 82 kpl): 1-5

Arviointikriteerit on kuvattu opintojakson LEARN-alustalla.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 01.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Degree Programme in Game Design
Opettaja
  • Ksenia Visser
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Ksenia Visser

Ryhmät
  • GDKV21KM
    Game design, part-time studies

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 13.03.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Pia Kaari
  • Markus Hamunen
Vastuuopettaja

Pia Kaari

Ryhmät
  • LTKV21KM2
    Liiketalous, monimuoto (taloushallinto)
  • LTKV21KM3
    Liiketalous, monimuoto (digitaalinen liiketoiminta)
  • LTKV21KM4
    Liiketalous, monimuoto (HR-asiantuntija)
  • LTKV21KM5
    Liiketalous, monimuoto (myynti ja markkinointi)

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Yksilölliset oppimisväylät

Sovittava opettajien kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ilm. myöh.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 tuntia = 135 tuntia

Toteutuksen osien kuvaus

Raportointi 2 op
Tutkimusprosessi 3 op

Lisätietoja opiskelijoille

pia.kaari@xamk.fi
markus.hamunen@xamk.fi

Kaikki kurssimateriaali löytyy kurssin Learn-alustalta.

Yksilölliset oppimisväylät

Sovittava opettajien kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ilm. myöh.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 tuntia = 135 tuntia

Toteutuksen osien kuvaus

Raportointi 2 op
Tutkimusprosessi 3 op

Lisätietoja opiskelijoille

pia.kaari@xamk.fi
markus.hamunen@xamk.fi

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Riitta Tuikkanen
  • Emmi Mäkinen
Vastuuopettaja

Riitta Tuikkanen

Ryhmät
  • MRMI21SP
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Oppikirja: Ojasalo, K., Moilanen, T. ja Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät : uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Sanoma Pro Oy e-kirja tai paperiversio

Muu keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learn-oppimisalustalta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen väylä:

Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen. Opintojaksoon kuuluu lähiopetusta sekä yksilö/ryhmätyöskentelyä, keskusteluihin osallistumista sekä tehtävien tekemistä.
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista oppituntien toimintaan ja opintojakson tehtävien hyväksyttyä suorittamista määräajassa.

Opintoja nopeuttava väylä:

Voit sopia nopeutetusta suoritustavasta opettajien kanssa. Ota yhteyttä opintojakson vastuuopettajaan Riitta Tuikkaseen.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työskentelet restonomin ammattialaan liittyvässä yrityksessä tai organisaatiossa tai ammattialaan liittyvissä työtehtävissä. Tällöin voit suorittaa opintojakson työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Oppimistehtävien sisällöstä sinun tulee aina sopia opintojakson vastuuopettajan kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opinnäytetyöaiheita työelämästä.

Tentit ja muut määräajat

Ei aikatauluun sidottuja tenttejä. Tehtävät tulee olla suoritettu opintojakson päättymiseen mennessä. Jatkoajasta lopputehtävän osalta voi keskustella opettajan kanssa.

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä
Opiskelijan työmäärä 135h, josta tutkimus- ja kehittämisosaamisen perusteet 108h ja Tieteellinen viestintä 27 h.
Opiskelu koostuu seuraavista asioista:
- Tutkivan työskentelyn prosessi ja oman opinnäytetyön hahmottelua (10 h)
- Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tietoperusta (25h)
- Tiedonhankinta ja raportointi (27 h)
- Opinnäytetyön toteutus_kvali ja kvanti tutkimus (25)
- Opinnäytetyön toteutus_kehittämisen menetelmiä (25)
- Eettisyys ja luotettavuus (16 h)
- Tulokset, johtopäätökset ja pohdinta (7 h)

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkivan työskentelyn prosessi ja oman opinnäytetyön hahmottelua
Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tietoperusta
Tiedonhankinta ja raportointi
Opinnäytetyön toteutus_kvali ja kvanti tutkimus
Opinnäytetyön toteutus_kehittämisen menetelmiä
Eettisyys ja luotettavuus
Tulokset, johtopäätökset ja pohdinta

Opintojaksolla on opiskelua ohjaavia yksilö/ryhmätehtäviä, keskustelutehtäviä ja materiaaleihin perehtymistä sekä tutkimusetiikkaan liittyvä verkkotentti. Isoimpina tehtävinä teet kirjallisuuskatsaustehtävän ja lopputehtävänä ensimmäisen version opinnäytetyösi suunnitelmasta, jota sitten jatkat opinnäytetyötä ohjaavan opettajan kanssa. Suunnitelman voit palauttaa opintojakson virallisen päättymisen jälkeen, saman lukukauden aikana. Silloin kun suunnitelma on opinnäytetyöprosessissasi ajankohtainen ja haluat sille opettajan palautetta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla tutkimus- ja kehittämistyötä tarkastellaan matkailu- ja ravitsemisalan näkökulmasta. Opintojakson aikana aloitat restonomi AMK opinnäytetyösi ideoinnin ja suunnittelun.
Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä. Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat samaan aikaan tai ainakin samalla lukukaudella opinnäytetyön ideoinnin ja suunnittelun.
Opintojaksolla on yksilötehtäviä ja toisten opiskelijoiden tehtävien kommentointia. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyväksytty-täydennettävä ja lopputehtävä arvioidaan 0-5. Opintojakso kokonaisuudessaan arvioidaan 0-.5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti lopputehtävän perusteella.

Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle viikon kuluessa opintojakson alkamista. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran. Korotus tapahtuu kokonaisuutena yksilötentillä.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Kyberturvallisuuden koulutus
Opettaja
  • Osku Kiri
  • Vesa Kankare
Vastuuopettaja

Vesa Kankare

Ryhmät
  • KTKT21SP
    Kyberturvallisuus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Verkko-opetusmateriaali, online tietolähteet, kirjallisuus. Oppikirja:

Kananen, J. 2019. Opinnäytetyön ja pro gradun pikaopas: Avain opinnäytetyön ja pro gradun kirjoittamiseen. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. E-kirja. Saatavissa: https://kaakkuri.finna.fi

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen. Opiskelu etenee ryhmän aikataulun mukaisesti ja itsenäisesti tehtävien harjoitustehtävien tahdissa.

Työhön integroitu ja opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opiskelet itsenäisesti ja suoritat vaadittavat oppimistehtävät. Ota yhteyttä vastaavaan opettajaan sopiaksesi kurssin toteutuksesta ja vaadittavista osaamisen näytöistä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Opiskelijan työmäärä

Vaaditun osaamistason saavuttaminen edellyttää arvioilta noin 135 tunnin työskentelyä mistä n. kolmannes on kontaktiopetusta ja loppuosa itsenäistä opiskelua, harjoituskokeita ja etälaboratorioharjoitteita.

Toteutuksen osien kuvaus

-

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla toteutettavaan miniopinnäytetyön osien hyväksyttyyn suoritukseen.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Arto Sormunen
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • YTMI21KP
    Ympäristöteknologia, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelu materiaali Learn oppimisympäristössä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, itsenäisesti suoritettavat tehtävät ja harjoitukset.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Osoitat osaamisesi osaamisen näyttönä, jonka laajuus määräytyy opintojakson oppimistavoitteiden mukaan

Työhön integroitu oppimisväylä:
Perehdyt itsenäisesti opintojakson tavoitteiden mukaiseen materiaaliin ja teet tarvittavat oppimistehtävät ja/tai osallistut tenttiin. Mikäli sinulla on aiheeseen liittyvää aikaisempaa osaamista, voit sopia opettajan kanssa, kuinka näytät osaamisesi. Näytöllä voit osoittaa sitä osaamista, josta sinulla ei ole korkeakoulutasoista todistusta suorituksesta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Mahdollisuuksien mukaan.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oman alan sovelutuva osuus hyväksytty/hylätty periaatteella.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö-, talo- ja materiaalitekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 40

Koulutus
  • Biotuotetekniikan koulutus
Opettaja
  • Hannele Ylönen
  • Timo Riikilä
Vastuuopettaja

Timo Riikilä

Ryhmät
  • BISA21SP
    Biotuotetekniikka, päivätoteutus

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op) sekä Tutkiminen ja kehittäminen (1op), Xamkin yhteinen osuus Learnissä.

Alakohtainen osuus (3 op): Learnissä tarjolla oleva materiaali. Osa materiaalista perustuu kirjaan: "Insinöörin matematiikka, Ari Tuomenlehto ym., Edita, 1.-5. painos."

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Tentit ja muut määräajat

Alakohtaisen osuuden tentti arvioidaan asteikolla 1-5. Muut osiot asteikolla hyväksytty/hylätty

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Toteutuksen osien kuvaus

Toteutuksessa kolme osiota:
1) Tiedonhankinta ja raportointi (1 op)
2) Tutkiminen ja kehittäminen (1 op)
3) Alakohtainen osuus (3 op)
Osiot 1 ja 2 Xamkin yleisiä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi: Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f. Arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty.

Arvioidaan:
Xamkin yleinen osuus (2 op) asteikolla hyväksytty/hylätty
Alakohtainen osuus (3 op) asteikolla 1-5. Alakohtainen osuus määrää kurssiarvosanan.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 13.12.2022

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Heli Kesämaa
  • Ulla Korvenpää
Vastuuopettaja

Heli Kesämaa

Ryhmät
  • LTMI20SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI20SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SV
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI21SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI21SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI21SVB
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.
Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op.

Opintojaksolla on perehdyttävä tutkimus- ja kehittämistyön kirjallisuuteen, esimerkiksi:
Vilkka, Hanna, 2015 tai uudempi. Tutki ja kehitä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Ojasalo, Katri, Moilanen, Teemu ja Ritalahti, Jarmo, 2015 tai muu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYPro.
Toikko, Teemu & Rantanen, Teemu, 2009 tai uudempi. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino
Kananen, Jorma: lukuisia tutkimustyön ja kehittämistyön kirjoja ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemiseen

Yksilölliset oppimisväylät

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ, SEURAAVA TOTEUTUS ALKAA 1.5.2023.

Tämä opintojakso suoritetaan siinä vaiheessa, kun olet käynnistämässä omaa opinnäytetyötäsi. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta.

Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen ole tarkoitettu muiden koulutusten opiskelijoille.

Opintojakson Learn-alusta avautuu automaattisesti 9.1.2023 alkaen, kun ilmoittautuminen on hyväksytty. Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op. Tentit ja tehtävät tehdään annetussa järjestyksessä. Tehtäviä voi palauttaa arviointiin 31.1., 28.2, 31.3. ja 30.4.2023. Kaikki tehtävät on palautettava viimeistään 30.4.2023. Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Tämä opintojakso suoritetaan ennen kuin aloitat Tutkimusmenetelmät -opintojakson.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käynnistetään oman opinnäytetyön suunnittelu yhdessä työn toimeksiantajan kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Tämä opintojakso suoritetaan ajalla 9.1. - 30.4.2023. Tehtäviä voi palauttaa arviointiin 31.1., 28.2, 31.3. ja 30.4.2023. Kaikki tehtävät on palautettava viimeistään 30.4.2023.

Tehtävistä kirjallisuuskatsaus ja oman opinnäytetyön suunnitelma arvioidaan ja niistä annetaan palaute. Arviointeja tehdään kerran kuukaudessa. Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Opiskelijan työmäärä

133 h itsenäistä verkkotyöskentelyä.

Lisätietoja opiskelijoille

TOTEUTUS ON TÄYNNÄ, SEURAAVA TOTEUTUS ALKAA 1.5.2023.

Kaikilla osallistujilla olisi hyvä olla opinnäytetyön aihe tiedossa opintojakson alkaessa. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Merkittävä osa arvioinnista perustuu opinnäytetyön tutkimussuunnitelmaan ja opinnäytetyöhön liittyvään kirjallisuuskatsaukseen. Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma tehdään siitä aiheesta, josta tulet opinnäytetyösi tekemään.

Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen sovellu muiden koulutusten opiskelijoille.

Viestintätaidot-opintojakso tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen tämän opintojakson aloittamista.

Opettajat
Heli Kesämaa, heli.kesamaa@xamk.fi (3 op) (= 60 % opintojakson arvosanan painoarvosta) ja
Ulla Korvenpää, ulla.korvenpaa@xamk.fi (2 op) (= 40 % opintojakson arvosanan painoarvosta)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

02.01.2023 - 31.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Anni Issakainen
  • Hannele Ylönen
  • Outi Ilves
Ryhmät
  • FTSA21KP
    Fysioterapeutti, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtaisen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 21.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

30 - 50

Koulutus
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Pertti Kilpeläinen
Ryhmät
  • MEMI21SPB
    Metsätalous, päivätoteutus
  • MEMI21SPA
    Metsätalous, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Osoitetaan löörnissä opintojakson alussa.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson toteutus sisältää yleisen osan (2op) ja alakohtaisen (metsätalous) osan (3op). Yleinen osa jakautuu edelleen kahteen alaosioon; Tiedon hankinta ja raportointi (1op) ja Tutkimus ja kehttäminen (1op).

Yleisen osion (1op+1op=2op) toteutus on tammi-helmikuussa omana kokonaisuutenaan (osamerkintä peppiin). Alakohtaisen osion (3op) toteutus on maalis-huhtikuussa omanakokonaisuutenaan (osamerkintä peppiin). Yleinen osio on hyödyksi suorittaa ennen alakohtaista osiota. Molemmilla osioilla on oma löörnialusta.

Yleisen osan (2op) Tiedonhankinta ja raportointi (1op) -alaosio sisältää perusteet tiedonhankinnasta ja tutkimustiedonhausta sekä tutkimuksen raportoinnin. Alaosio opiskellaan verkkotehtävin ja ohjaustunnein. Osio sisältää kirjallisuuskatsauksen tekemisen opinnäytetyöohjetta ja lähdeohjetta soveltaen.

Yleisen osan (2op) Tutkiminen ja kehittämien (1op) -alaosio sisältää kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkimuksen periaatteet ja menetelmät sekä kehittämisprosessin vaiheet ja tutkimusetiikan. Alaosio opiskellaan verkkotehtävin.

Alakohtainen (3 op) sisältää metsäalalle soveltaen kvantitatiiviset (määrälliset) tutkimusmenetelmät. Alakohtainen osio opiskellaan verkkotehtävin. Oleellinen osa opiskelusta on kulloisenkiin tarpeelliseen teoriaan ja menetelmiin jodatuksen jäljkeen erilaisten metsällisten tilastoaineistojen (casena esim. kysely-, mittaus-, ja bigdata-aineistot) analysointia ao. tilastollisin perusmenetelmin. Aineistoina käytetään esimerkiksi aiempien opinnäytetöiden aineistoja. Analysoinnissa korostuu spss -tilasto-ohjelman käyttö. Opiskelija voi asentaa spss-ohjelmiston omalle koneelleen opiskelua varten. Myös excelillä -on aineistojen käsittelyssä oma roolinsa.

Alakohtaisen osion (3op) opiskelumateriaalista, -käytänteistä, harjoitustehtävistä sekä kokeista ilmoitetaan tarkemmin osion alussa (03/2023) löörnissä.

Opintojaksolle osallistujalle on erityiseksi hyödyksi, mikäli hän on suorittanut Metsätalouden matematiikka (sis. tilastomatematiikan perusteet), Tietokone työvälineenä (sisältää excel-perusteet) ja Viestiintä -opintojaksot.

Liisäksi opintojaksolla hyödynnetään Metsäekologia, Metsänuudistaminen Metsänmittaus, Puunhankinnan toimintaympäristö, Leimikonsuunnittelu, Luonnonhoito talousmetsissä sekä Metsänkasvatus -opintojaksojen asioita ja käsitteitä.

.

TKI ja työelämäyhteistyö

Aidot työelämäyhteistyöstä kertyneet aineistot (tilastomenetelmät)

Tentit ja muut määräajat

Ilmoitetaan opintojakson osioiden (2kpl) alkaessa löörnialustoilla.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakso (5op) arvioidaan asteikolla 1-5 alakohtaisen osion (3op) perusteella. Yleinen osio (2op) arvioidaan hyväksytty/hylätty.

Ilmoittautumisaika

07.11.2022 - 18.11.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Kati Vapalahti
  • Malla Koivupiha
Vastuuopettaja

Kati Vapalahti

Ryhmät
  • SOMI22KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla ilmoitettava materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso muodostuu XAMKin yhteisestä verkkototeutuksesta (2 op) ja sosiaalialan alakohtaisesta toteutuksesta (3 op), joka voidaan suorittaa osallistumalla kontaktiopetukseen, perehtymällä alustalla olevaan materiaaliin ja tekemällä oppimistehtävät.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtävät voi hyödyntää omassa opinnäytetyössä soveltuvin osin.

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia, joka jakautuu seuraavasti:
54 tuntia Xamkin yhteistä opisteluosuutta
81 tuntia sosiaalialan omaa alakohtaista opiskeluosuutta

Lisätietoja opiskelijoille

Tutkimus- ja kehittämisosaaminen -opintojakso on kaksiosainen ja koostuu

a) YLEISESTÄ, kaikille Xamkin opiskelijoille yhteisestä osuudesta, 2 op

sekä

b) SOSIAALIALAN ALAKOHTAISESTA osuudesta, 3 op.

Molempiin osuuksiin sisältyy sekä itsenäistä että kontaktiopetusta. Ensisijaisesti kontaktiopetukseen osallistutaan lähinä kampuksella lukujärjestyksessä mainituissa luokissa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5 / täydennettävä
Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakson hyväksyttyä arvosanaa ei voi korottaa.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

31.10.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 32

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marjo Puikkonen
  • Heljä Uusitalo
Vastuuopettaja

Marjo Puikkonen

Ryhmät
  • TKMI20SP
    Tietojenkäsittely, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaalit löytyvät pääosin Learnista ja ne esitellään opintojakson alkaessa.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: Lähiopetusta ja itsenäisiä / ryhmissä tehtäviä oppimistehtäviä.
Työhön integroitu oppimisväylä: Osaamisen näyttö tai aikaisempien opintojen hyväksiluku mahdollista. Sovittavissa tapauskohtaisesti viimeistään opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Tarkennetaan opintojakson alussa.

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla tehdään oppimistehtäviä, joissa palautuspäivämäärät jaksottuvat koko opintojakson ajalle.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

14.09.2022 - 13.11.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Logistiikan ja merenkulun koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 50

Koulutus
  • Liiketoiminnan logistiikan koulutus
Opettaja
  • Minna Porasmaa
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Minna Porasmaa

Ryhmät
  • LLKT20SP
    Liiketoiminnan logistiikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnissä olevat ja tunneilla läpikäytävät materiaalit

Yksilölliset oppimisväylät

Muutamia fasilitoivia etäopetuskertoja, itsenäisesti toteutettavia aiheeseen (ja parhaassa tapauksessa omaan opinnäytetyöhön) liittyviä harjoitustehtäviä. Opintojakson tavoitteena on tukea ja edesauttaa opinnäytetyöprosessin aloitusta ja opinnäytetyön kirjoittamista.

Opintojaksolle on hyvä osallistua siinä vaiheessa, kun oma opinnäytetyö ja/tai sen aloittaminen on ajankohtainen/-sta. Opintojaksolle voivat osallistua muutkin kuin ryhmän LLKT20SP logistiikan opiskelijat, mikäli opinnäytetyön kirjoittaminen on alkamassa/suunnitteilla.

TKI ja työelämäyhteistyö

Linkitys yritysmaailmaan opinnäytetyöaiheiden kautta.

Tentit ja muut määräajat

Ei tenttiä, opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella.

Toteutuksen osien kuvaus

Etäopetus Teamsin välityksellä
Itsenäisesti tehtävät harjoitustehtävät

Lisätietoja opiskelijoille

HUOM! Verkkokurssi.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Hyväksytyn arvosanan saadakseen kaikkien tehtävien tulee olla palautettu hyväksyttyinä.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

12.09.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Koulutus
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Leena Muotio
Vastuuopettaja

Leena Muotio

Ryhmät
  • GRKV21SP
    Graafinen muotoilu, päivätoteutus
  • SKKV21SP
    Sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu, päivätoteutus
  • PAKV21KM
    Palvelumuotoilu, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä. Opintojakso suoritetaan OPSin mukaan. Osioista tulee erilliset pisteet Peppiin.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista. Opintojakson alussa on aloituskerta Teamsissa. Tällöin opettaja luennoi opintojakson sisällöstä ja etenemistavasta.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Toteutuksen osien kuvaus

Kaikille Xamkin opiskelijoille tarkoitettu yhteinen osuus 2 op.
Alakohtainen osuus 3 op.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto edeltää Kulttuurialan Projektitutkielmaa (3 lukuvuosi) ja tulee olla suoritettuna ennen sitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

22.08.2022 - 28.08.2022

Ajoitus

12.09.2022 - 12.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 150

Opettaja
  • Marko Raitanen
  • Jyri Mulari
  • Sami Norrbacka
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Satu Peltola

Ryhmät
  • VV2022-2023
    Valinnaiset opinnot 2022-2023

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marjo Puikkonen
  • Emmi Mäkinen
Vastuuopettaja

Marjo Puikkonen

Ryhmät
  • TKMI20SV
    Tietojenkäsittely, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Esitellään opintojaksoalustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Verkko-opiskelu toteutusajan puitteissa. Korvaavien korkeakouluopintojen hyväksiluku on mahdollista ja sovittavissa tapauskohtaisesti opintojakson alkaessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Tarkennetaan opintojakson alussa.

Tentit ja muut määräajat

Käydään tarkemmin läpi opintojakson alussa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Kati Vapalahti
  • Malla Koivupiha
Ryhmät
  • SOMI21SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla ilmoitettava materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso muodostuu XAMKin yhteisestä verkkototeutuksesta (2 op) ja sosiaalialan alakohtaisesta toteutuksesta (3 op), joka voidaan suorittaa osallistumalla kontaktiopetukseen, perehtymällä alustalla olevaan materiaaliin ja tekemällä oppimistehtävät.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakson tehtävät voi hyödyntää omassa opinnäytetyössä soveltuvin osin.

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia, joka jakautuu seuraavasti:
54 tuntia Xamkin yhteistä opisteluosuutta
81 tuntia sosiaalialan omaa alakohtaista opiskeluosuutta

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5 / täydennettävä
Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakson hyväksyttyä arvosanaa ei voi korottaa.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 02.09.2022

Ajoitus

05.09.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Degree Programme in Digital International Business
Opettaja
  • Slaveya Hämäläinen
  • Jagat Kunwar
Vastuuopettaja

Jagat Kunwar

Ryhmät
  • IBKV20SP1
    Digital international business, full-time studies
  • IBKV20SP2
    Digital international business, full-time studies

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

01.09.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Degree Programme in Environmental Engineering
Opettaja
  • Tarmo Ahvenainen
  • Arto Sormunen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • EEMI20SP

29.08.2022 - 16.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 50

Koulutus
  • Jalkaterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Anni Issakainen
  • Hannele Ylönen
Ryhmät
  • JTSA20SM
    Jalkaterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Peliohjelmoinnin koulutus
Opettaja
  • Osku Kiri
  • Niina Mässeli
Vastuuopettaja

Niina Mässeli

Ryhmät
  • POKT20SP

Opiskelumateriaali löytyy koostetusti opintojakson Learn alustalta.
Kananen Jorma - Kehittämistutkimus interventiotutkimuksen muotona
Kananen Jorma - Opinnäytetyön ja pro gradun pikaopas

Yksilölliset oppimisväylät

Osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyvät työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijat toteuttavat opintojakson aikana minitutkielman joka tukee työelämälähtöistä tai omaksi tuotteeksi tähtäävää ohjelmisto- tai peliprojektia.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tentti suoritetaan etukäteen määritettynä ajankohtana exam tenttiakvaariossa.

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia, joista lähiopetusta noin 55 tuntia

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Harjoitustyöt ja mahdollinen tentti.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 19.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Tarja Isokääntä
  • Pekka Penttinen
Vastuuopettaja

Pekka Penttinen

Ryhmät
  • YPMI20SP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa opintojakson Learn-alustalla.
Kiilakoski, T. & Honkatukia, P. (toim.) 2018. Miten tutkia nuoria ja nuorisotyötä

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen. Tutkimusosaamisen ja kehittämisosaamisen lähiopetus koostuu luento-opetuksesta, ryhmätyöskentelyä sekä oman opinnäytetyön laadintaa tukevasta itsenäisestä työskentelystä.

Tieteellisen viestinnän osuus koostuu lähiopetuksesta sekä tehtävistä.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opintojakso on mahdollista suorittaa itsenäisesti opettajilta saatavilla oppimistehtävillä / harjoituksilla. Tieteellisen viestinnän osalta ota tällöin yhteyttä Tarja Isokääntään, tutkimus- ja kehittämisosaamisen osalta Pekka Penttiseen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso on mahdollista suorittaa Juvenia Akatemiassa, ks tarkemmin. kohta TKI ja työelämäyhteistyö.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso on mahdollista suorittaa osallistumalle kevätlukukauden aikana Juvenia Akatemian toimintaan suorittamalla siellä Tutkimus- ja kehittämisosaaminen-opintojakson lisäksi vähintään kaksi muuta 5 op:n opintojaksoa. Mikäli olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta, ota yhteyttä yliopettaja Katja Komoseen tai Juvenian johtaja Jussi Ronkaiseen.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamiseen ja 1 op tieteelliseen viestintään.
Tutkimusosaamisen opetus koostuu seuraavista asioista:
- 39h luento-opetusta
- 8h osallistumista opinnäytetyön esitysseminaariin marraskuussa 2022
- 61h itsenäistä työskentelyä opintojakson tehtävien parissa. Nämä tehtävät ovat:
- Oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta
- Tutkimusprosessin menetelmäratkaisuihin orientoituminen
- Opinnäytetyön esitysseminaarissa esiteltävän työn vertaisarviointi
Tieteellisen viestinnän osuus koostuu seuraavista asioista:
- 16 h lähiopetusta
- 11 h itsenäistä työtä opintojakson tehtävien parissa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä.

Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat sen suorittamisen viimeistään silloin kun aloitat opinnäytetyön ideointi- ja suunnitteluopintojakson.

Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu-opintojakson (5 op) hyväksyminen edellyttää seuraavia asioita:
- Tutkimusosaaminen ja kehittämisosaaminen (5op) opintojaksosta on suoritusmerkintä
Pepissä
- opinnäytetyösuunnitelma on sisällöllisesti toteuttamiskelpoinen
- työelämäkumppanin kanssa laadittu sopimuslomake on laadittu ja tallennettu Wihi- järjestelmään.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.

Työviikkopohjainen väylä:
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista lähiopetukseen (80% läsnäolovelvollisuus) sekä opintojakson tehtävien hyväksyttyä suorittamista määräajassa. Nämä tehtävät ovat:
- Menetelmällinen orientoituminen tutkimusprosessiin sekä lähiopetuksen tehtävät että oppimistehtävät tekemällä
- Oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen laadinta
- Opinnäytetyön esitysseminaarissa esiteltävän työn vertaisarviointi
- Tieteellisen viestinnän tehtävät.
Tieteellisen viestinnän osasuoritus arvioidaan hyväksytty-hylätty. Opintojakson kokonaisarvosana määräytyy siten tutkimusosaamisen osasuorituksen arvosanasta.

Opintoja nopeuttava väylä:
Itsenäisten tehtävien hyväksytty suorittaminen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Juvenia Akatemia-työskentelyn arviointi erillisen oppimissuunnitelman ja tehtävänantojen mukaisesti.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 18.11.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistämisen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

25 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Marko Raitanen
  • Sami Norrbacka
  • Tia-Marika Sohlman
Vastuuopettaja

Marko Raitanen

Ryhmät
  • SOKT21SP
    Sosionomi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Verkkolinkkejä sekä H5P-videoita.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson suoritukseen kuuluu XAMKin yhteinen osio (2 op) ja sosiaalialan alakohtainen osio (3 op). Pienryhmätyöskentelyn vuoksi opintojaksolla on määräaikoja. Opiskelusi rytmittyvät opintojakson alkamis- ja päättymispäivän sisällä ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Tentit ja muut määräajat

Myöhästyneet palautukset johtavat automaattisesti hylättyyn kurssisuoritukseen. Hylätyksi tulleiden on suoritettava opintojakso seuraavassa toteutuksessa. Perusteluna pienryhmätyöskentelyn ja vertaisarvioinnin kaltaisten pedagogisten keinojen mahdollistaminen.

Opiskelijan työmäärä

1op on 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat Learn- oppimisympäristössä sekä Teamsissa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan.
Yhteinen osio hyväksytty-täydennettävä-hylätty.
Alakohtainen osio 1-5, josta määräytyy koko opintojakson arvosana.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 16.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Anni Issakainen
  • Outi Ilves
  • Veli-Matti Malinen
Vastuuopettaja

Merja Reunanen

Ryhmät
  • FTSA20SM
    Fysioterapeutti, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

22.08.2022 - 28.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 23.10.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Riitta Tuikkanen
  • Emmi Mäkinen
Vastuuopettaja

Riitta Tuikkanen

Ryhmät
  • MRMI21KV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus
  • VV2022-2023
    Valinnaiset opinnot 2022-2023

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Oppikirja: Ojasalo, K., Moilanen, T. ja Ritalahti, J. 2015. Kehittämistyön menetelmät : uudenlaista osaamista liiketoimintaan. Sanoma Pro Oy e-kirja tai paperiversio

Muu keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learn-oppimisalustalta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen väylä:

Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen. Tutkimusosaamisen osuus sisältää kontaktitapaamisia (3 kpl), yksilötyöskentelyä ja keskusteluihin osallistumista verkko-oppimisalustalla sekä tehtävien tekemistä. Tieteellisen viestinnän osuus koostuu materiaaleihin perehtymisestä ja kirjallisuuskatsauksen tekemisestä.

Opetus toteutetaan verkko-opetuksena. Opintoihin liittyy Teamsilla toteutettavia kontaktitapaamisia. Kontaktitapaamiset ovat 30.8., 27.9. ja 13.10. klo 17-18.30.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista verkossa tapahtuvaan toimintaan ja opintojakson tehtävien hyväksyttyä suorittamista määräajassa.

Opintoja nopeuttava väylä:

Voit sopia nopeutetusta suoritustavasta opettajien kanssa. Ota yhteyttä opintojakson vastuuopettajaan Riitta Tuikkaseen.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työskentelet restonomin ammattialaan liittyvässä yrityksessä tai organisaatiossa tai ammattialaan liittyvissä työtehtävissä. Tällöin voit suorittaa opintojakson työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Oppimistehtävien sisällöstä sinun tulee aina sopia opintojakson vastuuopettajan kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opinnäytetyöaiheita työelämästä.

Tentit ja muut määräajat

Ei aikatauluun sidottuja tenttejä. Tehtävät tulee olla suoritettu opintojakson päättymiseen mennessä. Jatkoajasta lopputehtävän osalta voi keskustella opettajan kanssa.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei kansainvälistä yhteistyötä

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä 135h, josta tutkimus- ja kehittämisosaamisen perusteet 108h ja Tieteellinen viestintä 27 h.
Opiskelu koostuu seuraavista asioista:
- 5 h kontaktitapaamiset Teamsissa. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa, mutta tutustu tapaamisten tallenteisiin.
- Tutkivan työskentelyn prosessi ja oman opinnäytetyön hahmottelua (10 h)
- Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tietoperusta (25h)
- Tiedonhankinta ja raportointi (27 h)
- Opinnäytetyön toteutus_kvali ja kvanti tutkimus (25)
- Opinnäytetyön toteutus_kehittämisen menetelmiä (25)
- Eettisyys ja luotettavuus (16 h)
- Tulokset, johtopäätökset ja pohdinta (7 h)

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkivan työskentelyn prosessi ja oman opinnäytetyön hahmottelua
Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite ja tietoperusta
Tiedonhankinta ja raportointi
Opinnäytetyön toteutus_kvali ja kvanti tutkimus
Opinnäytetyön toteutus_kehittämisen menetelmiä
Eettisyys ja luotettavuus
Tulokset, johtopäätökset ja pohdinta

Opintojaksolla on opiskelua ohjaavia keskustelutehtäviä ja opetusvideoihin ja materiaaleihin perehtymistä sekä tutkimusetiikkaan liittyvä verkkotentti. Isoimpina tehtävinä teet kirjallisuuskatsaustehtävän ja lopputehtävänä ensimmäisen version opinnäytetyösi suunnitelmasta, jota sitten jatkat opinnäytetyötä ohjaavan opettajan kanssa. Suunnitelman voit palauttaa opintojakson virallisen päättymisen jälkeen, saman lukukauden aikana. Silloin kun suunnitelma on opinnäytetyöprosessissasi ajankohtainen ja haluat sille opettajan palautetta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla tutkimus- ja kehittämistyötä tarkastellaan matkailu- ja ravitsemisalan näkökulmasta. Opintojakson aikana aloitat restonomi AMK opinnäytetyösi ideoinnin ja suunnittelun.
Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä. Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat samaan aikaan tai ainakin samalla lukukaudella opinnäytetyön ideoinnin ja suunnittelun.
Opintojaksolla on yksilötehtäviä ja toisten opiskelijoiden tehtävien kommentointia. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin. Opintojaksolla on Teamsilla toteutettuja kontaktitapaamisia, joihin voit halutessasi osallistua, opintojakso on mahdollista toteuttaa täysin verkon välityksellä. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyväksytty-täydennettävä ja lopputehtävä arvioidaan 0-5. Opintojakso kokonaisuudessaan arvioidaan 0-.5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti lopputehtävän perusteella.

Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle viikon kuluessa opintojakson alkamista. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran. Korotus tapahtuu kokonaisuutena yksilötentillä.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Englanti
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Degree Programme in Wellbeing Management
Opettaja
  • Pia Jääskeläinen
  • Elina Halonen
  • Paula Ronkainen
Ryhmät
  • WMMI21SP
    Wellbeing Management, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 07.10.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • SHKT21KP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei käytännön työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 16.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 50

Koulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • EHKT21KP

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen määräajassa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 13.11.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Pia Kaari
  • Anna-Liisa Luova
Vastuuopettaja

Pia Kaari

Ryhmät
  • LTKV20SP2
    Liiketalous, päivätoteutus (taloushallinto)
  • LTKV20SP3
    Liiketalous, päivätoteutus (myynti ja markkinointi)
  • LTKV20SP1

Ilmoitetaan kurssin alkaessa.

Yksilölliset oppimisväylät

Ilmoittautuessasi tälle opintojakson toteutukselle osallistut työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Opiskelusi rytmittyy työjärjestyksen mukaisten ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhankinta ja raportointi 1 op
Tutkimusosaaminen 4 op

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 50

Koulutus
  • Turvallisuusalan koulutus
Opettaja
  • Hannele Ylönen
  • Pia Jääskeläinen
Vastuuopettaja

Pia Jääskeläinen

Ryhmät
  • TUSA20SP
    Tradenomikoulutus, turvallisuusala

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Tiedonhaku ja raportointi (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Opiskelijan työmäärä

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia työtä.

Opintojakson laajuus 5 op = 135 tuntia opiskelijatyötä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tiedonhankinta ja raportointi (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 21.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö-, talo- ja materiaalitekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Biotuotetekniikan koulutus
Opettaja
  • Hannele Ylönen
  • Timo Riikilä
Vastuuopettaja

Timo Riikilä

Ryhmät
  • BISA21KM

22.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Heli Kesämaa
  • Ulla Korvenpää
Vastuuopettaja

Heli Kesämaa

Ryhmät
  • LTMI20SVA
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SM
    Liiketalous, monimuoto
  • LTMI20SVB
    Liiketalous, verkkototeutus
  • LTMI20SV
    Liiketalous, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali julkaistaan Learnissa opintojakson alkaessa.
Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op.

Opintojaksolla on perehdyttävä myös tutkimus- ja kehittämistyön kirjallisuuteen, esimerkiksi:
Vilkka, Hanna, 2015 tai uudempi. Tutki ja kehitä. Juva: PS-Kustannus.
Ojasalo, Katri, Moilanen, Teemu ja Ritalahti, Jarmo, 2015 tai muu painos. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYPro.
Toikko, Teemu & Rantanen, Teemu, 2009 tai uudempi. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino
Kananen, Jorma: lukuisia tutkimustyön ja kehittämistyön kirjoja ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekemiseen

Yksilölliset oppimisväylät

Tämä opintojakso suoritetaan siinä vaiheessa, kun olet käynnistämässä omaa opinnäytetyötäsi. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden koulutusten opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen ole tarkoitettu muiden koulutusten opiskelijoille.

Opintojakso toteutetaan non-stop -periaatteella ja sille voi ilmoittautua myös lukukauden aikana ja suorittaa sen omaan tahtiin. Liityt opintojakson Learn-alustalle automaattisesti, kun ilmoittautumisesi on hyväksytty. Erillisiä kurssiavaimia ei tarvita. Learn-alusta avautuu 15.8.2022.

Opintojakso koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka arvioidaan erikseen: tutkimuksellinen kehittäminen 3 op ja tiedonhankinta ja raportointi 2 op. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä. Opintojakson suorittamiseen on hyvä varata noin 7 - 8 viikkoa. Tämä toteutus on voimassa vuonna 2022.

Tämä opintojakso kannattaa suorittaa ennen kuin aloitat Tutkimusmenetelmät -opintojakson.
Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla käynnistetään oman opinnäytetyön suunnittelu yhdessä työn toimeksiantajan kanssa.

Tentit ja muut määräajat

Jos aloitat tämän opintojakson vuoden 2022 aikana, niin se pitää suorittaa loppuun saman vuoden aikana.

Opintojakso toteutetaan ns. non-stop -periaatteella. Tentit ja tehtävät voit suorittaa oman aikataulun mukaan, mutta ne tehdään annetussa järjestyksessä. Opintojakson suorittamiseen on hyvä varata noin 7 - 8 viikkoa. Tämä toteutus ja siihen liittyvä Learn-alusta on voimassa vuonna 2022.

Tehtävistä kirjallisuuskatsaus ja oman opinnäytetyön suunnitelma arvioidaan ja niistä annetaan palaute. Arviointeja tehdään 4-5 kertaa lukukaudessa (noin kerran kuukaudessa). Huomaa, että opettajien vapaajaksojen aikana ei anneta ohjausta, eikä tehdä arviointeja.

Opiskelijan työmäärä

133 h itsenäistä verkkotyöskentelyä. Opintojakson suorittamiseen on hyvä varata noin 7 - 8 viikkoa.

Lisätietoja opiskelijoille

Kaikilla osallistujilla olisi hyvä olla opinnäytetyön aihe tiedossa opintojakson alkaessa. Jos sinulla ei ole vielä aihetta, voit kuitenkin aloittaa opintojakson suorittamisen ja keskustella opettajan kanssa aiheesta. Merkittävä osa arvioinnista perustuu opinnäytetyön tutkimussuunnitelmaan ja opinnäytetyöhön liittyvään kirjallisuuskatsaukseen. Opinnäytetyön tutkimussuunnitelma tehdään siitä aiheesta, josta tulet opinnäytetyösi tekemään. Tämän opintojakson ja suunnitelman laatimisen jälkeen saat opinnäytetyöllesi ohjaajan.

Tämän opintojakson sisältö noudattaa Mikkelin liiketalouden koulutusten opinnäytetyön ohjeistuksia, eikä näin ollen sovellu muiden koulutusten opiskelijoille.

Opettajat
Heli Kesämaa, heli.kesamaa@xamk.fi (3 op) (= 60 % opintojakson arvosanan painoarvosta) ja
Ulla Korvenpää, ulla.korvenpaa@xamk.fi (2 op) (= 40 % opintojakson arvosanan painoarvosta)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tommi Pälli
  • Tarja Turtiainen
  • Hannele Saunders
Ryhmät
  • SHSA20SP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Hirsjärvi, Remes & Sajavaara. 2014. Tutki ja Kirjoita. Tammi
Tuomi & Sarajärvi. 2020. Laadullinen tutkimus.

Opintojakson- muu oppimateriaali ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso koostuu itsenäisesti suoritettavasta osuudesta, sekä alakohtaisesta osuudesta johon sisältyy luento-opetusta. Alakohtaisen osuuden luennot nauhoitetaan. Alakohtaisessa osuudessa jokaisella lähiopetuskerralla tehdään tuntitehtäviä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei TKI-/työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä.

Kansainvälinen yhteistyö

ei

Opiskelijan työmäärä

5op tarkoittaa 135h opiskelijan työtä, joka jakautuu itsenäiseen opiskeluun, luentoihin ja opetukseen sekä yksilö- ja ryhmätehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson kokonaispistemäärä on 5op, joka koostuu 2op:n yhteisestä osuudesta ja 3op:n alakohtaisesta osuudesta.
Yhteinen osuus (Tiedonhaku ja raportointi, 1 op ja Tutkiminen ja kehittäminen 1 op) opiskellaan kokonaan verkossa.

Alakohtainen osuus, sairaanhoitajakoulutus, 3op: Tässä osuudessa keskitytään hoitotieteen ja sairaanhoitajakoulutuksessa painottuvaan tutkimus- ja kehittämisosaamiseen.
- Hoitotieteen perusteet ja laadullinen tutkimus hoitotieteessä 1,5 op (40,5 h)

- Määrällinen tutkimus hoitotieteessä ja toiminnallinen tuotekehitys terveysalalla 1,5 op (40,5 h)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Numeerinen arviointi T1-K5/hylätty/täydennettävä

Arviointimatriisi, XAMK:n arviointikriteerit opintojen loppuvaihe

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Biotuotemuotoilun koulutus
  • Muodin ja puvustuksen koulutus
  • Ensihoidon koulutusohjelma
  • Sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutus
Opettaja
  • Ksenia Visser
Ryhmät
  • GDKV20SP
    Game design, full-time studies

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tommi Pälli
  • Tarja Turtiainen
  • Hannele Saunders
Vastuuopettaja

Tarja Turtiainen

Ryhmät
  • SHSA20SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Hirsjärvi, Remes & Sajavaara. 2014. Tutki ja Kirjoita. Tammi
Tuomi & Sarajärvi. 2020. Laadullinen tutkimus.

Opintojakson- muu oppimateriaali ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso koostuu itsenäisesti suoritettavasta osuudesta, sekä alakohtaisesta osuudesta johon sisältyy luento-opetusta. Alakohtaisen osuuden luennot nauhoitetaan. Alakohtaisessa osuudessa jokaisella lähiopetuskerralla tehdään tuntitehtäviä. Lisäksi alakohtaiseen osuuteen sisältyy etätehtäviä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei TKI-/työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä.

Kansainvälinen yhteistyö

ei

Opiskelijan työmäärä

5op tarkoittaa 135h opiskelijan työtä, joka jakautuu itsenäiseen opiskeluun, luentoihin ja opetukseen sekä etä-, yksilö- ja ryhmätehtäviin.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson kokonaispistemäärä on 5op, joka koostuu 2op:n yhteisestä osuudesta ja 3op:n alakohtaisesta osuudesta.
Yhteinen osuus (Tiedonhaku ja raportointi, 1 op ja Tutkiminen ja kehittäminen 1 op) opiskellaan kokonaan verkossa.

Alakohtainen osuus, sairaanhoitajakoulutus, 3op: Tässä osuudessa keskitytään hoitotieteen ja sairaanhoitajakoulutuksessa painottuvaan tutkimus- ja kehittämisosaamiseen.
- Hoitotieteen perusteet ja laadullinen tutkimus hoitotieteessä 1,5 op (40,5 h)

- Määrällinen tutkimus hoitotieteessä ja toiminnallinen tuotekehitys terveysalalla 1,5 op (40,5 h)

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Numeerinen arviointi T1-K5/hylätty/täydennettävä

Arviointimatriisi, XAMK:n arviointikriteerit opintojen loppuvaihe

Ilmoittautumisaika

06.04.2022 - 22.04.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liikunnanohjaajakoulutus
Opettaja
  • Outi Ilves
  • Veli-Matti Malinen
  • Tiina Aho
Vastuuopettaja

Vesa Väänänen

Ryhmät
  • LISA20SP
    Liikunnanohjaajakoulutus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

14.03.2022 - 31.03.2022

Ajoitus

02.05.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 150

Opettaja
  • Pia Jääskeläinen
  • Jyri Mulari
  • Sami Norrbacka
  • Kati Vapalahti
  • Markus Hamunen
  • Maarit Kalmakurki
  • Satu Peltola
Vastuuopettaja

Pia Jääskeläinen

Ryhmät
  • VV2021-2022
    Valinnaiset opinnot 2021-2022

Opiskelumateriaali ilmoitetaan Opintojakson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

21.03.2022 - 03.06.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • SHKT20SM
    Sairaanhoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei sisälly.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

21.03.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Anetta Liinaharja
Vastuuopettaja

Anetta Liinaharja

Ryhmät
  • SHMI21KM

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. lähiopetustunnit, simulaatiot, tuntitehtävät ja verkkotehtävät). Työviikkopohjaisessa väylässä lähiopetustunneilla ei ole läsnäolopakkoja.

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistöstä kehittämisen näkökulmasta
- Simulaatio työelämän casesta
- Sisällönanalyysin aineisto aidosta tutkimuksesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso ei sisällä tenttiä. Opintojaksolla on kirjallisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella. Tehtävien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyön aihetta.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), lähitoteutukseen, simulaatioon ja arvioitaviin tehtäviin. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson tunneilla.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op yleinen osio (itseopiskeluna)
1 op viestintä (Heljä Uusitalo)
1 op laadullinen tutkimus (Anetta ja Sari)
1 op määrällinen tutkimus (Anetta ja Sari)
1 op kehittämismenetelmät (Anetta ja Sari)

Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot tulisi olla katsottuna ennen ensimmäisiä lähiopetuskertoja, koska lähiopetustunneilla syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on sekä yksilö- että pienryhmätehtäviä. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin. Opintojaksolla on lähiopetustunteja, joihin voit halutessasi osallistua, opintojakso on mahdollista toteuttaa täysin verkon välityksellä. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson tunneilla.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran. Korotus tapahtuu kokonaisuutena yksilötentillä.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

01.03.2022 - 01.06.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Olli Rissanen
Ryhmät
  • KHSA20SP
    Sosionomikoulutus, kouluhyvinvointi ja kuraattorityö

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learn-alustan materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Perehdyt tutkimus- ja kehittämisprosessin yleisiin vaiheisiin. Opit hakemaan tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä. Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita. Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita. Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opiskelijoiden työelämäympäristöjen hyödyntäminen tehtävissä.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei kansainvälistä yhteistyötä.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakson laajuus on 5 op eli 135t opiskelijan työtuntia.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson tehtävien ja harjoitusten hyväksytty suorittaminen.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

14.02.2022 - 14.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Veli-Matti Malinen
  • Tommi Pälli
  • Tarja Turtiainen
  • Anna Makkonen
Ryhmät
  • SHSA20KP
    Sairaanhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Hirsjärvi, Remes & Sajavaara. 2014. Tutki ja Kirjoita. Tammi
Tuomi & Sarajärvi. 2020. Laadullinen tutkimus.

Opintojakson- muu oppimateriaali ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso koostuu itsenäisesti suoritettavasta osuudesta, sekä alakohtaisesta osuudesta johon sisältyy luento-opetusta. Alakohtainen osuus nauhoitetaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei TKI-/työelämäyhteistyötä

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso sisältää aikataulutettuja tehtäviä.

Opiskelijan työmäärä

5op tarkoittaa 135h opiskelijan työtä, joka jakautuu itsenäiseen opiskeluun, luentoihin ja opetukseen sekä ryhmätehtäviin.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Numeerinen arviointi T1-K5/hylätty/täydennettävä

Arviointimatriisi, XAMK:n arviointikriteerit opintojen loppuvaihe

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

24.01.2022 - 27.03.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Liikunnan ja kuntoutuksen koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Fysioterapeuttikoulutus
Opettaja
  • Anni Issakainen
  • Outi Ilves
  • Veli-Matti Malinen
Ryhmät
  • FTSA20KP
    Fysioterapeutti, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

XAMKin kirjoittamisen ohjeet.
Learn-alustalla jaettava opiskelumateriaali ja kirjallisuus.
Kurssilla käytetään Excel ja SPSS -ohjelmistoja. Opiskelija voi käyttää kampuksen koneita, joissa k.o. ohjelmat löytyvät.

Tentit ja muut määräajat

Oppimista tukevat harjoitukset kurssin aikana, kirjallinen työ, seminaariesitys sekä opponointi loppuseminaarissa.

Opiskelijan työmäärä

5 op = 135 h opiskelijan työtä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen työ ja seminaariesitys arvioidaan XAMKin arviointikehikon mukaan 1-5.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

17.01.2022 - 01.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Kulttuurin koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Muodin ja puvustuksen koulutus
Opettaja
  • Leena Muotio
Vastuuopettaja

Leena Muotio

Ryhmät
  • MPKV21KP
    Muoti ja puvustus, päivätoteutus
  • REKV20SP
    Restaurointi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelumateriaali löytyy Learnista.

Tentit ja muut määräajat

Määräajat selviävät Learnista. Opintojakson alussa on aloituskerta Teamsissa. Tällöin opettaja luennoi opintojakson sisällöstä ja etenemistavasta.

Opiskelijan työmäärä

1 op on 27 h opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto edeltää Kulttuurialan Projektitutkielmaa (3 lukuvuosi) ja tulee olla suoritettuna ennen sitä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

17.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Kati Vapalahti
  • Malla Koivupiha
Vastuuopettaja

Kati Vapalahti

Ryhmät
  • SOMI21KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opintojaksolla kerrottava materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakson suoritukseen kuuluu XAMKin yhteinen verkkototeutus (2 op) ja sosiaalialan alakohtainen toteutus (3 op), joka voidaan suorittaa joko osallistumalla kontaktiopetukseen ja tekemällä tehtävät tai kuuntelemalla luennot ja tekemällä tehtävät itsenäisesti.

Integroitu oppimisväylä:
Opintojakson sisällöt voi soveltaa omaan opinnäytetyöhön.

TKI ja työelämäyhteistyö

Tki-yhteys omaan opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön kautta työelämäyhteys.

Opiskelijan työmäärä

135 työtuntia

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 1-5/täyd.
Arvioitava menetelmätehtävä, jonka voi halutessaan liittää opinnäytetyöhön.
Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Ilmoittautumisaika

03.01.2022 - 16.01.2022

Ajoitus

17.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 100

Opettaja
  • Marko Raitanen
  • Pia Jääskeläinen
  • Jyri Mulari
  • Sami Norrbacka
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Pia Jääskeläinen

Ryhmät
  • VV2021-2022
    Valinnaiset opinnot 2021-2022
  • RAKT19SP
    Rakennustekniikka, päivätoteutus
  • GEKV20SM
    Geronomi, monimuoto
  • RAKT19SM
    Rakennustekniikka, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Toteutuksen osien kuvaus

Kaiikille pakollinen, yhteinen virtuaalinen osuus (2 op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn-verkko-oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 27.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

12 - 50

Koulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Jarno Hämäläinen
  • Sami Norrbacka
  • Sari Engelhardt
Vastuuopettaja

Sari Engelhardt

Ryhmät
  • EHKT20SM
    Ensihoitaja, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Learnin materiaalit ja muu opettajan osoittama materiaali.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opiskelijan tulee olla läsnä ensimmäisellä lähiopetuskerralla, jolloin annetaan tarkemmat ohjeet opintojakson suorittamisesta. Lähiopetus järjestetään tukemaan Learnissa olevia materiaaleja ja omaa opinnäytetyöprosessin aloittamista.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:

Voit hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista opintojakson vastaavilla korkeakouluopinnoilla joko kokonaan tai osittain. Osittaisessa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa suoritat ne osa-alueet, joita ei ole hyväksytty. Suorituksista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Työhön integroitu oppimisväylä:

Ei käytössä tässä toteutuksessa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei sisälly.

Tentit ja muut määräajat

Opintojakson tehtävät tulee suorittaa annetun määräajan puitteissa. Aikataulut ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Opiskelijan työmäärä

5 x 27 h = 135 h opiskelijan työtä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen määräajassa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 29.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Tarja Isokääntä
  • Pekka Penttinen
Vastuuopettaja

Pekka Penttinen

Ryhmät
  • YPMI20KP
    Yhteisöpedagogi, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa opintojakson Learn-alustalla.
Kiilakoski, T. & Honkatukia, P. (toim.) 2018. Miten tutkia nuoria ja nuorisotyötä

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen. Tutkimusosaamisen osuus sisältää lähiopetusta, ryhmätyöskentelyä sekä oman opinnäytetyöhön teoreettisen viitekehyksen laadintaa.

Tieteellisen viestinnän osuus koostuu lähiopetuksesta sekä tehtävistä.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opintojakso on mahdollista suorittaa itsenäisesti opettajilta saatavilla oppimistehtävillä / harjoituksilla. Tieteellisen viestinnän osalta ota tällöin yhteyttä Tarja Isokääntään, tutkimusosaamisen osalta Pekka Penttiseen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso on mahdollista suorittaa Juvenia Akatemiassa, ks tarkemmin. kohta TKI ja työelämäyhteistyö.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojakso on mahdollista suorittaa osallistumalle kevätlukukauden aikana Juvenia Akatemian toimintaan suorittamalla siellä Tutkimus- ja kehittämisosaaminen-opintojakson lisäksi vähintään kaksi muuta 5 op:n opintojaksoa. Mikäli olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta, ota yhteyttä yliopettaja Katja Komoseen tai Juvenian johtaja (vt.) Jaana Poikolaiseen.

Opiskelijan työmäärä

Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamiseen ja 1 op tieteelliseen viestintään.
Tutkimusosaamisen opetus koostuu seuraavista asioista:
- 39h luento-opetusta
- 8h osallistumista opinnäytetyön esitysseminaariin 12.-13.4.2022
- 61h itsenäistä työskentelyä opintojakson tehtävien parissa. Nämä tehtävät ovat:
- Oman opinnäytetyön ilmiön tarkastelu
- Tutkimusprosessin menetelmäratkaisuihin orientoituminen
- Opinnäytetyön esitysseminaarissa esiteltävän työn vertaisarviointi
Tieteellisen viestinnän osuus koostuu seuraavista asioista:
- 16 h lähiopetusta
- 11 h itsenäistä työtä opintojakson tehtävien parissa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä.

Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat sen suorittamisen viimeistään silloin kun aloitat opinnäytetyön ideointi- ja suunnitteluopintojakson.

Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu-opintojakson (5 op) hyväksyminen edellyttää seuraavia asioita:
- opinnäytetyösuunnitelma on sisällöllisesti toteuttamiskelpoinen
- työelämäkumppanin kanssa laadittu sopimuslomake on laadittu ja tallennettu Wihi- järjestelmään.
-Tutkimusosaaminen ja kehittämisosaaminen (5op) opintojaksosta on suoritusmerkintä
Pepissä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.

Työviikkopohjainen väylä:
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista lähiopetukseen (80% läsnäolovelvollisuus) sekä opintojakson tehtävien hyväksyttyä suorittamista määräajassa. Nämä tehtävät ovat:
- Menetelmällinen orientoituminen tutkimusprosessiin
- Opinnäytetyön esitysseminaarissa esiteltävän työn vertaisarviointi
- Tieteellisen viestinnän tehtävät.
Tieteellisen viestinnän osasuoritus arvioidaan hyväksytty-hylätty. Opintojakson kokonaisarvosana määräytyy siten tutkimusosaamisen osasuorituksen arvosanasta.

Opintoja nopeuttava väylä:
Itsenäisten tehtävien hyväksytty suorittaminen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Juvenia Akatemia-työskentelyn arviointi erillisen oppimissuunnitelman ja tehtävänantojen mukaisesti.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Pekka Penttinen
  • Malla Koivupiha
Vastuuopettaja

Pekka Penttinen

Ryhmät
  • MRMI20SP
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, päivätoteutus
  • MRMI20KP
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa opintojaokson Learn-alustalla.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakso muodostuu XAMKin yhteisestä verkkototeutuksesta (2 op) ja ammattialan alakohtaisesta toteutuksesta (3 op), joka voidaan suorittaa joko osallistumalla lähiopetukseen tai tekemällä oppimistehtävät verkkoalustalla itsenäisesti.

Opiskelijan työmäärä

135 tuntia, joka jakautuu seuraavasti:
54 tuntia Xamkin yhteistä opiskeluosuutta
81 tuntia omaa alakohtaista opiskeluosuutta

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin suunnittelua ja etenemistä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suomeksi
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.

Osaat
- käyttää asiantuntevasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattikäsitteitä
- arvioida käyttämiäsi tietolähteitä kriittisesti
- valita tarkoituksenmukaiset mallit, menetelmä ja tekniikat ja perustella valintaasi
- soveltaa kriittisesti tutkimuseettisiä periaatteita

Ilmoittautumisaika

03.01.2022 - 16.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 06.03.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

1 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Osku Kiri
  • Riitta Tuikkanen
Vastuuopettaja

Riitta Tuikkanen

Ryhmät
  • MRKT20SV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus
  • VV2022-2023
    Valinnaiset opinnot 2022-2023
  • MRMI20SV
    Matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Keskeinen opintojaksoon liittyvä materiaali ja materiaalilinkit löytyvät Learnista.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen väylä:
Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen. Opetus toteutetaan verkko-opetuksena. Opintoihin liittyy Teamsilla toteutettavia kontaktitapaamisia.

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista verkossa tapahtuvaan toimintaan ja opintojakson tehtävien hyväksyttyä suorittamista määräajassa.

Opintoja nopeuttava väylä:
Voit sopia nopeutetusta suoritustavasta opettajan kanssa. Tieteellisen viestinnän osalta ota tällöin yhteyttä Osku Kiriin, tutkimusosaamisen osalta Riitta Tuikkaseen.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Työhön integroitu oppimisväylä on mahdollinen, jos työskentelet restonomin ammattialaan liittyvässä yrityksessä tai organisaatiossa tai ammattialaan liittyvissä työtehtävissä. Tällöin voit suorittaa opintojakson työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Oppimistehtävien sisällöstä sinun tulee aina sopia opintojakson opettajan kanssa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon ei liity työelämäyhteistyötä.

Tentit ja muut määräajat

Opintojaksolla on sekä yksilö- että pienryhmätehtäviä, testejä ja tutkimusetiikan tentti. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin. Tarkempi aikataulu Learn-alustalla.

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan työmäärä 135h, josta tutkimus- ja kehittämisosaamisen perusteet 108h ja tiedonhankinta ja raportointi 27 h.

Toteutuksen osien kuvaus

Tiedonhankinta ja raportointi 1 op
Tutkiminen ja kehittäminen 1 op
MAtkailu- ja palveluliiketoiminnan tutkimus- ja kehittämisosaamisen opinnot 3op

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin etenemistä. Opintojakso kannattaa siten ajoittaa siten, että aloitat sen suorittamisen viimeistään silloin kun aloitat opinnäytetyön ideointi- ja suunnitteluopintojakson.
Opintojaksolla on sekä yksilö- että pienryhmätehtäviä. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin. Opintojaksolla on Teamsilla toteutettuja kontaktitapaamisia, joihin voit halutessasi osallistua, opintojakso on mahdollista toteuttaa täysin verkon välityksellä. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson kontaktitapaamisissa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Opintojakso kokonaisuudessaan arvioidaan 0-.5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle viikon kuluessa opintojakson alkamista. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Opintojakson arvosanan korotus on mahdollista yhden kerran. Korotus tapahtuu kokonaisuutena yksilötentillä.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 23.12.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Metsätalouden koulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Pertti Kilpeläinen
Vastuuopettaja

Pertti Kilpeläinen

Ryhmät
  • MEMI20SPA
    Metsätalous, päivätoteutus
  • MEMI20SPB
    Metsätalous, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

TKI ja työelämäyhteistyö

Aidot työelämäyhteistyöstä kertyneet aineistot (tilastomenetelmät)

Arviointiasteikko

1-5

Ilmoittautumisaika

03.01.2022 - 16.01.2022

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Yhteisten opintojen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

20 - 50

Opettaja
  • Tarmo Ahvenainen
  • Marko Raitanen
  • Pia Jääskeläinen
  • Juha Korpijärvi
  • Maarit Kalmakurki
Vastuuopettaja

Marko Raitanen

Ryhmät
  • VV2021-2022
    Valinnaiset opinnot 2021-2022

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Verkkolinkkejä sekä H5P-videoita.

Yksilölliset oppimisväylät

Opiskelusi rytmittyvät verkko-opintojaksolla ilmoitettujen takarajojen mukaisesti.

Hyväksiluku:
Mikäli sinulla on suoritettuna vastaavan laajuiset ja sisältöiset opinnot yliopistossa tai korkeakoulussa.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Tentit ja muut määräajat

Tehtävien palauttamisen takarajoja on useita, määritetty opintojakson keston sisälle.

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 07.10.2022

Opintopistemäärä

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Matkailu-, ravitsemis- ja nuorisoalan koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Yhteisöpedagogikoulutus
Opettaja
  • Markus Hamunen
  • Katja Komonen
Vastuuopettaja

Katja Komonen

Ryhmät
  • YPKV21KM
    Yhteisöpedagogi, monimuotototeutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Tutkimusmenetelmäkirjallisuus, joka ilmoitetaan opintojakson Learn-alustalla.

Omaan opinnäytetyöhön liittyvä tutkimuskirjallisuus, jota opiskelija hakee itsenäisen tiedonhaun kautta. Vinkkejä tiedonhakuun annetaan opintojaksolla.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opintojakso jakautuu 4 op:n tutkimusosaamisen osuuteen ja 1 op:n tieteellisen viestinnän osuuteen. Tutkimusosaamisen osuus sisältää lähiopetusta ja itsenäistä työskentelyä. Itsenäinen työskentely pitää sisällään omaan opinnäytetyöhön / muuhun opiskelijaa kiinnostavaan teemaan liittyvän noin 10 sivun laajuisen teoreettisen viitekehyksen laatimisen.

Tieteellisen viestinnän osuus koostuu lähiopetuksesta sekä tehtävistä. Tehtäviä on 4 tai 5 ja ne ovat pienimuotoisia harjoitteita.

Opintojakso on mahdollista suorittaa itsenäisesti opettajilta saatavilla oppimistehtävillä / harjoituksilla. Tieteellisen viestinnän osalta ota tällöin yhteyttä Markus Hamuseen, tutkimusosaamisen osalta Katja Komoseen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ilmoitetaan myöhemmin.

Opiskelijan työmäärä

Tutkimusosaamisen osuus sisältää 32h lähiopetusta ja 76h itsenäistä työskentelyä.
Tieteellisen viestinnän osuus (27 h) koostuu seuraavista asioista:
- noin 8 h verkko-opetusta
- noin 19 h itsenäistä työtä opintojakson tehtävien parissa.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakso tukee opinnäytetyöprosessin käynnistymistä ja oman opinnäytetyön tekemistä. Opintojakso on siten tarpeen ajoittaa käynnistymään samaan aikaan Opinnäytetyön ideointi- ja suunnittelu-opintojakson kanssa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Työviikkopohjainen oppimisväylä:

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää
- aktiivista osallistumista lähiopetukseen (50% läsnäolovelvollisuus) sekä
- oman opinnäytetyön teoreettisen viitekehyksen (noin10 sivua) hyväksyttyä laatimista ja palauttamista annetussa aikataulussa.

Tieteellisen viestinnän osasuoritus arvioidaan hyväksytty-hylätty. Opintojakson kokonaisarvosana määräytyy siten tutkimusosaamisen osasuorituksen arvosanasta. Kokonaisarvosanan saannin edellytyksenä on kuitenkin tieteellisen viestinnän tehtävien suorittaminen ajallaan.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää hyväksytysti laadittuja oppimistehtäviä ja niiden palauttamista annetussa aikataulussa

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 14.03.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö, Kouvola

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Pia Kaari
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Pia Kaari

Ryhmät
  • LTKV20KM2
    Liiketalous, monimuoto (taloushallinto)
  • LTKV20KM1
    Liiketalous, monimuoto (juridiikka)
  • DAKV21SP
    Data-analytiikka, päivätoteutus
  • LTKV20KM5
    Liiketalous, monimuoto (myynti ja markkinointi)
  • LTKV20KM3
    Liiketalous, monimuoto (digitaalinen liiketoiminta)

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä: osallistut työjärjestyksessä merkittyyn opetukseen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytysti suoritetut oppimistehtävät ja tentti, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 20.03.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Liiketalouden koulutusyksikkö, Kouvola

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 70

Koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Pia Kaari
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Pia Kaari

Ryhmät
  • LTKV20KM2
    Liiketalous, monimuoto (taloushallinto)
  • LTKV20KM1
    Liiketalous, monimuoto (juridiikka)
  • LTKV20KM5
    Liiketalous, monimuoto (myynti ja markkinointi)
  • LTKV20KM3
    Liiketalous, monimuoto (digitaalinen liiketoiminta)

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ilmoitetaan opintojakson alkaessa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytysti suoritetut oppimistehtävät ja tentti. Aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 25.03.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 30

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sari Laanterä
  • Anetta Liinaharja
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Sari Laanterä

Ryhmät
  • THMI20KP
    Terveydenhoitaja, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Luennot
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2017. Tutkimus hoitotieteessä. Saatavilla e-kirjana.
Muu opintojaksolla ilmoitettu materiaali

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa työviikkopohjaisen väylän mukaisesti (sis. lähiopetustunnit, simulaatiot, tuntitehtävät ja verkkotehtävät). Työviikkopohjaisessa väylässä lähiopetustunneilla ei ole läsnäolopakkoja.

Työhön integroitu oppimisväylä: Voit osoittaa osaamistasi aiemmin hankitulla korkeakouluopinnoilla tai työkokemuksella, mikäli ne vastaavat opintojakson tavoitteita. Jos haet osittaista osaamisen tunnustamista (1-4 op), lähetä vapaamuotoinen osaamisen kuvaus ja todistukset sähköpostilla opintojakson vastuuopettajalle kuukautta ennen opintojakson alkua. Koko opintojakson osaamisen tunnistaminen (5 op) haetaan E-opintotoimiston kautta.

Työhön integroidusta väylästä tulee sopia erikseen.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy työelämäyhteistyötä
- Alumniesittely
- Asiantuntijavierailu (hissipuhe)
- TKI-asiantuntijat kertovat podcasteissa työelämäyhteistöstä kehittämisen näkökulmasta
- Simulaatio työelämän casesta
- Sisällönanalyysin aineisto aidosta tutkimuksesta

Mahdollisuus
- Työn opinnollistamiseen ja osaamisen tunnistamiseen

Tentit ja muut määräajat

Opintojakso ei sisällä tenttiä. Opintojaksolla on kirjallisia yksilö- ja pienryhmätehtäviä. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella. Tehtävien palautuksista on erilliset aikataulut ja ne ilmoitetaan opintojakson alkaessa. Halutessasi voit tehtävissä tarkastella oman opinnäytetyön aihetta.

Opiskelijan työmäärä

5op = 135h opiskelijan työtä.

Työmäärä jakautuu itsenäiseen opiskeluun (sisältää valmistautumisen tunneille ja tehtäviä), lähitoteutukseen, simulaatioon ja arvioitaviin tehtäviin. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson tunneilla.

Toteutuksen osien kuvaus

Opintojakson laajuus on 5 op ja se rakentuu useasta osasta;
1 op yleinen osio (itseopiskeluna)
1 op viestintä (Paula Ronkainen)
1 op laadullinen tutkimus (Anetta ja Sari)
1 op määrällinen tutkimus (Anetta ja Sari)
1 op kehittämismenetelmät (Anetta ja Sari)

Yleisessä osiossa on perusteet kvalitatiiviseen eli laadulliseen ja kvantitatiiviseen eli määrälliseen tutkimukseen sekä kehittämisprosessiin. Näistä kaikista on tehty interaktiivisia videoita Learniin. Nämä videot tulisi olla katsottuna ennen ensimmäisiä lähiopetuskertoja, koska lähiopetustunneilla syvennetään näitä osa-alueita erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla on sekä yksilö- että pienryhmätehtäviä. Tehtävien palautus jakautuu opintojakson eri vaiheisiin. Opintojaksolla on lähiopetustunteja, joihin voit halutessasi osallistua, opintojakso on mahdollista toteuttaa täysin verkon välityksellä. Opintojaksolla ei ole läsnäolovelvollisuutta opintojakson tunneilla.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso sisältää tehtäviä, joista osa arvioidaan hyv-hyl ja osa 0-5. Tehtävien arviointikriteerit ilmoitetaan opintojakson alussa. Hylättyä tehtävää on mahdollista uusia kahdesti. Opintojakso arvioidaan numeraalisesti tehtävien perusteella.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 01.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysalan Mikkelin koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Heljä Uusitalo
  • Sari Laanterä
  • Anetta Liinaharja
Vastuuopettaja

Anetta Liinaharja

Ryhmät
  • SHMI20SP

10.01.2022 - 24.03.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kouvolan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
Opettaja
  • Liisa Korpivaara
  • Sari Engelhardt
  • Markus Hamunen
Vastuuopettaja

Liisa Korpivaara

Ryhmät
  • THKV20SP

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson voi suorittaa tenttimällä ja opetttajien kanssa sovittavalla kirjallisella tehtävällä.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei tässä toteutuksessa.

Tentit ja muut määräajat

Oppimistehtävät on palautettava opintojakson aikana.

Kansainvälinen yhteistyö

Ei sisälly

Opiskelijan työmäärä

Opiskelijan on mahdollista suunnitella opintonsa siten, että kuormitus jakautuu tasaisesti.

Toteutuksen osien kuvaus

Opiskeltaviin aiheisiin perehdytään luentojen ja oppimistehtävien avulla. Opintojakson aloitukseen ja päätösseminaariin osallistumista edellytetään.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolle osallistumisen edeltävyysehtona on, että seuraavat opinnot ovat suoritetut:
Hoitotyön ammatilliset perusteet + harjoittelu (35 op.)
Terveyden edistämisen opintokokonaisuus (10 op.)
Kliininen hoitotyö 1 (20 op.) + osa Kliininen harjoittelu 1:stä

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oppimistehtävien hyväksytty suorittaminen ja aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö-, talo- ja materiaalitekniikan koulutusyksikkö

Toimipiste

Savonlinnan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 40

Koulutus
  • Biotuotetekniikan koulutus
Opettaja
  • Hannele Ylönen
  • Timo Riikilä
Vastuuopettaja

Timo Riikilä

Ryhmät
  • BISA20SP
    Biotuotetekniikka, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Tieteellinen viestintä (1 op): Opettajan ja opiskelijoiden kokoamat ja tekemät opiskelumateriaalit löytyvät opintojakson Learn-alustalta ja Teams-sovelluksesta.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Opiskelet työjärjestyksen mukaisesti ja opettajan määrittelemin tehtävin, joista osa on verkossa.

Työhön integroitu oppimisväylä:
Opintojakso verkkototeutuksena.

TKI ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon liittyy alakohtasen sanaston ja viestimistilanteiden harjoittelua.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tieteellinen viestintä (1 op):
Luentoihin liittyvät kirjalliset ja suulliset harjoitustehtävät, yksilö- ja ryhmätyöskentely, testit ja opiskelijan aktiivisuus. Opettajan tekemä arviointi, itsearviointi ja vertaisarviointi.
Opintojakson arvioinnissa korostuvat kriteerit b–f.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

04.01.2022 - 30.04.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Juho Rajala
  • Arto Sormunen
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • YTMI20KP
    Ympäristöteknologia, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Opiskelu materiaali Learn oppimisympäristössä.

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Luennot, itsenäisesti suoritettavat tehtävät ja harjoitukset.

Opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Jos työskentelet alan yrityksessä, organisaatiossa tai korkeakoulun tarjoamassa projektissa, voit suorittaa opintojakson tai moduulin työpaikallasi/projektissa joko kokonaan tai osittain. Tällöin olet yhteydessä opintojakson alussa opintojakson opettajaan ja sovit työpaikallesi/projektille tehtävästä kehittämistehtävästä. Oppiminen edellyttää, että työssäsi perehdyt opintojaksolla käsiteltäviin teemoihin ja hallitset ne sekä teoriassa että käytännössä. Osoitat osaamisesi osaamisen näyttönä, jonka laajuus määräytyy opintojakson oppimistavoitteiden mukaan

Työhön integroitu oppimisväylä:
Perehdyt itsenäisesti opintojakson tavoitteiden mukaiseen materiaaliin ja teet tarvittavat oppimistehtävät ja/tai osallistut tenttiin. Mikäli sinulla on aiheeseen liittyvää aikaisempaa osaamista, voit sopia opettajan kanssa, kuinka näytät osaamisesi. Näytöllä voit osoittaa sitä osaamista, josta sinulla ei ole korkeakoulutasoista todistusta suorituksesta.

TKI ja työelämäyhteistyö

Mahdollisuuksien mukaan.

Opiskelijan työmäärä

1op, 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat kokonaan Learn- oppimisympäristössä.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Oman alan sovelutuva osuus hyväksytty/hylätty periaatteella.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

04.01.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalouden ja ympäristöteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Mikkelin kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Ympäristöteknologian koulutus
Opettaja
  • Arto Sormunen
  • Paula Ronkainen
Vastuuopettaja

Arto Sormunen

Ryhmät
  • YTMI20SM

03.01.2022 - 02.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Informaatioteknologian koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Kyberturvallisuuden koulutus
Opettaja
  • Osku Kiri
  • Vesa Kankare
Vastuuopettaja

Martti Kettunen

Ryhmät
  • KTKT20SP
    Kyberturvallisuus, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Verkko-opetusmateriaali, online tietolähteet, kirjallisuus. Oppikirja:

Kananen, J. 2019. Opinnäytetyön ja pro gradun pikaopas: Avain opinnäytetyön ja pro gradun kirjoittamiseen. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. E-kirja. Saatavissa: https://kaakkuri.finna.fi

Yksilölliset oppimisväylät

Työviikkopohjainen oppimisväylä:
Osallistut lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen. Opiskelu etenee ryhmän aikataulun mukaisesti ja itsenäisesti tehtävien harjoitustehtävien tahdissa.

Työhön integroitu ja opintoja nopeuttava oppimisväylä:
Opiskelet itsenäisesti ja suoritat vaadittavat oppimistehtävät. Ota yhteyttä vastaavaan opettajaan sopiaksesi kurssin toteutuksesta ja vaadittavista osaamisen näytöistä.

Opiskelijan työmäärä

Vaaditun osaamistason saavuttaminen edellyttää arvioilta noin 135 tunnin työskentelyä mistä n. kolmannes on kontaktiopetusta ja loppuosa itsenäistä opiskelua, harjoituskokeita ja etälaboratorioharjoitteita.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla toteutettavaan miniopinnäytetyön osien hyväksyttyyn suoritukseen.

Ilmoittautumisaika

08.11.2021 - 21.11.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 01.05.2022

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistämisen koulutusyksikkö

Toimipiste

E-kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 50

Koulutus
  • Sosionomikoulutus
Opettaja
  • Marko Raitanen
  • Sami Norrbacka
  • Sirkka Komulainen
Vastuuopettaja

Marko Raitanen

Ryhmät
  • SOKT21KM
    Sosionomi, monimuoto

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Verkkolinkkejä sekä H5P-videoita.

Yksilölliset oppimisväylät

Opintojakson suoritukseen kuuluu XAMKin yhteinen verkkototeutus (2 op) ja sosiaalialan alakohtainen toteutus (3 op). Luennot nauhoitetaan. Pienryhmätyöskentelyn vuoksi opintojaksolla on määräaikoja. Opiskelusi rytmittyvät opintojakson alkamis- ja päättymispäivän sisällä ryhmätapaamisten ja itsenäisesti tehtävien oppimistehtävien mukaan.

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei

Tentit ja muut määräajat

Myöhästyneet palautukset johtavat automaattisesti hylättyyn kurssisuoritukseen. Hylätyksi tulleiden on suoritettava opintojakso seuraavassa toteutuksessa. Perusteluna pienryhmätyöskentelyn ja vertaisarvioinnin kaltaisten pedagogisten keinojen mahdollistaminen.

Opiskelijan työmäärä

1op on 27h opiskelijan työtä, yhteensä 5op (135h)

Toteutuksen osien kuvaus

Yhteinen kaikille pakollinen virtuaalinen osuus (2op) sekä opiskelijan oman alan soveltava osuus (3op).

Lisätietoja opiskelijoille

Opinnot toteutuvat Learn- oppimisympäristössä sekä Teamsissa.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Xamkin arviointikehikon mukaan.
Yhteinen osio hyväksytty-täydennettävä-hylätty.
Alakohtainen osio 1-5, josta määräytyy koko opintojakson arvosana.

Ilmoittautumisaika

18.12.2021 - 16.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 12.05.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikkö

Toimipiste

Kotkan kampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Naprapaattikoulutus
Opettaja
  • Marja Turkki
  • Sami Norrbacka
Vastuuopettaja

Marja Turkki

Ryhmät
  • NAKT20SP
    Naprapaatti, päivätoteutus

Tavoitteet

2 op.

Yhteiset osaamistavoitteet (koulutus- tai koulutusalakohtainen toteutus) :

Tunnet tutkimus- ja kehittämisprosessin yleiset vaiheet.
Osaat hakea tietoa systemaattisesti oman alasi keskeisistä tietoympäristöistä.
Osaat lukea, kriittisesti arvioida ja hyödyntää oman alasi kirjallisuutta ja tutkimusjulkaisuja.
Tunnet ja osaat soveltaa tutkimuseettisiä ja luotettavuuteen liittyviä periaatteita.
Osaat laatia omaa alaasi ja opinnäytetyötäsi hyödyntävän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

3 op.

Tutkimus- ja kehittämismenetelmien koulutus- tai koulutusalakohtaiset osaamistavoitteet:

Tunnet ajankohtaisia oman alasi tutkimuskohteita ja kehittämistarpeita.
Tunnet ja osaat soveltaa oman alasi keskeisiä kehittämisen lähestymistapoja ja/tai tutkimusmenetelmiä sekä eettisiä periaatteita.
Osaat raportoida tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän periaatteiden mukaan.

Sisältö

2 op. Yhteisiä osaamistavoitteita vastaava sisältö

Millaisiin vaiheisiin tutkimus- ja kehittämisprosessi voidaan jakaa?
Miten löydät, luet ja arvioit oman alasi tutkimustietoa?
Miten laadit luotettavaa tutkimustietoa hyödyntävän ja omaan alaasi ja opinnäytetyöhön liittyvän kirjallisuuskatsauksen tieteellisen viestinnän ja eettisten periaatteiden mukaisesti?

3 op. Koulutus- tai koulutusalakohtaisesti tarkennettava sisältö

Mitä ovat oman alasi keskeiset tutkimuskohteet ja kehittämistarpeet?
Mitä ovat oman alasi kehittämisen lähestymistavat ja/tai tutkimusmenetelmät ja miten sovellat niitä käytännössä oman alasi kehittämisen tarpeisiin?
Miten raportoit tutkimus- tai kehittämisprosessista ammatillisen ja tieteellisen viestinnän sekä oman alasi eettisten periaatteiden mukaisesti?

Opiskelumateriaali

Löytyy Learnista opintojakson alussa

Yksilölliset oppimisväylät

Ei mahdollinen tällä opintojaksolla

TKI ja työelämäyhteistyö

Ei mahdollinen tällä opintojaksolla

Tentit ja muut määräajat

Sovitaan opintojakson alussa

Opiskelijan työmäärä

27 h X 5 op = 135h

Toteutuksen osien kuvaus

Tutkimus- ja kehittämisosaamisen (4op) osuuteen kuuluu seuraavat aiheet:
-opinnäytetyöprosessin hallinta
-tieteellisen tutkimuksen perusteet ja tieteenfilosofia
-laadulliset menetelmät
-määrälliset menetelmät
-tutkimussuunnitelma

Tieteellisen kirjoittamisen / raportoinnin osuus 1 op (Sami Norrbacka)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso etenee poikkeuksellisesti yli lukuvuoden. Arvioitavana tehtävänä laaditaan tutkimussuunnitelma omasta opinnäytetyöstä, kunhan opinnäytetyön aihe tarkentuu. Tutkimussuunnitelmassa kuvataan myös laajasti opinnäytetyössä käytettävä tutkimusmenetelmä ja sen soveltaminen omaan työhön.

Arviointiasteikko

1-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkimus- ja kehittämismenetelmistä Learn-tentti sekä tutkimussuunnitelma.